Ruskaretki Kymijoella – Pernoinhaaraa packraftillä, osa 2/3

Reissusuunnitelmani oli seuraava: pyörällä Elimäeltä Susikoskelle, sieltä meloen Kuovinkallion laavun ja näköalapaikan, Pernoonkoskien ja Jäppilänsaaren kautta Korkeakoskelle, josta sitten palaisin fillarilla riippusillan kautta Pernoonkoskelle. Siinäpä reitti lyhykäisyydessään! Mutta pääajatus tällä retkellä oli liikkua bikerafting-meinigillä, eli kaikki mitä tämmöiselle jokiseikkailulle tarvitsisin kulkisi fillarin päällä: ruoka, majoite, varusteet, kanootti (packraft) – eli kaikki. Varasin reissuun kolme yötä, joten aikaa pitäisi olla ruhtinaallisesti – voisin edetä rauhallisesti, tutkia, aistia ja nähdä. Nauttia syksystä.

Pernoinhaaran reitti on yhteensä 34 kilometrin mittainen reitistö. Koskialueilla on useita melontalinjoja keskivaativasta vaativaan, ja haastavimmat kohdat pääsee helposti kiertämään rantoja pitkin.

Tämän retken suunnittelun aloitin hyvissä ajoin, jo muutamaa viikkoa ennen H-hetkeä. Retki eroaa aikaisemmin tehdyistä, sillä tällä retkellä en ole yksin, vaan saan retkikavereiksi Tony Tavin (Hangoutdoors) ja Petri Kulhan (Visit Kouvola). Lisäksi sunnuntaina toisten häivyttyä mukaan lyöttäytyisi Suomen bikeraftin pioneereihin kuuluva Timo Miettinen (@Tim.Ppa )

Juttusarjan 1. osan pääset lukemaan tästä.

Sunnuntai 27.9.2020

Hyvin nukutun yön jälkeen makoilin rauhakseen Amokissani ja vain ihastelin Kymijokea, joka vuolaana leiripaikkamme ohitse lipui. Pieni parvi koskeloita lensi jokeen sukeltelemaan ja ottamaan mittaa sen pyörteistä. Kömmin ulos Amokistani ja kävin tallustelemassa ympäri pientä saarta ihastellen raikasta, aurinkoista aamua. Naamapesu rannassa, raikkaassa, puhtaassa vedessä poisti viimeisetkin unihiekan rippeet silmäkulmasta. Palasin leiripaikalle klo 8 korvilla ja aloin kaffeja keittelemään, johon naapurini Tony vihdoin heräsi. Istuskeltiin ja nautiskeltiin rauhallisesti ja pitkään aamusta ja aamupalasta. Pienellä pannulla paistetut Palvilihan kylkipalat maistuivat taivaalliselta leipäpalasen päällä. Ja mustaa kahvia – tämä se on eräjorman elämää tämä!

Suunta kohti Ahvionkosken kuohuja

Saatiin kuin saatiinkin leiri purettua takaisin packraftin sisään ja päälle. Minulla on siis Melomon MRS-packraft ISS-säilytysjärjestelmällä – lautan perässä on vesitiivis vetoketju, joka mahdollistaa tavaroiden kuljettamisen ponttooneiden sisällä. Jos enempi tästä kapistuksesta halajat tietää, niin tästä videosta aukeaa hyvin packraftin salat.

Antauduimme joen vietäväksi heti vesille päästyämme, ja joki kuljetti meitä rivakkaa tahtia kohti Ahvionkoskea, joka sijaitsee heti tämän saarirykelmän alapuolella. Ahvionkoski on ensimmäinen isoimmista koskista tällä reitillä, ja se virtaa vuolaasti isoine laineineen ja kuohuineen. Me päätimme yhdessä tuumin Tonyn kanssa kiertää maita pitkin tämän kosken, ja saimmepas samalla pidettyä joen rannassa lyhyen lounastauon kosken kuohuja ihastellen. Näimme myös kotkan kaartelevan korkealla joen yllä.

Ahvionkoski kartalla

Ahvionkoski–Kultaankoski, 5,2 km

Auringon paistaessa suoraan edestäpäin ja kirkkaasti vedenpinnasta häikäisten vasten naamaa kiitin onneani, että olin ottanut aurinkolasit mukaani. Kyllä häikäistyisi pahemman kerran ilman niitä. Tämä pätkä Ahvionkoskelta Kultaankoskelle on leveää jokiuomaa, jossa vesi todella verkkaisesti virtaa. Matkaa rytmittävät pari isoa saarta, joiden rantoja on kanootista mukava tutkailla. Saatat myös saaren syövereissä lampaita nähdä.

Kultaankosken kuohut kuuluvat jo hyvän matkan päästä ja nostavat pienen jännityksen sydänalaan. Ennen koskea sen oikella puolella on mukava uoma, jossa on jotenkin satumainen tunnelma. Tässä on hyvä jaloitella ja käydä tutkailessa tulevaa. Kosken vasenta reunaa kulkee aloittelevan melojan reitti, johon osuu myös laavu näköalatorneineen. Me päätimme kumminkin ottaa pienen haasteen vastaan ja laskea pikkasen nopeammin virtaava, lyhyt koskenpätkä alas. Ja hyvinhän se packrafti tuntuu kosken laineissa menevän, vaikka on fillari päällä ja kamaa parisenkymmentä kiloa sisällä. Tukevaa ja ryhdikästä menoa.

Packrafti onkin paljon vakaampi kuin intiaanikanootti tai kajakki, joita myös olen avovedessä päässyt tänä kesänä kokeilemaan. Niiden kanssa en itse uskaltaisi näihin kuohuihin lähteä. Packraftin vakaus tulee siitä, että se on rakenteeltaan keveä ja suht leveä sekä sillä on isot ponttonit täynnä ilmaa ja painopiste vedenrajassa. Sitä ei helposti kaatumaan saa.

Kultaankoski kartalla

Kultaankoski–Pernoonkoski, 4,3 km

Ja leppoisa matkantekomme jatkuu – se piti vielä mainitsemani, että packraft ei ole kiireisen henkilön vekotin, varsinkaan jos siinä on paljon tavaraa päällä. Omassa raftissäni on lisävarusteena evä. Sitä suosittelen kaikille, se auttaa todella paljon lauttaa pitämään suuntansa. Me jatkoimme rauhakseen meloskelua ja päätin myös vetää hetken uistinta, jos vaikka iltapalafisun saisin. Lisätietoja alueen kalastusluvista löydät linkistä jutun lopusta.

Noin kaksi kilometriä melottuamme tuli jokiristeys eteemme Suutarinsaaren edustalla. Tästä oikealle kääntyvästä jokihaarasta pääsee suoraan Valkmusan kansallispuistoon, joka myös olisi varmasti näkemisen arvoinen paikka – mutta tällä retkellä Pernoonkosket veivät voiton.

Hetken aikaa melottuamme totesin Tonylle että kyllä huomaa, että olemme lähestymässä isompaa kaupunkia, kun alkaa autoteiden meteli kuulumaan… Mutta tämä osoittautui nopeasti virhearvioksi, sillä äänen vain voimistuessa totesimme sen kosken kuohunnaksi, joka vain voimistui sitä lähestyessämme – ja jännitys kohosi rinnassa samaan tahtiin.

Pysähdyimme ennen koskea suvantokohtaan vielä kertaalleen tutkimaan karttaa, jotta valitsemme varmasti oikean laskulinjan. Ja sitten vain menoksi… Kun meloimme virtaavaa jokea myöten, aivan joen pientareelta, kuivuneen puun oksalta lehahti lentoon komea harmaahaikara. Näiden upeiden lintujen lentoa olimme saaneet jo useaan otteeseen seurata tällä retkellä, mutta ei vielä kertaakaan näin läheltä. Upea lintu!

Äkkiä virta voimistui, ja piti olla hyvinkin tarkkaavainen jokea laskiessa, jotta valitsee oikean linjan eikä ajaudu isoimpiin kuohuihin. Oma packraftini, täynnä tavaraa ja vielä fatbike päällä, kulki kuin traktori virran vietävänä – vakaata menoa keskellä isojenkin kuohujen.

Pernoon kosket ovat kolmiportaiset: ylimmän ja keskiportaan laskulinjoissa on myös aloittelevan melojan linjat, mutta alin porras kannattaa aloittelijan kiertää kaukaa – siinä alkaa aallolla olla sen verran korkeutta, ettei kannata aivan kylmiltään sinne mennä. Lisäksi koskien virtausvaihtelut ovat suuria vesimäärästä riippuen, joten kannattaa aina ennen koskeen menoa varmistaa, että koski on omien taitojen ja varusteiden mukainen.

Pernoonkosket kartalla

Me saatiin kosket laskettua hienosti, mutta kyllä siinä Tonyn pöksyt kastuivat, kun hänen packraftissään ei ollut aukkopeitettä. Onneksi ilma oli lämmin ja hänen puolestaan retki lähtöitkuja vaille valmis, sillä rantauduimme Pernoon alimman portaan rantasaunalle olevan laiturin viereen ja otimme raftit maihin. Minun kamat me kannettiin kosken alapuolella olevan veneenlaskupaikan viereen ja Tonyn suoraan autoon. Istahdimme joen ääreen ääneen ihmettelemään meidän uskomatonta ja ikimuistoista seikkailuamme. Kuinka paljon mahtuukaan lyhyeen ja pieneen hetkeen nähtävää, tunteita ja tuoksuja. Hetken istuimme hiljaa kosken kuohuja ihmetellen ja hyvästelimme toisemme – seuraavaan kertaan ystävä hyvä, seuraavaan kertaan.

Tonyn lähdettyä kävin ”uimassa” pesemässä päivän hiet pois ja vaihdoin puhdasta ja kuivaa päälle. Pystytin leirini joen partaalle, otin vähän välipalaa ja kaivoin kalastusvälineet esiin. Otin kengät pois jalasta ja kiipesin rantakivelle, kosken alajuoksulle. Ensimmäinen heitto ja heti jäi kala kiinni. Koukkuun tarttui pieni hauki, jonka päästin takaisin. Tämä taitaa luvata hyvää, tuumin. Kymmenen heittoa lisää, ja nyt oikein tärähti, virvelin jarru soi ja siimaa menee. Mutta se olikin vain pirteä hauenpoikanen joka pisti kovasti hanttiin – ihan ääneen ihmettelin, että mikäs se sinne tarttui. Pieni oli tämäkin hauki, joka uistimen oli syvälle nieluunsa saanut. Hain leiristä pihdit, joilla sain uistimen irti, ja haukinuorukainen pääsi parantelemaan haavojaan.

Siinä vielä heittelin aikani kuluksi hämärtyvässä illassa, eikä koukkuun enää kukaan jäänyt. Noh ei se mitään, onneksi oli paketti makkaraa. Tein nuotiopaikalle tulet risukeittimeen, jossa ensin keitin vedet ja hiiloksella paistoin makkarat kuun noustessa joen päälle. Iltapalan jälkeen, täydellä vattalla, päivän seikkailusta ja ulkoilmasta raukeana oli aika jo kömpiä Amokkiin odottelemaan unta kosken kuohuja kuunnellen. Öitä.

Seuraavassa jaksossa:

Ystäväni Timppa, tuo ensimmäisiin Suomen bikerafting-pioneereihin kuuluva kaveri, ilmestyy leiripaikalle. Yhdessä melomme fillarit kyydissä noin 10 kilometrin matkan Kymijokea Kotkaan päin aina Korkeakoskelle asti, josta sitten polkaisemme riippusillan kautta takaisin Pernoonkoskille. Joten pysyhän tarakalla – vai pitäisikö sanoa packraftin kyydissä? 

Lisäinffot:

Visit Kouvola

Jokireitti – Pernoinhaara

Kalastusluvat

#FILLARIPÄIVÄKIRJAFacebookInstagramRetkipaikka.fiYouTube

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.