Kevätpäivä helppokulkuisella Huuhkajan harjutasanteella Lapinlahdella

Huuhkajankierros on noin kuuden kilometrin mittainen luontopolku mukavalla ja valoisalla harjualueella Varpaisjärvellä, joka nykyisin kuuluu Lapinlahden kuntaan. Täällä tallustellaan pehmeällä ja paikoin yllättävänkin tasaisella harjulla, tosin mäkiosuudetkin kuuluvat tietysti harjureiteille! Loppupuolella on tarjolla Tiilikanjoen maisemia.

Huuhkajankierros Lapinlahdella
Päivämäärä: 24.5.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 407
Reitin pituus: 6,3 km
Kohokohdat: Ihastuttava harjumaisema, Pieni-Valkeisen rannat, Vongankoski
Parkkipaikka: Rautavaarantie 275, Lapinlahti. Tilaa noin kymmenelle autolle. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Ei juuri erikoisvaatimuksia
Keskivaativa reitti
Kaksi tulipaikkaa

Tutkailimme kaverin kanssa erilaisia reittejä hänen kotikuntansa Lapinlahden ympäristössä. Minulla taisi olla to do-listalla muun muassa Älänne ja Huuhkajankierros. Ilmeni, että ne ovatkin melko lailla samaa asiaa. Metsähallituksen luontoon.fi -sivulla Älänne on esitelty kokonaisuutena, johon Huuhkajankierroskin kuuluu. Huuhkajankierros on Älänteen alueen ainoa ympyräreitti.

Sinne siis – ajelimme kohti Lapinlahden itäreunaa, lähelle Rautavaaran rajaa. Parkkipaikka Vongankoskella löytyi helposti. Täällä on muuten reitin toinen taukopaikkakin laavuineen ja tulipaikkoineen. Ensimmäisenä katselimme kuitenkin opastaulua. Huuhkajan kierros (erikseen kirjoitettuna – huomasin juuri, että molempia kirjoitusasuja käytetään) käy kiertämässä Pieni-Valkeisen lammen, nousee harjutasanteille ja kulkee lopussa Tiilikanjoen kanjonia myötäillen. Tämä ”myötäily” unohtui minulta loppuvaiheessa, kun odottelin kulkevani kanjonissa. Palataanpa siihen myöhemmin!

Kiertosuuntakin vaikutti selvältä, sillä lähtöpaikalla olin havaitsevinani vain yhden kyltin. Toinen mahdollinen suunta olisi kohti Näätähiekkaa – joka on Älänne-järven rannalla kolmen ja puolen kilometrin päässä.

Jo lähtöpaikan opasteista voi havaita, että reitti on täällä merkitty valkoisin maalimerkein. Reitti kulkee suurilta osin leppoisissa maisemissa, melko valoisilla mäntymetsäkankailla. Reittimerkinnät näkyvät täällä hyvin.

Kohta saavutaan Pieni-Valkeisen rantaan. Luontotaulun aiheena täällä on suopursun huumaava tuoksu. Näitä paikalliseen luontoon ja geologiaan liittyviä tauluja on reitin varrella kymmenkunta.

Reitti kiertää Pieni-Valkeisen ja nousee sen länsipuolella ensimmäistä kertaa harjulle – kahden järven eli Pieni-Valkeisen ja Iso-Valkeisen väliin. Järvien välissä kulkee myös viehättävä puro, jonka yli tallustellaan hetken päästä.

Tämän jälkeen alkaakin sitten hieman rankempi nousuosuus. Tässä on reitin kivikkoisin kohta. Noustaan viitisen metriä yhä samaan suuntaan, etelään, jatkuvan harjun laelle.

Kilometri kävelty. Täällä voi vielä ihailla Pieni-Valkeisen maisemaa.

Sitten koittaakin jo ihan toisenlainen nousu, varmasti tämän reitin jyrkin ja korkein. Puhutaan kuitenkin vain parinkymmenen metrin noususta, joten vuoren huipulle tässä ei kiivetä. Vähän joutui kuitenkin puuskuttamaan, nousu oli tosiaan melkoisen jyrkkä.

Mäen päällä odottaa sitten yllätys. Ollaan erikoisella harjutasanteella.

Luontotaulu kertoo tasanteen olevan helppokulkuista ja tasaista puolukka- ja kanervatyypin metsää. Mäntyjen seassa näki vain aivan muutaman lehtipuun, maasto on pääsääntöisesti liian karua niille. Mutta kyllä siellä todistetusti ainakin yksi koivu näkyi!

Tasannetta riittää yli kilometrin verran. Ensimmäiset 500 metriä todella tasaista, senkin jälkeen vain muutaman metrin korkeuseroja aina noin kahteen ja puoleen kilometriin asti. Sitten reitti laskeutuu kiemurrellen harjuilta alas Peipusenlammen rantaan. Luontotaulu kertoo tuhatvuotisesta Peipusenlammensuosta. Se kertoo suon olevan vanhinta ”vasemmalla, sorakuopan luona”. Sorakuoppaa reitillä ei nähdä, sen havaitsin vain kartoista.

Suon laidassa oli hauska jäkälämuodostelma, joka toi mieleeni televisiossa usein nähtävät pörröisellä tuulensuojalla peitetyt mikrofonit. Hankakarve – sekö tämän jäkälän nimi nyt oli? Kävin pari vuotta sitten jäkäläkurssin, mutta olen tainnut aktiivisesti unohtaa opetellut jäkälät… Ja olisikohan koivun rungossa myös riippunaavaa. Saa lähettää korjauksia!

Tässä lienee se tuhatvuotinen suo, Luontopolkumiehen takana. Sorakuoppa on hyvin lähellä kartan mukaan, vaikka sitä ei luonnossa nähnytkään. Luontotaulu tämän pienen katselutasanteen vieressä kertoi lihansyöjäkasveista.

Suon laidasta noustaan taas harjulle. Nyt kävelyä on enää jokunen metri puolivälin krouviin ja Huuhkajaniemen taukopaikalle. Paikka on mielenkiintoisesti harjun rinteellä. Niemi viittaa siihen, että harjualueella on etelään työntyvä niemi. Tiilikkajoki mutkittelee laavun eteläpuolella, ihan laavulle se ei näy. Laavulla pidettiin kahvitaukoa ja kirjoiteltiin tekstiä ja nimmareita vieraskirjaan.

Nyt käytiin reitin eteläisimmässä kohdassa. Matkaa takana noin kolme ja puoli kilometriä. Noustaan taas harjulle ja käännytään ensin itään ja sitten pikku hiljaa pohjoiseen. Tässä kohdassa aloinkin ihmettelemään, eikö reitin pitänyt kulkea kanjonissa. Katselin karttaa ja totesin, että reitti kulkenee melko pitkään täällä harjun reunalla – ei ihan joen tasolla. Alkumatkalla jokea ei näkynyt sen enempää kuin kuulunutkaan. Mahtoiko siellä edes olla mitään kunnollista jokea?

Ehkä kilometri myöhemmin saatiin kuitenkin näköhavainto. Siellä Tiilikanjoki kulkee, parikymmentä metriä alempana.

Kuten alussa mainitsin, polku myötäilee kanjonia. Yli kahden kilometrin matkan ajan kuljetaan harjualueen päällä, mutkitellen ja pienien nousujen ja laskujen kera. Lopulta, kun minun matkamittarini näytti jo täyttä kuutta kilometriä, oltiin joen tasalla ja täällä saattoi tehdä pienen piston joen rantaan.

Rannasta oli enää kolmisensataa metriä lähtöpaikalle, Vongankoskelle. Tauko ja makkaranpaisto oli mielessä, mutta paikalla ei ollut yhtään polttopuuta. Ota siis omat mukaan, jos aiot paikalle.

Niinpä päätimme kierroksen ja palasimme autolle. Kierroksen pituus oli mittauslaitteeni mukaan melkein 6,5 km ja aikaa kävelyyn meni hieman yli kaksi tuntia. Näin vilaukselta yhden muun retkeilijän, muuten kiersimme retken tapaamatta muita ihmisiä.

Reitillä on melko reippaita nousuja ja laskuja, mutta ei mitään kovin hankalaa. Muutamaa kivikkoista kohtaa lukuun ottamatta myös polku on hyväpohjainen, mukavan pehmeä ja selkeä. Vielä yksi huomio: aurinkoisena päivänä täällä kävellään aika mukavasti puiden suojassa – aurinko ei porota ja puut antavat vähän suojaa, valoa on kuitenkin paljon. Juuri sopiva kevät- tai kesäpäivän kävelypolku.

Sijainti: N=7035528.209, E=554920.345 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=63.443864, GEO:lon=28.100776

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Tiilikkajärven reitit
Pisan reitit, Kuopio
Hiidenkierros

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle