Jääkauden jälkiä Petkeljärven kansallispuistossa

Lämpimät syyssäät jatkuivat ja karavaanarin mieli teki liikkeelle. Koska poutainen sää suorastaan vaati ulkoilemaan, päätettiin iskeä kaksi kärpästä kerralla ja lähteä vaunuilemaan ja ulkoilemaan.

Pakkasimme asuntovaunun ja suuntasimme auton nokan Joensuusta kohti Ilomantsia ja Petkeljärven kansallispuistoa. Kansallispuiston alue on kohtuullisen pieni, mutta sitäkin upeampi vanhoine metsineen ja harjuineen. Alue on päiväretkeilijälle sopiva paikka. Siellä on mahdollista kävellä lyhyt 3,5 kilometrin Harjupolku, 6,5 kilometrin Kuikankierros tai 2 kilometriä pitkä Korkeasärkän polku. Myös pitempi retkeilyreitti Tapiontaival kulkee kansallispuiston halki.

Kävelimme lasten kanssa 3,5 kilometriä pitkän Harjupolun Savulammen ympäri. Matkalla on vanhaa kelottunutta ja joskus palanutta metsää, vanhaa kaskialuetta, suppia ja nimensä mukaisesti harjua. Harjujen päältä avautuu upeat maisemat Syväjärvelle ja Savulammelle parhaillaan parikymmentä metriä korkealta harjulta, joita jääkausi on alueelle muovannut.

Tulipaikkoja ei kansallispuiston alueella polkujen varrella ole. Petraniemessä on kaksi tulipaikkaa, joista toinen on grillikota ja toinen avokatos.

Petraniemessä on myös pieni leirintäalue ja retkeilykeskus, jotka ovat kesäisin auki. Näin syksylläkin leirintäalueella voi majoittua vaikka se ei auki olekaan. Palveluita ei juuri ollut käytettävissä mutta ilman niitäkin pärjäsimme hyvin. Huussi on ja vettä saimme retkeilykeskuksen seinässä olevasta hanasta. Mitäpä muuta karavaanari tarvitsee? Eipä mitään. Kaikki muu kulkee mukana.

Korsun suuaukko

Korsun suuaukko

Petraniemessä on myös kunnostettuja sodan aikaisia juoksuhautoja ja korsu. Sodan aikaan taistelut painottuivat Oinassalmen suunnalle ja Petkeljärveltä partioitiin vihollisen selustaan. Varsinaisia taisteluja Petkeljärvellä ei siis käyty kuin yhden kerran.

Petkeljärvi kuva 9

Alunperin juttu on julkaistu Tervastulia-blogissani.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6945626 E 714411

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.