Kalliojärven kierroksen monipuolinen luonto, Joensuu
Kiireisen loppukesän jälkeen koitti lopultakin se vapaapäivä, jolloin voi tehdä muutakin kuin pakollisia kotihommia. Niinpä päätin lähteä aamulla Joensuun Kalliojärvelle kävelemään ja keittämään aamukahvit nuotiolla. Toki pari makkaraa kuuluu asiaan kun kerran nuotiolla ollaan.

- Ranta laavun kohdalta
- Laavu vastarannalta
Kiersin kierroksen vastapäivään ja pysähdyin laavulle tulistelemaan. Polttopuita ei liiterissä juuri ollut mutta onneksi joku muu oli raahannut metsästä pari tervaskantoa, joista toisen pilkoin polttopuuksi.
Kalliojärven kierros kulkee nimensä mukaisesti rotkomaisen Kalliojärven ympäri. Polun pituus on 3,5 kilometriä, ja sen varrella korkeita kalliojyrkänteitä, vanhoja metsiä ja suota.
Kalliojyrkänteiden reunoille on tehty vaijerikaiteet ja soille pitkospuut. Reitti on korkeuserojensa vuoksi huonojalkaiselle kohtuullisen haasteellinen. Polku on merkattu puihin sinisillä täplillä.
Pienten lasten kanssa saa olla varovainen kallioilla kiipeillessä. Myös laavun luona kallioreunus tippuu pari metriä jyrkästi veteen.

Aamun näköhavaintona oli muun muassa neljä koppeloa, kaksi ukkometsoa ja kaksi ukkoteertä. Lisäksi lukuisa määrä muita pienempiä lintuja, joita en lähellekään kaikkia tunnistanut.
Tarina on julkaistu alunperin Tervastulia-blogissani.
Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6933550 E 657755


Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!