Lajikokeilu: Foilaus – maagiselta näyttävä hauska vesilaji, jossa voi lentää ilman lentolupakirjaa

Kaupallisessa yhteistyössä Electric Adventures

Mitä on foilaus ja miltä se tuntuu ensikertalaiselle? Nähtyäni videon märkäpukuun pukeutuneista ihmisistä laudoilla, jotka kiitävät veden päällä koskematta kevyiden laineiden pintaan, olen hämmennyksen vallassa. Mitä tässä tapahtuu ja miten? Voisinko minäkin onnistua liitämään vetten päällä? Ja lajia voi siis harrastaa ihan Suomessa? Lajista, josta en ollut koskaan aiemmin kuullut, piti ottaa selvää. Sillä mikä kutsuisikaan kesällä enemmän kuin meren aallot.

Olen viehättynyt monenlaisesta luonnossa oleilusta ja kokeilen mielelläni erilaisia tapoja olla elementtien äärellä. Marjastan, kävelen, patikoin, vaellan, hyvin harvakseltaan (sähkö)pyöräilen, riippumattoilen, olen harkinnut polkujuoksemista, suppailen, mahdollisuuksien puitteissa melon ja kaikkein eniten taidan ihan vain istua mättäillä lukemassa kirjaa. Itselleni on luontaista hankkia uusi ulottuvuus vesillä oleiluun tämän uuden lajin, foilauksen, kautta, ja tahdon avata ja jakaa kokemusta, jotta muutkin voisivat halutessaan pohtia sitä, olisiko tämä se itselle sopiva tapa olla ulkona.

Kevyt katsaus foilauksen ympäristöystävällisyyteen tulee siitä, että lauta kulkee lähes äänettömästi sähköllä. Vauhtia voi siis kokea ilman päristelyä ja vielä tarkoitukseen osoitetulla alueella!

Mitä foilaus on? Se jokseenkin tekninen selitys.

Foilaus – tai eFoilaus – on näyttävä ja vauhdikas vesilaji, jossa vedessä liikutaan eteenpäin lajiin vartavasten suunnitellun laudan kanssa. Laudan pohjassa on masto, jonka alaosassa on lento- tai liitokonetta muistuttava siipirakennelma (eng. foil = suom. siiveke). Tästä lajin nimi foilaus. Siipirakennelman yläpuolella on potkuri, joka toimii sähkövirralla. Erikoiselta vaikuttava lauta toimii siis periatteeltaan samoin kuin lentokone! Seuraavaksi ei-insinöörin selitys maallikkokielellä: Moottorit puskevat ilma-/vesivirran etusiiven ali ja takasiiven yli, ja tästä aiheutuva noste saa siivekkeet kohoamaan.

Ja hei, mistä se virta ja vauhti siihen moottoriin tulee? Tunnen itseni pikkuisen videopelihahmoksi, tai joksikin erikoiseksi supersankariksi, kun saan käteeni pistoolintapaisen kauko-ohjaimen. Se muistuttaa pientä nopeusvalvontakameraa, joita muistelen joskus viranomaisilla nähneeni. Käsiohjain muistuttaa myös etäisesti viivakoodiskanneria, paitsi että erillinen lenkki pitää ohjaimen mukavasti kiinni kädessä. Tässä kapulassa ovat laudan vaihteet ja kaasu! Ihan uskomatonta. Vaihteita ei tarvitse osata vaihtaa (huh), vaan ne voidaan jo ennakolta säätää halutulle laajuudelle, eli käytännössä rajoittaa laudan maksiminopeutta. Kaasu toimii suhteellisen herkästä liipasimesta painamalla ja vastaavasti vauhti hidastuu, kun kaasusta hellittää. Erillistä jarrua ei tarvita. Käsikapula ja lauta ovat yhteydessä toisiinsa bluetoothilla.

Finnairin lentokone nousee ilmaan, ja foilaus-lauta kohoaa veden pinnan yläpuolelle, kun veden alla oleva siipirakennelma kohoaa, ja siten masto nostaa koko laudan ilmaan. Jotenkin maagisesti, ja kuitenkin fysiikan lakeja noudattaen, voin siis tavallaan lentää veden päällä! Hämmentävää. Miten tähän oikein pääsee?

Missä pääsee foilaamaan?

Electric Adventures on jo muutaman vuoden pitänyt pääkallopaikkaansa Lapinlahden idyllisissä sopukoissa, aivan Helsingin keskustan tuntumassa.

Ohjaajamme Henry Ala-Turkia ottaa meidät kaksi keltanokkaa rennosti vastaan, ja imaudumme mukaan vähän surffarihenkiseen, välittömään tunnelmaan toimipisteen telttakatoksen alla. Ensikertaa lajia kokeileville on tarjolla “License to fly” -alkeiskurssi, jonka suoritettuaan voi halutessaan hankkia sarjakortin, jolla pääseekin sitten jo itsenäisesti vesille.

Alkeiskurssi on muutaman tunnin mittainen intensiivinen opastuskurssi, jossa annetaan henkilökohtaisesti ohjaten valmiudet laudan omatoimiseen käyttöön. Kaikki liikkeellelähdöstä laudalle nousuun ja sitten siihen vielä korkeampaan nousuun, eli “lentämiseen”. Kun toimintaperiaatteet ovat hallussa, syvennytään enemmän myös laudalla kaartamiseen ja muihin ajoteknisiin asioihin sekä laudan hallintaan erilaisissa olosuhteissa. Lajikokeiluja järjestetään paljon muun muassa yritysten virkistyspäivinä sekä polttariporukoille. Kokeilemaan voi lähteä myös ihan pelkästä uteliaisuudesta!

Alkeiskurssille osallistuminen on vaivatonta. Mukaan tarvitsee vain uimapuvun ja oman pyyhkeen, muut tarvittavat varusteet (lauta, märkäpuku ja kelluntaliivit) tulevat Electric Adventuresin puolesta. Toki mukaan kannattaa pakata myös uimisen jälkeen tarvittavat välineet, eli halujensa mukaan puhdasta vaatetta, hiusharjaa ja tököttejä, mikäli niitä käyttää. Vesillä oleilun jälkeen pääsee lämpimään suihkuun! Silmälasit voivat tässä lajissa herkästi lentää päästä viimeistään siinä vaiheessa, kun molskahtaa mereen, joten asiaan vihkiytymättömänäkin kehtaan suositella piilolinssien käyttöä.

Alkeiskurssin hinta vaihtelee hieman osallistujamäärän mukaan, mutta huikeaa on se, että tälle kurssille voi osallistua myös ihan yksinkin! Joka tapauksessa ohjaus tapahtuu aina pienryhmässä, esimerkiksi omassa kaveriporukassa, sillä Lapinlahden vesille otetaan kerrallaan enintään kolme ohjattavaa. Kurssien hinnat heinäkuussa 2024 olivat yhdelle henkilölle 200 euroa, kahdelle henkilölle 300 euroa ja kolmelle henkilölle 400 euroa.

Kuka voi foilata?

“Jos pystyt kävelemään, voit foilata.” Tämähän kuulostaa helpolta, mutta näyttää kyllä vähän haastavammalta. Lähdimme selvittämään asiaa omakohtaisesti, minkä lisäksi kysyimme tietysti muiden foilaajien taustoista ja ominaisuuksista Electric Adventurestin Henryltä.

Foilaus on yhdeltä kantilta katsottuna lautailulaji, joten sen voisi tavallaan rinnastaa skeittaamiseen ja lumilautailuun, mutta sitten taas kuitenkaan ei. Meille kerrotaan myös, että mainituista lautailulajeista foilaamisessa on erittäin todennäköisesti nopein oppimiskäyrä, sillä kieltämättä lämpimään veteen molskahtaminen kuulostaa paljon miellyttävämmältä kuin asfaltille tai kovaan hankeen kopsahtaminen. Minulla ei ole kertakaikkiaan mitään aiempaa lautailukokemusta (olen lasketellut suksilla) ja kaverini on kerran, kymmenen vuotta sitten, kerran kokeillut surffausta. Sikäli voidaan ajatella, että olemme foilaamisen suhteen lähellä nollatasoa.

Toisaalta, olemme molemmat innokkaita suppailijoita, joten veden päällä kelluskelu on meille kummallekin tuttua ja mukavaa puuhaa. Minä en ole oikein koskaan innostunut vauhdista tai moottoreista, joten foilaamisen vauhti mietityttää, mutta kaverini taas on tästä innoissaan. Haluni päästä lentämään on kuitenkin isompi kuin vauhtijännitys.

Nuorimmat, joille foilausta suositellaan, ovat nuorisoikäisiä, eli jossakin neljän- viidentoista kieppeillä. Vanhin semi-aktiivinen harrastaja Lapinlahden seudulla on kuulemma jossakin kahdeksankympin tienoilla. Tämänkään lajin kohdalla ei ole siis kyse numeroista, tai välttämättä edes muiden lajien harrastuneisuudesta, vaan halusta kokeilla!

Uimataito on lajin kokeilijoille ehdoton välttämättömyys, sillä omien laskelmieni mukaan alkeiskurssin aikana lennän, tipahdan, molskahdan, putoan ja kellahdan laudalta mereen noin kuusikymmentäkahdeksan kertaa. Vesillä ollaan yhtäjaksoisesti sen aikaa kun hyvältä tuntuu, välillä voi tulla hengähtämään rannalle, mutta oppiminen ja tekeminen tapahtuu kaikkinensa vedessä.

Liikkeelle!

Jätämme tavaramme yrityksen tiloihin ja kävelemme märkäpuvuissa muutaman kymmenen metrin matkan Lapinlahden rannalle, jonka Helsingin kaupunki on sopivasti määritellyt moottoriurheiluun soveltuvaksi alueeksi. Lautojen sisään sijoitetaan niihin soveltuvat akut, testaamme kaasukapuloiden ja lautojen yhteensopivuuden, ja kannamme laudat veteen.

Rannan tuntumassa laudat pistetään kellumaan päälaelleen, niin, että masto ja siipirakenne sojottavat kohti taivasta. Noin metrin mittainen masto pitää saada kokonaisuudessaan mahtumaan veteen niin, ettei se osu pohjaan, joten kellutamme laudat sen verran syvälle, että ne uskaltaa kääntää ympäri. Masto ja siipirakennelma jäävät piiloon veden alle, ja huomattavasti suppilautaa pienempi foilauslauta kelluskelee leppoisan näköisesti. Sitten oltaisiinkin periaatteessa valmiita tositoimiin, mutta miten kaikki oikein tapahtuu?

Henry selittää toimintatavat; laudan päälle kivutaan mahalleen sen peräpuolelta, ihan muina norppina, minkä jälkeen vapaalla tai molemmilla käsillä otetaan kiinni laudan etureunasta. Siinä sitten pötkötellään, jalat liehuen pitkällä vapaana pyrstönä ja kaasua hennosti painaen lauta lähtee liikkeelle.

Foilauksessa kaasuliipasimen käyttö muodustuu yllättävän tärkeäksi yksittäiseksi asiaksi, jonka harjoittelu vaatii itseltäni kyllä hetken aikaa intensiivistä aivotoimintaa. En ole lainkaan tottunut siihen, että pitäisin huolta vauhdistani minkään liipasimen avulla, joten asia vaatii keskittymistä. Mietin, olisiko videopelaamisesta jotakin yllättävää hyötyä tämän asian tiimoilta? Jos, ja valitettavan usein kun, päästän liipasimesta epähuomiossa tai säikähdyksessä irti, vauhti lopahtaa ja siinä kohtaa yleensä tipahdan mereen. Jännästi siis etusormeni on foilauksen osalta hyvin tärkeässä asemassa! Ja etusormen avulla lauta tosiaan lähtee liikkeelle, kun pääsen pötkähtämään laudan päälle. Vamos!

Ylös!

Lauta hurisee eteenpäin ja minä sen mukana pitkälläni pötkötellen. Seuraava vaihe on nostaa itsensä laudan päälle polvi-istuntaan, josta sitten myöhemmin noustaisiin seisomaan. Minuuttien ja tuntien kuluessa tähänkin vaiheeseen tottuu, ja totean oikeaksi heti kättelyssä annetun ohjeen, että useimmissa foilaustapauksissa vaikeus johtuu siitä, että vauhtia on liian vähän. Tämä ei tarkoita sitä, että laudalla pitäisi ajaa tuhatta ja sataa, jotta asiat onnistuisivat, vaan että vauhtia pitää olla sopivasti, jotta lauta pysyy vakaana. Autourheilevat sukulaiseni mahtavat olla mielissään, kun todistan oikeaksi heidän heittämäänsä lentävää lausahdusta “Vauhti korjaa virheet”.

No niin, etusormi kaasuliipasimella, sopiva vauhti, ja sitten käsien ja kehon avulla jalat kropan alle laudalle niin, että olen polvi-istunnassa laudan päällä. Meno jatkuu ja tuntuu itse asiassa aika hauskalta! Olo on vakaa ja laudan pinta tuntuu samanaikaisesti mukavan pehmeältä ja sillä tavalla tarraavalta, että ei siitä vahingossa luiskahda pois. Lauta liikkuu nyt vedenpintaa pitkin, eikä siis ole vielä ilmassa. Ilmaan nousuun vaaditaan seisoma-asento ja jälleen hiukan lisää vauhtia, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt ollaan vielä turvallisesti veden pinnalla, suppailijalle tutussa korkeudessa, ja seuraavaksi pitäisi päästä seisomaan.

Tässä osuudessa voi olla hyötyä, jos on kokeillut mitä tahansa lautailulajia aikaisemmin. Foilatessa, niinkuin muissakin lautailulajeissa, toinen jalka on edessä ja toinen takana. Minä olen vain suppaillut, ja siinä ollaan tukevasti haara-asennossa jalat vierekkäin. Kokeilimme onneksi jo rannalla ennen vesille lähtöä, että kumpi jalka tuntuu luontevammalta jalalta olla edessä. Minä aion seistä oikea jalka edessä, kaverini pistää taas luontevammin vasemman jalan eteen. Asialla ei ole muuta väliä kuin se, kumpi asento on itselle luontevampi.

Koetan siis seuraavaksi saada oikean jalkani lähemmäs laudan etuosaa. Asento muistuttaa hieman kosinta-asentoa, onkohan tämä liikuntatermein polvikyykky tai jokin vastaava? Tasapainoni laudalla muuttuu, vauhtia lienee liian vähän ja laudan keula menee pikkuisen veden alle. Säikähdän, päästän liipasimesta, lauta hörppää enemmän vettä ja minä kellahdan veteen.

Henry on antanut ohjeen, jota noudatamme aina kun muistamme, ehdimme ja voimme; kun tipumme laudalta, pyrimme kierähtämään, hypähtämään tai kaatumaan laudan sivuun niin, että veden alla oleva masto ei ottaisi meistä osumaa ja aiheuttaisi mustelmaa. Kaasukahvan ja laudan välinen bluetooth-yhtyes katkeaa heti, kun kapula on liian kaukana laudasta, tai jos laudan keula on riittävästi veden alla. En siis edes voisi ohjata lautaa sukelluksiin, ja toisaalta lauta ei jatka matkaansa minnekään, kun olen sen sivuun tipahtanut. Laudasta loppuu hönkä, ja minä polskin muutaman metrin takaisin laudan luo, ja otan uuden norppanousun laudan päälle laudan takaa.

Liikkeelle lähtö ja laudan päälle nouseminen tulevat tutuiksi useampaan kertaan, kun asiaa veivaa. Totun lopulta siihenkin, että osaan antaa laudalle sopivasti vauhtia ja samalla astua oikean jalkani laudan etuosaan. Sitten edetäänkin hetken aikaa tässä polvikyykkyasennossa (?) jonkin aikaa, kunnes uskallan ja osaan alkaa suoristaa myös vasenta takajalkaani. Tämä asento tuntuu aika coolilta, sellaiselta lautailuasennolta, kun edelleen pidän kiinni laudan reunasta, mutta olen pikkuhiljaa ojentautumassa ylös.

Tässä kohtaa on todettava, että foilauslauta on vauhdin ansiosta vakaampi, kuin suppilauta. Suppilaudalla en uskaltaisi askeltaa tai korjata asentoani niin rajusti kuin foilauslaudalla voin tehdä ilman, että lauta keikahtaa.

Seisoma-asennon hakemisessa menee siinäkin oma aikansa, ja muutaman kerran pärskähdän sekä laudan vasemmalle, että oikealle puolelle, mutta sisukkaalla yrittämisellä, opettelulla ja keskittymisellä tämäkin onnistuu! Henry antaa ohjeita jalkojen asennosta, ja sillä todella on merkitystä onko seisoma-asento leveämpi vai kampeampi, ja missä kohtaa lautaa jalat ovat. Lopulta minä seison pystyssä päin, vauhti pysyy etusormeni varassa, ja minä kiidän vettä pitkin eteenpäin! Jes!

Miten tällä käännytään?

Lapinlahti vaikutti aluksi kovin pieneltä altaalta ja mietin, mitenkä mahdamme kaikki kolme mahtua liikkumaan alueella. Olimme myös saaneet ohjeet turvallisen syvyisellä alueella liikkumisesta. Jossain kohtaa turvallisen vesialueen reuna tulisi kuitenkin vastaan, joten oli syytä opetella kääntymään laudan kanssa.

Kokemattomana lautailijana kääntyminen tasapainon kanssa ei ollut minulle lainkaan tuttua, mutta tässä kohtaa oli erinomaista hyötyä siitä, että  veteen tupsahtaminen ei todellakaan haitannut lainkaan niin paljon, kuin asfalttiin tai hankeen kellahtaminen. Piti siis opetella siirtämään tasapainoaan niin, että eteenpäin (vasemmalle) nojaamalla kääntyisin vasemmalle, ja taaksepäin taivuttamalla (oikealle) kääntyisin oikealle. Jotenkin tuntui turvallisemmalta ja luontevammalta taipua enemmän eteen, kuin taaksepäin, joten suurin osa käännöksistäni oli aina mieluummien vasemmalle, kuin oikealle. Harjoittelu auttoi tässäkin, ja huomattavan paljon myöhemmin löysin ne oikeat jalkojen ja jalkapohjien lihakset, joilla sain laudan tottelemaan paremmin. Harjoittelu tekee mestarin!

Käännöksiä laudan kanssa voi tehdä yhtä hyvin myös makuullaan ja polvillaan, kun vain suorittaa samat painonvaihtelut.

Päästyäni seisoma-asentoon laudalla, pystyin myös hieman paremmin kokeilemaan lisäkaasua, jolloin kulkeminen oli rivakampaa. Nautin kovasti myös aivan rauhallisesta ajelusta, suoranaisesta puksuttamisesta eteenpäin, sillä mieluummin katselen rauhassa maisemia ja annan laineiden välillä pärskyä varpailleni, kuin että kaahaisin täysillä eteenpäin. Seistessä oli hyvä harjoitella kaasun lisäämisen lisäksi myös sen vähentämistä, jolloin sai parempaa tuntumaa siihen, miten lauta toimii vauhdin kiihtyessä ja hiipuessa.

License to fly – lupa lentää

Foilaamisen pääasiallisena tarkoituksena on on saada lauta ilmaan, muutaman kymmenen senttimetrin korkeuteen vedenpinnasta niin, että siipirakenne ja propelli jäävät vielä vedenpinnan alle antamaan vauhtia ja nostetta. Jos (ja kun) propelli hörppää ilmaa, se ei pääse puskemaan vettä taaksepäin, jolloin vauhti tyssää ja lento katkeaa. Miten siis nousta lentoon?

Nousu tapahtuu sekä vauhdin (etusormi kaasuliipasimella) että painonvaihtelun (jalat laudalla) avulla. Kun vauhtia on sopivasti, kehon painopistettä suunnataan enemmän takajalan päälle, jolloin se maston alla oleva siipirakenne pääsee ikään kuin nousukiitoon, ja samalla laudan keula alkaa nousta irti veden pinnasta.

Tapahtumien tekninen kuvaus ei ehkä ole suurempia vahvuuksiani, joten lienee helpompi kertoa tapahtumasta ensikertalaisen tuntemusten mukaan.

Olo on aluksi vähän hoopo, kun sitä ei oikein ymmärrä, että mitä tässä pitäisi tehdä, mutta into kokeilla on valtava. Laudan päällä ajellessa painonvaihtelut tulevat pikkuhiljaa tutuksi ja sitä oppii yllättävän äkkiä mitä tapahtuu, kun koittaa taivuttaa itseään taaksepäin, eteenpäin ja sivulle, tai miten merkityksellistä jalkojen paikka on.

Lentoon nousuun Henry antaa ohjeen; paino takajalalle niin, että “keventää laudan keulaa”. Koetan tätä, ja sitten tapahtuukin villejä. Keula tosiaan nousee vähän ylös, mitä säikähdän, päästän irti kaasusta, ja keula läiskähtää takaisin veden pintaan. Äh.

Toisella kerralla keula nousee taas, vauhtia on ehkä vähän liikaakin, ja yhtäkkiä laudasta tulee mieleeni takajaloilleen nouseva hevonen, nousukulma on liian jyrkkä, ja minä molskahdan veteen. Äh.

Jollakin yrityksellä lauta nousee halutulla nopeudella, mutta yhtäkkiä olen aivan käsittämättömän korkealla! Säikähdän taas, kuuluu hassu ääni ja molskahdan jälleen veteen. Henry on seurannut kokeiluja lähietäisyydeltä ja kertoo, että lauta nousi niin korkealle, että propelli hörppäsi ilmaa. Siitä hassu ääni.

Harjoittelulla onnistuu!

Olemme vesillä reilut kaksi tuntia. Aikaa olisi ollut vielä enemmänkin, mutta suoraan sanottuna intensiivinen uuden lajin harjoittelu vie meistä mehut. Ja tämän reilun kaksituntisen aikana tulee kyllä olo, että lajista pääsee jyvälle.

Harjoittelun loppupuolella pääsemme jo pienesti lentoon, eli ajelemme lautojen kanssa vedenpinnan yläpuolella. Meno on kyllä varsin aaltoilevaa, eli lauta nousee ja laskee, kun jalat ja kehon painopiste hakevat paikkaansa. Lauta tulee sitenkin tutuksi, ettei sen päältä tarvitse jokaisessa erikoistilanteessa hypähtää mereen, vaan laudan kanssa oppii myös ottamaan rauhallisemmin kosketuksen veden pintaan niin, että sen kyydissä pysyy.

Jo parin tunnin harjoittelun jälkeen olo on sen verran vakaa, että jotenkin maagisesti mieli, keho ja foilauslauta ovat tulleet toisiaan lähemmäksi, ja tekeminen tuntuu tapahtuvan erityisesti pään sisällä. Kun aivot antavat ohjeita käsille ja jaloille, välittyvät nämä vauhdin tai painonvaihtelun muutokset myös laudalle, ja yhtäkkiä koko paketti tuntuu tottelevan ajatusta.

”Kaikki on helppoa, kun sen osaa.” Totta, mutta en ehkä kuitenkaan olisi uskonut, että saan muutaman tunnin harjoittelun jälkeen foilauslaudan edes jotenkuten tottelemaan ajatuksiani ja ihan todella pääsen nauttimaan merituulesta, aaltojen pärskeistä, kevyestä lentämisestä ja leppoisasta vauhdista.

Kaveria ei meinaa saada vedestä ja laudalta pois millään, hän on aivan foilauksen pauloissa.

Miltä foilaus tuntuu?

Kaikkinensa foilaus on sykähdyttävää, innostavaa, hauskaa ja jotenkin uskomatonta. Itselleni pelkästään moottorin kanssa vedenpinnassa liikkuminen on uutta ja siten kutkuttavaa. Pidän vedestä, joten jatkuva plötsähtely mereen ei haitannut, vaan tuntui väillä jopa mukavalta tauotukselta.

Laudan päällä oleilu on ensikertalaiselle täydellisen keskittymisen vaativaa, joten ajantaju hävisi meiltä totaalisesti. Oli ihanaa tyhjentää pää kaikista pörräävistä ajatuksista, huolista ja murheista, ja hetken aikaa vain keskittyä olemiseen ja tekemiseen.

Huomaan käsissäni pientä uupumusta foilauksen loppupuolella. Tämä johtunee siitä, että teen yleensä varsin vähän asioita käsilläni (toimistotyö), joten jatkuva laudan päälle kapuaminen ja ponnistaminen, sekä käsillä vetäminen tuntuu yläraajoissa. Samaten koko keho on töissä, kun jännitän melkein jokaista lihastani opetellessani löytämään tasapainon. Henkisellä jännityksellä on myös osuutensa asiaan.

Mutta niinä onnistumisen hetkinä uskallan rentoutua ja antaa laudan viedä! Tuntuu huikealta, että vain etusormeani painamalla voin liikkua vettä pitkin. Minun ei tarvitse liikuttaa jalkojani tai soutaa tai meloa käsivoimin, vaan sähkömoottori kuljettaa minua eteenpäin. Vauhdinkin saa sopivaksi, tuuli humisee, aurinko hellii ja välillä suolavesi huuhtelee varpaita. Ah!

Muita huomioita

Alkuun annettu kommentti siitä, että  foilauksen oppimiskäyrä on todennäköisesti lautailulajien nopeimpia, voi hyvinkin pitää paikkansa. Ei nimittäin yhtään haittaa, että tipahdan veteen monta kymmentä kertaa harjoittelun aikana, koska aina on helppoa ja kivutonta nousta takaisin laudan päälle. Kokeilukerran jälkeen tunnen todella tehneeni ja oppineeni jotakin uutta. Ja se on todella positiivinen tuntemus.

Laji on näyttävyydestään huolimatta sekä helppo lähteä kokeilemaan, että harjoitusta vaativaa, jotta tekemiseen saisi rentoutta ja varmuutta. Mutta niinpä se on kaikessa muussakin tekemisessä. Jälkikäteen kuvia ja videoita katsoessani hymyilyttää, että ihanko oikeasti minä osasin tehdä noin, ja vitsit miten hyvältä tekeminen näyttää. Myös kaatuilu- ja loiskahdusräpsyt nostavat hymyn huulille.

Lähtisinkö uudestaan? Ehdottomasti. Ja mieluiten sellaisessa seurassa, joka on myös valmis laittamaan itseään hiukan likoon, eikä pelkää vettä.

Foilauksen jälkeen on vielä upeaa jäädä hetkeksi katselemaan Lapinlahden maisemia pieneltä kallion nyppylältä, jolta on hienot näkymät lahdelle.