Aavasaksa, Ylitornio

Tälläkin ikonisella maamerkillä käymistä onnistuin välttelemään vuosikymmeniä, vaikka ehdin aikanaan kulkea sen ohitse muutamaan kertaan. Elokuussa 2007 olin viimein mukana porukassa, joka pistäytyi vuoren laella ihan asioikseen.

Aamupäivä oli pilvisen harmaa, kun tulimme Aavasaksan kylään etelästä Tornionjokilaaksoa pitkin. Kiipesimme pikkubussilla Aavasaksan rinnettä ylöspäin ja pysäköimme hieman laen alapuolelle kahvila-paviljongin edustalla olevalle parkkipaikalle.

Arvelimme, että vanhassa lakimetsässä ja huuhtoutuneissa kallioissa ja kivikoissa olisi joka tapauksessa nähtävää, vaikka kaukomaisemia ei pystyisikään nyt paljoa ihailemaan. Vaaran pohjoisrinteellä olikin leveä vyöhyke paljasta kivikkoa, ja itäjyrkänteen iäkäs kalliomännikkö oli sumussa suorastaan salaperäisen näköinen.

Itäreunan näköalapaikalta tyhjyyteen tiiraillessa saattoi kyllä aavistaa, että pilvien peitossa odotti melkoinen maisema, mutta se jäi lähes kokonaan mielikuvituksen varaan. Oli siis hyvää aikaa muistutella mieliin, millaisella paikalla nyt oikeastaan oltiinkaan.

Aavasaksa on 242 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava graniittivaara, jonka yläosa on varsinkin itäreunaltaan selvästi seudun muita vaaroja jyrkkäpiirteisempi. Sen huippu on noin 195 metriä Tornionjokeen laskevan, vaaran ympäri kiertävän Tengeliönjoen yläpuolella.

Aavasaksa ei ole Lapin oloissa korkeudeltaan kummoinenkaan kohouma, muun muassa heti Tornionjoen takaa Ruotsin puolelta löytyy hieman korkeampi mäki. Mutta se on kuitenkin jyrkkyytensä ja hienon jokilaaksosijaintinsa takia sekä tavallista näyttävämpi muodostuma että poikkeuksellisen hieno näköalapaikka. Ja kun tähän liittyy vielä kesäpäivän seisauksen aikaan juuri ja juuri kokonaan näkyvä keskiyön aurinko, alkavat olla koossa ainekset melko legendaariseen maastokohteeseen.

Vaaran laen pohjoiskärjestä on varmasti ihailtu kesäistä keskiyön aurinkoa niin kauan kuin seudulla on ylipäänsä ollut asutusta, ja yleisesti tunnettuna nähtävyytenäkin Aavasaksa lienee ollut jo ainakin viisisataa vuotta.

Aavasaksalla on aikojen saatossa käynyt jos jonkinlaista matkailijaa, joista tunnetuin ja kenties erikoisin oli ranskalainen tiedemies Maupertuis retkikuntineen 1736. Tornionjokilaakoa pitkin tehdyllä tarkalla astemittauksella päästiin tällöin selville maapallon napojen litistyneisyydestä.

Aavasaksa on ollut merkittävän maanmittaustoimituksen kiintopisteenä myös toistamiseen, sillä se on osa 1800-luvun alkupuolella rakennettua niin kutsutta Struven kolmiomittausketjua, jonka avulla maapallon muoto ja koko saatiin lasketuksi entistä tarkemmin. Maupertuisin käynnin muistoksi laelle on pystytetty patsas, ja Struven ketjun piste vaaran laella on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Eikä siinä tietenkään ole vielä kaikki – Aavasaksan lakimetsästä perustettiin Kruununpuisto jo vuonna 1878, ja laelle rakennettiin matkailumaja (Keisarinmaja) vuonna 1882, paviljonki 1927 ja näkötorni 1969. Kaiken kukkuraksi Aavasaksa korotettiin peräti kansallismaiseman asemaan vuonna 1993.

Sittemmin on ”väläytelty” jopa lentomäen louhimista vaaran jyrkkään itärinteeseen, mutta se taitaa sentään olla – mäkijoukkueen nykykunto ja alueen luontoarvotkin huomioiden – hieman kyseenalaisempi hanke.

No, kun sää ei alkanut kirkastua, päätimme käydä katselemassa hieman muita seudun maastokohteita aikamme kuluksi. Parin tunnin syrjähypyn jälkeen palailimme paikalle ja kas, pilvet Aavasaksan ympäriltä olivat haihtuneet. Nyt oli hyvä tilaisuus ajaa silmukka vaaran ympäri pitkin Tengeliönjoen vartta ja kuvata omalaatuisen komeaa profiilia.

Idästä Tolpin kylän pelloilta erottuivat mainiosti itärinteen paljaat kalliot ja rinteeseen syntynyt taluslohkareikko, pohjoisesta Aittamaan lakeuksilta näkyi puolestaan erinomaisesti vaaran epäsymmetrinen muoto ja jyrkkä laki. Maastoa ihmetellessä seurueen tietäjä jakoi lisää tietoa muinaisista asioista.

Viimeisimmän jäätiköitymisvaiheen lopussa mannerjäätikön reuna perääntyi Suomessa kohti Tornionjokea, ja viimeiset mannerjäätikön rippeet lienevät sulaneet Suomesta jossain Muonion–Kolarin tienoilla noin 10 000 vuotta sitten.

Aavasaksa pilkisti sulavan mannerjäätikön reunasta esiin noin 10 100 vuotta sitten. Jäätikön edustalla, jäämassojen syvälle painaman maanpinnan päällä velloi tuolloin nykyistä Itämerta huomattavasti laajempi Ancylusjärvi, josta Aavasaksan laki kohosi vain reilun kolmenkymmenen metrin korkeuteen.

Laajalta ulapalta vyöryneet aallot huuhtelivat vaaran kylkiä paljaiksi ja siirtelivät vähitellen kivikkoa, soraa ja hiekkaa rinteitä alas, mutta laelle jäi ohut vedenkoskematon maapeite ikään kuin kalotiksi. Aavasaksa onkin mainio esimerkki niin sanotusta kalottivaarasta. Varsinkin idästä Tengeliönjoen takaa katsottuna laen metsäinen kalottialue erottuu selkeästi paljaaksi huuhtoutuneesta kallio- ja lohkarevyöhykkeestä. Ylin ranta on Aavasaksalla maankohoamisen takia nykyisin jo noin 208 metriä merenpinnan yläpuolella.

Lopuksi ajoimme uudestaan vaaran laelle, ja nyt koko ympäristö oli nähtävissä kirkkaassa auringonpaisteessa. Katselimme maisemaa pääasiassa harvapuustoisen ylimmän rannan vyöhykkeen tasalta au naturel, vaikka näkötornista olisi kenties nähnyt maastoa laajemmaltikin.

Tornionjokilaakso viljelyksineen näkyi hyvin, samoin joen yli Ruotsin puolelle kulkeva silta ja Matarengin (Övertorneå) taajama. Mutta itäpuolen näkymät Tengeliönjoen suuntaan vasta olivatkin herkkua. Huikeat korkeuserot, paljaat kalliojyrkänteet ja laajat lohkarekentät tarjosivat runsaasti mahdollisuuksia kuvien sommitteluun, ja kalliohyllyltä toiselle loikkiessa sai kerrankin toteuttaa itseään. Kuvattavaa olisi riittänyt moneksi tunniksi, mutta pianhan piti lähteä taas taipaleelle. Aavasaksa jäi siis taakse ja hyvien matkamuistelusten joukkoon.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7368042  E 353783

Kuvat: Jonna Saari

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.