Ruotsinsalmen merilinnoitukset, Fort Katariina, Kotka

Kesän 2012 pidemmän maakuntamatkailun olin varanut pääosin Kaakkois-Suomen vanhoihin linnoitusrakenteisiin tutustumiseen. Kuten tavallista, niin tälläkin kertaa aikataulu ja kohteiden valtaisa määrä johti melkoiseen arvontaan siitä, että missä ehtisimme vierailemaan. Kotkan kohteista kiinnostavin oli Fort Elisabeth Varissaarella, joka ei tuottanutkaan pettymystä, vaan oli kerrassaan mainio retkikohde, vaikka sotahistoria ja rauniot muuten eivät kiinnostaisikaan.

Pelkkä Varissaaren vierailu olisi jättänyt jotenkin tynkäreissun fiiliksen, varsinkin kun majoituspaikkamme ikkunastakin näkyi mielenkiintoinen vanha linnoiterakenne. Lisäksi kesäilta oli nuori, joten kamera mukaan ja suunta kohti tuota outoa näkötornin näköistä kolossia.

Lähempi tarkastelu kohteesta osoitti, että tämä nykyään näköalatornin virkaa toimittava raunio on ollut vanha majakka ja tähystystorni. Historian kirjat tietävät kertoa kohteesta seuraavaa:

”Kotkan kaupungin eteläosassa sijaitsevalle korkealle mäelle rakennettiin vuonna 1798 graniittisokkelista ja tiilitornista koostuva 24 metriä korkea majakkatorni. Majakka toimi Ruotsinsalmen linnoituksen ja venäläisen laivastoaseman satamamajakkana ja kiintopisteenä. Englantilainen laivasto-osasto tuhosi rakennuksen Krimin sodan aikana vuonna 1855. Myöhemmin raunio toimi muun muassa puisen tunnusmajakan perustana. Majakkatornin korkeat perustukset ovat edelleen olemassa. Ne on restauroitu 1990-luvulla ja raunion yhteyteen on rakennettu näköalatasanne. Majakan raunio on merkittävä rakennusmuistomerkki. Se on myös Suomen vanhin majakkahistoriallinen rakennusfragmentti.”

fort katariina (16)

Siinäpä vasta komea kohde, jolla on vielä hieno historiakin. Komea on myös näkymä ylhäältä ympäri kaupunkia.

Itse päätin kuitenkin suunnata kamerani kohti Varissaarta tai tarkemmin sanottuna sen viereistä pientä hiekkasärkkää, Kukouria. Nimittäin tuolla kyseisellä paikalla sijaitsee Fort Slava, Kunnian linnake. Linnake rakennettiin vuosina 1791–94 osaksi Ruotsinsalmen linnoitusketjua. Erikoisuutena on sen täysin pyöreä pohjamuoto, mikä on Suomessa ainoa laatuaan.

Linnake on halkaisijaltaan 75 metriä ja se sisälsi 44 tykkiasemaa, joista joka toisessa holvissa oli majoitustila sisäpihan puolella. Suomen sodan jälkeen Ruotsinsalmen merilinnoitukset menettivät sotilaallista merkitystään ja linnake toimi vankilana. Krimin sodan aikana höyryfregatti Arrogantin johtama 14 aluksen laivasto-osasto räjäytti edellisenä syksynä tyhjennetyn linnakkeen 27. heinäkuuta 1855.

Paikalle liikennöi kesäisin yhteyslautta, mutta tuon aiemmin mainitsemani kiireisen aikataulun vuoksi tarkempi tutustuminen jäi nyt meiltä väliin. Sen vuoksi jätän kohteen kuvauksenkin nyt vain tähän ja palaan asiaan tarkemmin toisella kertaa valokuvien ja paremman tiedon kanssa.

Vanhasta majakasta selviydyttämme päätimme suunnata matkamme kohti Kotkansaaren lounaisosassa sijaitsevaa vanhaa öljysatamaa. Alueella sijaitsee tai paremmin sanotttuna sijaitsi aikoinaan Fort Katariinan kaksiosainen linnoitus.

Paikalle saavuttaessa ei voi kuin ihmetellä ja kehua Kotkan kaupunkia siitä, miten alue on kokenut täydellisen muodonmuutoksen öljysataman ajoista. Alueella on toiminut aikoinaan jopa rikkihapon koelaitos. Nyt paikalla odottaa todella kaunis ja hyvin hoidettu puisto- ja ulkoilualue jokaisen kaupunkilaisen käyttöön. Paikalla on jopa grillauspaikat ja mietintälabyrintti – sekä tietenkin nuo linnoituksen rauniot, joita museovirasto vielä osin kunnosti ja kaivoi esiin kesällä 2012.

fort katariina (7)

Mutta palataan takaisin itse kohteeseen, eli Fort Katariinaan. Kotkansaaren päälinnakkeena toiminut umpilinnake jakaantui kallion topografian mukaisesti pohjoiseen ylälinnakkeeseen ja etelän alalinnakkeeseen. Varustukseen kuului myös Varissaarella sijainnut Fort Elisabeth, näiden linnoitusten tarkoituksena oli hallita tykeillään Kotkansaaren lounaista ja läntistä merialuetta.

Pohjakaavaltaan epäsäännöllinen maaston pintamuotoja noudattanut ylälinnake oli noin 110 metriä pitkä ja 50 metriä leveä. Se koostui neljästä suorasta, yhdestä pyöreästä ja kulmikkaasta vallista. Alalinnake taas muodostui kalliopohjalle rakennetusta bastionista ja puolibastionista joiden välissä oli kulmalinnake. Näiden kivisten pohjarakentein päällä oli maatäytteinen rintavalli jonka takana sijaitsivat tykkiasemat.

Linnoitus menetti merkityksensä, kun Suomi liitettiin Venäjään 1809 ja sotaväkeä siirrettiin Ruotsinsalmelta Suomenlinnaan. Vuosisadan puolessa välissä linnoitus oli jo lähes autioitunut. Krimin sodan yhteydessä vuonna 1855 Englanti-Ranskalaislaivasto sytytti vielä linnoituksen tuleen ja jäljelle jäivät vain rauniot.Kotkan kaupunki perustettiin vuonna 1879 ja samalla Katariinanniemi linnoitusraunioineen muutettiin puistoalueeksi.

1930- luvulla paikalle saapuivat ensimmäiset öljysäiliöt. 1950-luvulla suomalainen Oy Shell Ab päätti laajentaa toimintaansa ja säiliöalue laajeni Fort Katariinan puolelle. Kaksi säiliötä pystytettiin keskelle ylälinnaketta.Linnoitusten varusteet olivat maanpeitossa ja osin hävinneet tai rapautuneet, jo ennen öljysataman rakentamista. Öljysataman alasajo aloitettiin 2000- luvun alussa, kun kehittynyt logistiikka ei vaatinut enää suuria varastoja. Katariinanniemen öljysataman purku katsottiin aiheelliseksi ja Oy Shell Ab sekä museovirasto sopivat vuonna 2006 vaurioituneiden ylälinnakkeen osien korjaamisesta.

fort katariina (9)

Retkeilykohteena Fort Katariina puistoalueineen on komeaa nähtävää, miten lähes tuhottu historia ja luonto on saatu elvytettyä takaisin koko perheen lähiretkikohteeksi. Vanha majakka näkötorni on myös käväisemisen arvoinen. Pieni ilkivalta vaivaa tosin kohdetta ja korkeanpaikan kammoisille avoin teräsrakenne näkötasanne voi luoda harmaita hiuksia, mutta komea näköala kyllä palkitsee tutisevatkin jalat.


Ruotsinsalmen majakka kartalla
. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6702095 E 497227

Fort Katariina kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6701617 E 496538

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi