Patvinsuon kansallispuisto, Mäntypolku
Veljeni tuli syyslomalla perheensä kanssa Etelä-Suomesta kyläilemään ja vaimot lähtivät mökille viettämään lomapäivää. Emme jääneet lasten kanssa kotiin ruikuttamaan, vaan pakkasimme kaikki 14 lasta autoihin ja lähdimme Patvinsuon kansallispuistoon retkelle.
Sääennuste lupaili puolipilvistä ja pari astetta lämmintä, joten retkeilysää vaikutti aivan kelvolliselta. Liekö sääennusteen laatija ollut ikuinen optimisti, koska koko päivän taivasta peitti paksu harmaa pilvipeite? Sen ei kuitenkaan annettu haitata. Lämpötila oli vain hieman nollan yläpuolella, mutta lämpimillä vaatteilla sekään ei hidastanut menoa.
Autot jätettiin Suomun luontotuvan parkkipaikalle (kartta). Paikalla on ollut vielä 1950-luvulla metsänvartijan tila, joka on nykyisin kansallispuiston opastuskeskus ja auki vain kesäisin. Silloin paikalta voi vuokrata saunan, majoitusta ja myös kahvia on tarjolla paikallisen yrittäjän toimesta.
Aluksi menimme Suomunjärven rantaan ja kuumensimme keittokatoksessa edellisenä iltana tehtyä makaronilaatikkoa ruoaksi.
Täydellä vatsalla lähdimme kiertämään Mäntypolun luontopolkua. Reittivalinnoista riippuen polku on 2,8, 3,8 tai 4,8 kilometriä pitkä. Lähtiessä sovimme, että kuljettava matka päätetään lasten jaksamisen perusteella sekä sillä, kuinka vaikea polku on kulkea rattailla.
Alkumatkasta Mäntypolku kulkee samaa polkua kuin 15 kilometriä pitkä Suomunkierto. Polku on paljon kuljettu ja todella leveä. Myöhemmin Mäntypolku kääntyy omaksi polukseen ja kapenee.
Lapset ottivat ilon irti kiipeilemällä kaatuneiden puiden päällä. He löysivät myös kelopuun, joka oli nostettu paksun pöllin päälle. Tämä oli kuin suuren suuri kiikkulauta ja siihen mahtuikin helposti kymmen lasta kiikkumaan kerralla.
Puro laskee Sihvonlammista Suomunjärveen. Pakkanen on jo värjännyt suon ruskan väreihin.
Mäntypolku kulkee kohti Kuikkaniemeä. Niemen molemmat rannat ovat hiekkarantoja.
Kuikkaniemessä oli jo 1600-luvulla asuttu pysyväluonteisesti. Nykyinen savupirtti, jo kolmas samalla niemellä sijaitseva, on rakennettu 1800-luvulla seudun asukkaiden kalasaunaksi. (lähde: opastaulu)
Saunalta käsin kalastivat useat lähiseudun asukkaat yhteisesti. Muodostuipa varsinkin kesäiltoina suoritetusta nuotanvedosta eräänlainen kansanjuhla, johon saapui kyläläisiä perheineen seuraamaan kalastusta, auttamaan saaliin käsittelystä ja saamaan rantakalastakin osansa. Yleisin saaliskala oli muikku, mutta pikkusiikaa ja muutakin kalaa tuli joukkoon. (lähde: opastaulu)
Varsinainen syysnuottaus aloitettiin Mikkelipäivän 29.9. aikaan. Varsin usein täyttyi saunan seinänmittainen, yhdestä puusta koverrettu kala-allas reunojaan myöten hopeanhohtoisesta saaliista. Altaassa kalat lajiteltiin ja jaettiin eri vasuihin määrätyn kaavan mukaan. Nuotan omistajalle tuli suurin osuus. Myös nuottausta avustamaan tulleet kyläläiset saivat palkakseen kalaa. Kalaa suolattiin talven varalle ja tietenkin sitä syötiin eniten heti tuoreena. Perkeitäkään ei heitetty hukkaan, vaan ne annettiin karjalle.
Onpa saunalla aina välillä asustanut savottalaisiakin, ja heidän toimestaan seiniviereen oli ennen sotia rakennettu hevoselle tallintapainen katos, joka on kuitenkin myöhemmin hävitetty. Oven vanhat puutappisaranat on vaihdettu kalanmuotoisiin rautasaranoihin saunan kunnostuksen yhteydessä 1950-luvulla. Viime vuosina rakennusta on entisöity yhdessä museoviraston kanssa. (lähde: opastaulu)
Kuikkaniemestä Mäntypolku kääntyy kohti länttä. Kosteimpiin paikkohin on rakennettu pitkokset, joita pitkin rattailla kulkeminen oli lievästi haasteellista.
Lapset rakentelivat kaarnaveneitä ja laittoivat niitä matkalle maailman ääriin.
Mäntypolun ylittäessä Suomunkierron, pienimmät lapset lähtivät veljeni kanssa leveää polkua pitkin takaisin Suomun tuvalle lyhyempää reittiä. Minun mukaani lähti oma nuorin lapseni rinkassa sekä osa omista ja veljeni isommista lapsista. Me lähdimme kiertämään Mäntypolun viimeiset 3 kilometriä. Suurimman osan tästä kierroksen loppuosasta olisi voinut kävellä rattaiden kanssa.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!