Perinnemaisemaa, suojeltuja lehtoja, kuohuva koski. Muhoksen Liimanninkosken luontopolku.
Liimanninkosken luontopolku Muhoksella kulkee lampaiden laiduntamalta niityltä synkkään kuusikkoon ja kuohuvalle Liimanninkoskelle. Polku kulkee mutkittelevan joen rannassa lehtojensuojelualueella. Taukopaikkoja on sekä koskimaisemassa että vanhassa puimalassa.
Liimanninkosken luontopolku Muhoksella
Päivämäärä: 7.7.2025.
Luontopolkumiehen reittinumero: 598.
Reitin pituus: 1,3 km.
Kohokohdat: Rinneniitty lampaineen, kuohuva Liimanninkoski.
Parkkipaikka: Noin kymmenen auton pysäköintipaikka, Suokyläntie 635. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Ei ole.
Opasteet/kyltit: Melko hyvät.
Varusteet/jalkineet: Ei erikoisvaatimuksia.
Vaativuustaso: Keskivaativa reitti.
Tulipaikka: Yksi tulipaikka.
Kahdeksan vuoden luontopolkubloggauksen aikana olen oppinut tekemään päätöksiä ja retkisuunnitelmia sään ehdoilla. Heinäkuinen maanantai vaikutti etukäteen sateiselta. Minulla oli ohjelmassa siirtyminen Oulun seudulta kohti Kokkolaa, jossa olisi seuraava majapaikka ja ohjelmaa tiistaina. Sade näytti häiritsevän länsirannikkoa maanantaina – ja siirtyvän päivän mittaan idemmäksi. Tein päätöksen ajella aamulla hieman idemmäksi ja sitten iltapäivällä sateen alla kohti Kokkolaa, jossa saattaisi olla iltapuolella jo poutaa, jopa aurinkoista. Samalla kypsyi päätös käydä Muhoksen Liimanninkoskella sekä Vaalassa Rokuan kansallispuistossa aamu- ja keskipäivällä ennen sateita. Sain väistettyä sateet lähes kokonaan.
Muhoksen Liimanninkoski vaikutti mielenkiintoiselta kohteelta. Navigaattori vei Suokyläntielle ja pysäköintipaikalle, jossa ei maanantaiaamuna ollut muita autoja. Opastaulussa on hieman tietoa 40 hehtaarin kokoisesta lehtojensuojelualueesta, jonka sisällä polku kulkee. Kosken ympärillä käveltäisiin suojelluilla rinne- ja joenvarsilehdoilla kun taas lähtöpaikan tienoo olisi laidunnettua perinnemaisemaa.
Kartassa pysäköintipaikka on reitin läntisin kohde. Polku on yhdistelmä lammashaan läpi kulkevaa janareittiä sekä kosken tuntumassa kulkevaa ympyräreittiä.
Reitti alkaa heti lammasaitaukseen siirtymisellä. Muistathan sulkea veräjän.
Lampaat havaitsivat vieraan heti – ja suorastaan ryntäsivät katsomaan tulijaa, ehkäpä herkkujen toivossa. Hetken päästä ympärilläni pyöri tusina lammasta määkimässä. Kuvassa oikealla olevassa puimalassa olisi ilmeisesti ollut sekä piknikpöytä että vanhojen maatalousvälineiden näyttely, tätä en valitettavasti mistään huomannut.
Reitti on merkitty käpymerkeillä varustetuin tolpin. Se kulkee vanhan niityn läpi.
Lampaat seurasivat minua aikansa, kunnes jättäytyivät taakse ja jatkoivat normaaleja puuhiaan.
Vanhan ladon vieressä on toinen veräjä. Niittyosuus lienee noin 250 metriä, sitten siirrytään metsään ja aletaan laskeutua kohti koskea.
Reitti jatkuu leveänä polkuna koskelle asti.
Rannan tuntumassa voi ensin tutustua Muhosjoen meanderointiin eli uoman kehittymiseen mutkaiseksi. Täällä joki on kaivanut uoman jo kallioperään asti, joten kalliot ohjaavat nyt veden kulkua. Joki on myös tuonut maaperään ravinteita ja niinpä täällä kuljetaan lehtometsässä.
Taukopaikan varustelua. Laavu, tulipaikka ja piknikpöytä, taustalla puusee.
Laavulta on vain muutama askel kosken partaalle. Ihmettelin kuohujen väriä. Hiekka on täällä hyvin ravinteikasta ja siksi siinä on selkeästi punainen väri, joka vaikuttaa myös kosken kuohuihin.
En tarvinnut taukoa ja jatkoin muutaman kuvan jälkeen matkaa. Ihan selvää ei reitin merkintä tässä ollut ja kävelin aika monta ylimääräistä metriä. Polku kääntyy heti laavun jälkeen oikealle joen rantaan (vaikka suora reitti olisi leveämpi).
Meanderoivan joen mutkassa kävellään ehkä sadan metrin lenkki. Tämän voi helposti kävellä vahingossa ohi, sillä merkintöjä on aika vähän. Itse kävelin tämän joen mutkan lenkin takaperin tai väärin päin, miten sen haluammekaan sanoa. Huomasin merkinnät, kun olin jo ohittanut mutkan ja tein joenmutkan kierroksen väärään suuntaan. Sen jälkeen jatkoin matkaa.
Nyt reitti alkaa nousta taas mäkeä ylös. Kannattaa ihailla rehevää aluskasvillisuutta, mutta tietysti myös puiden latvustoja ja oksia, täällä voi varmasti havaita paljon lehdoissa viihtyviä lintuja.
Kohta ollaankin jo laitumen laidassa, ympyräreitti päättyy ladon ja veräjän luokse.
Paluumatkalla lampaiden asenne oli EVVK. Sain kävellä ihan rauhassa takaisin kohti pysäköintipaikkaa.
Matkan pituudeksi mittasin 1,3 km. Siihen kului noin puoli tuntia, ei taukoja. En tavannut muita retkeilijöitä, tosin pysäköintipaikalle saapui juuri lopetellessani seuraava auto.
Reitti on keskivaativa. Polku on helpohko ja hyväkulkuinen, mutta toki täällä on kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Mukava pikku kävelykohde, joka kyllä sopii kaikille ja kaikenikäisille.
Sijainti: N=7180982.193, E=458823.292 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=64,7510919, GEO:lon=26,1351991
Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa
Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Kalimeenkierros
Syvyydenkierros
Loppulan kierros
Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle
Näyttää kyllä vehreällä. Yleensä suosin pidempiä reittejä, mutta tuo näyttää kivalta!