Hilpu-koiran ensimmäinen vaellus, 10 päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa

Teimme syyskuun lopulla 10 päivän vaelluksen UKK-puistossa. Lähtö- ja päätepiste oli Orposen laavulla puiston eteläosassa, ja reissun aikana yövyimme osin teltassa ja osin tuvissa. Matkaa mittariin kertyi kaikkiaan 128 kilometriä mitä erilaisemmissa sääoloissa ja maastoissa. Tällä vaelluksella oli mukana ensikertalainen, nuori Hilpu-koira, joka osoitti olevansa kelpo vaelluskaveri! 

Suunnittelu ja valmistautuminen

Tänä vuonna ruskavaelluksemme oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Retkikuntaamme liittyi nimittäin novascotiannoutaja Hilpu, joka oli nyt ensimmäistä kertaa mukana ihan oikealla vaelluksella. Me olemme vaeltaneet keskenämme paljon, mutta emme koskaan koiran kanssa. Niinpä reissua suunnitellessa ilmassa oli aivan uudenlaista jännitystä! Meitä mietitytti muun muassa se, kuinka jokien ylitykset sujuisivat, kuinka paljon ruokaa on sopivasti koiralle ja mitä kaikkea vaatetta hänelle pitää ottaa telttaöitä varten. Entä kuinka pitkiä päivämatkoja uskaltaa suunnitella, kun mukana on ensikertalainen, jolle reissussa on taatusti muutakin kuormittavaa kuin kilometrit?

Olimme tehneet paljon päiväretkiä ja yöpyneet teltassa Hilpun kanssa muutamia kertoja ennen vaellukselle lähtöä, joten moni vaelluksellakin eteen tuleva asia oli etukäteen harjoiteltu. Hilpulle oli hankittu makuupussi jo ihan pienenä ja sen käyttöön oli totuteltu eri tilanteissa. Hänen kanssaan oli hiihdetty, joten sauvat olivat niin ikään tuttua kauraa. Periaatteessa siis kaikki vaelluksen palaset olivat kasassa, nyt vaan koottaisi niistä kokonainen palapeli.

Kohde, reitti ja erilaiset maastot

Koiran mukana oleminen vaikutti koko reissun suunnitelmaan. Tavallisesti kuljemme mieluiten poluttomissa erämaissa, mutta nyt suunnittelimme reitin niin, että oli mahdollisuus kulkea paljon myös poluilla. Halusimme, että kulkeminen olisi helppoa ja tassuystävällistä nuorelle koiralle. Emme halunneet viedä koiraa heti kärkeen rakkakivikkoiseen maastoon, joka on tassuille aika kova paikka. Suunnittelimme reitin siten, että päivämatkoissa oli variaatiomahdollisuuksia ja varasimme reissun puoliväliin muutamaksi yöksi kammit, jotta Hilpu saisi nukkua kuivassa ja lämpimässä välillä.

Reitillämme oli useita jokia, joiden yli mentiin kahlaamalla. Hilpu ei ole vielä reilun vuoden ikään mennessä rakastunut veteen siinä määrin, että haluaisi mennä uimaan, joten emme halunneet pakottaa häntä tekemään sitä nytkään kylmässä virtaavassa vedessä. Olimme hankkineet etukäteen pelastusvaljaat, jotka ovat tarkoitettu ensisijaisesti koiran kantamiseen silloin, kun se on loukkaantunut. Valjaat toimivat kuitenkin oivallisesti myös tässä tarkoituksessa; joen yli kantamisessa. Meistä kahdesta rohkeampi kahlaaja tiedusteli ensin sopivan ylitysreitin, jätti oman rinkkansa vastarannalle ja tuli sitten hakemaan koiran. Hilpu malttoi olla rauhallisesti kannettavana, eikä pullikoinut vastaan. Oli varmaan tyytyväinen, kun ei tarvinnut kastella herkkää hipiäänsä!

Reittimme kulki vuoroin metsissä, soilla ja tuntureilla. Metsä oli välillä ihanaa, sammalpeitteistä satumetsää ja välillä raapivaa ryteikköä, jossa menoa vastustelivat yhtä aikaa reheviksi varvikoiksi levittäytyvät vaivaiskoivut ja terävinä törröttävät tunturikoivujen oksat. Siinä ryteikössä oli hieman hankala sukkuloida koiran kanssa, sillä koiran löytämä reitti ei välttämättä ollut itselle se paras. Helpointa olisi ollut irrottaa koira hihnasta ja antaa sen valita omat polkunsa, mutta kansallispuistoissa koiran tulee olla aina kytkettynä. Tätä sääntöä ei ole tehty elämän hankaloittamiseksi, vaan sillä halutaan antaa rauha luonnon asukeille ja suojella maastoa. Niinpä meilläkin oli tietenkin koira kytkettynä aina. Toisaalta kytkettynä oleminen on hyvä juttu energiselle nuorelle koiralle, joka varmasti juoksisi itsensä väsyksiin alussa, mikäli pääsisi vapaana kirmaamaan. 

Liikuimme pitkälti UKK-puiston eteläosissa, jossa on paljon suuria soita, jotka olivat muuten todella märkiä tänä vuonna! Koiraakin upotti jonkin verran, mutta kyllä se silti pääsi helpommalla kuin me ihmiset. Märkää ja upottavaa suota oli niin paljon heti alkuun, että epäilin koiran harkitsevan jo laukkujen pakkaamista ja retkikunnan jättämistä! Mutta niin se vaan urheasti rämpi meidän matkassamme (joku voisi sanoa: ”kun ei muutakaan voinut”), eikä tainnut traumojakaan jäädä. Tunturissa vuorostaan pääsi nauttimaan helposta matkanteosta, joskin kinostunut lumi teki omaa haastettaan kulkuun siellä täällä. Päivämatkamme vaihtelivat 10–19 kilometrin välillä ja yksi päivä oli kokonaan lepoa.

Perustarpeista huolehtiminen; lepo, lämpö, ravinto ja rentoutuminen

Hilpu hoksasi jo ensimmäisenä päivänä, että kannattaa levätä aina kun pysähdytään. Hän kiepsahti kerälle sopivaksi katsomaansa paikkaan ja otti rennosti. Varsinkin reissun loppupuolella hänet valtasi pesäntekovietti ja hän meinasi ruveta kaivamaan maahan kuoppaa heti kun vauhti pysähtyi. Sen vuoksi laitoimme tauolla retkipatjan maahan salamaakin nopeammin, jotta luonto säilyisi vahingoittumattomana ja Hilpulla olisi lämmin lepopaikka. Tauoilla koiralle tarjoiltiin pieniä herkkupaloja pitkin päivää, jotta energiataso säilyisi hyvänä. Vesipisteitä oli tarjolla runsaasti luonnon puolesta, joten vettä ei tarvinnut kantaa mukana. Hilpu tosin on hieman huono juomaan, joten välillä mietitytti, saako hän varmasti tarpeeksi nestettä. Huomasimme, että hän joi mieluummin seisovaa vettä (vaikka suolätäköstä) kuin kristallinkirkasta virtaavaa vettä.

Leirissä ensimmäinen asia oli koiran huoltaminen. Patja ja makuupussi esille, tarvittaessa takki päälle. Vilu tuli helposti kylmempinä iltoina, joten takki oli tarpeen. Hilpun ruuat oli pakattu annospusseihin sopivan annostelun helpottamiseksi. Mukana oli nappuloita ja kuivalihaa, jonka maistuvuus oli testattu kotioloissa. Aina heti leiriin tultua laitettiin ruoka turpoamaan ja koska Hilpu on huono juomaan, ruokaan laitettiin erityisen paljon vettä. Ruokahalun kanssa ei ollut ongelmia, onneksi! Päinvastoin: tuntuu, että hän olisi syönyt muidenkin eväät varsin mielellään.

Osan öistä vietimme teltassa, osan autiotuvissa ja varauskammeissa. Lapissa autiotupiin saa mennä koiran kanssa, mutta jos tuvassa on muita, tulee olla kaikkien suostumus. Olimme varautuneet olemaan teltassa enemmän, mutta sekä mennessä että tullessa oli autiotupa tyhjillään, joten otimme vastaan mahdollisuuden kuivatella sateen kastelemia tavaroita ja yöpyä kamiinan lämmössä. Lisäksi olimme varanneet etukäteen pariksi yöksi kammit. Kaikkiin varaustupiin ja -kammeihin ei saa viedä lemmikkejä, joten kannattaa aina tarkistaa tämä asia Metsähallituksen nettisivuilta varauksen yhteydessä. 

Teinikoira-Hilpu oli aina alkuun tupaan tai kammiin tultaessa herkkä haukkumaan milloin millekin äänelle (jota me emme edes aina kuulleet) ja katseli ikkunasta, näkyisikö jossain mörköjä. Hänellä on nyt sellainen vaihe elämässä ja se korostuu väsyneenä. Onneksi hän kuitenkin rauhoittui ja kävi nukkumaan melko pian. Tuumimme, että tuvassa yöpyminen ei varmasti olisi hänen kanssaan mahdollista, mikäli siellä olisi muita kulkijoita. Sen verran herkästi hän reagoi kaikkeen väsyneenä. Teltassa Hilpu oli selvästi rennompi ja nukkui paremmin. Pieni tuttu tila, jossa oli vain omat hajut, tuntui varmasti turvallisemmalta kuin tuhansien hajujen outo tupa.

Olimme varanneet reissuun yhden lepopäivän, jolloin oli ajatuksena tehdä vain pieni päiväretki. Välipäivä oli todella sumuinen ja sateinen, ja Hilpu vaikutti väsyneeltä. Niinpä vietimme koko päivän vain lepäillen. Kammin kuistilta löytyi kuitenkin tennispallo, joten kävimme vähän leikkimässä pihapiirissä. Sekös vasta oli mukavaa pään nollausta nuorelle ja leikkisälle Hilpulle!

Koiran varusteet

Emme päässeet juurikaan nauttimaan syksyn väriloistosta ja auringon kultaamista tunturikoivikoista. Sen sijaan saimme niskaamme paljon vettä ja pääsimmepä tarpomaan lumihangessakin. Tiedossa oli, että mitä tahansa voi olla luvassa, joten kaikenlaiseen oli varauduttu. Noutajan turkki on periaatteessa säänkestävä, kaksinkertainen ja lämmin. Hilpun turkki oli kuitenkin muuttunut juuri ensimmäisten juoksujen jälkeen hötöksi, eikä aluskarvasta tai tiiviydestä ollut tietoakaan. Senpä vuoksi hän sai pitää sadetakkia paitsi sateisina päivinä, myös kovalla tuulella. Liikkeellä ollessa ei paksummalle takille ollut näillä keleillä tarvetta, mutta leiriin asetuttua piti laittaa vähän lämpimämpää päälle. Rasitus ja energiavaje yhdistettynä koleaan säähän kävi muuten helposti luihin ja ytimiin. Niinhän se menee meillä ihmisilläkin.

Telttaöinä Hilpulla oli yllään tarpeen mukaan joko pelkkä fleece tai sitten sen lisäksi paksumpi takki. Lisäksi hänellä oli makuupussi, johon tosin emme ehtineet häntä useinkaan laittaa, koska hän ehti jo sammua sen päälle meidän vielä valmistellessa omia petejämme. Hilpun paikka teltassa oli jalkopäässä, makuualustojen välissä. Eristeenä maata vasten oli ohut lämpöä heijastavalla pinnoitteella oleva patja sekä perus retkipatja. Tällä systeemillä pärjättiin hienosti ainakin näillä keleillä, kun lämpötila meni kylmimmillään muutaman asteen pakkaselle. Hilpua ei palellut, eikä hän pyrkinyt kainaloon.

Valjaina Hilpulla oli ihan tavalliset y-valjaat, sillä rinkan kantamiseen emme ole häntä vielä totuttaneet nuoren ikänsä vuoksi. Hihnana toimi joustotalutin, joka kytkettiin rinkan lantiovyöhön. Tämä ratkaisu toimi hyvin tällaisella pienellä koiralla, joka ei vedä, eikä siten aiheuta lantiovyöhön sellaista kuormitusta, johon sitä ei ole suunniteltu. Mukana oli myös tavallinen monitoimitalutin ja kaulapanta, sekä pieni pyyhe ja jo aiemmin mainitut pelastusvaljaat. Monitoimitalutin oli hyvä joustotaluttimen jatke, kun koira kiinnitettiin leirissä puuhun.

Vaatteiden ja muiden varusteiden lisäksi mukana oli koiran ensiaputarvikkeet: desinfiointiaine, sidetarpeet, pinsetit, tossut, tassuvaha, pihkasalva, särkylääkettä ja ripulilääkettä. Onneksi ensiaputarvikkeille ei tullut käyttöä, vaan tämä pieni koheltaja selvisi reissusta vammoitta ja vaivoitta! Ruokaa oli varattu vähän ylimääräistä hätävaraa sekä tietysti paljon herkkuja ja välipaloja. Ruokakuppina toimi pakasterasia, johon ruuan sai laitettua hiiri- ja myyräturvallisesti kannen alle turpoamaan.

Varsinaisten Hilpun varusteiden lisäksi olimme hankkineet itsellemme retkipatjojen suojapussit, jotta pienet kynnet eivät puhkoisi vahingossa patjoja. Nyt voinkin tehdä paljastuksen, että nämä suojapussit ostettiin jo ennen kuin meillä edes oli Hilpua! Ehkä oli ilmassa pientä intoa koiran tulemista… Suojapussit osoittautuivat hyväksi ostokseksi siinäkin mielessä, että niissä on lenkit, joiden avulla patjat saa kiinnitettyä yhteen. Kun toisella meistä on suoran mallin patja ja toisella muumiomallin patja, jäi tällä kiinnityssysteemillä juuri Hilpulle sopiva kolonen patjojen väliin jalkopäähän.

Reissu pulkassa: mitä opimme?

Hilpun ensimmäinen vaellus sujui kommelluksitta. Hän jaksoi hienosti, käyttäytyi varsin mallikkaasti ja nukkui hyvin. Vaatetta oli sopivasti mukana ja päivämatkat olivat sopivia. Seuraavalla kerralla otamme vielä vähän enemmän ruokaa mukaan. Nyt ruoka kyllä riitti, mutta varmasti hieman isommat annokset olisivat olleet paikallaan. Tietysti jos sen viime tingassa ostetun voipaketin olisi muistanut napata autosta mukaan, olisi jokaiseen ruokaan saanut lisättyä näppärästi energiaa… Reissun viimeisinä päivinä rupesin jo jakamaan vararuokia perusannosten jatkoksi. Seuraavalla kerralla voisi ottaa mukaan jotakin, millä saa veteen vähän makua. Nesteytys oli todennäköisesti ihan kohdallaan nyt, mutta etenkin lämpimällä säällä heikosta juomisesta voisi tulla helposti ongelma. Ehkä kokeilemme ennen seuraavaa reissua, maistuisiko Hilpulle koirille tarkoitetut palautus- ja nesteytysjuomat. 

Kaikkiaan olemme tosi iloisia siitä, millainen meidän ensimmäinen yhteinen vaelluksemme Hilpun kanssa oli. Todennäköisesti ajan myötä varustelistamme ja ehkä koiravaellusrutiinimmekin muuttuvat. Niinhän siinä tuppaa käymään, että parhaat tavat muotoutuvat erilaisten kokemusten ja ehkä sattumustenkin myötä. Tämä oli mitä parhain alku yhteiselle vaellusharrastuksellemme, mikä on toivottavasti mahdollisimman pitkä!