Melomassa Ruotsin vuoristossa: Hemavan on retkeilijän paratiisi

? Paikka kartalla

Teimme kesällä kaksi retkeä Ruotsin Hemavaniin. Kerron tässä ensimmäisestä retkestämme: packrafting-retkestä kulkien läpi vuoriston, järvien ja erämaajokien.

Hemavan sijaitsee Lapissa, Ruotsin puolella. Aluetta kutsutaan Ruotsissa vuoristoksi. Paikan korkein huippu, Sytertoppen, kohoaa 1685 metriä merenpinnan yläpuolelle. Alue on myös täynnä jokia ja järviä.

Kuuluisan Kungsledenin vaellusreitin toinen pää on Hemavanissa. Hemavan onkin suosittu vaeltajien keskuudessa, kylällä kävellessä lähes kaikilla on vaellusvaatteet päällä. Näky oli erittäin kummallinen, koska Suomessa kulkiessamme vaimoni kanssa olemme yleensä ainoat vaellushousuiset kulkijat. Talvella Hemavan ja viereinen kylä Tärnaby täyttyvät hiihtokeskuksien käyttäjistä.

Ensimmäisen illan kaunis leiripaikkamme.

Retkikuntamme koostui 8 jäsenestä, 4 eri kansallisuudella höystettynä. Aloitimme jättämällä yhden auton melonnan lopetuspisteeseen ja siirryimme lopuilla autoilla vaelluksen aloituspisteelle. Tarkoituksena oli viimeisenä päivänä lopettaa matka Tärnabyn leirintäalueelle, ja kuskit käyvät yhdellä autolla hakemassa loput autot.

Aloitimme matkan kävellen noin 10 kilometriä ylös vuoristoon. Löysimme kauniin paikan ensimmäiseksi leiripaikaksemme ja vietimme illan jutellen. Ryhmähenkemme oli heti alusta lähtien todella hyvä. Kansainvälisellä porukalla on hyvä vertailla muiden varusteita. Pääsimme yhteisymmärrykseen, että pohjoismaalaisissa varustemyymälöissä myydän pääosin ylipainoista retkeilytavaraa, jotka eivät sovellu välttämättä vaativimmille retkille.

Toinen leirimme, vastarannalla porotokkia ja aamulla valtava kotka lenteli yllämme.

Toisena päivänä jatkoimme vaellustamme ensin nousten ylemmäksi ja lopulta muutama viimeinen kilometri alas jokisuistoon. Vuoristossa vaeltaminen oli aivan mahtavaa, olisi tehnyt mieli jatkaa vielä pidempään. Upeita vesiputouksia, puroja, poroja ja lumikimpaleita. Olin unohtanut matkalle suunnittelemani kameran objektiivin kotiin ja minulla oli vain laajakulma mukana. Päätin, että otan kuvia vain leiripaikoilta ja kuvaan videopäiväkirjaa GoPron kanssa matkalta.

Kun saavuimme lopulta joelle, pörräsi melonnan aloituspisteemme täynnä hyttysiä. Tein uuden maailmanennätyksen reppulauttani täyttämisessä ja olin hetkessä jo järvellä turvassa. GoPro-kameranikin unohtui kiireessä rinkkaani ja ikävä kyllä en päässyt dokumentoimaan yhtä kauneinta erämaajärveä, mitä olen ikinä nähnyt.

Meloimme kauniin Nädre Ältsvattnet -järven läpi ja lähdimme laskemaan Ältsån-jokea alas. Helppoja pieniä koskia, mutta vedenpinta oli melko alhaalla. Joki oli kuitenkin melottavissa. Teimme toisen iltamme leirin joenvarteen. Saimme ihailla 1300-metrisiä Mieskiede ja Gábbie -nimisiä huippuja. Myös hyttyset pitivät vierailustamme.

Rankkasadekuuro näytti kauneutensa vastarannalla sateenkaaren kera.

Seuraavan päivän suunnitelmamme oli meloa joki loppuun ja meloa läpi noin 12 km pitkä Tärnasjö-järvi. Järven loppupää on täynnä saaria, ja mietimme sieltä löytävämme jonkin kauniin leiripaikan. Noin kolmasosan järveä melottuamme osuimme kauniille hiekkarannalle. Ranta on suunnilleen vastapäätä Tärnasjöstugorna-eräkämppiä, toisella puolella järveä. Kävimme uimassa upeassa auringonpaisteessa ja tutkimme hetken maastoa.

Huomasimme kaikki ajattelevamme samaa asiaa; täydellinen leiripaikka! Olimme edellisten päivien rehkimisen takia edellä aikataulua, joten päätimme leiriytyä tälle kauniille paratiisirannalle.

Leirielämää parhaimmillaan. Hyvää ruokaa, juotavaa ja ennen kaikkea seuraa!

Kaunis aamu-usva vastarannalla.

Heräsimme seuraavana aamuna jälleen kauniiseen säähän. Lähdimme melomaan kohti järven päätyä ja seuraavaa jokea. Ilma oli täydellinen, pilviä kuitenkin alkoi myöhemmin kasaantua ja alkoi tehdä hiukan sadetta.

Lounastauko Ruotsin Kuninkaan mökin pihalla. Hänen korkeutensa ei ollut paikalla.

Jokisuistosta on joskus vaikea löytää hyvää taukopaikkaa. Reunamat ovat suota ja kosteikkoja. Näimme erään mökin rannalla, ja miehen kävelevän pihalla. Kysyimme ystävällisesti mieheltä, saisimmeko tulla hänen pihalleen syömään lounasta. Mies ilmoitti, ettei omista mökkiä, hän on Kuninkaan mökin talonmies! Talonmies antoi kuitenkin meille luvan viettää taukomme pihalla.

Tästä Tärnaån-joesta emme olleet löytäneet etukäteen juuri mitään tietoja. Emme kuulleet kenenkään sitä aiemmin meloneen. Google Earth näytti viimeisen 10 km olevan vain valkoista vettä. Talonmies osasi kertoa, että siitä on jokin kajakkiporukka kerran mennyt, mutta heillä yksi jäsenistään kaatui ja meni loppu kävelyreissuksi…

Tässä vaiheessa yksi jäsen ryhmästämme ilmoitti jo vatsavaivoistaan, mutta emme kiinnittäneet siihen enempää huomiota…

Viimeisen iltamme leiripaikka, sateet väistyivät hetkeksi ja ihailimme auringonlaskua.

Teimme viimeisen leirimme noin 7-10 kilometriä ennen lopetuspaikkaamme. Kuulin oksennusta, nyt ei ole hyvä juttu. Yksi jäsenistämme oli saanut jonkin taudin ja oksenteli aivan hulluna vatsalaukkuaan ulos. Myös kuume oli nousemassa. Toinenkin ryhmän jäsenistä ilmoitti, että on vatsa kipeä. Ensimmäisenä tulee aina mieleen pilaantunut vesi. Tulimme kuitenkin lopputulokseen, että nämä tapaukset eivät välttämättä liity toisiinsa ja syynä oksenteluun on varmasti pilaantunut ruoka. Poltimme hänen loput ruokansa nuotiolla.

Valvoimme muutaman ryhmän jäsenen kanssa nuotiolla hiukan pidempään, ja varmistimme oksentelevan jäsenen kuntoa. Tässä vaiheessa piti alkaa miettiä jo vaihtoehtoja, jopa evakuointi oli ehkä tarpeen, jos tauti menee liian pahaksi. Kuume nousi korkeaksi ja kuulimme hourailua teltasta…

Aamulla satoi vettä ja ilma oli mennyt harmaaksi, ehkä enne päivän tapahtumista… Kuume oli jo laskenut ja ehkä taudista oli pahin terä lähtenyt. Teimme lopulta päätöksen, että otamme painavimmat tavarat ja melontavarusteet kyytiimme, ja ruokamyrkytyspotilas kävelee lähimmälle tielle. Hän ottaa teltan mukaansa ja odottelee meitä teltassaan.

Olimme joka ilta jutelleet turvallisuudesta. Olimme sopineet yhteiset käsimerkit ja harjoitelleet niitä. Olimme puhuneet turvaköyden ja pillin käytöstä. Päätimme ottaa myös viimeiselle päivälle käyttöön koskimelojien käyttämän tyylin, jossa laskemme Eddy-paikalta Eddy-paikalle (turvallinen tyyni kohta joessa). Etenimme turvallisen oloisesti, kannoimme muutaman pahemman kosken ohitse ja skouttasimme rannalta kaikki pahimmat paikat.

Ryhmämme kokenein meloja Jeremie laski melkein kaikki pahimmatkin kosket, ja me olimme tekemässä turvajärjestelyt koskien alapuolelle.

Näin vilauksen edessä isosta kanjonista ja arvasin, että kohta menee kävelyksi. Laskeuduimme kuitenkin alas lähemmäksi putousta. Olimme ensin toisella puolella jokea ja yksi jäsenistämme lähti kävelemään edemmäksi ja tarkistamaan paikkoja. Hän ilmoitti palatessaan kanjonista ja isosta vesiputouksesta. Päätimme vaihtaa toiselle puolelle jokea, jossa putouksen ohittaminen kävelemällä näytti helpommalta. Tässä kohtaa mieleni teki jo jatkaa matkaa kävellen, mutta jatkoimmekin vielä alemmaksi. Vesiputoukselle oli kuitenkin vielä matkaa ja välissä oli useampi Eddy-paikka.

En ollut vielä takaisin lautassani, kun kuulin vihellyksen. Meillä oli uimari. Päätin, että melon myös alemmaksi katsomaan, jos joku tarvitsee apua. Huomasin, että uimari oli jo turvassa. Meitä oli kolme vielä tulossa; minä, vaimoni ja äskeisen uimarin poika. Huomasin, että jokainen oli hiukan hämmennyksissään ja uimarin poika oli selvästi järkyttynyt isänsä kaatumisesta. Päätin etsiä meille toisen linjan, koska isä oli kaatunut hiukan vaikeammassa kohdassa. Yritin huudella taakse neuvoja, kääntyilin taaksepäin muutaman kerran ja sitten tein itse typerän virheen. Lähdin kääntymään rantaa kohti liian aikaisin, menin poikittain pienen stoppari-aallon yli ja kaaduin välittömästi.

Sain pidettyä melastani kiinni ja onnistuin seisomaan, pitäen lauttaani kiinni. Näytin ryhmän jäsenille kaikki kunnossa -käsimerkin. Virta oli kuitenkin niin voimakas, että se vei minut mukanaan. Yksi ryhmän jäsenistä heitti köyden, mutta se ei osunut. Mietin, että nyt on oltava rauhallinen ja mietittävä tarkkaan, mitä teen ja koska. Tajusin nopeasti, että minun on päästettävä lautastani irti tai se vie minut vesiputoukseen. En myöskään pystynyt näkemään lautan yli. Päästin lautasta, mutta en vieläkään pystynyt näkemään aaltojen yli oikein mitään.

Tässä vaiheessa Jeremie tuli apuuni, vihelsi pilliä ja huusi samalla melalla osoittaen, ”Eddy! Eddy!”. Päätin, että nyt on tehtävä muuvini ja käytettävä kaikki voimat. En pystynyt uimaan mela kädessäni, joten heitin sitä eteeni ja kroolasin niin lujaa, kun pystyin. Pääsin turvaan ja sain kenties viimeisestä kivestä kiinni ennen vesiputousta. Jalat ottivat pahaa iskua kivistä, koska ensin pidin lautasta kiinni ja kelluin väärässä asennossa alaspäin, kun käännyin kellumaan jalat edellä, en saanut enää iskuja. Koputin kädelläni pari kertaa kypärääni ja näytin kaikki kunnossa -käsimerkin ryhmälle.

Katselin kiveltä vesiputoukseen ajelehtivaa lauttaani. Tunsin kipua jaloissani, mutta ei mitään liian pahaa. Löysimme lopulta lauttani vesiputouksen alta, se oli jäänyt pyörimään ympyrää hulluun pyörteeseen. Jos olisin itse joutunut samaan pyörteeseen, olisi ollut pelastautuminen ajoissa todella vaikeaa, ellei mahdotonta. Olin nyt yksin toisella puolella jokea, kuin muu ryhmämme. Näin, että lautastani oli rinkkani irronnut, remmit olivat poikki. Toiselta puolelta ei jyrkänteen takia nähnyt helposti alas, joten yritin viestittää käsimerkeilläni, että rinkkani on irti lautasta. Huutaminen ei kantanut koskien pauhujen yli. Tuntui, kuin tutulta seurapeliltä yrittää viittoilla asiaani vastarannalle, mutta lopulta viestini meni perille. Ryhmä aloitti lauttani pelastuksen.

[vimeo 232348151 w=640 h=360]

Packraft rescue from Injuring Eternity on Vimeo. Videon kuvaaja Johan Grönblad.

Jeremie piti vuorikiipeilyharrastuksensa vuoksi turvallisena laskeutua alas, ja hän pelasti lauttani. Nyt piti vielä etsiä rinkkani. Ymmärsin vastarannan käsimerkeistä, että joku oli nähnyt rinkkani kanjonissa. Kanjoni oli todella jyrkkä ja hankala paikka liikkua. Rinkkaani ei kuitenkaan näkynyt enää missään. Vaimoni yritti etsiä sitä heidän puoleltaan ja minä omalta. Tajusimme, että rinkkani oli varmasti halunnut laskea vesiputoukset ja kosket alas. Sovimme käsimerkeillä, että he pakkaavat varusteensa ja jatkavat kävellen, oletin kohteeksi saman tien, minne ruokamyrkytyspotilas oli suunnistamassa. Minä näytin käsimerkein, että jatkan omalla puolellani rinkkani etsimistä.

Olin nyt yksin, varusteina mela, energiapatukka ja GoPro-kamera. Minulla ei ollut karttaa, enkä osannut aluetta kovin tarkkaan. Olinhan vielä erämaassa. Tiesin, että jos jatkan kävellen joen vartta, niin ehkä 7-10 kilometrin päässä osun leirintäalueelle, jonne olemme lopettamassa retkeämme. Juoksin kanjonia ylös ja alas, välillä nelinkontin ryömien. Moneen paikkaan en päässyt edes laskeutumaan jyrkkyyden takia. Olin jo varma, että rinkkaani ei enää löydy, laskeuduin viimeistä kertaa alas kanjoniin. Kuntoni alkoi olla loppu jatkuvan nousun ja laskun takia ja energiani olivat alhaalla. Olin edennyt kanjonissa jo noin 4-5 kilometriä. Katselin, että mikähän se on vastarannalla kiven takana? Rinkkani oli siellä!

Päätin istua hetkeksi kivelle. Söin energiapatukan ja join vettä. Vastarannalle on päästävä nopeasti, ettei rinkkani lähde taas seikkailemaan. Kokeilin joen ylitystä muutamasta kohdasta. Oli kuitenkin selvää, että virta on liian vahva. En halunnut vaarantaa henkeäni rinkkani takia, vaikka siellä oli useamman tuhannen euron edestä tavaraa. Ne ovat kuitenkin vain tavaraa.

Löysin polun hiukan taaempaa kanjonista, ja lähdin juoksemaan. Ajattelin, että viimeistään 5 kilometrin päästä tulee autotie ja silta Tärnabyn kylällä. Yllätyksekseni noin kilometrin juoksemisen jälkeen löysinkin riippusillan joen ylitse. Sillan toisella puolella näkyi tuttu teltta. Se oli meidän ruokamyrkytyspotilas, ei hyvä. Nyt on kaikki huonosti. Kyselin vointia, se ei ollut kovinkaan hyvä. Kuulin samalla, että kaksi ryhmän jäsentä oli jo mennyt ohi hakemaan autoa. Olinkin nähnyt heidän vastarannalla lähes juoksevan eteenpäin, toisella oli kiire bussiin.

Kerroin omat suunnitelmani ja lähdin juoksemaan kohti rinkkaani. Olin laittanut mieleeni paikan, kivet ja kosket. Juostessani rinkalle, kuulin ääniä kauempaa ja lähdin lähestymään ääntä, loput ryhmästämme löytyi. Vaihdoimme äkkiä pari sanaa ja päätimme kiirehtiä pelastamaan rinkkaani. Löysin paikan ja rinkkani oli vielä kivessä kiinni. Jeremie keksi käyttää vanhaa jippoa ja pidimme toisiamme käsivarsista kiinni ja yhdessä kahlasimme Jeremien kanssa kivelle.

Rinkka oli lujassa sadesuojastaan kiinni kiven alla. Jeremie sai rinkan irti ja kannoimme painavan paketin yhdessä rannalle. Olin aivan varma, että kamerani on ainakin rikki. Rinkka painoi paljon ja ajattelin kuivapussini pettäneen. Lopulta tavaroita tutkittunani kaikki olivat ehjänä, sisältö myös kuivana. Rinkkani oli laskenut muutaman vesiputouksen ja 5 kilometrin matkan pitkin kanjonia, joka oli täynnä isoja koskia!

Kaikki oli siis lopulta kunnossa. Kaikki hengissä ja pääsimme helpottuneina lopulta leirintäalueelle. Vuokrasimme mökin ja pidimme illalla pienet juhlat!

Videopäiväkirjaa:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=UkOBKnrr3Xo]

Mitä opimme?

Olimme mielestämme panostaneet paljon turvallisuuteen, mutta huomasimme, että tarvitsemme paljon opettelua ja harjoittelua. Meidän pitää ostaa myös uusia turvavarusteita ja miettiä tapojamme uusiksi.

Muutama asia, joita tuli esille:

  • Kuivapuku, kelluntaliivit ja kypärä on aina kaikilla (meillä oli kaikilla)
  • Yksin ei kannata lähteä erämaajoelle, jossa on koskia
  • Käsimerkit sovitaan etukäteen ja niitä harjoitellaan
  • Kaikilla on oltava heittoköysi (köysi on kiinni melojassa ja aina mukana)
  • Köydenheittoa pitää harjoitella paljon, eri tilanteissa
  • Turvallisuusharjoittelua pitää lisätä; itsereskuutusta, reskuutusta, uintia
  • Kaikilla on oltava pilli
  • Muutamalla ryhmän jäsenellä on oltava sateliittiturvalaite (meillä oli yksi)
  • Ryhmän pitää pitää huolta toisistaan (meillä oli valtavan hyvä ryhmähenki)
  • Vaarallisilla jokiosuuksilla melotaan Eddy-paikalta Eddy-paikalle
  • Liian lähelle vaarallisia koskia ei kannata mennä, aikaisemmin maihin
  • Rannalta käsin tehtyä skouttailua voisi tehdä hiukan pidemmälle
  • Joka ilta nuotiokeskustelut turvallisuudesta
  • Kaikilla pitää olla kartta, tietää sijainti ja päivän reitti
  • Kuivapuvun alle selviytymisvälineet; kartta, kompassi, tulentekovälineet, autonavaimet, pankkikortti ym.

Alkuperäinen blogiartikkeli. Lisää kuvasaastetta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.