Kanjonin kierros kulkee vehreän ja monipuolisen luonnon läpi Maaningan Korkeakoskella Kuopiossa

Kanjonin kierros on reilut viisi kilometriä pitkä rengasreitti, joka kulkee Korkeakoskenjoen vehreää alajuoksua pitkin luonnonsuojelualueella. Polku mutkittelee kanjonissa, nousten välillä sen reunoille ja laskeutuen taas joen vierelle. Loppupäässä rengasreitti kulkee muutaman kilometrin verran maantien reunaa pitkin, takaisin kohti lähtöpistettä, eli Korkeakosken pysäköintialuetta. Kanjonin kierros lähtee aivan Korkeakosken vierestä, jonka kuohuja kannattaa myös käydä ihailemassa. Korkeakoski on Suomen korkein vesiputous, jolla on korkeutta peräti 36 metriä. Etenkin keväällä lumien sulamisen aikaan veden virratessa kiivaimmillaan, paikka on todella upea.

Rengasreitin pituus 5,5 km (josta maantieosuutta 2 km).

Korkeakosken pysäköintialue kartalla

Ajelin autolla kohti Korkeakosken pysäköintialuetta, jonka osoitteen olin laittanut puhelimen karttasovellukseen. Muutaman kilometrin päässä päämäärästä alkoi tulla vettä taivaan täydeltä. Saavuin pyskäköintialueelle, ja paikalla oli muitakin retkeilijöitä. Auto mahtui silti hyvin parkkiin melko isolle pysäköintialueelle. Odotin hetken autossa josko sade lakkaisi, hetken istuttuani se onneksi lakkasikin ja pääsin tutustumaan paikan opasteisiin. Kanjonin kierroksen alku on pitkulaisen pysäköintialueen toisessa päässä. Vastakkaisesta päästä lähtee polku itse Korkeakosken kuohuille, joille ei ole matkaa kuin muutama kymmenen metriä parkkipaikalta. Päätän käydä ensin kiertämässä Kanjonin kierroksen ja sen jälkeen ihmettelemässä Suomen korkeimman vesiputouksen kuohuja. Pysäköintialueen reunalla toimii Korkeakosken kanjonin kahvila, joka palvelee pääosin viikonloppuisin. Kahvilan tarkemmat aukioloajat löydät täältä.

Käveltyäni vähän matkaa Kanjonin kierroksen portin jälkeen, portaat alkavat laskeutua alas kanjoniin kohti Korkeakoskenjokea. Portaat ovat välillä melko jyrkät ja niihin on rakennettu penkkejä, joissa voi levähtää ja katsella maisemia.

Alhaalla kanjonissa kasvillisuus on rehevää, ja jokea reunustavat tuuheat saniaiset. Jos pystysuorana kasvavat kuuset vaihtaa mielessään johonkin trooppisempaan puulajiin, niin voisi kuvitella olevansa viidakossa. Ilma on kosteaa, mutta silti raikasta. Joessa virtaava vesi on kirkasta ja hiekkaisen pohjan erottaa helposti. Joen yli menee tukeva silta, jonka jälkeen portaat alkavat taas nousta ylös kanjonista.

Noustuani ylös kanjonista opaste kertoo, että Kalapurolle on matkaa vajaa neljä kilometriä ja laavu on kilometrin päässä, Välillä taivaalta ripottelee hieman vettä, mutta en anna sen häiritä. Jatkan matkaa ja polku vaihtuu autolla ajettavaksi metsätieksi. Kasvillisuus ympärillä muuttuu talousmetsäksi ja reitti kulkee pois luonnonsuojelualueelta. Reitti on mukavan tasaista kävellä ja matka etenee reippaasti.

Polku vaihtuu metsätieksi ja maisemat ympärillä talousmetsäksi, kun kuljen kohti laavua.

Pääreitiltä lähtee 100 metriä pitkä polku, joka vie laavulle. Laavu käymälöineen on rakennettu kapeana virtaavan Korkeakoskenjoen varrelle. Paikalle tullessa huomaan, että nuotiopaikalta tulee savua, mutta paikalla ei ole ketään. Harmittelen, etten ottanut evästä mukaan, kun tuletkin olisivat olleet valmiina makkaranpaistoa varten. Pidän pienen juomatauon ja katselen virtaavaa jokea. Joen reunaa peittää tasainen hiekkapatja ja mietin, että jos ilma olisi lämpimämpi, niin tässä olisi hyvä paikka käydä uimassa joen viileässä vedessä. Myös koirille matalana virtaava joki on varmasti mieluinen paikka käydä kahlaamassa.

Kyltti viittaa kohti Lokson (vanhaa) patoa, joka on sadan metrin päässä.

Talsittuani laavulta vähän matkaa eteenpäin saavun kyltin luo, joka opastaa Lokson vanhalle padolle. Lähden kyltin osoittamaan suuntaan katsomaan, millainen pato on kyseessä. Paikalle saavuttuani ihmettelen, kun joen luona ei näy mitään patoon viittaavaa. Nyt ymmärrän miksi sana ”vanha” on laitettu kylttiin sulkujen sisään. Paikalla ei siis ole joen lisäksi muuta kuin kyltti, joka kertoo, että äitienpäivänä 1944 Tuovilahden kylä havahtui kovaan jylinään ja ryskeeseen. Pian kävi ilmi, että alueella parikymmentä vuotta sähköä tuottanut kivinen pato oli antanut periksi kevään tulvavesille ja murtunut. 4–5 metriä korkea jäänsekainen aalto lähestyi kylää ja repi mukanaan puita, maantiesiltoja ja rakennuksia. Kylä jäi muutamaksi tunneiksi veden valtaan, mutta ihmisuhreilta säästyttiin.

Jatkan matkaa, ja polku jatkuu nyt kiemurrellen joenvartta pitkin. Polulla on rauhallista, eikä muita retkeilijöitä näy. Koski solisee vieressä ja kuusten lomasta tulevat auringon säteet kimaltelevat sen pinnassa. Saavun maantiesillan alle, joka ulittää Korkeakoskenjoen. Silta on korkea ja mietin, miten autolla ajaessa ei aina edes huomaa että ylittää sillan, eikä varsinkaan sitä miten korkean uoman ylittää. Kanjonin kierroksen polku kulkee sillan ali ja jatkuu kohti vanhaa koulua.

Polku johtaa koulun pihan läheisyyteen. Opasteen kulmaan on niitattu lappu, joka kertoo että rakennuksessa toimii Tuovilahden leipomo kahvila. Esitteen mukaan kahvila palvelee ke–la klo 11–16.

Vanhan koulun jälkeen polku päättyy maantielle, josta kanjonin kierros jatkuu takaisin kohti Korkeakosken parkkipaikkaa. Maantien varrella on hienoja maalaismaisemia ja taloja, joista yksi on Kalapuron vanha, hieno hirsirakennus. Nykyisin siinä toimii talonpoikaismuseo. Matka jatkuu tienpiennarta pitkin, kunnes saavun Tuovilahdentien ja Pielavedentien risteykseen. Kanjonin kierros jatkuu risteyksestä Korkeakoskentielle, jota jatkan vielä kilometrin verran, kunnes saavun takaisin lähtöpisteelle, Korkeakosken parkkipaikalle.

Kierroksen päätteeksi kävin vielä katsomassa itse Korkeakosken putouksen ja komeahan se oli! Portaita pitkin pääsi vesiputouksen alapuolelle, ja ylhäällä kosken vieressä on näköalatasanne, josta voi katsella kosken kuohuja. Kaiken kaikkiaan Kanjonin kierros oli mukava ja lyhyt päiväkierros, jonka varrella monenlaista maisemaa ja nähtävää riitti. Luonnonsuojelualueen monipuolinen vehreä luonto koskineen oli hienon näköistä ja mukavan erilaista. Kierroksen ainoa huono puoli on loppupään maantieosuus ja ison valtatien ylitys. Maantien varrella on toki myös hienoja maisemia vanhoine taloineen.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.