Auringonnousu Haltilla kruunasi Jonnan ensimmäisen talvivaelluksen Lapissa

Jonna Viitaniemi seisoi Saana-tunturin huipulla ja tähyili kohti erämaata. Hän mietti, millaistakohan tuolla kaukaisuudessa olisi vaeltaa, tunturiluonnon rauhassa, syrjässä ihmismaailman koukeroista. Ruskaan pukeutunut Saana ja sen ympärillä levittäytyvä Kilpisjärven erämaa jättivät jäljen, joka sai Jonnan myöhemmin varaamaan paikan opastetulta vaellukselta Kilpisjärven erämaahan. Viikon mittainen retki johdatti kulkijat syvälle tuntureiden maahan ja aina Haltin huipulle saakka.

Erämaa houkutteli irti arjesta

Halu päästä irti arjesta älypuhelimineen kaikkineen sai Jonnan miettimään pidempää Lapin-vaellusta. Valitsemalla opastetun retken, pääsi hän paljon helpommalla kuin mitä omatoiminen vaellus olisi vaatinut.

– En jaksanut alkaa itse tehdä suunnitelmia, miettiä reittiä ja pakkauslistaa. Oli paljon helpompaa, että joku toinen miettii nämä asiat, niin saan itse vain kulkea mukana ja nauttia elämästä, Jonna summaa.

Hän vertaili jonkin verran eri yritysten tarjontaa Lapissa, ja päätyi pakettiin, jolla pääsisi huiputtamaan Suomen korkeimman kohdan. Pakettiin myös sisältyivät niin sukset kuin ahkiokin, eli mitään ei tarvinnut vuokrata.

Jonna työskentelee Retkipaikan myyntitiimissä Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa. Talvivaellus Kilpisjärven erämaassa oli hänelle ensimmäinen laatuaan, sillä hän ei ollut aiemmin tehnyt paria yötä pidempiä vaelluksia ollenkaan. Rovaniemellä asuneena ja Itä-Lapissa matkailleena Lapin luonto oli Jonnalle kuitenkin tuttu eri vuodenajoilta.

Jonnaa ei huolettanut se, etteikö hän pärjäisi tällaisella erämaavaelluksella.

– Luotin kuntooni, ja mukana oli myös varavarusteita. Vaellukselle osallistumiseksi piti olla hyvä peruskunto sekä hiihtotaito. Tykkään hiihtää pertsaa muutenkin, ja minulla oli kokemusta myös metsäsuksista ja liukulumikengistä. Uskon myös armeijakokemuksesta olleen tällä vaelluksella hyötyä, Jonna aprikoi.

Kuuden päivän kierros

Vaellusporukkaan kuului oppaan ja opasharjoittelijan lisäksi naisia milleniaaleista noin 60-vuotiaisiin. Matkaan lähdettiin Kilpisjärvellä hostellissa vietetyn yön jälkeen kirpeässä 28 asteen pakkasessa. Ahkiot oli pakattu oppailta tulleiden listojen mukaisesti, ja jokainen oli varannut ruokaa hieman pidemmäksi ajaksi, kuin mitä maastossa oli tarkoitus olla – tärkeä varotoimi erämaahan suunnatessa.

Varustelistalla oli ruokien lisäksi lueteltuna tarvittavat astiat sekä kaikki muutkin tykötarpeet. Jonnan ei ollut tarvinnut kuin noudattaa listaa pakatessaan tarvikkeitaan.

– En olisi osannut itse tulla ajatelleeksi, että ruoat pitää olla pakattuna muovi- tai metallirasioihin, jotta hiiret eivät pääse niihin käsiksi. Olin myös varannut mukaan ruokaa kahdelle ylimääräiselle päivälle siksi, että olin laskenut väärin aikamme maastossa, Jonna naurahtaa.

Heti retken alettua alkoi seurue kevennellä vaatetustaan – ylempänä tunturissa paukkupakkanen tuntui hellittävän lähes kokonaan, ja kirkas kevättalven aurinko paahtoi kulkijoihin hikinoroja.

– Meille osui aika hyvä sää koko vaelluksen ajaksi. Oli hyvin aurinkoista, mutta välillä myös lumimyräköitä. Muistan kuinka vastaan tulleista hiihtäjistä näki, miten kova vastatuuli niillä oli. Silloin kiitin onneani, että saimme itse kulkea myötätuulessa.

”Mitä järkeä tässäkään on”

Seurueen reitti kulki Kilpisjärveltä Saarijärven kautta Meekolle ja sieltä Pitsukselle, jossa oltiin kaksi yötä ja josta käsin käytiin huiputtamassa Halti. Loppumatka taittui Kuonjarjoen kautta takaisin Kilpisjärvelle. Päivämatkat olivat 10–20 kilometriä, ja matkalla tuli bongattua paitsi riekkoja, myös mahdollisesti ahman jäljet.

– Välillä mietin siinä hiihtäessä, että mitä järkeä tässäkään on. Hiihtäminen oli välillä tylsää, mutta heti kun pääsi tauolle tai tupaan, niin tuli euforia siitä miten ihanaa se kaikki oli. Oli ihanaa myös olla ilman puhelinta se viikko, Jonna toteaa.

Telttoja oli pakattu mukaan muun muassa siltä varalta, että huono sää pakottaisi leiriytymään, mutta matka kulki sujuvasti varaustuvalta toiselle. Tämä oli Jonnan mieleen.

– Viikonkin vaelluksella se tuo paljon luksusta, kun pääsee tupaan lämpimään. Silloin voi kuivattaa vaatteet rauhassa, voi hengailla ja kaikilla on edes hiukan enemmän tilaa. Olin ajatellut että voisin yöpyä teltassakin yön tai pari, mutta lopulta tuvassa oli mukavampaa.

Tuvilla aika kului iltaisin joutuisaan. Jotkut pelasivat korttia, Jonnan mielipuuhaa oli herkuttelu ja ristikoiden täyttely.

– Ruoanlaittoon käytettiin paljon aikaa. Talvivaelluksella ahkion kanssa voi ottaa mukaansa vaikka mitä gourmetherkkuja. Minulla oli mukana pihvejä, perunoita, kasviksia, puuroa, rusinoita, suolapähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, kuivalihaa, hapankorppuja, juustoa, hunajaa ja hilloa, Jonna luettelee.

Auringonnousu Haltilla

Hiihdellessään Jonnan seurue oli pannut merkille muun muassa Saivaaran, jonka erikoinen, töppärämäinen muoto herättää huomiota Kilpisjärven erämaassa. Vaelluksen kohokohta oli kuitenkin tarkasti ajoitettu nousu Haltille.

– Olimme saaneet sääennusteen, jonka mukaan seuraavana iltapäivänä alkaisi lumisade. Niinpä lähdimme tuvalta käsin huiputtamaan Haltia aamuviideltä, jotta ehdimme takaisin ennen lumisadetta, Jonna muistelee.

– Ylhäällä oli kirkasta ja aivan upea keli. Osuimme täydelliseen hetkeen näkemään, kuinka aurinko nousi samalla kun me nousimme kohti Haltin huippua. Tuntui myös aika hauskalta ajatella sitä, että vuosia aiemmin olin Saanan huipulla miettinyt että millaista täällä on, ja nyt pääsin sen kokemaan.

Haltilta alas ja takaisin tuvalle päästyään seurue pääsi näkemään, kuinka lumisade alkoi. Ajoitus oli ollut täydellinen.

– Myös öisin oli todella kaunista, näimme revontulia ja kirkkaita tähtitaivaita.

Kuuden päivän vaellus osui nappiin paitsi säiden, myös kaiken muunkin puolesta. Takaiskuja ei matkaan mahtunut.

– Kenellekään ei sattunut mitään, rakot jaloissa olivat ehkä isoin ongelma, muutta niitä sitten hoidettiin ja laastaroitiin tarpeen mukaan.

Tänä vuonna ei Jonnalla ole suunnitelmissa tehdä pitkää vaellusta, mutta onneksi erämaatunnelmiin voi päästä myös lähellä kotia Etelä-Suomessa.

– Aion viedä ystäväni yöpymään ulkona yhdeksi yöksi, mahdollisesti ehkä Torronsuon seudulle. Hän ei ole koskaan yöpynyt luonnossa, niin nyt minä puolestani pääsen olemaan hänelle oppaana, Jonna kertoo.