Tässä kannattaa pysähtyä: Lemmenpolku Muhoksella vie Oulujoen korkeille rantatörmille

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke

Oulun kupeesta Muhokselta löytyvä Lemmenjoen reitti kuljettaa Oulujoen jylhällä törmällä, kauniin vanhan metsän sylissä. Tämä Rokua Geoparkin kohde on sukellus paitsi pohjoisen suurjoen ja iäkkään havumetsän tunnelmiin, myös kotiplaneettamme historiaan. Olitpa sitten happihyppelyä kaipaava karavaanari, jylhiin jokinäköaloihin tai metsän syliin kaipaava retkeilijä, leirintäalueen majoittuja tai ihan vain erityisen kiinnostunut geologiasta, tämä reitti sopii juuri sinulle.

Lähtöpaikat kartalla: Montan leirintäalue tai reitin toisessa päässä Pyhäkoski P
Reitin pituus 2,2 km/suunta
Tulipaikka: kyllä
Esteetön: ei
Saapuminen julkisilla: bussi Oulusta, pysäkki: Montan leirintäalue
Saapuminen autolla: Kieksintie 209, Muhos (Montta)

Saavumme leirintäalue Montan pihaan ajettuamme Oulusta vain puolen tunnin helpon matkan. Meillä on käytössämme auto, koska matkamme jatkuu tämän jälkeen Manamansaloon, mutta perille saakka Monttaan pääsee Oulusta vaivatta myös bussilla. Montan leirintäalue -niminen pysäkki on suoraan tiehaarassa, josta sukelletaan portin alta leirintäalueen pihalle ja reitistö alkaa mökki- ja camping-alueen perukoilta.

Tutustumme Rokua UNESCO Global Geoparkin karttaan, joka on näkyvällä paikalla resparakennuksen ulkoseinässä. Geopark kattaa suuren siivun Suomea Oulusta kaakkoon, aina Oulujärven itäisille seuduille saakka. Etsimme Muhoksen – se löytyy kartan länsipäästä – ja Rokuan, jonka kansallispuistossa vierailimme kevättalvella ja joka on kartan keskivaiheilla. Kartan itäpäässä taas näkyy seuraavan päivän kohteemme, Manamansalo. Tämä geopark todella kattaa hienoja ja keskenään erilaisia retkikohdekokonaisuuksia!

Päästyämme kartalle on aika suunnata reitille. Reitin alkupiste löytyy helposti, kun kuljemme joen suuntaisesti kohti mökki- ja leirintäalueen takanurkkaa. Sieltä metsän reunasta suuret ja selkeät opasteet ohjaavat polulle, ja siirrymme leirintäalueen tunnelmasta suoraan luontoon.

Heti alussa löytyvä Oulujokilaakson Tervareitistön pyhiinvaellusreitin vihreävalkoinen merkki muistuttaa, että olemme laajemmallakin kokonaisuudella kuin vain parin kilometrin yksittäisellä rantapolulla. Kyseessä on peräti noin 100 kilometrin reittikokonaisuus Oulun ja Rokuan välillä. Muhoksen ja Utajärven kautta kulkeva patikka- ja hiihtoreitti pitää sisällään muun muassa useita laavuja, ja pyhiinvaellusreitin merkit kattavat Muhos–Rokua-välin. Tervareitistön karttaan voi tutustua esimerkiksi Muhoksen sivuilla, ja pyhiinvaellusreitistä tietoja löytyy Oulun seurakuntien sivuilta.

*Muhoksen Lemmenpolku on osa Oulujoen Tervareitistöä. Tervareitistön varrelle on asennettu myös vihreävalkoisia pyhiinvaellusreitin merkkejä.*

Jo maastokarttaa etukäteen tutkiessamme olimme hekumoineet ajatuksella, että saisimme kulkea jokitörmää seurailevaa reittiä. Kuitenkin aika nopeasti käy ilmi, että reitti on odottamaamme komeampi. Ei pelkästään siksi, että Oulujoki on vaikuttavan mahtava virta näin eteläsuomalaisen silmin, vaan myös siksi, että monin paikoin rantatörmän metsä on poikkeuksellisen sykähdyttävä ja kaunis.

Ympärillämme levittäytyy rauhaan jätetyn metsän huojentava, turvallinen kirjo elämän eri vaiheita: eri-ikäisiä puita, osa nuoria, osa jo sammalen peittämiä. Monenlaisia kääpiä ja sammalia, vanamoita, naavaa, vehreitä pieniä saniaisia peittelemässä kunttaa suloisella lehvämatollaan. Kuusia, haapoja, mäntyjä, koivuja. Ja koko ajan vierellämme mahtavan virran energia, sekä sen selältä metsään kantautuva virkistävä kesätuulenvire, joka pitää sääsketkin aika hyvin poissa kimpustamme.

Tottakai reitin varrella kertaamme myös geologiaa. Nyt ollaankin sen verran erityislaatuisten geologisten kohteiden äärellä, että onkohan näistä kuultu edes peruskoulussa? Vai mitä sanoo sinulle esimerkiksi Muhos-muodostuma? Astelemme pienelle puiselle terassille joen törmän ylle ja käännämme katseemme jyrkästi alas vasemmalle. Neulasten ja nuoren puuston kätköistä erottuu röpöläistä kalliopintaa. Onneksi opaskyltti avaa kohteen salat, jolloin sen olemassaolo ja konteksti aukenevat vaikuttavammin.

”Kalliossa on näkyvissä konglomeraattia eli kivettynyttä soraa, joka on kerrostunut muinaisen joen suistoon.”
Opastaulu

Siirrän katseeni tekstistä kartalle. Konglomeraattiesiintymä on merkitty harmaalla, ja se on pikkuruisen pieni siivu kokonaisuudessa. Mikä siis on Muhos-muodostuma? Tavaan opastaulua, ja tarvitsen muutaman hitaan lukukerran ymmärtääkseni. Peruskalliolohko alkoi – verrattuna viereiseen Pyhäselän lohkoon – vajota joskus 1300 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Muhoksen taajaman kohdalla. Vesi alkoi täyttää vajoamaa, ja myöhemmin alue oli osa matalaa merenlahtea. Alueelle laskevat joet kerryttivät soraa, hiekkaa ja silttiä (hietaa) kerroksittain, ja satojen vuosimiljoonien kuluessa nämä kerrostumat kivettyivät puoli kilometriä paksuksi hiekka-, siltti- ja savikiveksi, jonka tunnemme Muhos-muodostumana.

Koko vihreänä kartalle merkitty läntti on Muhos-muodostumaa.

Konglomeraatti, tässä neulasten melko lailla peittelemänä, on muinaisen joen suistoon kerrostunutta kivettynyttä soraa.

Reitin varrelle mahtuu paljon puisia rakenteita, joista osa on kunnostustöiden alla retkemme aikana. Portaita ylös, portaita alas, kaiteita ja pitkospuita. Laskeudumme joen rantaan, missä joku on kalassa kuin tilauksesta – hänen vieressään nimittäin on opastaulu, joka vähintäänkin osuvasti kertoo kalastuksen historiasta Oulujoessa. Mietin mielessäni millaista kalaa tästä mahtaa saada, kun vesivoimalat ovat molemmin puolin. Googletus tuottaa mm. melkein 10 vuotta vanhan Kalevan uutisen, jonka mukaan tähän voimalaitosten väliin olisi istutettu kirjolohta.

Opastaulun vanhassa mustavalkokuvassa miehet pitelevät jättimäistä lohta, mutta kuten taulussakin todetaan, ei lohi ole päässyt nousemaan tänne luontaisesti enää aikoihin.

”Oulujoki oli aikoinaan Suomen parhaimpia lohijokia. (…) Esimerkiksi 1600-luvun lain mukaan joka toinen pyydetty kala kuului valtiolle – oli siis kalastettava ”yhtenä päivänä itselle ja toisena kruunulle”. (…) Kalastus väheni huomattavasti voimalaitosrakentamisen myötä 1940-luvulla, kun lohi ei enää päässyt nousemaan Oulujokeen.”
Opastaulu alla olevan kuvan paikalla

Alas rantaan saapumisen jälkeen on kohta taas aika kavuta ylös. Juttelemme, että tämä reitti tuntuu olevan kokoaan suurempi. Ehkäpä maaston eloisuus ja kulkeminen törmällä ylös ja alas saa sen tuntumaan siltä. Ei ehdi syntyä sellaista puuduttavaa odotusta, että milloin ollaan perillä. Reitti pitää houkuttavuutensa ja kiinnostavuutensa yllä koko matkan. Pysähdymme tuon tuosta keskittymään myös pienempiin kauniisiin yksityiskohtiin: koivunjuureen, joka on saanut sammalesta ja ketunleivistä itselleen ihana vihreän helman, ja neidonkorennon sinimustanhohtoiseen siipeen, jonka löydämme polulta. Leppälintu pitää äänimaailmasta huolta yhdessä joen tasaisen huminan kanssa.

Saavumme Pyhäkosken graniitista kertovan opastaulun luo. Siinä missä konglomeraattia jouduimme aiemmin pikkaisen tihrustamaan sen vaatimattoman ulkonäön vuoksi, tämä kivi on helposti havaittavissa: alhaalla, jyrkän ja korkean jokitörmän helmassa, hiukan puuston takana hohtaa huomattava punainen kiviseinämä. Se on sen verran kaukana ja kuusien takana, että hyvää kuvaa on vaikea saada. Kuitenkin silmin katsottuna kallio on hienosti erottuva muutoin tumman joen ja metsän värimaailmassa.

”Graniitti on syvällä maankuoressa hitaasti kiteytynyt magmakivilaji, jonka mineraalirakenteet ovat niin suuria, että ne erottuvat kiven pinnalta paljaalla silmällä. Pyhäkosken voimalaitoksen alueella Oulujoki virtaa graniittikallioiden rajaamassa kanjonissa, jonka kulku noudattelee kallioperan murroslinjoja.”
Opastaulu

Koska näkymä Pyhäkosken graniittiin reitiltä on tavallaan kutkuttava, mutta kuitenkin vähän heikko, syttyy meissä toive, että voisimmepa meloa sen luo ja nähdä muodostelman joelta käsin ilman puita ja välimatkaa. Ota vinkistämme vaarin, nimittäin sinä ehkä voit sen tehdä: Montan leirintäalueelta, josta retken aloitimme, voi vuokrata kanootteja ja kajakkeja.

Pian viitta ohjaa meidät poikkeamaan reitiltä Niukkakallion näköalapaikalle. Siellä parvekemainen rakennelma tarjoaa näköalan ylhäältä alas joelle sekä Pyhäkosken voimalaitokselle. Näköalapaikan opastaulu avaa Oulujoen historiaa paitsi uiton ja tervansoudun, myös matkailun kautta: Kreivi Pietari Brahe on laskenut täällä kosket muina matkailijoina vuonna 1639! Jokea ovat lasketelleet myös presidentit Mannerheim, Kallio ja Svinhufvud. Voimalaitoksen rakennus lopetti sittemmin koskenlaskumahdollisuudet.

Jo reitin alussa olimme lukeneet tiedotteen siitä, että Lemmenpolulla on meneillään kunnostustöitä. Nyt lippusiima sulkeekin edestämme uutuuttaan hohtavat portaat, jotka laskeutuvat jälleen syvälle rinteen uumeniin ja joiden rakennustyöt ovat vielä siispä kesken. Pieneksi matkaksi poikkeamme metsän puolelta ohjatusti autotielle – kuitenkin vain hyvin pieneksi osuudeksi.

Metsään palattua on jälleen aika laskeutua joen rantaan. Löydämme hienon tulistelupaikan polttopuineen kauniista rantamaisemasta.

Istahdamme hetkeksi alas katselemaan ohi virtaavaa Oulujokea. Tunnen sisimmässäni säväyksen Lapin suurista joista, etenkin minulle henkilökohtaisesti niin rakkaasta Ounasjoesta. Myös luonto ympärillä tuoksuu pohjoisen kesältä. Raikkaalta havulta ja pyörteilevältä, mustankirkkaalta jokivedeltä. Sitä on vaikea selittää, mutta pohjoisen ja etelän kesät tuoksuvat niin erilaisilta. Molemmat hyviltä, mutta erilaisilta. En voi olla tuntematta nenääni kantautuvassa tuulessa myös syksyn haikeutta. Olemme jo ohittaneet juhannuksen, pohjoisen kesän selkä on taittunut.

Suuri metallinen kalastuslaituri on reitin viimeisiä kohteita. Kalastajia emme näe, ja itsekin kalastamme vain kaksi tyhjää röökiaskia laiturilta viedäksemme ne roskikseen. Voimalaitos ja voimalinjat hallitsevat maisemaa yhdessä jokitörmien metsien kanssa. Jokin näyssä tuo mieleeni ajatuksen keskellä jokea seisovasta eduskuntatalosta.

Tällä alueella kulkee myös eräänlainen Lemmenpolun sivujuoni, Lemmenpolun alareitti. Jos haluaisi kulkea vain sen, voi auton jättää jollekin lähellä olevista P-alueista – ne näkyvät alla kartalla.

Kuitenkin, vaikka jättäisitkin auton tänne, suosittelen erittäin lämpimästi kulkemaan koko Lemmenpolun, jos vain vähänkin on siihen mahdollisuus. Matkaa ei sittenkään ole pitkälti, mutta maisemat ovat todella hienot, eikä Lemmenjoen alareitti tarjoa kuin pienen raapaisun verrattuna koko reittiin. Toki sen varrelle jäävät kalastuslaituri ja toinen rannan nuotiopaikoista, mutta ihanimmat metsäpätkät ja monet hienot näköalapaikat joelle jäävät pelkän alareitin kulkijoilta näkemättä.

Nousemme kalastuslaiturilta kapeaa soratietä ylös rinteeseen, mistä löydämme aivan vastavalmistuneen, Johanna Riepulan ja Tero Mäkelän taideteoksen nimeltä Jälki. Teoksesta voi lukea lisää Rokua Geoparkin hiljattaisesta Instagram-postauksesta.

”Jälki-teos sai inspiraation erityisesti Pyhäkosken jättiläistarinoista, ja teos haluaa omalla tavallaan tehdä jättiläisten jättämää kulttuuriperintöä näkyväksi. Sen materiaaleissa näkyy kuitenkin myös maiseman tarina, erityisesti geologisen monimuotoisuuden kautta.”
Rokua Geoparkin Instagram-postaus 25.5.2024.

Näemmekö tässä ehkäpä siis jättiläisen sormenjäljen?