Perheretki Rokuan kansallispuistossa – Syvyydenkierros kulkee mahtavasta maisemasta toiseen jääkauden jäljissä

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy

Syvyydenkierros on Rokuan kansallispuiston uusimpia reittejä, pituudeltaan mukavat 6,2 kilometriä − sopiva päiväretkeen vaikka lastenkin kanssa. Rokuan kansallispuisto sijaitsee Vaalan, Muhoksen ja Utajärven kuntien alueella ja on osa Rokua UNESCO Global Geoparkia. Reitistön alkupisteeseen ajelee Oulusta reilussa tunnissa, Kajaanista matkaa kertyy puolitoista tuntia.

Lähtöpiste kartalla
Reitin pituus: 6,2 km
Tulipaikka: ei
Esteetön: ei
Saapuminen autolla: Jaakonjärventie (Utajärvi), matkaan voi lähteä myös Pookin P-alueelta
Saapuminen julkisilla: Kesäisin Oulusta on suora bussiyhteys Rokualle. Myös Kajaanin suunnasta on mahdollista saapua julkisilla. Lue lisää.

Perheemme rentouttava Rokuan-loma alkoi täydellisen lämpimässä kesäsäässä kesäkuun puolivälissä. Olimme syöneet maittavan päivällisen, ja niinpä kaikilla oli energiaa sopivasti kulutettavaksi tulevalla 6,2 kilometrin patikointireitillä, Syvyydenkierroksella.

Jätimme auton hiihtostadionille, josta meille oli neuvottu löytyvän Syvyydenkierroksen aloituspiste. Toinen vaihtoehto olisi lähteä tälle reitille osoitteettomalta, mutta selkeästi viitoitetulta Pookin P-alueelta, jonka tuntumassa on näkötorni.

Seurasimme puihin maalattuja sinisiä merkkejä, ja pian tulimmekin ensimmäisille portaille. Maasto on Rokualla todella muodokasta, ja se muodostaakin melkoisen kontrastin ympäröivään Pohjois-Pohjanmaan tasaisuuteen, jota tänne ajellessa saa nähdä. Puolivälissä rinnettä saimme levähtää penkillä, ja tovin siinä ihmettelimmekin, mutta pojalla oli kiire jatkaa matkaa. Maastoportaat kohosivat lännen suuntaan ylös Vauluvaaralle, missä jo alkumatkasta saimme nauttia ihanasta kangasmetsän tunnelmasta ja tuoksuista.

Rokuan harju kulkee koko Rokua Geoparkin alueen halki. Se on soraa ja hiekkaa, jonka mannerjäätikön sulamisvedet ovat koonneet 12 500–10 500 vuotta sitten ja jonka rinteitä männikkö nyt peittelee, mänty kun selviää karussakin maaperässä. Männyt ovatkin alueella niin olennainen piirre, että yhdessä leppälinnun kanssa ne muodostavat Rokuan kansallispuiston tunnuksen.

”Hiekka kerrostui jäätikön reunalle suistoksi sulamisvesien purkautumiskohtaan. Rokuanvaaralla harju- ja suistokerrostumat ovat paikoin jopa sadan metrin paksuisia.” Lähde: rokuageopark.fi

Metsä oli hiljainen, ja saimme taivaltaa rauhassa ilman minkäänlaista häiritsevää ötökkää. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, ja välillä leuto tuuli onneksi vilvoitti kulkua. Kuljettuamme tovin helppokulkuista polkua, eteemme avautui komea näköalaharjanne vesistöön. Paikalla oli pöytä, jonka äärellä saisi levähtää niin halutessaan. Meillä oli virtaa, joten jatkoimme eteenpäin. Kohta edessä häämöttivät uudet pitkät portaat.

Kuljimme noin tunnin verran, ja jokaisen mutkan tai notkelman takaa avautui uusi, kaunis ja jännittävä näkymä Rokuan upeaan luontoon. Kiehtovan muinainen kangasmetsä ja jäkäläkankaat ihastuttivat kauneudellaan. Rokuan alue onkin kuuluisa paitsi männiköistään, myös eheistä, laajoista ja vaaleista jäkälämatoistaan, jotka kukoistavat hiekalla ja joiden lomasta löytyy kuulemma erinomaisen hyvin tatteja. Rokuan maasto on poikkeuksellisen paloherkkää, minkä vuoksi tulenteko täällä on maastopalovaroituksen aikaan kielletty jopa hormillisilla tulisijoilla.

Ilta-aurinko sai lehvästön hehkumaan kirkkaan vihreänä. Siellä täällä saattoi bongata huikeita luonnon muovaamia yksityiskohtia. Supat, joista suurimman kohdalle pian saapuisimme, ovat yksi piirre osana Rokuan maastonmuotoja. Suppa on syntynyt, kun maakerrostumien alle jäänyt jäälohkare on sulanut, ja jättänyt tilalle kuopan.

Syvyydenkierros on siitä poikkeuksellinen reitti, että vaikka sillä on pituutta ihan kunnolla, niin missään vaiheessa ei tullut tylsää osuutta, jossa pojallakaan olisi mielenkiinto herpaantunut. Poika jaksoi (kenties jopa allekirjoittanutta) reippaammin kulkea jonon etunenässä koko matkan.

Upea näköalapaikka jälleen! Täällä levähdyspaikaksi oli järjestetty penkki. Maisema avautui upeasti horisonttiin saakka ja huomasin ajattelevani, että tälle paikalle sopisi kyllä vaikkapa laavu tai muu kokonaisuus, joka houkuttelisi jäämään näkymän äärelle pidemmäksikin aikaa.

Vinkki! Jos aiot evästellä Syvyydenkierroksella, ota mukaan eväät, jotka voit syödä sellaisenaan, ilman tarvetta valmistaa niitä tulella. Ota käyttöön myös helpot niksit, joiden avulla roskia ei retken aikana juuri pääse syntymään. Reitin varrella ei ole jäteastioita.

Syvyydenkaivo

Pian saavuimmekin Syvyydenkaivon yläreunamille. Kyseessä on koko maamme suurin luonnontilassa oleva suppakuoppa, jopa 50 metriä syvänä ammottava aukko. Tässä mekin jo pysähdyimme evästauolle ja ihmettelimme paikan rauhallisuutta. Vastaan ei ollut tullut kuin yksi ainoa retkeilijä.

Syvyydenkaivoon laskeudutaan pitkiä, mutkittelevia portaita pitkin. Ihailin vasemmalla puolella avautuvaa upeaa näkymää jyrkkään hiekan ja jäkälikön muodostamaan rinteeseen, jossa kohosi muutama jylhä havupuu. Aivan portaiden vieressä kasvoi kauniina mattona kukkivia kieloja!

*Syvyydenkaivon maisemia. Maasto on herkkää kulumiselle, eikä reitillä tai alueella muutoinkaan saa pyöräillä. Kävelijäkin varjelee maastoa, kun pysyttelee merkityllä reitillä.*

Syvyydenkaivon pohjalle on muodostunut pieni, mutta kuitenkin jopa kahdeksan metriä paksu suoalue. Reittimme kulki suon ohi ja saatoimme vain kuvitella, miltä tällä alueella näytti muinaisina aikoina. Mielikuvitus alkoi laukata pienen vesilammen kimaltaessa suon reunamilla. Sumuisella säällä paikka olisi varmasti vieläkin mystisempi!

Ilta alkoi olla jo pitkällä, joten päätimme jättää lisälenkin läheisellä Pookivaaralla väliin. Pookivaaran päälle poikkesi reitti Syvyydenkierroksen reitin eteläosasta (0,4 km/suunta). Pookivaaralla on näkötornin lisäksi mm. päivätupa ja kuivakäymälä, joten jos sellaisia palveluita Syvyydenkierroksen-retkellään kaipaa, kannattaa tämä pisto ilman muuta tehdä.

Pookin pysäköintialueen luona Syvyydenkierroksen reitti kulki lyhyen matkaa metsäautotietä pitkin. Tässä kohtaa meillä oli hieman haasteita paikantaa sinisiä reittimerkkejä risteileviltä poluilta, kunnes löysimme oikean reitin tien suunnasta.

Loppumatka reitistä kulki mutkitellen rinteitä ylös, alas. Tässä vaiheessa poikaa alkoi jo väsyttää. Olimmehan liikkeellä iltasella, ja retki taisi olla pisin, minkä hän oli kulkenut jalan. Meillä aikaa meni retkeen noin kaksi tuntia. Kävelimme reippaasti, mutta pysähtelimme usein kuvaamaan ja fiilistelemään uskomattoman kaunista keskikesän luontoa jäätikön sulamisvesien muotoilemissa maastoissa.

Tämän reitin tulemme varmasti kulkemaan uudestaan! Meidän retkemme oli onnistunut kaikin puolin ja innostus kasvoi päästä tutkimaan lisää Rokuan upeita luontokohteita. Tällä samalla reissulla retkeilisimme kuitenkin myös Manamansalossa, joka on hieno retkisaari Oulujärvellä – seuraava artikkelini julkaistaankin lähiaikoina sieltä.

Artikkelin kuvat: Taneli ja Katja Rantakokko