Pirttivuori, Nunnavuori ja Hirvensalon patterit, Turku

Toukokuisen retkemme lähtökohtainen tarkoitus oli tarkistaa muutamien museoviraston kohteiden nykykunto. Parin jopa koomisenkin yhteensattuman vuoksi retkemme sai tavanomaisen luontoretken muodon, mikä osoittautui myöhemmin oikeaksi ratkaisuksi.

Museoviraston tietojen mukaan Hirvensalossa sijaitsee muutamia merkittäviä yli satavuotiaita kalliohakkauksia. Tämänkertaisen retkemme tarkoitus oli kartoittaa kohteiden nykytila. Ensimmäinen kohde, jonka jätän tässä nyt nimeämättä, osottautui jääneen maanomistajien kukkapenkkien alle. Omistajat eivät olleet itsekään osanneet edes tiedostaa moista. Toki heillä oli omaksi harmistukseksi tarjota minulle pari muuta kalliohakkausta, joita ei ilmeisesti ole edes inventoitu mihinkään kirjoihin tai kansiin.

hakkaus

Hetken tutkittuamme kallioalueita ja samalla kuunneltuamme hyvin mielenkiintoista kerrontaa talojen historiasta ja Suomen autonomisesta ajasta, oli pakko hyvästellä avuliaat maanomistajat, vaikka olinkin taitanut tuoda heidän sunnuntaiaamuunsa outoa pohdittavaa: ”Mikähän kaveri tuokin mahtoi olla?”

Seuraavaksi otimme suunnan kohti Hirvensalon Lauttarannan tienoilla olevaa Pirttivuorta. Alue on mainittu erääksi Lounais-Suomen merkittäviin kuuluvaksi luontokohteeksi, mutta lähdeteoksemme antoi sille arvosanaksi vain vaatimaton. Itse olen täysin eri mieltä!

hirvensalonluontokohtet (2)

Kallioharjannetta sivuaa useiden kymmenien metrien mittainen lippaluola, joka on osittain kivetty poteromaiseksi ampuma-asemaksi. On tiedossa, että armeijan ilmatorjunta-asemat sijaitsevat muutaman sadan metrin päästä tästä kohteesta. Kenties sotaleikit ovat aikanaan jatkuneet tänne asti.

Kallio on itsessään erittäin vaikuttavan näköinen kokonaisuus, johon pitää käydä tutustumassa, jos mielii nähdä kohteen vielä luonnontilassaan. Itse näet jätimme menopelimme uuden tiehankkeen päähän, joten alueelle on muodostumassa melkoinen pientalo alue, jos katsoo vain ympärilleen. Vastaavia on noussut jo toisaalle ympäri Hirvensaloa.

Toivottavasti Pirttivuoren luonnon kauniisti muovaama kallioalue osataan edes säästää, eikä sotkea pois ihmisten ahneuden tai ajattelemattomuuden tieltä.

Matkamme jatkui Pirttivuorelta kohti Hirvensalon patteria, jota kutsutaan myös Jänessaaren patteriksi. Tämä sotahistoriallinen kohde on jäänne venäläisestä rannikkopatterista vuodelta 1854. Paikka sijaitsee aivan huvila asumusten läheisyydessä, joten huomaavaisuus on vähintä mitä voi toivoa kohteeseen tutustuttaessa.

hirvensalonluontokohtet (14)

Itse kohde on noin 60 metrin pituinen kivetty kivivalli, jonka korkeus on parhaimmillaan liki kaksimetriä. Valli muodostaa kaaren, jonka laki on tasoitettu. Osa vallin luoteispäästä on ajansaatossa tuhoutunut – ilmeisesti kiviainesta on käytetty huviloiden rakentamiseen. Kokonaisuutena valli on muuten hyvin säilynyt ja näyttävä.

Retkikohteena kiviaidan näköinen luomus voi olla merkityksetön, mutta historialliseti se kertoo paljon enemmän, miten maatamme on puolustettu ja Aurajoen suisto suljettu vihollisilta. Kenties teen asiasta pidemmän tarinan, kunhan ensin kierrän kaikki vanhat puolustusasemat läpi alueelta ja kuvaan ne. Tämä patteri on muuten kantanut aikanaan sotilaallista numeroa III.

hirvensalonluontokohtet (10)

Meidän piti myös tutustua vanhaan aurinkokelloon, joka oli hakattu kalliokumpareelle. Nyt puu oli tehnyt leposijansa tuon aikanaan vekkarin virkaa näyttäneen kohteen päälle. On ilmeisti aika siirtyä digiaikaan ja jatkaa kohti Nunnavuoren lakea!

Ennen vuoren lakea polusta oikealle jäi mielenkiintoisen näköinen lohkareikko, joka piti ehdottomasti tarkistaa, eikä suotta! Lohkareet kätkivät alleen useamman pienemmän luolamaisen onkalon ja sitten yhden täydet luolan mitat täyttävän kolon. Olkoon tuo nyt sitten nimetty Nunnavuoren luolaksi.

hirvensalonluontokohtet (12)

Janne päätti korkata onkalon ja raapaista pari hyvää kuvaa muistikorttiinsa kalansilmän muodossa. Itse kiersin toista kautta luolaan ja totesin sen melko kookkaaksi jopa. Mittaa tule läpi ryömien varmaan 5–6 metriä ja korkeus vaihtelee metrin ja puolentoista välissä.

Luolasta tulee aavistuksen mieleen Iivanan luola muodoltaan joka sijaitsee Pyhärannassa, mutta tämä on kooltaan puolet pienempi. Pääluolaa pienempiä ketunkoloja, joihin voisi ahtautua on seudulla kivien välissä useita.

hirvensalonluontokohtet (9)

Luolilta päästyämme kapusimme Nunnavuoren laelle, jossa komeili melkoinen muinaishauta. Ilmeisesti tämä on kookkaimpia joita on alueella tavattu ja sitä se kyllä olikin. Latomuksen mitta on 12 x 9,5 x 1,5 metriä.

Pirttivuori.
Hirvensalon patterit.
Nunnavuori. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6702499 E 238690

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.