Salpapolku, osa 2 – Miehikkälä

Retkikuntamme tarkoitus oli tehdä kaksipäiväinen retki uudistuvan Salpapolun maisemissa.

Tarinan ensimmäisessä osassa käsittelin Virolahden-puoleisen alueen, jonka linnoitusrakenteellisesti monipuolisimpiin kohteisiin tutustuimme välillä Ravijoki–Soikonvuori. Toin myös esiin seikkoja miksi Salpalinjaa alettiin rakentamaan talvisodan jälkeen, ja sen, miltä taholta maamme sai materiaalista, rahallista ja rakennusapua hankkeen toteuttamiseen.

Uudet kohteet jo siinsivät silmissämme, kun heräilimme valkenevaan aamuun. Yöllä loppunut sadekaan enää haitannut päivän suunnitelmia. Säätiedoista saimme lukea, että koko päiväksi olisi luvassa lähes hellettä.

Miehikkälän-puoleisen alueen tutkimisen olimme päättäneet aloittaa Salpalinja-museolta, johon tutustuisimme ensin. Sen jälkeen olisi tarkoitus patikoida etelän suuntaan Jermulaan, jossa tarkistaisimme uudelleen reittisuunnitelmaa.

Salpalinja-museon huomasimme kuitenkin aukeavan vasta kello 10, joten sitä ennen pitäisi keksiä nopeasti uusi kohde, jotta emme tuhlaisi tehokasta aikaa odotteluun – olimmehan lähteneet liikkelle jo hyvissä ajoin. Kohteeksi valikoituivat Klamilan tykkipatterit Virolahden puolella. Kohde olisi riittävän erilainen ja kuvauksellinen. Se ei suoraan kuulu Salpapolkuun, mutta on kuitenkin osa Salpalinjan nähtävyyksiä.

Klamilan tykkipatterit

Tykkipatterit sijaitsevat Klamilan Sydänkylässä Manstuolintien varrella. Tien laidassa on pieni levennys, johon voi auton hyvin jättää, ja samalta paikalta lähtevät myös polut kohti pattereita. Alueella on tehty joitakin aikoja sitten metsänharvennusta, mutta tarkkaavainen tunnistaa silti polut metsäkoneiden jälkien seasta. Matkaa hiekkatieltä pattereille kertyy runsaat parisataa metriä linnuntietä.

Tykkipatterit ovat jakautuneet tien kummankin puolen. Päätimme valita Matinmäen-puoleisen patterin ensin tarkasteluun ja katsoa, miten aikamme riittäisi vielä toisen tutkimiseen ennen Salpalinja-museon aukeamista.

Tykkipatteri on vaikuttava näky, keskellä Tiilikallion kalliotasannetta. Mieleen tulee nopeasti uima-allas, josta olisi vedet laskettu pois aikoja sitten. Hurjimmat mielikuvat liikkuvat jossain natsi-Saksan salaisessa V2-ohjussiiilon kaltaisessa laukaisualustassa.

salpapolku-2

Mielikuvista riippumatta paikalla on sijainnut 152/45 C -tykin tuliasema. Patterin rakenne poikkeaa Salpapolun varrella tavattavista teräsbetonikorsuista jo siksi, että se on pyöreä. Ammus- sekä majoitustilat sijaisevat sen kehällä. Tykkipatteri on harvinaisen roskainen, mitä ei juurikaan Salpapolun varrella olevissa korsuissa ole havaittavissa. Myös osa raskaista metalliovista on väännetty väkisin avoimeksi.

salpapolku-3

Tykkipatteri on kuulunut osaksi linnoitusketjua Sydänmaa–Mustamaa–Ulko-Tammio–Vanhankylänmaa. Näin se muodosti Salpalinjan jatkeen merelle päin.

salpapolku-4

Huomasimme ajan rientäneen yllättävän nopeasti patteriin tutustuttaessa, joten jouduimme hyvästelemään sen ja suuntaamaan matkamme kohti Miehikkälän Salpalinja-museota.

Miehikkälän Salpalinja-museo

Miehikkälän Salpalinja-museo on vuonna 1987 perustettu sotahistoriallinen museo. Alue on useiden hehtaarien laajuinen. Alunperin se on suunniteltu komppanian puolustuskeskukseksi. Museoalueella on useita reittejä, joiden varrella voi tutustua Salpalinjan rakentamiseen ja sen historiaan.

Päärakennuksessa on viihtyisä Salpamaja-kahvila, josta saa pientä purtavaa museon aukioloaikoina, sekä museokauppa Rasla. Museokaupan hyllyiltä löytyy niin alan kirjallisuutta, armeijatavaraa, paikallisia käsitöitä ja tietenkin Salpalinja-tuotteita.

Sisätiloissa voi myös tutustua Rajan lukko Miehikkälässä -näyttelyyn, Suomen Salpa -multimediaesitykseen sekä Suomen salpa – viimeinen este -lyhytelokuvaan.

Miehikkälän Salpalinja-museo sijaitsee Salpalinjan vahvimmin linnoitetulla, Virolahdelta Luumäelle ulottuvalla alueella. Eikö tuollainen työmäärä, joka linnoittamisen tekemiseen on käytetty, ole vaatinut sitten suunnattoman määrän miestyötunteja ja linnoittajia?

Kyllä vaan, Salpa-aseman rakentaminen on edelleen maamme historian suurin rakennushanke. Pelkästään työmaiden huolto työllisti suuren määrän eri alojen ihmisiä. Muonituksesta oli tehty sopimus Lotta- Svärd-järjestön kanssa. Lottia työskenteli myös toimistotehtävisssä. Linnoittajien apuna oli myös lääkintähenkilöstöä, suutareita, partureita ja pyykkäreitä. Järjestystä valvoivat työmaapoliisit.

Laajimmillaan maaliskuussa 1941 Salpa-aseman linnoitustöihin osallistui kenttäarmeijan lisäksi noin 35 000 siviilirakentajaa. Muonituksesta vastasi yli 2000 lottaa. Runsaan 1,5 vuoden aikana puolustusasemaan oli saatu aikaan 728 teräsbetonikorsua ja yli 3000 kappaletta puuvahvisteisia kenttälinnoitteita. Itärajalle pystytettiin noin 225 kilometriä monirivistä panssariestelinjaa, yli 300 kilometriä piikkilankaestettä ja 130 kilometriä panssarikaivantoestettä. Taistelu- ja yhdyshautaa kaivettiin yli 350 kilometriä.

Mahtaisikohan homma onnistua nykypäivänä, vaikka apuna olisi nykyaikaiset työvälineetkin? Pelkästään yksi panssariestekivi saattoi painaa kolme tonnia kappale, ja tuon ajan kuorma-autoilla niitä voitiin lastata vain yksi lavalle.

salpapolku-56

Museolta saamamme alueen kartan perusteella tarjolla olisi kolme eripituista reittiä 600–1150 metrin väliltä. Tarjolla olisi ollut myös noin tunnin pituinen opastettu kiertokäynti, mutta omaan tapamme tutustua kohteisiin ei aina sovi opastus, koska se on sidottu aikaan. Useinkin käykin niin, että opas kulkee muun joukon kanssa 100 metriä edellä, kun meikäläinen vielä valokuvaa jotain kohdetta.

Päätämme valita tietenkin koko rahan edestä pisimmän reitin. Karttaan merkittyjä numeroituja rasteja seuraamalla homma tuntuu selkeältä, koska näin ei tule turhaa edestakaista poukkoilua kohteista toiseen.

salpapolku-9

Reitin alussa on näyttävä ranskalaisvalmisteinen De Bange -järjestelmän 155 m:n kanuuna. Edempänä siintää pallokorsun muotti- ja valukalusto. Maisemaa kuitenkin hallitsee puinen ilmavalvontatorni. Ukkosella torniin ei ole asiaa, ja henkilöiden määräkin on rajattu viiteen yhdellä kertaa tornissa. Ylhäältä avautuvat metsäiset maisemat ja erinomainen näkymä museoalueelle, josta saa hyvän kuvan siitä, miten taistelu- ja yhdyshaudat risteilevät maastossa.

salpapolku-7

Seuraavaksi reitti kulkee mutkittelevissa taisteluhaudoissa erilaisten taistelupesäkkeiden ja kallioon louhittujen teräsbetonikorsujen seassa. Eräässä korsussa on näyttely, joka esittelee Suomen armeijan jalkaväen aseistusta toisessa maailmansodassa. Itseeni tekee eniten vaikutuksen korsukonepistooli M/31.

salpapolku-5

Museoalueen portille on saanut viimeisen leposijansa toisen maailmansodan tunnetuimpiin kuuluva panssarivaunu T-34, lempinimeltään Sotka. Nykyään vaunun luukut on lukittu, mutta vielä vuonna 2012 itse ahtauduin kuljettajan paikalle. Pois tuleminen tuottikin hankaluutta, kun tykkitorniin laitetut metalliportaat miltei tukkivat tien. Kenties ovat huomanneet museolla samaisen asian.

salpapolku-14

Jos saapuu keskustasta päin museolle, ei voi olla huomaamatta tien kumpaakin puolta koristavia estekiviä, joihin on kaiverrettu Suomen leijonat. Muistitieto kertoo, että aluetta linnoittaneen työryhmän 211 päällikkö Arvo Rissanen olisi saanut “satikutia” ylemmältä taholta, kun moisia oli mennyt tilailemaan kiviliikkeeltä. Oikeillakin töillä olisi ollut kiire. Kivet kuitenkin ovat paikallaan ja kuuluvat harvoihin linnoittajien jo rakennusaikana pystyttämiin Salpalinjan muistomerkkeihin.

salpapolku-11

Museoreitti jatkuu pitkälle maastoon, ja jo tutuiksi tulleet panssariestekivet kulkevat sen rinnalla. Mukaan mahtuu muutamia betonistakin tehtyjä kokeiluja. Alueen perälaidalla olevaan teräsbetonikorsuun on pääsy kielletty, koska lattia tulvii vedestä. Tämä ongelma oli havaittu jo rakennusvaiheessa useissa kohteissa. Nykyään puiden oksat ja roskat ovat saattaneet tukkia viemärit, tai ne ovat ajan saatossa vain menneet rikki. Kurkkaamme kuitenkin ovelta sisälle. Lattia lainehtii 5–10 senttiä veden vallassa. Muistelen, että 4 vuotta sitten kesäkuussa samaisen korsun lattia oli vielä jäässä.

salpapolku-18

Miehikkälän alueen kallioperää hallitsee selvästi rapakivigraniitti. Sitä voi miltei lusikalla kaivaa, niin siitä irtoaa palasia. Tämä varmasti on osin helpottanut linnoittajien työskentelyä, mutta samalla esimerkiksi taisteluhautoja on täytynyt vahvistaa betonilla sortumisen ehkäisemiseksi. Siinä onkin rappari saanut varmasti erilaisen työmaan totuttuun kivijalkaan tai sisäkaton tasoittamiseen verrattuna.

Reitin loppupuolella näemme vielä, minkä kokoinen kuoppa on pitänyt maastoon kaivaa, jotta siihen on voitu rakentaa teräsbetonikorsu. Rintamamiestalon kokoinen kuoppa kalpenisi sen rinnalla.

salpapolku-19
Museolla, samoin kuin Virolahden Bunkkerimuseolla, vierähtää helposti tunteja. Opasteet jatkavat totuttua erinomaista informaatiotaan. Harmikseni huomasin vasta jälkikäteen, että opastuksen olisi voinut ladata myös mobiilisovelluksena. Museolle voi antaa kiitettävän arvosanan.

Pallokorsussa on erikoinen tunnelma

Muutamat alueen kohteet sijaitsevat vielä Taavetintien varrella. Päätämme poimia ne samalla, kun jatkamme taivallusta kohti Jermulaa.

Museoalueen puolelle rinteeseen jäävät panssarintorjuntatykkiasema ja tykki 75 K 40 uhmakkaasti vartiomaan alueen rauhaa. Tien toisella puolella jatkuu tutuin viitoituksin Salpapolku. Kunnostetusta, puilla vahvistetusta taisteluhaudasta löytyy kalustettu kymmenelle henkilölle tarkoitettu imubetoni- eli pallokorsu, jonka valumuottiin tutustuimme aiemmin Salpalinja-museon piha-alueen läheisyydessä.

Korsussa on varsin erikoinen tunnelma. Johtuuko se sitten pyöreästä muodosta vai vitivalkoisista seinistä? Vaikutelma on kuin olisi kananmunan kuoren sisällä. Nurkassa on pieni kamina, ja suurimman osan valtaa kaksikerroksinen puulavetti. Pallokorsuja tehtiin Salpa-asemaan yleensä vain oikaisu- tai etuasemiin, mutta Miehikkälässä niitä rakennettiin poikkeuksellisesti myös pääasemaan.

salpapolku-23

Jermulaan näyttäisi olevan 3,1 kilometrin matka. Siellä tarkoituksemme olisi evästää ja tutustua alueen varsin laajaan ja mielenkiintoiseen korsujen antiin. Matkan varrella vastaan tulee useita korsukohteita, mutta museoviraston linnoiteinventoinnin mukaan ne eivät eroa ainakaan tekstin perusteella jo aiemmin tutustumistamme kohteista, joten jätämme ne väliin ajan voittamiseksi.

Mustikoita näyttäisi täälläkin sorakankaisilla polun laidoilla olevan, ja vieläpä komeita. Pikkunälkään niitä tuleekin poimittua ja syötyä lähes alati.

salpapolku-21

Jermula on oiva taukopaikka

Jermulassa meitä vastaan tulee ensin kota ja seuraavaksi opastaulu, jossa sanotaan leiriytymisen olevan sallittua vain veteraanien majan käyttäjille ja Salpapolun vaeltajille. Katsomme kuuluvamme jälkimmäiseen kastiin ja ohitamme kiinni olevan puomin.

salpapolku-28

Rintamamiesten perinneyhdistyksen majalla Jermulassa näyttäisi olevan ilmeisesti tavaroista päätellen ihmisiä paikalla. Hetken mietimme, voimmeko häiritä muiden rauhaa, mutta asukkaat eivät näyttäneet olevan paikalla, joten päätimme asettua hieman ylempänä rinteessä olevalle laavulle.

Paikalla on myös tulentekopaikka ja postilaatikko, josta löytyy reitistöstä kertovaa materiaalia ja vieraskirja. Samalla käy selväksi, että paikka on aikanaan toiminut kivimäkenä, josta on louhittu panssariestekiviä. Jatko-sodan jälkeen asemasodan aikana liki unohtuneelle Salpa-asemalle linnoitustöiden ensisijaisimmat työt oli tehdä puolustuslinjasta panssarinvarma ja samalla raivata ampuma- ja tähystysalat auki.

Viime päivien sateinen ilma oli saanut laavulla olevat puut aavistuksen nahkeiksi. Irroittamalla kaarnaa klapien kyljistä saimme kuitenkin aikaan komean nuotion, jossa kabanossi tirisi ja todella maistui nälkäisen suussa.

salpapolku-34

Alempana, lähempänä majaa, on toinen nuotiopaikka, jossa Jermu, Lempi ja Halli-koira vartiovat Jermulan veteraanikämpän rauhaa.

salpapolku-29

Alueella on myös uimapaikka, varaussauna ja wc. Roskalaatikon läheisyydessä pörräsi kiukkuisia ampiaisia ja ilmeisesti niitä oli myös ulkohuussissa, joten se jäi nyt testaamatta.

Erikoinen kupukorsu 310/443

Päätimme lähteä takaisin kohti alueen parkkipaikkaa, josta viitoitteet opastivat läheiselle korsulle.

Korsu kantaa numeroa 309 ja se on teräsbetoninen konekiväärikorsu, jossa on panssarintorjuntatykin suojatila ja majoitustilat 20 hengelle. Pst-tykin suojatilassa on havaittavissa vielä alkuperäistä naamiomaalausta.

salpapolku-42

Pienen matkan päässä on teräsbetoninen kahden konekiväärin kupukorsu 310/443. Erikoiseksi korsun tekee se, että sen pst-tykin suojasta on kaksi sisäämenoaukkoa vastakkaisilla seinillä.

Idänpuoleinen tila on lähinnä konekiväärin kupukammio ja teräskupu. Länsiosa sen sijaan yllättää täysin. 40 hengen majoitustila on kalustettu uudelleen ja siellä on jopa valaistus, joka on kytketty pois käytöstä. Korsu on kunnostettu Virolahden–Miehikkälän reserviupseerikerhon toimesta.

salpapolku-40

Vaaranpaikkoja korsussa 308

Alueelta pitäisi myös löytymän yksi kolmekerroksinen korsu, jossa olisi vielä maalattia.

Jonkin matkaa taivallettuamme hiekkatietä takaisin Virolahden suuntaan, GPS ilmoittaa, että alamme saapua kohteen lähistölle. Polkua sinne ei vaan tunnu menevän. Hetken asiaa pähkäiltyämme päätämme lähteä ylittämään hakkuujätteistä ja vadelmapensaista koostuvaa kivistä rinnettä suoraan kohti korsun koordinaatteja. Risut ja vattupuskat repivät paljaat, shortsien peittämät sääret verinahalle.

Rinteen laella huomaamme, että aluetta peittää kallioon louhittu, liki parimetriä syvä yhdyshauta, ja oikean käden puolella on kohtisuora 10-metrinen pudotus. Ei kai se suuaukko sittenkin vaan olisi ollut tuolla alhaalla rinteessä?

Päätimme kuitenkin laskeutua yhdyshaudan pohjalle ja kulkea sitä pitkin eteenpäin, koska se tuntuu nyt vähemmän haastavalta kyseisessä maastossa. Kuten vanha sanontakin kertoo, että kaikki tiet vievät Roomaan, niin myös kaikki taistelu- ja yhdyshaudat vievät lopulta korsulle.

Siinä se nyt olisi, korsu 308, teräsbetoninen panssarintorjuntakiväärin ja konekiväärin korsu, jossa oli majoitustilaa myös 40 hengelle. Korsun suuaukko vaan näyttäisi olevan varmaan yli 10 metrin päässä, erittäin jyrkän ja liukkaan yhdyshaudan perällä. Kengät puoliliukua laskeudumme alas kurimukseen ja lisäämme valolähteisiimme tehoa.

salpapolku-37

Korsu avautuu suurena ja pitkänä, vaaleana tilana, jossa puurakenteiden jäljet paistavat vielä raakabetoniseinillä. Lattia on todellakin hiekkaa, kuten linnoiteinventaariosta luimme aiemmin. Vasemmalle jää pieni komeromainen huone, ja majoitustilan perältä avautuu ovi, josta johtaa portaat alas.

salpapolku-41

Portaiden alapäässä odottaa varsin mukava yllätys. Avonainen viemäri, jonka pohjalla lainehtii kellertävä vesi. Varsin mieluisa paikka käväistä harrastamassa avantouintia. Jälleen kerran ei voi olla mainitsematta, että kohteisiin tutustuessa on syytä varata mukaan hyvä, tehokas ja ennenkaikkea varmasti toimiva valonlähde.

salpapolku-35

Alempi kerros johtaa panssarintorjuntakiväärin asekammioon. Huoneen nurkassa on seuraava yllätys. Lattiassa on nelikulmainen, alle metrin levyinen aukko, jota suojaa yhdeltä sivustalta ruosteinen metallikaide. Tuonne jos putoaisi, niin sinne varmasti jäisi. Ylös ei pääsisi ilman apukeinoja, koska seinämissä ei ole portaita tai muutakaan, mistä saisi otteen, jos ei lasketa muutamaa vääntynyttä metallihakasta.

Alakerrassa olisi sijainnut konekiväärin asekammio. Arvatenkin se jäi nyt tutkimatta. Ylemmässä asekammiossa on vielä luukku tähystyskupuun, jossa esiin pilkistävät huutoputket asekammioihin.

salpapolku-57

Mielestäni kyseinen korsu on eräs mielenkiintoisimmista korsuista Salpapolun varrella, siksi päätin kertoa siitä hieman tarkemmin.

Korsulta poistuttaessa sinne johtava polku tulikin sitten vastaan, ja vielä varsin leveänä. Kenties paahtava aurinko tai sitten lapsenomainen into etsiä korsuja maastosta oli saanut päämme aavistuksen sekavaksi, kun olimme aiemmin yrittäneet paikallistaa kohteisiin johtavaa polkua.

salpapolku-36

Suosituksien innoittamana Härkämäelle

Jermulan alueen jälkeen meidän piti tarkistaa uudelleen reittisuunnitelmaamme. Aiemmin Salpapolun varrella tapaamaltamme, Kari Taimiston vetämältä retkikunnalta olimme saaneet hyviä vinkkejä, missä kannattaisi poiteta. Härkämäki olisi käväisemisen arvoinen paikka, ja karttaa tutkailemalla se näyttäisi sopivan päiväretkemme pituuteen paremmin kuin hyvin.

Suunta siis takaisin kohti Salpalinja-museota. Yksisuuntaisen reitin voi omasta mielestäni jaotella vaikka siten, että mennessä poimii osan alueen kohteista, ja takaisin tullessa sitten ne loput, jos voimia vielä riittää niiden tutkimiseen.

salpapolku-26

Miehikkälän-puoleinen luonto eroaa melko selvästi Virolahdesta. Ensinnäkin korkeuserot alkavat kasvaa. Maasto muuttuu soiden ja lampien peittämäksi, ja hietikkoiset kangasmetsät vuorottelevat rapakivikallioiden kanssa. Jermulan, Salpalinja-museon ja Sihtarinkallion välillä on linnunpönttö-aiheinen Pönttöpolku, joka keskittyy alueen kololintuihin kullekin lajille ominaisessa ympäristössä.
Seppo Vuoannon tekemässä linnustokartoituksessa Salpapolun varrella on löytynyt 97 pesivää lintulajia. Linnoitealue tarjoaa pesimäympäristön muun muassa peukaloiselle, punarinnalle ja rautiaiselle.

Saavuimme takaisin Salpalinja-museolle, josta matkamme suuntautui kohti pohjoisempana olevaa Härkämäen taukopaikkaa. Koko Salpapolun varrella on yhteensä 13 tauko- ja yöpymispaikkaa sekä 4 varaussaunaa. Pääosin taukopaikkojen taso on todella kiitettävä, ja osa laavuista on vielä hiljattain kunnostettuja.

Ennen Härkämäkeä matkalla tulee vastan vielä pari mielenkiintoista korsua.

Aivan museoalueen laidassa löytyy teräsbetoninen tykin ja konekiväärin korsu 318. Korsun tykkikammion rakenne poikkeaa totutusta. Tykin teräsreunuksinen ampuma-aukko on epäsymmetrinen, ja se voidaan sulkea saranoiduilla luukuilla korsun sisäpuolelta. Vastaavanlainen löytyy vain Lappeenrannan Ruohosaaresta. Luultavasti ampuma-aukko on tarkoitettu pyörillä seisovalle kenttätykille.

Silakkakallioiden aluella on useita korsuja, mutta niiden rakenne ei juurikaan poikkea jo aiemmin tutustumistamme kohteista.

salpapolku-15

Härkämäkeä lähestyttäessä maastosta voi matkalla poiketa kahdessakin tulenjohtopesäkkeessä. Kummassakin pesäkkeessä on tähystyskuilu, joka on suljettu yläpäästä teräslevyllä. Levyyn on tehty saranoitu aukko periskooppia tai haarakaukoputkea varten.

Härkämäen taukopaikan lähistöllä metsäautotie haarautuu kahteen suuntaan. Itse valitsemme oikealle johtavan polun, joka vie mäen päälle. Paikalta löytyy tuttuun tapaan erinomainen ja hyvin huollettu taukopaikka.

salpapolku-45

Aivan taukopaikkaa vastapäätä kallioseinämässä on suuri luolan suuaukko. Luolaan johtavassa tunnelissa on puusta tehdyt penkkirivit oikealla puolen. Pian vastaan tulee luolan suojaan työnnetty Weberin kaltainen kaasugrilli.

salpapolku-46

Kieltämättä ei aivan heti olisi tullut mieleen luolassa kohdata kyseistä esinettä, mitähän vielä mahtaisi edessä tulla vastaan?

Valokeilan lakaistessa suurta kammiota, jota puiset penkit kiertävät, kiila osuu kammion keskellä olevaan monihaaraiseen, palaneeseen puunrunkoon. Näky on kieltämättä vaikuttava, mutta jotenkin tästä kaikesta tulevat mieleen rippikoulun leirinuotiopiirit kitaran säestyksellä. Kenties itse olisin halunnut tutustua tähän keskeneräiseksi jääneeseen majoitustunneliin hieman autenttisimmissa tunnelmissa.

salpapolku-51

Toki on hienoa, että kohteille on keksitty myös uusiokäyttöä. Tässäkin kohdin luola toimii mitä mainioimmin suurellekin ryhmälle yöpymispaikkana tai vaikka ihan sateensuojana taukopaikan läheisyydessä.

Korsu 311/384

Luolasta poistuttuamme jatkamme samaista polkua eteenpäin seuraavalle luolalle.

Kohteen virallinen nimi on korsu 311/384. Olisi todellakin kiva tietää, mitä noiden numerointien taakse oikein kätkeytyy? Kyseessä on majoitustunneli, jonka yhteydessä on pst-tykin ja konekiväärin tuliasemat. Luolan yläkerta osoittautuu melko pieneksi. Mielenkiintoiseksi sen tekee lattiassa oleva rautaristikko, josta näyttäisi olevan pudotusta alas ainakin 10 metriä. Mistäköhän tuonne sitten mahtaa päästä?

salpapolku-53

Vaihtoehtona olisi palata takaisin risteykseen jossa polku haarautuu, tai sitten rymistellä köydellä tuettua jyrkkää rinnettä suoraan alas.

Alhaalla vastassa on kivimuurauksin naamioitu aseseinämä, mutta alempaan kerrokseen johtavaa suuaukkoa ei aivan lähistöllä näy. Lähdemme tarpomaan alhaalla kulkevaa polkua takaisin kohti taukopaikkaa.

salpapolku-55

Miltei linjassa ylhäällä olleen luolan suuaukon kanssa löytyy myös alempi aukko. Alas johtavat pitkät, puiset portaat, joista luolasto jakautuu T- kirjaimen muotoiseksi. Tunneleille tulee yhteispituutta jopa 45 metriä.

Luultavasti tästä on kaavailtu 80 hengelle majoitustilaa. T-haaran toisessa päässä on konekiväärin aseseinä. Paikalle on ollut ilmeisesti tarkoitus asentaa kehäkiskoilla kääntyvä, erikoisjalustalla oleva konekivääri. T-haaran toisessa päässä on kuilu, josta kurkkasimme ylhäältä alas.

salpapolku-49

Salpalinjan tunneleissa ja korsuissa on aivan omanlaisensa tunnelma, jonka voi saavuttaa vain tutustumalla niihin. Omasta mielestäni parasta korsuissa on, että niitä ei ole pahemmin sotkettu tai tärvelty. Kaupungien tai taajamien läheisyydessä olevat kohteet ovat pääsääntöisesti joutuneet ilkivallan kohteiksi, ja ne ovat saaneet päälleen kaikenkattavan spraymaalikerroksen. Pitäisi muistaa, että linnoitteet kuuluvat muinaismuistolain alaisuuteen ja niiden muuttaminen, peittäminen tai muu tärveleminen kaivamisineen on kiellettyä ilman Museoviraston lupaa.

Pelkästään Salpapolulla liikuttaessa varusteiksi riittävät säänmukainen vaatekerta ja kunnon eväät.

Kesällä hyttyset, paarmat ja hirvikärpäset on lähinnä suurin haitta, toki kuivissa risukoissa liikuttaessa on syytä muistaa myös käärmeiden olemassaolo. Korsuissa voi tavata lepakoita, hämähäkkejä ja perhosia. Suurempien metsäneläinten väittäisin karttavan kohteita, jos ei mukaan lasketa sisään eksyneitä lintuja.

Listaan nyt muutamia huomioitavia seikkoja:
– Korsuissa ei ole valaistusta.
– Sisäänmenot ovat yleisesti matalia ja kynnykset korkeita, joten suojaa pääsi ja varo kompastumasta.
– Seinissä ja katoissa saattaa olla teräviä ulokkeita.
– Osa puu- ja metallirakenteista voi olla heikentyneitä, joten älä kiipeile tai ota tukea niistä, missä loukkaantumis- tai putoamisvaara on ilmeinen.
– Luolien katoista ja seinistä saattaa irrota suuriankin lohkareita.
– Korsut voivat olla veden vallassa, ja osa viemärien kansista avoimina.
– Alueella on suuria pudotuksia, teräviä kiviä ja koloja maassa sekä korsujen katoilla.
– Korsujen lähistöillä voi olla myös vanhaa piikkilankaa, terästapeja tai laattoja naamiointia varten.
– Lopuksi muista jokamiehenoikeudet. Osa kohteista on yksityismailla.

Koko 50 kilometrin mittaisen Saplapolun vaeltamiseen ja sen kaikkiin kohteisiin tutustumiseen vaadittaisiin varmasti runsas viikko aikaa, jos vielä jatkaisi matkaa Syvä-Valkjärvelle Salpapolun päätepisteeseen.
Oman retkemme me päätämme tänne Härkämäkeen, jonka näkisin olevan uudistuvan Salpapolun viimeinen etappi.

Hyviä vaihtoehtoja omatoimisen retkeilyn lisäksi Salpapolun maisemissa on valita opastettuja päiväretkiä Salpalinjan saloihin. Retkiä on monenpituisia, muutaman tunnin korsukierroksesta aina puolenpäivän patikointiin. Palveluita tarjoavat ainakin K-linnoiteretket ja Korsumatkat Bunker Tours.

Unohtaa ei pidä myöskään vuosittain järjestettävää Salpavaellusta. Koulutetun oppaan johdolla vaelletaan 10–15 hengen pienryhmässä läpi Salpalinjan salojen.

Salpapolku ja sen linnoitekohteet ovat erinomainen tapa tutustua maamme puolustushistoriaan ja siihen tahdonvoimaan, jolla maatamme on haluttu puolustaa ja turvata se tuleville sukupolville itsenäisenä valtiona. Hyvä on myös tietää, että linnoitusketju ei koskaan joutunut vastaanottamaan sotaa. Se oli meidän viimeinen puolustusasemamme, jos venäläiset olisivat jatkaneet länteen.

Salpa-asema muodosti torjuntataistelujen henkisen selkärangan. Toiseksi se oli sotataidollisesti viimeisiä tälläisia puolustuslinjoja, joita maailmassa ylipäätään on rakennettu. Toisen maailmansodan jälkeen on siirrytty linjamaisesta puolustuksesta enemmänkin alueelliseen puolustukseen, jossa taistellaan tukikohdista syvyydessä ja niin edelleen. Eräällä tavalla voidaan sanoa, että Salpa-asemaan päättyy monia satoja vuosia kestänyt sotataidollinen vaihe.

Salpa-asema oli myös niin vahva pelote viholliselle, että se osin vaikutti aselevon syntymiseen vuonna 1944, ja maamme itsenäisyyden säilymiseen.

Linnoitus, joka on välttänyt taistelun sen vuoksi, että se on ollut niin vahva, että sitä vastaan ei ole edes kannattanut hyökätä, on täyttänyt parhaiten tehtävänsä.

Kuvat: Virpi Bordi, Harri Leino ja Janne Lumikanta

Salpalinja-museo kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6727711, E 536593.

Historiallisena lähteenä käytetty Matkalla Salpalinjalle –teosta ja museoilta jaettavia opasteita.

Lopuksi haluan kiittää erikseen erityisesti Kari Taimistoa seurueineen hyvistä vinkeistä, lähdeaineistosta sekä alueen kartoista.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.