Haluaisitko kokea Suomen kaikki kansallispuistot? Kansallispuistobongarin opas ilmestyy aivan pian!

Kansallispuistojen keräily on hauska, antoisa ja pitkäikäinen harrastus, jonka tueksi voi pian hankkia itselleen Kansallipuistobongarin oppaan. Oppaassa esitellään kaikki maamme 40 kansallispuistoa ja annetaan vinkkejä, kuinka puistojen luonnosta ja tunnelmasta saa eniten irti. Kirjassa on tekstien, kuvien ja karttojen lisäksi tilaa myös lukijan omille muistiinpanoille. Lokakuun alkupuolella ilmestyvä kirja on syntynyt Karttakeskuksen ja Retkipaikan yhteistyönä.

Kansallispuistot – Bongarin opas kannustaa kokemaan puistot rauhassa aistien ja nautiskellen, ilman suorittamisen tai kiireen tunnetta. Kustakin puistosta annetaan inspiroivia matalan kynnyksen kohde- ja elämysvinkkejä, joita retkeilijä voi kokea oman makunsa mukaan omassa rauhassaan. Vinkkien avulla puistojen taian ja kauneuden voi kokea eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina – kansallispuistoissa kun riittää lumoa aina, ei pelkästään kauniina kesäpäivinä. Toivommekin, että monipuoliset vinkit kannustavat palaamaan puistoihin aina uudelleen eri ajankohtina. Näin kansallispuistoista voi saada jopa elämänmittaisen, upean harrastuksen.

Tilaa kirja omaksesi tästä!

Kustakin puistosta on mukana suuntaa antava kartta, johon on merkitty numeroin tekstissä mainittuja mielenkiintoisia kohteita kultakin alueelta. Perustiedot on listattu selkeästi, ja vinkkilistasta on helppo poimia kulloinkin ajankohtaiset elämysehdotukset. Kirjan alussa on kerrattu myös vastuullisen retkeilyn pelisäännöt sekä annettu vinkkejä siihen, kuinka kansallispuistoretkiä kannattaa etukäteen valmistella.

Kirjassa on lisäksi lukijalle täytettävää. Kustakin kansallispuistosta voi kirjata ylös omia muistiinpanojaan, ja liitteenä olevasta tarra-arkista voi liimata puiston tunnustarran oikeaan kohtaan aina, kun uusi puisto on plakkarissa. Teoksen alusta löytyy lisäksi lista, josta jo käymänsä puistot voi ruksia ja nähdä kokonaisuuden siten helposti.

Teoksen ilmestyttyä sen voi ostaa omakseen esimerkiksi Retkipaikan kaupasta tai Suomen luonto- ja retkeilykeskus Haltian myymälästä Espoosta.

Kansallispuistot – bongarin opas on täydellinen lahja itselle tai ystävälle – kenelle tahansa, joka on hurahtanut retkeilyn maailmaan ja rakastaa maamme kauneimmissa luontokohteissa seikkailua! Monessako Suomen kansallispuistossa olet itse jo käynyt?

Vinkki: Haltiasta saatavilla pian myös juliste

Samaan aikaan bongarin oppaan kanssa ilmestyy myös hieno kansallispuistojuliste. Kirjan tavoin juliste on tulossa myyntiin myös Suomen luontokeskus Haltian myymälään sekä Haltia Shopiin, josta jo nyt on saatavilla esimerkiksi kansallispuistotarroja ja -kangasmerkkejä. Tutustu Haltia Shopin kansallispuistotuotteisiin tästä!

Kansallispuistojuliste
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.