Himankirkko, Virolahti

Alkukesään ajoittunut retkijohdatti meidät aivan valtiomme itäisen rajan tuntumaan. Olimme päättäneet poiketa Vaalimaan kylässä sijaitsevaan ihmeeseen, joka kantaa nimeä Himankirkko. Se oli Himanvuoren kalliohalkeamaan syntynyt luola, jossa on kansantarinan mukaan piileskelty kasakoilta vainovuosina.

Nuo tarinat Isovihan aikaisista tarinoista saavat ajoittain ainakin minut mietteliääksi. Aivan varmaa on, että ihmiset ovat paenneet metsiin piiloon, mutta nuo tarinat pidempi aikaisista piileskelyistä tuntuu jotenkin keksityiltä. Hurjimmat tarinathan kertovat, että piilossa ollaan oltu vuosia luolissa koko kylän voimin ja karjakin on ollut matkassa. Tuollaisestahan jäisi kohteeseen nykyäänkin havaittavia jälkiä maastoon tai ainakin luoliin.

Jussi T. Lappalainen on sivunnut asiaa kirjassa Kasarmin aidan kahden puolen, josta nyt lainaan vapaasti pätkän. ”Yleensä kansanperinteen kuvaukset liittyvät sotiin sekä vainon aikoihin Ruotsin ajalla ja ovat yleisempiä uhkaavan itärajan lähellä.Tarinat kertoivat yleensä venäläisen sotaväen kylvämästä kauhusta, varkauksista, tapoista ja kidutuksista.

Kansanperinne ei kuitenkaan täysin luotettavasti kerro suomalaisten vanhasta suhtautumisesta venäläisiin ja Venäjän armeijan sotilaisiin. Kansanperinteenhän on sanottu todistavan suomalaisten vanhasta ja yleisestä ylemmyydentunteesta ja halveksunnasta venäläisiä kohtaan. Ensinnäkin venäläiset liittyvät useimmiten vuosisatojen aikana käytyihin sotiin, jolloin Venäjä oli Ruotsi-Suomen vihollinen. Toiseksi kansanperinteen todistusarvoa vähentää sen myöhäinen keräysajankohta; Jos perinne on kerätty esim. venäläisten yhdenmukaistamiskausien tai itsenäisyyden aikana sotien välillä, siihen ovat ehtineet vaikuttaa poliittisen ilmaston muutos ja omat henkilökohtaiset kokemukset. Kolmanneksi on vielä todettava, että kansanperinteeseen liittyy aina manipulatiivista ainesta. Perinnemanipulaatiolla annetaan ryhmän jäsenille ohjeita tavoista ja yhteisön arvojärjestelmästä tulevaa käyttäytymistä varten.”

Kaikesta epäilystäni huolimatta olimme saapuneet Himanvuoren pakoluola läheisyyteen ja pysäköineet automme tukkiautotien laitaan.

Puupinojen vierestä oli kohoava matkamme kohti vuoren lakea. Polkua viitoitti vielä kyltti Himanvuori hannunvaakunoineen. Kallion pintaa koristi hieno aaltokuvio, jota kelpasi katsella, samoin yhä kauemmaksi avautuva maisema, joka varmasti avautui aina Venäjälle asti.

Olin jostain internetistä nähnyt valokuvan, jossa oli kuvattuna valvontatorni juuri tältä huipulta Venäjän puolelta. Olipa laen tuntumassa jopa laavukin, joka nyt jäi testaamatta.

Kalliolaen huipulla alkoi polun oikea laita pudota lähes pystysuorasti alas ja jossain tuolla vajoaman pohjalla piti myös sijaita tavoittelemamme kohde. Mitään tarkempaa merkintää tai opastetta ei tuntunut maastosta löytyvän, mutta arvelimme selvästi tallatun polun tapaisen johtavan itse kohteelle, vaikka reitti näyttikin vielä jyrkänteeltä suoraan alas.

Piti siis vain rohkasta mieli ja alkaa kivuta rinnettä alas. Sateella temppu saattaisi saada merkinnän ”nyt on hengenlähtö lähellä”, mutta paahtavassa helteessä se sentään onnistui melko helposti. Aivan lyhytjalkaiselle matkassa saattaa toki olla muutama haasteellisempi kohta.

Vasta rotkon pohjalle laskeuduttua sai käsityksen minkälaisesta paikasta oli kyse. Kallio oli selvästi haljennut ja muodostanut useita kymmeniä metrejä pitkän railon, jonka pohjaa peittivät suuret kivenlohkareet.

Osa halkeamasta oli muodostunut luolamaiseksi lipaksi, jolla itsessään on jo mittaa kymmenmetriä, korkeutta varmaan viitisen metriä ja leveyttä tuon viiden ja kymmenen välillä. Mitään selkeästi tasaisempaa suurempaa kohtaa ei varsinaisen halkeaman pohjalla ole, mutta on siellä kuitenkin pidetty nuotiota lähiaikoina.

Komeimmaksi kohteeksi paikalla muodostuu suuri ”terassi”, josta aukeaa näkymät etäälle metsään ja takana tuohon halkeamaan. Koko komeutta peittää lippa, joten sateella täällä voisi helposti majailla kokonainen kirkkosalillinen ihmisiä – ilmankos paikan nimi on Himankirkko. Alueessa riittäisi tutkimista ja tonkimistä helposti puolen päivän verran, mutta ainakin kesäiseen aikaan paikan ovat löytäneet myös paarmat ja hyttyset.

Paikallisasukkaiden johdosta oma retkemme rajoittui nyt vain noin puolen tunnin visiittiin.

Hieno paikkakaiken kaikkiaan johon kannattaa tutustua ja selkeästi varata aikaa enempi, kuin nyt itse käytimme. Lopuksi pitää vielä nostaa esiin kansantarina, jossa paikalliset asukkaat taas kerran ovat olleet kasakoita piilossa Himankirkolla. Kaukaa kuului kavioiden kopse, hupsista ja niin putosi tuolloin kasakka tarinan mukaan hevosineen rotkoon, eli varovaisuuttaa matkaan, ettei koe kasakan kohtaloa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6716616 E 544474