Kultainen pukki

Rautaharava kourassa tasoittelin tulevan nurmikon pohjia. Viileään heinäkuuhun osui sentään yksi hellepäivä. Kun ties kuinka mones hikikarpalo valui silmään kirvelemään, päätin hengähtää, hörpätä lasillisen raikasta vettä. Siemaillessani katselin, kun tuleva suurretkeilijä Ahti teki kivillä ja kävyillä tärkeitä askareitaan. Samassa syrjäsilmässä vilahti jotain. Kohotin katseeni.

Komea pukkihan se asteli kiiruhtaen, mutta ylväänä pelto-ojan reunaa. Vähempikin saa ikiaikaisen metsästysvietin heräämään ja päätin noutaa kameran. 20 metrin etäisyydestä johtuen tämä ei onnistunut aivan huomaamatta, joten pukki pisti juoksuksi pitkin ojan vartta. Seurasin katseella, kun se ojan tehdessä 90-asteen mutkan hyppäsi ojan pohjalle pitkän heinikon, angervojen ja kortteiden suojaan jatkamaan matkaansa.

30 metrin päässä ojan kulmasta se katosi silmistäni ja sain viimein haettua kameran. Kiersin reilusti katoamispaikan etupuolelle ja tähystin aukean joka suuntaan. Ei näkynyt eläintä, joten lähestyin viimeisen havainnon paikkaa. Niiltä tienoin löytyikin merkkejä useammasta ojamanööveristä ja ojan pohjalla heinät olivat taittuneet sarvipään kulkusuuntaa kohden. Sinne päätin minäkin suunnata.

Vaan vanhaan jälkeen menin taas sortumaan. Yhtäkkiä takana rasahti, sen perään kaikui varoitushuuto ja kultainen pukki pinkoi korkeilla loikilla pakoon läpi tuleentumista odottavan kaurahalmeen. Kohotin kameran ja laukaisin osuman. Ja heti perään kokeilin toistamiseen, mutta kamera oli vaiti. Tästä opimme, että muistikortti kannattaa tyhjentää välillä, eikä vasta sitteen joskus.

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.