Packraftilla Pohjois-Norjassa: kimaltelevaa Jäämeren vettä Reinøyalla

Kevät on tehnyt rymisten tuloaan myös Pohjois-Norjassa. Kelit ovat joulun jälkeen vaihdelleet reippaasti +4 ja -30 asteen välillä. Lähellä merta sitten taas on toki koko ajan hieman lämpimämpää. Näiden radikaalien säämuutosten johdosta, on ollut mm. hieman vaikeaa suunnitella omia retkeilyjä. Ottaisiko sitä mukaan naparetkeilyvarusteet vai kumisaappaat? Saman kuukauden sisällä on saattanut päästä hiihtovaeltamaan tai vetämään sadetakkia tiukemmalle. Jossain määrin nopeat säänvaihtelut ovat myös tälle alueelle tyypillisiä piirteitä.

Packraftailyä Jäämeren rannalla

Nyt lämpötila oli kuitenkin noin -5 asteen lukemissa, oli lähes tuuletonta ja kirkas ja aurinkoinen keli. Olin saapunut Ivalosta Kirkkoniemeen hoitamaan muutamia kesään liittyviä asioita, sillä olen muuttamassa kaupunkiin pariksi kuukaudeksi töiden perässä. Samalla olin jo ehtinyt moneen otteeseen silmäilemään lähialueiden melonta- ja retkeilyreittejä, jotka olivat suorastaan mahtavia. Koska pakollisten asioiden hoitamisen jälkeen minulle jäi runsaasti aikaa tehdä muutakin, päätin lähteä melomaan packraftilla läheisen Reinøyan saaren edustalle. Enpä tiennytkään, että siitä tulisi yksi unohtumattomimmista melontakokemuksistani.

*Packraft, eli suomennettuna reppulautta on kevyt ja kestävä kulkuväline, jolla voi meloa myös kylmissä olosuhteissa.*

*Lähtöpaikka ja taustalla Reinøyan saari.*

*Talvimelonnassa pitää olla kunnon kuivapuku ja kirkkaalla kelillä merellä ehdottomasti aurinkolasit.*

Kimaltelevaa vettä ja kuningasrapuja

Ajelin maasturillani jokseenkin huonossa rospuuttokelissä olevaa norjalaista mökkitietä suunnittelemalleni lähtöpaikalle. Mietin hiljaa mielessäni, että Suomessa kyseiselle tielle olisi lyöty puomit pystyyn ja kielletty ajamasta, mutta pohjoisnorjalaisten mittakaavassa kyseessä oli ihan pätevässä kunnossa oleva mökkitie. Tällä tiellä ei kuitenkaan ajettaisi putki punaisena, ellei halua reissun päätyvän rengasrikkoon. Niinpä ajoin rauhallisesti tien päähän, jossa yllättäen oli oikein hyvin tilaa parkkeerata auto. Myöhemmin kuulin kumppaniltani, että kyseessä on linja-auton kääntöpaikka, ja olin lähinnä kauhistunut, että kyseistä tietä oikeasti ajaa jonkin sortin linja-auto.

Periltä löytyi kuitenkin myös hyvä veneenlaskupaikka, johon pääsi rämpimään autolta pienellä vaivalla. Packraft itsessään ei paina juuri mitään, mutta melat, pelastusliivit, kypärä ja muu melontasälä kyllä painaa. Pääsin rantaan kuitenkin helposti ja saatoin laskea packraftin vesille.

Ympärillä avautuva maisema oli huikaisevan kaunis. Taivas oli kirkkaan sininen ja ilma lähes tuuleton. Mietin Reinøyan saaren edustalla mahdollisesti olevia virtauksia, koska en todellakaan halunnut ajelehtia packrafteineni Jäämerelle. Sen vuoksi en yrittänytkään meloa itse saarelle, vaikka se olisikin saattanut olla mahdollista. Yksin meloessa täytyy olla erityisen huolellinen omasta turvallisuudestaan, ja paikka oli minulle vieras.

*Taustalla näkyy Reinøyan saari, jonne ei mene maayhteyttä.*

*Ensimmäiset melanvedot huikaisevassa säässä.*

Lähdin hitaasti melomaan rantaviivaa pitkin ja olin suorastaan mykistynyt ympärilläni avautuvasta luonnon kauneudesta. Mahtavatkohan ne ihmiset arvostaa tätä, ketkä asuvat näillä rannoilla ympäri vuoden? Rantavesi oli läpikuultavan kirkasta, ja melko syvälläkin meloessa saattoi nähdä pohjaan asti.

Yhtäkkiä huomasin kuitenkin pohjassa liikettä, ja ensin päättelin kyseessä olevan kalan. Lopulta liikettä alkoi näkyä lähes joka puolella ja saatoin erottaa pitkien, lukkimaisten jalkojen ojentuvan pohjassa kivien välistä. Koska en ole ihan tuttu vielä kaikkien Pohjois-Norjan eliöiden kanssa, sain ensin kieltämättä pienimuotoisen sätkyn. Sitten muistin jossain luonto-ohjelmassa nähneeni kuningasrapuja ja tajusin, että niitähän täällä juurikin on!

Ja rapuja oli matalassa rantavedessä suorastaan kasoittain. Ja ne olivat todella suuria. Hämmästelin hyvän tovin packraftistani rapumerta ympärilläni, enkä muistanut edes kaivaa kännykkäkameraa esille. Ehkä hyvä niin, koska talvikamppeissa kuvailu meloessa ei ole kovin kätevää, ja viimeiseksi haluaisin tippua kameroineni rapujen sekaan. Niiden touhuilua kirkaassa merivedessä oli kuitenkin hauska seurata. En myöskään uskonut rapujen olevan packraftille vaaraksi, sillä ne eivät koostaan huolimatta ole varsinaisesti agressiivisia. Auringonsäteiden kimaltaessa veden pinnalla ravut kiemurtelivat loputonta tanssiaan kivien välissä.

*Simpukoiden lisäksi, rannalta löytyi ravun kuori, joka yllätyksekseni oli kuin silkkipaperia.*

*Rannalta löytyy myös paljon erilaisia simpukoita ja näkinkenkiä.*

Pohjois-Norja on potentiaalinen packraftailykohde

Rapujen touhuilua seuratessani mietin samalla aluetta packraftailyn kannalta; sekä rannikolla, että sisämaassa olisi lukuisia hyviä packraftailyyn sopivia reittejä. Toki packraft ei ole mikään valtamerialus, vaikka itsekin olen melonut sillä lukuisia kertoja merellä, mutta aina rantaviivan läheisyydessä. Eräoppaan töissäni olen myös nyt ensimmäistä kertaa laajentamassa tarjontaani packraft-melontaan heinäkuussa, jolloin melomme asiakkaiden kanssa Suomen puolelta Vätsärin erämaasta Jäämerelle Norjaan Munkelva-jokea pitkin.

Alueella on kuitenkin lukuisia muitakin reittejä ja paikkoja harrastaa packraft-melontaa ja yhdistää siihen myös vaellusta, kuten lajin henkeen monesti kuuluu. Muuten ulkoilmaihmisiksi luokitellut norjalaiset eivät vaikuta kuitenkaan kovin innostuneilta packraft-melonnasta, mikä on olosuhteet huomioon ottaen suoranainen ihme. Olen Kirkkoniemessä vieraillessani tavannut vain kaksi henkilöä, jotka todistetusti harrastavat packraft-melontaa. Lisäksi olen kuullut yhden alueen ulkopuolella asuvan henkilön melovan packraftilla.

Tulisin varmasti kartoittamaan alueen packraft-mahdollisuudet huolella, kun kesä koittaisi. Eikä sitä tiedä, mitä hauskaa niiden perusteella tulee vielä keksittyä tulevaisuudessa.