Mars, mars mustikkaan! Kesäinen metsä kutsuu makeiden luonnonantimien äärelle

Tiesitkö, että maamme metsissä kasvaa mustikkaa parhaimmillaan jopa satoja miljoonia kiloja? Jokaisenoikeuksien ansiosta tuo superfood on meidän kaikkien ulottuvillamme. Joko sinä olet käynyt poimimassa omasi varjoisten mättäiden kätköistä, kodin tai mökin metsäkulmilta, kalliopainanteista tai suon laidalta? Paras poiminta-aika on poutainen päivä heinä-syyskuun aikana. Itse suuntaan metsään mieluiten kauniina kesäiltana. Niissä on jotain taianomaista. Onneksi sellaisia hetkiä on tänä vuonna riittänyt!

Seesteinen outa tervehtii minua eräänä heinäkuun iltana. Hiljalleen laskevan auringon voimakkaat säteet pilkistävät puiden lomasta leikkien metsän vehreässä maastossa. Kultaiset säteet osuvat kanervien ensimmäisille herkille punaviolettisille kukinnoille, puiden karheille kilpikaarnoille ja juolukan puutuneiden oksien harjalla lepääville vihreänharmaille lehdille, metsän mätäspatjojen korkeimmille kasveille. Männikön pilaristo kurkottaa kohti taivaan sineä samalla kun niiden vankat ja pystysuorat varjot heittäytyvät pehmeiden varpujen lomaan tanssien kevyessä tuulenhuminassa. Tiltaltti, tuo havumetsien takuuvarma seuralainen, tilkuttaja, avaa ääntään läheisen puun latvuksissa ja tuikkaa heleän lurituksen ilmoille kuin tervehdykseksi sen maille saapuneelle vieraalle.

Vedän keuhkoni täyteen tuoreen kangasmetsän raikasta ilmaa. Tuttuakin tutumpi tuoksu rauhoittaa havupuiden haihduttamien öljyjen vapautuessa metsän hämäriin salonkeihin. Aistit terävöityvät ja hengitys tasaantuu. Jokunen hartioita painava arkihuolikin antaa periksi ja vaipuu mielen sopukoihin, jonnekin taka-alalle. Metsän ja kesän lumo valtaa mielen, eikä kestä kauaakaan, kun vajoan salongin seesteiseen tunnelmaan. Tiedän, että kotiinpaluu kutsuu vasta, kun olen saanut runsain mitoin mukaani metsämaan vahapintaisia herkkupalloja!

Muistot aktivoituvat täällä, luonnon helmassa. Tuoreen kangasmetsän rehevä tuoksu vie ajatukset lapsuuden aikoihin. Siihen, kuinka pienenä saparopäänä hypin vanhempien perässä mättäältä toiselle ja noukin mustikoita pikkuruiseen siniseen emalikuppiin. Osa metsäretken kyykkyvitamiineista sujahti suoraan suuhun. Joskus saatoin kömmähtää nenälleni ja suurella vaivalla keräämäni aarteet kierivät pitkin metsän kumpuilevia lattioita.

Pehmeä metsämaa kahisee saappaiden alla, kun kuljen verkkaisesti syvemmälle metsän siimekseen. Katseeni etsii polveilevasta maastosta sinisten marjojen peittämiä varpurykelmiä. Kyllä niitä täällä on, aivan riittämiin. Kaarelle taipuneiden varpujen ja soikeanmuotoisten, sahalaitaisten lehtien alta paljastuu kourallinen muhkeita tummansinisiä marjoja. Hetken kuluttua silmät tavoittavat yhä lisää. Ja lisää.

Ensimmäinen sininen kultakimpale tipahtaa ämpärin pohjalle, toinen perään, kolmaskin. Plop. Plop, plop, plop. Hetken kuluttua ääni on vaimennut. Ämpärin pohja ei enää ammota tyhjyyttään, vaan on täynnä makeaa, sinistä kultaa joukossaan muutama tummempi yksilö, voimustikka, papinmustikka ja tervamistikka. Poikkeavalla marjalla on monta nimeä. Oletko kuullut sen vanhan kansan tarinan, jonka mukaan mustikka muuttui tummaksi, lähes mustaksi siksi, että käärme oli käynyt lipomassa sitä kielellään?

Jossain kumahtelee ukkonen, ja jään kuuntelemaan sen kaukaisia liikkeitä tuulen tuolla puolen. Jyrinä kuitenkin vaimenee nopeasti ja palaan aarteideni äärelle. Pikkuhiljaa ämpäri täyttyy lähes puolilleen. Eihän tätä malta lopettaa! Sormet haalivat luokseen varpujen suurimpia marjoja, pienimmät saavat jäädä. Osa parhaista yksilöistä piileskelee korkeiden varpujen suojassa kuin haastaakseen metsän vierailijan puuhissaan. Kaivan repustani vielä kuksan, ja täytän sen pullolleen makeita kyykkyvitamiineja.

Istahdan kaatuneelle puunrungolle, ja annan katseen kiertää metsässä. Tuulen soitto vaimenee, valssi hidastuu. Tiltaltti lurittelee jälleen väsymätöntä ja unettavaa laulunpätkäänsä: ” Til, tal, tal, til, tal….” Aurinko siirtyy pilvenhattaran lomaan, ja metsän huone hämärtyy. Muutama hyttynen on löytänyt nahkeat käsivarteni, ja pari verenhimoista siipeilijää inisee korvan juuressa. Illan viimeiset mustikat sujahtavat suuhun. Mikään ei juuri nyt voisi maistua paremmalta!