8 kuvaa hurmaavan vehreältä Nenustan kierrokselta Teijon kansallispuistosta

Nenustan kierros lukeutuu Teijon virallisiin reitteihin, mutta on melko erillään kansallispuiston kuuluisammista kohteista, kuten nyt vaikkapa Matildanjärven alueesta. Lähdin arki-iltana tutustumaan tähän reittiin, jota en ollut koskaan ennen kulkenut, vaikka kyseessä on sentään kotikaupunkini kohde. Reitin vaihtelevuus ja ihanan kostea vehreys yllättivät, sillä olin ennakkomielikuvissani odottanut pääasiassa kuivaa mäntykangasta ja kallioylänköä. Uskallan väittää, että tämä kierros on hienoimmillaan juuri tähän aikaan vuodesta.

Reitti 3,6 km

Ulkotulipaikka

Lähtöpaikka kartalla

Seikkaperäisen, kevääseen sijoittuvan esittelyn reitistä löydät Luontopolkumiehen tarinoista. Tässä omassa pienessä repparissani keskityn välittämään reitin kesätunnelmia, toivottavasti muhkea vehreys ja keskikesän tuoksut välittyvät.

Tulimme kulkeneeksi reitin vastapäivään, koska vasta jälkikäteen tarkistin, että myötäpäivä olisi ollut suositeltu suunta. Ketään emme nähneet retkemme aikana, eli rauhallista oli kauniista kesäillasta huolimatta.

Reitti alkoi mäntymetsänä, joka sai minut epäilemään, että Teijon sijaan olin päätynyt jostakin teleportista suoraan Rokuan kansallispuistoon. Pian tulipaikan jälkeen noustiin kallion laelle, jossa metsän takaa pilkotti järvi. Oikein nautinnollinen luontoretki siihenkin saakka, mutta vasta kun olimme palanneet alas kalliolta ja ohittaneet tulipaikan uudelleen – tulipaikka sijaitsee tämän 8-muotoisen lenkin keskipisteessä – alkoi minut ehdottomasti eniten hurmannut osuus, jota en ollut lainkaan osannut odottaa.

Hihkaisin ääneen kun huomasin, että edessä pilkottivat pitkospuut. Pitkospuut tarkoittavat, että jossain on kosteikkoa tai jopa vettä, ja sellainen on mielimaastoani. Tämä pätkä toi mieleeni Teijon Punassuon, joka on myös hieno paikka.

Pitkokset johdattivat mäntyjen, kanervien ja suopursujen keskeltä avoimemmalle suolle. Avoin kohta on pieni, mutta tavattoman kaunis. Suon värimaailma elokuussa on upeimmillaan, täyteläisimmillään ja värikkäimmillään. Vihreää, oranssia, violettia… Ja jos kaiken yllä sattuu vielä olemaan tummien pilvien taivas, josta aika ajoin pääsee auringonsäde läpi, on elämys täydellisimmillään. Juuri sellaisena elokuun päivänä kannattaa lähteä suolle.

*Aukean laidalla seisoi hopeakelojen metsä. Näky oli aavemainen ja vaikuttava, eikä sen tunnelmaa saanut kuvaan tallentumaan. Suosittelen käydä omin silmin sen kokemassa.*

Seuraavaksi sukellettiin viidakkoon. Kirkas vesi virtasi suloisesti ja oli paisuttanut reviirinsä laajalle, pitäen yllä mitä verheintä elämää. Täysi vastakohta kuivalle havumetsälle ja karulle kallionlaelle, jossa olimme vasta aivan hetki sitten olleet. Kontrasti ja paikan yllätyksellisyys lisäsivät sen vaikuttavuutta, mutta juuri tällainen kostea, varjoisa ja kirkuvanvihreä viidakko on muutenkin lempimaisemaani.

*Tässä kohtaa tuumin, että olisipa hauska elellä sammakkona tuolla lehvien alla…*

…ja hieman myöhempänä moinen asukki lompsahtikin näkyviin. Hän oli kaunis ja melko suuri. Aloillaan pysyttelevänä sitä ei olisi huomannut, mutta hypähdys veden rannalle päästi kovan, maiskahtavan äänen, joka paljasti sammakon.

Sammalikon ja varpujen kauneus ja vehreys olivat vangitsevia. Pitkospuut jatkuivat pitkän matkaa, välillä taukosivat saarekkeella, joka kai aiotaan kulottaa, ja sitten taas jatkuivat. Reitillä pysyessä lenkkareilla pärjäsi hyvin, eikä poiketa olisi halunnutkaan, sillä kaikki kauniit kohdat näki reitiltä hyvin. Erittäin onnistunut reitti omasta mielestäni.

Vielä viime metreillä pääsin hihkaisemaan uudelleen, sillä juuri ennen autolle paluuta oli vielä tämä upea metsäpuro. Puro oli kovin kuiva nyt ja olisikin hauska nähdä se jokus vuolaampana. Kaunis hiekkapohja oli monin paikoin noussut saariksi vedestä, ja satumainen sammalikko kehysti koko komeutta. Tässä paikassa eritoten toivoisi, että pysyttäisin pitkoksilla eikä käytäisi tallomassa kaunista rantasammalikkoa (kuten kuvan oikeassa reunassa on tehty, ja metsänpohja on kulunut rumaksi).

Pro tip: Kansallispuistossahan koira on muutenkin pidettävä koko ajan hihnassa, mutta jos koirasi rakastaa mutaa ja sinä et, suosittelen olemaan erityisen tarkkana täällä. Monin paikoin aivan reitin vieressä oli mustia ja syvän näköisiä mutalampia, jotka varmasti ovat monen koiran suurin unelma, ja jotka tulivat näkyviin niin yllättäen, että koirat varmasti niihin nopeasti myös ehtivät syöksyä ennen kuin hihnan toisessa päässä ehditään reagoida. Tämä vain ystävällisenä vinkkinä, koska ihan lähellä ei ole edes mitään kunnon rantaa, minne koiraa voisi mennä huuhtomaan perusteellisen mutakylvyn jälkeen 🙂
Terveisin entinen labradorin omistaja