Lapsi silittää poroa

Unelmien pororetki Kittilässä kaamoksen aikaan

Kaupallisessa yhteistyössä Villa Vaamila

Matkasimme perheen kanssa Ylläkselle joulukuun puolivälissä. Eräs haaveista oli päästä tutustumaan lähituntumasta Lapin pörröisiin karvaturreihin, poroihin. Mutta mistä löytäisimme paikan, jossa lapset voisivat kiireettömästi rapsutella puolivillejä luontokappaleita? Tavoitteena oli tavoittaa aitoa Lapin tunnelmaa, kuulla tarinoita porotilan elämästä ja ymmärtää poron luonnetta.

Kahlasin aikani internettiä ja Ylläksen seudun tarjontaa, kun silmiini osui porotila Villa Vaamila. Bingo! Kotisivuillaan yrittäjä Heidi Nikumaa kertoo itsestään, kuinka päätyi porojen matkaan ja millä tavoin porot ja niiden ajokoulutus ovat osa hänen elämäänsä. Ensivaikutelmani on, että poroihmisen lähestymistapa on hyvin sama kuin minulla hevosihmisenä: eläin on samalla kertaa rakas lemmikki, reipas harrastuskaveri, luotettu työtoveri ja terapeutti. Se hoidetaan hyvin ja hoitaa vastineeksi omistajaansa. Lisäksi luonto ja luova työskentely ovat lähellä molempien sydäntä.

Varaamme sähköpostitse lyhyen porosafarin ja poroihin tutustumisen.

Joulukuu saapuu ja samoin odotettu porotilavierailu. Kun kurvaamme Villa Vaamilan pihaan Kittilän Jauhojärvellä, noin 30 minuutin ajomatkan päässä Ylläkseltä, 8-vuotias poikani hihkuu takapenkiltä: ”Oon odottanut tätä jo kovasti!”. Siihen on helppo yhtyä.

Vastassa meitä on ensimmäisenä suloinen suomenlapinkoira Mörri. Se saattaa olla kova työkoira, mutta suloinen naama toimii loistavasti myös edustus- ja asiakaspalvelutehtävissä. Eipä aikaakaan, kun Mörri löytää poikani luokse rapsutukselle.

Perässä seuraa emäntä Heidi, Villa Vaamilan omistaja.

Juttelemme tovin siitä, kuinka kirpsakka talviaamu on käynnistynyt. Hiukan kaikkia jännitti, lähtevätkö autot ja moottorikelkat käyntiin, kun pakkasta oli edellisenä päivänä kovimmillaan -28 astetta. Aamusella lämpömittari näytti ”vain” -22, onneksi! Porojen puolesta pakkasrajaa ei ole, mutta rekiretkelle soveltuu parhaiten vähempikin. Liikkumattomana reessä ei voi pukea liikaa ylleen – vaikka Vaamilasta saatavilla ovatkin paksut rekipeitot. Eli villa-aluskerrastot ja kerrospukeutuminen kunniaan! (Autoileville myös vinkkaan, että kannattaa varata vetoliina ja -vinssi peräkonttiin. Muutaman päivän aikana olemme vetäneet jo kaksi autoa lumipenkasta. Pakkasessa ei ole kiva odotella hinausautoa.)

Varmuuden vuoksi päätämme ratkaista vasta matkalla, mennäänkö reellä kaksi kilometriä vai 200 metriä. Safarin pituus ei ole meille tärkeintä, koska matkan kohokohtana on poro itse. Heidi kertoo, että retki tehdään aina asiakkaan mukaan säätä punniten ja porot liikkuvat hissukseen. Silloin ei pakkanen pääse puremaan.

Seuraamme Heidiä porojen luokse ja kohta on vastassa ihastuttava näky: oikea valkoinen unelmaporo! Valkko on 2014 syntynyt poika nimeltä Ruusperi, jonka mahtavat sarvet tekevät vaikutuksen yhtä lailla aikuisiin ja lapsiin.

Poro nauttii silityksestä sään kohdalla. Päähän ei auta koskea, se poroa vain kutittaisi ja aiheuttaisi sarvien heiluttelua.

Poikani pääsee heti tekemään tuttavuutta Ruusperi-poron kanssa ja Heidi kertoo, että Ruusperi on luotettava keulaporo. Se on toimiva, helppo taluttaa ja tottunut ihmiseen. Ajoporona Ruusperi on nimensä veroinen: jos mennään kävelyä kovempaa, mennään aina täysillä. Varsinainen Joulupukin aattoillan poro siis…

Onnellinen (potentiaalinen) poromies.

Heidi kertoo, että vähän lumen aikaan porot kulkevat letkassa eli raidossa ja hän taluttaa. Näin sen vuoksi, etteivät eläimet harhautuisi pois uralta, kun huomaavat, ettei kuski olekaan välttämättä ihan tilanteen tasalla.

Naurattaa, sillä näin se on myös hevosten kanssa. Ohjastuntuma porojen ajossa on tosin ihan erilainen: poroa ajetaan joko yhdellä tai kahdella löysällä ohjalla. Tavoite on, ettei eläin hämmentyisi liiasta ohjaamisesta. Hevosen kanssa tavoitteena taas on tasainen ohjastuntuma. Hevosihmisille siis vinkki: älä kuvittele osaavasi ajaa suoriltaan poroa, vaikka osaisit ajaa hevosella. Poronajossa less is more.

Syvän lumen aikaan aloittelevatkin kuskit pääsevät itse ohjaksiin. Heidi opettaa ajoa ensin puisella porolla ja ajaessa korkeat kinokset estävät poroja harhailemasta omille teilleen. Poron saa aina helposti pysäytettyä, kun ohjaa edellä kulkevan reen perään. Sentään jotain samaa löytyy ajohevosissa ja -poroissa!

Ihana töpöhäntä. Ihan kuin jänöjussilla.

Kapuamme rekiin pareittain ja Mörri-koirakin pääsee kyytiin. Toisen vetoporon nimi on Lepsu. Se on viisivuotias ja väriltään perinteinen harmaa, juuri sellainen kuin poron ”pitääkin olla”. Väritys muistuttaa taas siitä, kuinka lähellä villieläintä porot ovat. Ne ovat kuin kotikulmien metsäpeuroja, mutta ovat periytyneet todellisuudessa tunturipeurasta.

Kun reki nytkähtää liikkeelle, poro näyttää voimansa. Se on pieni, mutta vahva.

Letkamme etenee kohti järven jäitä ja Lepsukin katselee maisemia.

Pakkanen paukkuu, mutta sormet ja varpaat pysyvät lämpiminä.

Onnekseni ostin edellisenä päivänä 100% villatumput paikallisesta käsityöliikkeestä, Mailan putiikista. Niihin oli huovutettu enteellisesti poron kuvat. Hetken aikaa saimme etsiä laadukkaita huovutettuja tumppuja, sillä turismin myötä laatutavara oli hautautunut kauhukseni polyesterisekoitteisten, fleecevuorattujen halppistumppujen kinoksiin. Kun hakemamme aidot lapintumput sitten löytyivät, huokaisin helpotuksesta. Olin saanut edelliset noin 30 vuotta sitten omakseni ja ne olivat yhä kaikkein lämpimimmät kovilla pakkasilla – varsinkin, jos sujautti toisen ohuemman villatumpun lisäksi alle. Halusin välttämättä lapsilleni vastaavat.

Heidi kertoi, että on huomannut saman ilmiön kaupoissa. Hän on käsityöihminen ja myy yrityksessään myös laadukkaita käsitöitä, esimerkiksi poronluusta ja -nahasta tehtyjä koruja ja vöitä. Villa Vaamilan idea on tarjota elämyksiä ja tuotteita kävijöille, laadusta tinkimättä. Siksi Heidi ei ota vastaan isoja 50 hengen turistiryhmiä, vaan kaikki kävijät saavat yksilöllisen kokemuksen pienessä ryhmässä. Suoraan kysymällä järjestyy myös oman perheen tai ystäväporukan retki. Tilalle voi varata retken vaihtoehtoisesti muutaman matkanjärjestäjän (Ylläs Humina, Due North Safaris ja B&B Adventures) kautta. Jos tahtoo ostaa poroon liittyviä käsitöitä suoraan valmistajalta, niitä kannattaa kysellä Heidiltä.

Ilokseen Heidi on myös huomannut, että suomalaiset löytävät pororetkille kasvavissa määrin. Ennen koronaa lähes kaikki vieraat olivat ulkomailta. Enemmänkin saisi vieraita tulla kotimaasta, tutustumaan paikalliseen (todella) pohjoisen elämäntapaan.

Heti matkan aikana alan itsekin jo haaveilla jatkosta. Syksyinen vaellus voisi helposti vaihtua taakkapororetkeksi, jolla vaelletaan poron kanssa kävellen soita myöten ja kodassa majoittuen.

Uskon, että suomalaisia vieraita viehättää tapaamme aitous, kiireettömyys ja hiljentyminen. Lappi edustaa suomalaiselle matkailijalle hyppyä pois arjen oravanpyörästä – siksi mekin toivoimme retkeä oman perheen kesken. Vaikka tulomatkalla poikkesimme Rovaniemellä Santa Parkiin, kaupallinen huvipuiston poroajelu ei ollut meille edes vaihtoehto. Päin vastoin, päivä kansainvälisessä huvipuistossa oli jo lähes liikaa, mutta tulipahan sekin koettua.

Kaamosaika. Horisontissa siintää Yllästunturi.

Heidi kertoo, että nykyisin kävijöitä kiinnostavat lähes poikkeuksetta eettiset asiat. Sekä ulkomailta että kotimaasta saapuvat vierailijat ovat kiinnostuneita porojen hyvinvoinnista, ruokinnasta ja siitä, kuinka poron elämässä vuorottelevat työ ja vapaana kuljeskelu. On hassua ajatella, että jokainen Lapin poro kuuluu jollekin ja niillä on nimet. Autot aiheuttavat, harmi kyllä, todellista vaaraa poroille, joten Lapissa autoilevien on hyvä muistaa hiljentää reilusti porojen kohdilla.

Kun retkemme päätteeksi kaarramme takaisin pihapiiriin, meitä odottaa tunnelmallinen lämmin kota.

Nautimme höyryävää Heidin itse tekemää marjamehua tulen lämmössä.

Perinteisesti olen käynyt Lapissa hyvin erilaisilla retkillä. Syksy on edustanut vaeltamisen ja eräretkeilyn aikaa, jolloin olen hakenut hiljaisuutta ja nauttinut luonnon kauneudesta. Lapsuudessa tehnyt lasketteluretket muistuvat taas mieleen lähinnä urheilun ja ulkoilun kautta. Ilokseni pystyimme tällä matkalla toteuttamaan molemmat puolet, kun matkassa oli mukana sekä laskettelijoita että retriitin tarpeessa olevia – talvisessa Lapissa on monenlaista taikaa, kun suunnittelee huolella.

Porojen länget ja silavyöt ovat käsintehtyjä, samoin päitset ja kaikki muutkin tarvikkeet.

Poroajelun ja kotahetken jälkeen pääsimme vielä syöttämään poroille jäkälää. Se on porojen herkkua ja täydentää muuta ravintoa, joka koostuu poroille sopivasta väkirehusta. Villa Vaamilassa myydään lähituotantona myös poronlihaa, sillä kaikki kotitilan porot eivät ole ajokäytössä. Tyypillisesti vain härkiä eli kuohittuja urosporoja käytetään vetotöihin.

Heidin selän takana porttia kuopsuttaa herkkusuu poropoika Pieru, joka ei malttaisi odottaa ruokkijoita.

Saamme syöttää poroille maistuvaa poronjäkälää ja Heidi opettaa, kuinka poroja ruokitaan: käsi on pidettävä suorana ja korkealla, jotta poron sarvet eivät osu ruokkiaan.

Ruusperille maittaa jäkälä.
Poroista saa jäkälällä helposti kavereita.
On jännää, kuinka poro saa ravintoa jäkälästä, joka ei muille eläimille kelpaa.

Poroaitauksessa käy kuhina ruokinta-aikana. On ihanaa päästä lähelle vapaana kulkevia poroja, jotka tulevat itse luokse ja antavat samalla rapsuttaa. Porohärät ovat kooltaan myös yllättävän isoja, ponin kokoisia.

Lopulta on aika sanoa hyvästi poroille. Onneksi joulu on vasta tulossa ja toivoa saattaa, että niistä näkee vilauksen Joulupukin vieraillessa.

Ainakin Ruusperi lupaa tulla tervehtimään junioria Pirkamaalla käydessään.

Kiitos Villa Vaamilalle ikimuistoisesta talvipäivästä porojen kanssa!


Johanna Valkama
 
Lisää kirjailijasta www.johannavalkama.com
Kuvat © Johanna Valkama (2022)

Kirjailija Johanna Valkama (s. 1982) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Nokialla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luonnossa liikkumista ja retkeilyä lastensa, suomenpystykorvansa ja lämminverihevostensa kanssa. Bloggaamisen ohella Valkama kirjoitta historiallisia romaaneja Otavalle. Viimeisimpänä julkaistu Kuningatarlava (Otava 2022) sijoittuu Tukholman vanhaan kaupunkiin Vasa-laivan rakentamisen aikoihin.

Kotona poronhajuiset tumput kiinnostivat kovasti koiraa…
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.