Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa ovat mykistävä kokemus
Tänä kesänä on tullut toteutettua pari pitkäaikaista haavetta. Olen nimittäin käynyt katsastamassa Suomen näyttävimmät ja kuvarikkaimmat kalliomalaukset Saraakalliolla Laukaassa sekä Astuvansalmella Ristiinassa.

Jos Saraakalliolle ei opasteita ollut, niin Astuvansalmen kalliomaalauksten tilanne oli toinen. Maineikkaaseen paikkaan ohjasivat sinivalkoiset tieopasteet Suurlahdentieltä. Koska matkaa oli mutkaista tietä pitkin peräti 21 kilometriä, oli kuljettajan usko välillä lujilla.
Viimein jalkauduttuamma paaresimme keskikesän illan valossa sekalaisten metsien lävitse 2,7 kilometriä maalauksille. Viimeinen nousu pisti jo puuskuttamaan.


Seinämän alle oli rakennettu katseluterassi.


Maalausalue Suomen ja Fennoskandian suurimpia. Kallioon on maalattu noin 65 kuvaa. Osa varsin hyvin säilyneitä, mutta joukossa on myös paljon tunnistamattomia viivoja läiskiä.



Paluumatkalla ihastelimme keskikesän auringonlaskua polun kulkiessa pikkulampien sivuitse.
Näläkäisinä totesimme, että maalausten läheisyyessä ei ollut virallista tulentekopaikkaa. Huussi ja laituri eivät auttaneet näläkäämme, joten päätimme ajella kesäyössä kotio Syvvään Savvoon ja lämmittää saunan – ja pistää makkarat kiukaalle.
Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit. N 6812381 E 529016
Julkaistu aiemmin Leppävirtaa-blogissa.

Löydön Kartano Camping sekä majoitusmökit tarjoavat yöpymistä Astuvansalmen retkeilijöille Ristiinassa
Kiitos hyödyllisestä ja kiinnostavasta artikkelista.