New Search

If you are not happy with the results below please do another search

Search results for: suomussalmi

11

Vuoden retkipaikka 2016 löytyy Kokkolasta – kolmen kärjessä upeita kohteita ympäri Suomen

Ykköspaikan Vuoden retkipaikka 2016 -äänestyksessä vei hurjalla loppukirillä Kokkolan komea Vattajanniemi sekä niemen kärjessä kohoava erikoinen Ohtakarin saari. Kaikkiaan 11 ehdokkaan joukosta Vattaja ja Ohtakari veivät jopa neljänneksen äänistä, joita annettiin yhteensä 2254 kappaletta. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Säynäjäsuon ja Syväjärven alue Suomussalmella. Alueen kohtalo on ollut esillä sinne suunniteltujen hakkuiden vuoksi. Kolmannen sijan kisassa vei Etelä-Suomessa Repoveden […]

12

Enää puoli vuotta avajaisiin – näin legendaarinen Hossa muuntuu kansallispuistoksi

Vuosi sitten kainuulaisessa Hossan pitäjässä jännitettiin. Itärajan pieni kylä, jossa asuu vain kourallinen ihmisiä, oli ehdolla oman kansallispuiston saajaksi. Eikä minkä tahansa kansallispuiston, vaan 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi perustettavan kansallispuiston. Tammikuussa 2016 se sitten varmistui. Kaukainen kainuulainen Hossa veti pidemmän korren kuin toisena ehdokkaana ollut Porkkala Kirkkonummella. Uutinen kiiri yli koko maan rivakkaan kuin kulovalkea. Hossasta tulee […]

13

Huosiharjun tarinaa luonnosta ja jääkaudesta, Hossa

Harjut tuovat mukavaa vaihtelua muuten niin tasaiselle Suomen maankamaralle. Hossassa Huosiharju esittelee lyhyellä matkalla varsin kattavasti jääkauden ja luonnon taideteoksia. Tutustuin maisemiin kulkemalla Huosivirran tuntumasta luontopolkua pitkin luontokeskukselle päin. Tämä polku on monen pidemmän reitin osa. Harjuun pystyy tarvittaessa tutustumaan vaikka autolla, koska eteläistä kylkeä pitkin kulkee asfaltoitu Jatkonsalmentie. Jääkausi on jättänyt Suomeen jälkensä. Harjuja […]

14

Somerjoen särkillä Hossassa

Eroosio on mielenkiintoinen ilmiö, jonka vaikutukset ainakin me suomalaiset tunnemme hyvin. Aikoinaan meillä on ollut nykyisten Alppien kokoinen vuoristo, Svekokarelidit, josta on jäljellä enää kulutusta kestävät kvartsiittiset juuret ja peneplaani, eli puolitasanko. Oikeastaan koko Suomi on puolitasankoa, kiitos useiden jääkausien. Nämä vuoria kuluttavat eroosioprosessit tietenkin vievät miljoonia vuosia. Nopeampaa eroosioprosessia voi ihailla esimerkiksi Hossassa Somerjoen suulla. […]

15

Viestejä esi-isiltä Hossan Värikalliolla

Ensikosketukseni kalliomaalauksiin oli 10-vuotiaana lukiessani Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvakirjaa, jossa seikkaillaan Australian aavikoilla. Mietin silloin, miten joku tuhansia vuosia vanha ”maali” voi pysyä kivessä niin kauan, kun 2 vuotta sitten maalattu talon seinä rapisee kuin joulukuusi Loppiaisena. Mielenkiintoni heräsi kun kuulin, että eräs Suomen komeimmista kalliomaalauksista, Värikallio nimeltään, sijaitsee Hossassa ja on saavutettavissa muutaman […]

16

Porotalleilla ketään kotona? Yllätyksien iltaretkellä Hossassa

Ilta alkoi hiljalleen värjätä Hossan taivasta ja luontoa. Ajelimme pientä hiekkatietä kohti Kokalmusta. Tien maisemat olivat upeat: suota, metsää, pieniä järviä. Laulujoutsenpariskunta nautti loppukesän kauniista illasta eräällä lammella. Suolla astelivat kurjet. Tien päättyessä ajoimme auton parkkiin (kartta) ja astuimme ulos. Heitin repun selkääni, ja mieheni otti tehtäväkseen huolehtia koirastamme Moskusta, joka kävi vähintäänkin ylikierroksilla tässä […]

17

Onko tässä laavu Suomen kauneimmalla paikalla? Muikkupuro, Hossa

Oli elokuun alku ja suomalainen loppukesä antoi parastaan. Ajelimme pienellä autollamme soraista metsätietä. Minä, mieheni ja koiramme Mosku kuikuilimme ikkunasta maisemia. Auringonvalo siivilöityi hienosti pilvien ja valoisan metsän läpi. Kuntta oli kauniin kellanvihreä ja avara. Puut korkeita ja suoria, tuuli hempeä. Tuleva kansallispuistomme Hossa otti meidät niin kauniisti vastaan, että tuumasimme: näillä nurkin voisi joskus […]

18

Karhunpalvojien jäljillä – Häkkilän myyttinen karhupetäjä Saarijärvellä

Saarijärvellä, Häkkilän kylässä, Kauppilan ja Savelan tilojen välimaastossa, seisoo uljaana ja valtavan oksistonsa joka ilmansuuntaan ulottavana mahtipetäjä, joka saa paikalle saapujan leuan loksahtamaan alas ihmetyksestä. Petäjän mahtavat haarat ojentuvat laajalle alalle, ja jos oikeasta suunnasta katsoo, voi kuvitella tässä seisovan jonkun myyttisen hahmon, joka kädet levällään kutsuu luokseen ja sanoo mahtavalla äänellä: ”Katsokaa tänne ja kumartukaa!” […]

19

Kuukauden retkeilyblogi: Fillaripäiväkirja

Helsingistä Nuuksioon johtava Reitti 2000 voi kirvoittaa ihmisessä jännittäviä ideoita. Sen sai huomata ainakin kuukauden retkiblogimme isäntä Jaska Halttunen. 110 kilometriä pitkä pääkaupunkiseudun reitti sai nimittäin aikaan idean hieman pidemmästä fillariretkestä. – Päätin pyöräillä yksin Suomen eteläisimmästä pisteestä pohjoisimpaan, Halttunen kertoo. Idea ei jäänyt ajatuksen tasolle. Halttunen lähtee matkaan heinäkuun 2. päivä Hangosta ja aikoo […]