Salaisuus Isojärven kansallispuiston kainalossa – Kuhmoisten Valkulamminvuori

Aina välillä eteen tulee paikkoja, jotka ylittävät kaikki odotukset, paikkoja, jollaisia ei arvaisi edes olevan olemassa, ellei itse näkisi. Yhden tällaisen kohtasimme eilen. Olimme kiertäneet jo pitkän päivän ja nähneet Kuhmoisten Kammiovuorenluolan, Pirunkammareita kaksin kappalein sekä Suomen Machu Picchuksi tituleeratun linnavuoren. Päivän viimeiseksi määränpääksi oli valikoitunut Valkulamminvuori, josta olimme saaneet parisen viikkoa aikaisemmin hyvin kiinnostavan vihjeen.

valkulamminvuori (2)

Taivalsimme kansallispuiston polkuja kohti itää. Vähän väliä maisema houkutti pysähtymään, ihastelemaan itseään. Ja taas jatkoimme, kunnes olimme siellä, mihin olimme tulossa. Kiersimme ensin vuoren laelle, ehkä hieman turhan pitkälläkin koukkauksella. Edessä kun nousi likemmäs kymmenmetrinen jyrkänne, josta kartta ei myöskään maininnut mitään. Mikäpä olisi sitten edessä vuoren toisella reunalla, jossa kulkivat korkeuskäyrien sijaan jyrkänteen merkit?

Jossain kohtaa vuoren laella nuori männikkö vaihtuu harvempaan varttuneeseen puustoon, josta muutaman kymmenen metrin päästä näkyi enää vain latvustoa. Marraskuisen iltapäivän aurinko lämmitti lempeästi ja loitompana avautui komea maisema. Notkonpohjalla oli komea kosteikko, jota ajattelin käydä vilkaisemassa alas päästyäni. Aivan kallion juurella puolestaan oli vierivieressä suuria kiviä – joista kartta ei myöskään maininnut.

valkulamminvuori (1)

Jarkko lähti etelän suuntaan etsimään reittiä alas ja itse ajattelin vilkaista pienen lippaluolan, joka nökötti jyrkänteen reunalla. Siinä oli hyvä paikka istuskella ja nauttia auringosta. Jos eväät olisivat olleet mukana, olisi luonnon rakentaman pöydän äärellä kelvannut aterioida. Hauska näköalaravintola!

Vaan sitten oli aika suunnata parikymmentä metriä alemmas ja etsimään rotkoa, jonka päässä piti olla jonkinoisen luolan. Jyrkänteen eteläpäästä löytyi hyvinkin paikka, josta kipuaminen sujui. Niillä sijoilla lepäsi muutama kookas lohkare, joiden alle jäi pieniä onkaloita, vaan ei mitään mainittavaa. Sama jatkui, kun taivalsimme jyrkänteen juurella kohti pohjoista. Parissa kohtaa kalliosta työntyi ylös kauniisti pyöristyneitä valtavia muotoja, joiden alle jäi lippamainen tila.

valkulamminvuori (5)

Vaan sitten maisema alkoi muuttua. Olimme saapumassa siihen kohtaan, jossa karttakin kertoi olevan louhikkoa. Ensimmäisenä vastaan tuli pienen lippakioskin kokoinen ja jotensakin myös mallinen lohkare.

valkulamminvuori (4)

Sen perästä jyrkänteen juurella oli hyvin tunnelmallinen lippaluola, johon matalalta paistanut aurinko loi harvoja, mutta lämpimi säteitään. Siihen olisi voinut jäädä istuskelemaan ja nauttimaan paikan tunnelmasta, vaan eipä malttanut. Samoihin aikoihin edestä kuului Elinan huudahdus: ”Täällä! Nyt löytyi!”

valkulamminvuori (6)

Hetken sain hakea äänen suuntaa, kun Jarkko kehotti katsomaan tiheän puuryppään taakse. Siellä avautui komea, syvä ja kapea rotko, jota myöten olisi saattanut kivuta vuoren laelle. Syyssateiden kostutettua sammaleet ja jäkälät päätimme jättää sen toiselle kertaa. Elina oli sen sijaan kadonnut johonkin. Hän oli mennyt ensimmäisenä rotkoon, eikä ollut lähtenyt myöskään kipuamaan ylös. Oliko maa niellyt hänet?

valkulamminvuori (7)

Vastaus odotti kymmenen metrin päässä, siinä kohtaa missä rotkon pohjalta olisi alkanut kipuaminen kohti vuoren lakea. Kun katseen käänsi vasemmalle, pohjoisen suuntaan, loksahti suu auki. Ei siinä ollut vain luola, vaan Suomen mittakaavassa jotain aivan uskomatonta. Edessä jatkui kymmeniä metrejä pitkä kallion rakoillessa muodostunut käytävä, johon kävi vain pieni valonkajo suuaukosta.

valkulamminvuori (8)

Korkeutta tuli lähemmäs kymmenen metriä ja pituutta oli mahdoton arvioida käytössämme olleella laitteistolla. Jotain 30-40 metrin välimaastossa se oli. Leveydeltään käytävä oli vaajasta metristä parhaimmillaan kahteen. Puolen välin tietämillä oli pieni kellarimainen, tasaisempi sija.

valkulamminvuori (9)

Paikan samanaikainen luolamaisuus ja avaruus olivat hämmentävä yhdistelmä. Seinien kivi oli välillä kuivaa, välillä kauniisti kosteudesta kimmeltävää. Aivan perältä johtatti kaksi uloskäyntiä, joista toinen vei avoilmaan, toinen toiseen luolaan. Elina oli valinnut ensimmäisen ja Jarkko puolestaan toisen, ryömimistä vaativan.

valkulamminvuori (10)

Vaan tuopa oli vasta alkua. Kun kipusin lopulta ulos tuosta valtavasta rakoluolasta, edessä avautui aivan toinen maailma. Olimme halkaisijaltaan lähemmäs kymmenmetristen lohkareiden keskellä. Kiersin suuaukkoa lähimpänä olleen vasemman kautta ja pääsin pienellä kipuamisella ja yhden lohkareen alituksella lohkareikon keskelle. Sieltä aukeasi suuaukkoja kahteen suuntaan. Toinen niistä johdatti melkosuureen erilliseen luolaan ja toinen pidempään lohkareluolastoon, jossa pystyi kaikki haarat huomioiden etenemään hyvinkin lähemmäs kolmekymmentä metriä – ehkä enemmänkin, aika ei riittänyt perusteelliseen tutkimiseen, sillä edessä oli vielä paljon nähtävää ja vain reilu tunti valoisaa aikaa.

valkulamminvuori (11)

Siinä kohtaa pysähdyin pohtimaan paikan ainutlaatuisuutta. Jyrkkä vuorenrinne, valtavat lohkareet ja viereinen suo olivat eristivät sen tehokkaasti muusta maailmasta. Samaan aikaan oli hämmentävää, että Isojärven kansallispuiston raja kulki vain 250 metrin päässä luoteessa. Tämä upea paikka jäi sen ulkopuolelle ja ehkäpä samasta syystä monelta kulkijalta oli jäänyt tänne poikkeamatta, varsinkin kun reitit eivät tuoneet lähelle, eikä paikasta löydy mainintaa käytännössä mistään.

valkulamminvuori (14)

Sitten oli aika herätä tähän maailmaan ja jatkaa tutkimuksia. Ylhäällä rinteessä näkyi jotain kiinnostavaa, ilmeisesti osana samaa rakomuodostelmaa, jonka alla kulki tuo valtava rakoluola. Sinne kipuaminen olikin asteen kimurantimpi homma, mutta muutamalla kerran kun pysähtyi tuumimaan, löytyi reittiä, jota sinne saattoi mennä ilman erikoisvarusteita.

valkulamminvuori (13)

Kun olin päässyt jyrkänteen puolivälissä olevalle portaalle, vilkaisin alas. Vasta sieltä saattoi hahmottaa kunnolla alhaalla olleen kiviviidakon mittasuhteet – siellä olivat valtavat lohkareet, joiden alla oli toinen maailma, jossa ei kovin moni ihminen ollut käynyt. Luultavasti samoin oli tuolta tasanteelta löytyneen luolan laita se oli noin 10 metrinen, tilava rakoluola, jonka lyhempi haara oli jonkin matkaa kiivettävissä. Alempiin luoliin nähden suurin ero oli luolan sisältä löytyneet pyöreät kivet, joita alempaa oli turha hakea.

Siinä kohtaa aurinko oli jo alhaalla ja edessä oli vielä reilu puoli kilometriä tuntemattomassa ja haastavassa maastossa, joten oli paras pakata tarvikkeet reppuun ja aloittaa paluumatka. Matkan varrelle osui Vielä kuvan komea kivilippa, joka törrötti nelisen metriä ulospäin. Sen yläpuolella, aivan vuoren laella oli vielä yksi suuaukko. Sen kutsu jäi odottamaan seuraavaa reissua.

valkulamminvuori (15)

Myöhemmin illalla sain vielä kuulla, että paikalla on 90-luvulla nähty myös useampaan otteeseen karhu. En ihmettele, sillä siellä oli koloja pesiksi, paljon merkkejä hirvieläimistä sekä suuri luonnon rauha. Eikä tuonne johda edes viittauksia. Hieno paikka, jossa rotkoa ja rakoluolaa lukuunottamatta täytyy olla terveet raajat ja kokemusta hyvin hankalasta maastosta. Korkeusero ovat vaaltavat, pinnat kaltevia ja liukkaita. Jos tietää mitä tekee, on tarjolla elämyksiä vailla vertaa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6839644 E 396642

10 replies
  1. Reijo Sinisalo
    Reijo Sinisalo says:

    Turusta ajelin la 23.11. metsäretkelle; ensin tuttuun tapaani kävelin oikealta ohi, mutta lopulta löysin kalliot.Isoin halkeama oli just sopiavasti piilossa, tuli löytämisen iloa. Halkeamassa vähän matkan päässä olevaan koloon mentyäni::ooooooooooooooo….. mahtava paikka, hienoja kuvioita kalliossa,vesi norui pienesti kallion pintaa..
    Kiitos tästäkin hienosta luontoelämyksestä!
    Reijo S

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Eipä kestä! Mahtavaa, että pääsit paikalle ja paikka oli odotusten mukainen. Kävitkö koluamassa lohkareluolastonkin?

      Vastaa
      • Mirja Kilpanen
        Mirja Kilpanen says:

        Sain sattumalta tämän jutun. Mielenkiintoinen. Asuin lapsuuteni siinä Valkulammin vuoren lähettyvillä. Muutin hyvin aikaisin pois paikkakunnalta ja asunut ulkomailla suurimman osan elämästäni.Ja kun olen ollut siellä lomilla, niin paljon olen retkeilyä Isojärven Kansallispuistossa. Tämä Valkulammin vuori on todella salainen paikka; en ole onnistunut itse käymään siellä, vaikka monet marja-ja sieniretkelt olen siinä ympäristössä tehnyt. Edesmennyt isäni tunsi paikat ja monet kerrat kertoi tarinoita ympäristöstä. Todella mukava lukea ” oman lähiympäristön ” salaisuuksista. Nyt tekee mieli käydä katsomassa tuota fantastisen upeaa paikkaa.

        Vastaa
  2. Reijo Sinisalo
    Reijo Sinisalo says:

    Juu uudet vedenpitävät haalarit joutuivat koetukselle kaikissa koloissa ja rakosissa, järkeä oli sen verran mukana, etten kiivennyt ihan mahdottomiin paikkoihin. Mukavaa erämään tuntua ja pehmeää upottavaa sammalmaastoa.

    Vastaa
  3. Tuija Heikkinen
    Tuija Heikkinen says:

    Kiitos todella paljon Valkulammin tiedoista ja kuvista. Niiden perusteella oli kutakuinkin helppo päästä mahtavien maisemien äärelle. Emme uskaltautuneet tutkimaan luolastoa syvemmältä, sen verran kömpelöä oli liikkuminen saappailla. Valokuvista oli helppo tunnistaa eri kohteet. Jonkin verran paikalla oli liikkumisen jälkiä, muuten aivan koskematonta.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Kiitos kommentista, saamme paljon intoa, kun kuulemme, että jutuistamme on iloa! Otsavalo vaan mukaan seuraavalla reissulla, se rotko ja siihen liittyvä rakoluola ovat ihan helppoja. Lohkareikon luolasto sitten on se vaativampi osuus.

      Vastaa
  4. Tuomo Saarikko
    Tuomo Saarikko says:

    Kävimme lauantaina viiden hengen voimin tutkimassa paikan ja oli kyllä upea luolasto ja vuori! Ryhmämme ikähaarukka oli 9-72 vuotta ja kaikki pitivät reissua mahtavana. Tänne on päästävä uudelleen vähän paremmin varustettuna, kun paikka on jo tuttu. Kiitos todella hyvästä artikkelista!

    Vastaa
  5. Katja Järvinen
    Katja Järvinen says:

    Kiitos hyvästä blogista. Tuli lähdettyä katsomaan luolaa kun melkein lähestöllä asutaan. Olipa mukava syysretki kolmen lapsen ja koiran kanssa. Lohkareluolasto vielä käymättä

    Vastaa
  6. Kimmo Kuningas
    Kimmo Kuningas says:

    Hei. Nuoruuteni olen asunut Kylämällä ja löysimme tämän paikan sattumalta Isoveljen kanssa joskus 90-luvun lopulla. Mahtavia maisemia täynnä koko Isojärven maasto. Toivon kuitenkin malttia ja pohdintaa Huttuselle paikkojen julkituomisessa. Sitä isomman elämyksen näistä saa kun itse löytää.

    Vastaa
  7. Jani
    Jani says:

    Kiitos vinkistä! Uskomattoman hienoja luolia… nyt talvella oli paljon jäätä joten todella liukasta, mutta varsinkin rotkosta lähtevä luola oli upean kimmeltelevä kaiken jään ansiosta!! kesällä pitää tehdä uusi reissu, ehkä köysien kanssa!!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.