Kaukosaarten Aino ja lumoavat Färsaaret – osa I: Viikinkien Tórshavn, Kirkjubøur ja Vestmanna

Monet unohtavat, että Pohjoismaihin kuuluvat Pohjois-Euroopan mantereen lisäksi myös Pohjois-Atlantilla sijaitsevat Färsaaret. Kahdeksantoista saaren Tanskaan kuuluva itsehallinnollinen ryhmä sijaitsee Norjan, Skotlannin ja Islannin välissä.

Teimme sisareni kanssa viikon matkan Färsaarille elo-syyskuun vaihteessa 2017. Tämä ajankohta oli oikein suosiollinen sään ja varaustilanteen kannalta. Edellisellä viikolla kaikki lennot ja majoituspaikat olivat täynnä paikallisen kansallispäivän, Saint Ólaf’s Dayn eli Ólavsøkan takia.

Omalta osaltani matka oli taustatutkimus viikinkiaikaan sijoittuvan historiallisen romaanini Kaukosaarten Ainon (Otava 2018) maisemiin. Sisareni lähti mukaan innokkaana luontoretkeilijänä, eikä kumpikaan meistä pettynyt matkan annista – päinvastoin! Saaret koskettivat lumoavalla hiljaisella kauneudellaan.

Vihreiden, vuoristoisten saarten ilmasto on arktinen: rinteillä tai laaksoissa ei kasva juurikaan muuta kuin matalaa kasvillisuutta. Harvat puut ja pensaat ovat pääosin istutettuja.

Saaret syntyivät 55 miljoonaa vuotta sitten, mutta niillä ei ole ollut vuosituhansiin vulkaanista toimintaa. Maisemaltaan Färsaaret muistuttavat kuitenkin tarujen maata – eikä ole ihme, että merestä kohoavat saaret ovat monien myyttien ja tarinoiden syntypaikka.

Kun kaksi tuntia Kööpenhaminasta kestänyt lentomme laskeutui yhdelle Färsaarten kolmesta pääsaaresta, jo ikkunasta pilkistävästä utuisesta näystä saatoimme arvata, miksi.

Vuokrasimme Vágarin lentokentältä ennakkoon varatun auton ja ajoimme alle tunnissa Färsaarten pääkaupunkiin Tórshavniin, joka sijaitsee Streymoylla, toisella pääsaarista. Nopea tie vei meidät muun muassa meren alta kulkevan tunnelin läpi.

Oli mielenkiintoinen kokemus ajaa hämärästi valaistussa tunnelissa, joka johti ensin jyrkästi alaspäin ja kohta yhtä jyrkästi ylöspäin, mukaillen arvatenkin vuonon pohjaa. Tämä tunneli oli onneksi sentään kaksikaistainen – toisinkuin useat pienemmillä saarilla sijaitsevat tunnelit, joista olimme katsoneet jo etukäteen liikenneohjeita Youtubesta.

Ajaminen Färsaarilla osoittautui ylipäätään helpoksi ja erinomaiseksi valinnaksi: etäisyydet ovat lyhyitä ja tiet pääosin hyväkuntoisia. Navigointi toimii ja maisemat ovat silmiä hiveleviä joka puolella. Muutamia hiukset nostattavia reittejä lukuun ottamatta (näistä lisää myöhemmin!) autolla matkustaminen mahdollisti helpon siirtymisen paikasta toiseen päivän aikana, ja näimme useita kyliä samalla reissulla. Yöksi palasimme pääkaupunkiin, jossa majoituimme viihtyisässä Tora Guest Housessa. Muualla, pienissä muutaman kymmenen asukkaan kylissä oli niukasti majoituspaikkoja, saati palveluita. Isommista kylistä löytyi kuitenkin yleensä ”turistikeskus” eli vessa, pieni matkamuistomyymälä ja lounaspaikka. Näitä oli erityisesti paikossa, joissa oli jokin erityinen nähtävyys tai tarjottiin kiertoajeluita ja purjehduksia.

Färsaarilla asuu reilut 50 tuhatta asukasta, ja näistä 21 tuhatta eli 42% asuu pääkaupungissa (pääkylässä?) Tórshavnissa. Kooltaan pieni pääkaupunki on samankokoinen kuin esimerkiksi Siilinjärven kunta Pohjois-Savossa. Eipä siis ihme, että se on myös yksi maailman kauneimpia ja luonnonläheisimpiä pääkaupunkeja.

Tóshavnissa kaikki on kävelymatkan päässä. Etsimme pitkään vain ruokakauppaa, jonka sijainnin selvitimme lopulta majoituspaikkamme omistajilta. SMS Tórshavn on kaupungin ainoa varsinainen ostoskeskus, jonka yhteydessä on marketti, vaatekauppoja, bensa-asema ja apteekki. Keskustassa sataman lähistöllä on myös muutamia ruokapaikkoja, pubeja ja kioski.

Läheisillä niityillä laiduntaa lampaita, joiden mukaan Färsaaret ”Lammassaaret” ovat saaneet nimensä. Rakennuksista useimmat ovat kirkkaanvärisiä, harjakattoisia puutaloja. Osassa on yhä perinteinen ruohokatto.

Tinganes.

Kirkjubøur ja maailman vanhin yhä asumuskäytössä oleva pitkätalo

Seuraavana päivänä aloitimme varsinaisen tutkimusretkemme Färsaarten viikinkiaikaan. Kirkjubøur sijaitsee vain vartin ajomatkan päässä Tórshavnista, Streymoyn länsirannalla. Kylässä asuu alle 100 henkeä, mutta kyseessä on silti merkittävä paikallinen asutuspaikka: Kirkjubøurissa sijaitsee Roykstovan, maailman vanhin, yli tuhat vuotta vanha, yhä asumuskäytössä oleva viikinkiaikainen pitkätalo.

Paikassa on jotain maagista: viikinkien pakanallinen koti, Odinin kuvien kera, kohtaa mahtipontisen kristinuskon.

Roykstovan on rakennuksen vanhin osa ja auki vierailijoille (maksu 30kr). Pitkätalon vieressä on myös toinen merkittävä muinaismuisto: 1300-luvulta peräisin oleva kesken jäänyt Magnuksen rauniokatedraali. Katedraaliin ei koskaan tehty kattoa.

Katedraalin lähistöltä on lisäksi löydetty viikinkiaikainen riimukivi.

Löysimme paikalle helposti ja astuimme sisään pitkätaloon.

Huom! Kukaan ei ota vieraita vastaan ja maksu suoritetaan omatunnon mukaan lippaaseen. Kannattaa siis varata tasaraha.

Silmiinpistävintä olivat kauniit puukaiverrukset ovensuissa. Ahtaat kulkuväylät ja matalat oviaukot loivat niin ikään viikinkiajan tunnelmaa.

Viikinkisaagoissa kerrotaan, että puukaiverrukset olivat monesti perhekalleuksia, joita kuljetettiin mukana uusille asuinsijoille. Mm. Erik Punaisen saagassa mainitaan setstokkr, myyttiset puusta kaiverretut perintöseinäkoristeet. Näiden kalleuksiensa tähden mies oli valmis tappamaan.

Roykstovan puukaiverruksissa esiintyvät pässit, hevoset, käärmeet ja ornamentit. Sininen ja punainen maali kertovat rikkaudesta. Maatilaa kutsutaankin myös niemellä ”Kuninkaan maatila”.

Tilalla asui 1100-luvulta alkaen kuitenkin piispa. 1550-luvulta alkaen rakennuksessa on asunut Paturssonin perhe, joka ylläpitää paikkaa 17. polvessa.

Millaista elämää pitkätalo onkaan nähnyt? Sitä voi vain arvailla kaikkia mielenkiintoisia esineitä tutkiskellessaan. Yksi asia on kuitenkin varma: täällä on yksi Färsaarten kauneimmista näköaloista.

Vestmanna, jonne miehet tulivat lännestä

Jatkamme matkaa pohjoiseen. Tie mutkittelee välillä rannassa, välillä korkealla vuorten rinteillä. Ohitamme matkalla kaksi kauneinta kylää: Leynarin ja Kvívíkin (näistä kerron lisää juttusarjan seuraavassa osassa).

Vestmanna eli ”Irlantilaisten satama” on tunnettu erityisesti lintukallioistaan. Me emme ole kuitenkaan niinkään kiinnostuneita veneilystä tai lintujen bongaamisesta, vaan maallisemmisista nähtävyyksistä. Kun saavumme Vestmannan poukamaan, löydämme helposti turistikeskuksen, josta päätämme kysellä paikallista hiidenkirnua ”Helin silmää”. Onko täällä sellainen?

Ystävällinen paikallinen ohjaa meidät (suositeltuaan ennemmin veneretkeä) läheisen vuoripuron suuntaan. Ja toden totta – löydämme tummaan laavakiveen kovertuneen virran keskeltä useita valtavan kokoisia hiidenkirnuja!

Tumman veden keskeltä on vaikea erottaa pohjaa.

Kaikkiaan hiidenkirnuja on kymmeniä, niistä suurin on monta metriä halkaisialtaan.

Varomme liukastelemasta leväisillä kallioilla ja kiipeämme ruohikkoiselle nummelle. Joka puolella kasvaa violetteja purtojuuren (succisa pratensis) kukkia, jotka muistuttavat kukkivaa ruohosipulia.

”Purtojuurta on aikoinaan käytetty värinä, mausteena, teenä ja rohdoksena syyhyyn, rohtumiin, tulehduksiin, märkiviin haavoihin, jopa kuppaan ja ruttoon.”

Lähde: LuontoPortti

Käymme vielä katsomassa turistikeskusksen nurkilla kuohuvaa leveää vesiputousta. Se solisee vuorilta aivan erilaisena kuin hiidenkirnuina kiemurteleva joki: ohuena vesiverhona. Molemmat näistä päätyvät lopulta kirjaan, kuten sen lukijat saattavat tunnistaa.

Vestmannan turistikeskuksesta löytyy myös pieni käsityöputiikki (josta löysin ihanan neuleen!), lounaspaikka ja Färsaarten raakaa viikinkiaikaa kuvaava vahanukkemuseo Saga Museum – jälkimmäistä en suosittele herkille tai lapsille, sillä se oli hyvin aidon oloinen ja ”verinen”.

Paluumatkalla ihailemme yhtä upeimmista saaren ilmiöistä: vaihtuvaa valoa.

Aurinko häilyy toisinaan utuisena pilvien takana, toisinaan tekee rinteet säihkyvän kirkkaanvihreiksi. Säätiedotteet eivät täällä pidä juuri paikkaansa, eikä niihin kannata luottaa. Sadetta tulee lähes päivittäin, aurinkoa harvemmin.

Me saamme kuitenkin tänään osaksemme uskomattomat ilmat ja kaiken kauneuden, utuisesta sinestä lempeään turkoosiin.

Mukavaa lukijamatkaa toivotellen,

Johanna Valkama

 

Lisää kirjailijasta www.johannavalkama.com
Kuvat © Johanna Valkama, Karoliina Myllymäki (2018)

Katso kirjatraileri: Kaukosaarten Aino.

Karttalinkit

Tórshavn, Färsaaret.

Kirkjubøur, Färsaaret.

Vestmanna, Färsaaret.

 

Kaukosaarten Aino ja lumoavat Färsaaret

Kaukosaarten Aino ja lumoavat Färsaaret on kolmeosainen miniblogi, joka ilmestyy syksyn 2018 aikana kokonaisuudessaan Retkipaikka.fi -sivustolla. Kaukosaarten Aino (Metsän ja meren suku III, Otava 2018) on uusi, itsenäinen jatko-osa historialliselle seikkailusarjalle Metsän ja meren suku. Viikinkiajan Pohjolaan sijoittuvaa romanttista sukusaagaa värittävät taianomainen pohjoisen luonnon kuvaus sekä suomalainen, skandinaavinen että kelttiläinen mytologia. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Itämeren Auri (Otava 2016) ja Linnavuoren Tuuli (Otava 2017). Retkipaikan miniblogissa kirjailija Johanna Valkama kertoo häntä innoittaneista esihistoriallisista luonto- ja muinaismuistokohteista.

Johanna Valkama (s. 1982) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Nokialla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luonnossa liikkumista ja retkeilyä lastensa, suomenpystykorvansa ja lämminverihevostensa kanssa. 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.