Viikon viimeinen ponnistus: Pirunkurun ponnistus, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

Pirunkurun ponnistus

• Pituus: 8,1 km
• Lähtöpiste kartalla
  • Sahatie, Äkäslompolo
• Reitti: Kesänkijärven parkkipaikka–Kesänkijärven laavun risteys–Pirunkuru–Tahkokurun kota–Kesänkijärventie–Kesänkijärven parkkipaikka
• Keskivaativa
• Tulipaikka: kyllä, Tahkokurun kota
• Esteetön: ei
• Maasto: vaihtelevaa, tasaisesta rannasta jyrkkään, rakkakiviseen nousuun korkeimmalle kohdalle. Rakkakivinen polku tunturilla, jolta lasku kodalle. Osittain jyrkkä, mutta leveä laskeva reitti kodalta takaisin alkupisteeseen. Sekametsää, avotunturia, vanhaa mäntymetsää.

Saapuessani Äkäslompoloon kaunis, mutta tuulinen kesäpäivä muuttuu sateiseksi. Sade jatkuu vielä pysäköidessäni Kesänkijärven parkkipaikalle, joten päätän syödä evääni autossa tuijottaen sadepisaroiden valumista tuulilasia pitkin. 

Nauttiessani maukkaasta patongista pohdin, kiertäisinkö kuuden kilometrin pituisen Kesänkijärven kierroksen vai nousisinko tunturiin Pirunkurun ponnistus -reittiä pitkin. Mietin, ehtisinkö kulkea vaativamman 8,1 kilometrin reitin rauhassa ja syödä vielä jotakin ennen ajomatkaa Kolarin rautatieasemalle, josta autojuna suuntaa kohti etelää.

Kevyessä sateessa nousen autosta ja lähden kävelemään Kesänkijärven kierroksen alkua. Molemmat reitit kulkevat samaa polkua, joten minun ei tarvitse vielä päättää, jatkanko helppoa polkua järven kiertävää reittiä vai suuntaanko kohti tunturin avointa ylänköä. 

Tummat, hitaasti eteenpäin liikkuva pilvet riippuvat vielä Yllästunturin laella. Kävellessäni leveää, tasaista polkua kohti Kesänkijärven laavua, sade lakkaa. Välillä puiden lomasta polun oikealla puolella avautuu näkymä järvelle, jonka vastarannalla nousee kaunis, pyöreälakinen Kellostapuli. Sen takana näkyy Yllästunturi laskettelurinteineen.

Polun molemmin puolin sateen kastelema aluskasvillisuus hohtaa tuoreen vihreänä. Auringon pilkistäessä pilvien välistä metsän alkukesän tuoreus korostuu entisestään. Tunnen energiani kasvavan kävellessäni yhä syvemmälle metsään. Jokaisella askeleella kahden tunnin ajomatkan jäykkyys ja kankeus valuvat pois jaloistani.

Saavun risteykseen. Kesänkijärven kierros jatkuu oikealle, vasemmalla tunturin paljas laki pilkistää kiusallisesti puiden lomasta. Tunturi houkuttelee, viettelee, pyytää minua kääntymään vasemmalle ja kiipeämään ylös. Päässäni lasken, kuinka monta tuntia kierroksen kiertämiseen menisi. Tiedän sen kestävän pidempään kuin Metsähallituksen arvioimat kolme tuntia. Katson rinnettä ylöspäin. Tunnen voimakasta vetoa. 

Jalkani vievät vasemmalle, kehoni seuraa niitä. Aluksi nousu on loivaa, jyrkkenee, metsä harvenee, polkua reunustava varvikko katoaa. Pysähdyn tutkimaan kaatuneen puun alle kasvanutta torvijäkäläpensasta. Sen kiemurtelevat tornit nousevat kivestä, nojaavat toisiaan vasten epävarmana sopivasta kasvusuunnasta.

Nousen kyykystä. Edessäni avautuu rakkakivien täyttämä kuru – Pirunkuru. Taivas hämärtyy, sadepisarat iskeytyvät kasvoilleni. Puen sadetakin ylleni tutkien samalla reittiä. Rakkakivipolku ei ole varsinaisesti ”Stairway to Heaven”, taivaaseen se näyttää silti johtavan. Hengitän syvään, etsin tukevia askelkiviä ja lähden kiipeämään kurua pitkin.

Nousu on jyrkkä, alusta epätasainen ja epävakaa. Nilkkani vääntyilevät puolelta toiselle. Polveni oikovat liikettä, reidet sekä pohkeet työntävät minua eteenpäin. Hengästyn, jatkan, hetken päästä pysähdyn ja käännyn katsomaan taakseni. Kellostapuli vilkkuu latvojen välistä.

Jatkan nousua. Sade lakkaa, aurinko alkaa paistaa. Kivinen kuru levenee. Pysähdyn antamaan hengitykseni tasaantua. Käännyn jälleen silmäilemään Kellostapulin ja Kesänkijärven huikeaa maisemaa. Riisun sadetakin, antaen hikisen paitani kuivua tuulessa.

Pikkuhiljaa lähestyn kurun yläpäätä, jossa yksinäinen mänty sinnittelee rakkakivisellä rinteellä. Pituutta sillä ei ole kuin pari metriä, ikävuosia moninkertaisesti enemmän. Polku kiemurtelee matalakasvuisten katajapensaiden välissä. Oksien kärjissä uudet hedekukat puskevat suojastaan kohta vapauttamaan siitepölyään tuuleen. Yhdessä nupussa näen hymyilevät kasvot, aivan kuin se odottaisi innolla tulevaa tapahtumaa.

Vihdoinkin nousen kurun yläreunan yli. Silmieni eteen avautuu laaja tunturimaisema. Tunturit oikealla, edessä ja vasemmalla toivottavat minut tervetulleeksi ylängölle. Huudahdan ilosta. Seison jälleen tunturien keskellä parin vuoden tauon jälkeen. Hymyilen, nauran, pyörähdän ympäri. Hetkessä huomaan, kuinka paljon olen kaivannut avointa tunturimaisemaa. Kahden vuoden tauko tuntuu yllättäen paljon pidemmältä.

Annan navakan tuulen puhaltaa hiusten läpi ja kiertää kehoni ympäri. Avaruutta, raikkautta, kuivuutta, auringonvaloa, kaikkia yhtä aikaa. Yksinkertainen kauneus ja karu tyhjyys virkistävät mieltäni. Olen onnellinen!

Oikealla kohoaa Lainiotunturi, edessäni tunturijono näkyy jatkuvan pohjoiseen Pallastunturille saakka. Jään joksikin aikaa herkuttelemaan Lapin karusta kauneudesta. Pilvet liikkuvat vauhdikkaasti taivaalla ja maalaavat tuntureita varjoillaan. Seuraan niitä, odotan sopivaa hetkeä, painan laukaisinta. Kuva tallentuu muistikortille. 

Lähimaastoa hallitsee rakkakivikko, jonka lähes jokaisella kivellä kasvaa keltakarttajäkälää. Yhden kiven pinnalta yritän erottaa Kesänkitunturin kartan, mutta näen vain jäkälän keltamustien täplien kauneutta. 

Yllättäen, keskellä rakkakivikkoa, matalakasvuinen kuusi levittäytyy kuin pieni Tapionpöytä. Tuuli ja pakkanen ovat yhdessä estäneet sen pituuskasvun. Silti kuusi sinnittelee ja voi hyvin avoimessa elinympäristössään.

Seikkaillessani avotunturilla ja nauttiessani ylängön muodoista ja kuvioista, huomaan yhtäkkiä eksyneeni merkityltä reitiltä. Heti tunturiin noustuani maisema vei huomioni, enkä muistanut seurata merkkitolppia. Laskeudun viistäen pohjoisrinnettä takaisin polulle.

Rinnettä alas laskeutuessani variksenmarja, riekonmarja ja matalakasvuiset mustikanvarvut peittävät raakakivikkoa vihreällä verhollaan. Väljän tunturikoivikon seassa kasvaa kuusia. Pikkuhiljaa saavun Tahkokurun kodalle, jossa lepuutan jalkojani. Seuraan kangasperhosen touhua sen lentäessä mustikankukasta toiseen. Jokaisella kukalla se viipyy vain hetken, sitten siirtyy seuraavaan. Odotan valmiina. Perhosen pysähtyessä juomaan mettä yhdestä kukasta, näpsin kuvan siitä.

Tahkokurun kodalta lähtevä leveämpi polku on myös maastopyöräreitti, joka laskee loivasti alas tunturin rinnettä. Tasaisella sorapolulla minun ei tarvitse katsoa, mihin astun. Nilkkani saavat levätä, mutta niskalihakseni voivat kerrankin tehdä työtä katsoessani jatkuvasti vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. 

Polulta käsin tutkin metsän rakennetta. Kynttiläkuuset seisovat ylpeinä, runko suorana, oksista roikkuva luppo heiluu tuulessa. Aihkimännyt yltävät kuusten yläpuolelle. Polun vieressä kasvaa lyhempi mänty vasta viime päivinä avautuneine hedekukkineen. Mäntyjen siitepölykauden ollessa Lapissa vasta alkamassa, Etelä-Suomessa se loppui jo ennen lähtöäni viikko sitten.

Eri-ikäisiä lahoavia, kaatuneita puita makaa sikin sokin. Tuoreimmat, harmaat rungot loistavat vehreässä matossa. Toiset rungot vihreine sammalpeitteineen pyrkivät soluttautumaan maastoon. Yksi hajonnut puunrunko on enää vain varjo. Erotan sen suoraviivaisena, tummanvihreän variksenmarjan peittämänä särkkänä vaaleanvihreässä mustikkameressä. 

Liike saa huomioni. Seuraan hyppivää olentoa. Siirryn hitaasti, varovaisesti lähemmäksi. 600 millin objektiivilla varustetun kameran läpi erotan värikkään linnun, järripeipon. Se kerää ruokaa poikasilleen. Linnun liikkuessa kauemmaksi palaan polulle.

Nyt kävelen nopeammin pysähtyen vain silloin, kun huomaan jotain mielenkiintoista – eli pysähdyn usein. Isokokoinen pohjankorvajäkälä näyttää kuin maassa makaavilta vaaleanvihreiltä korvilta. Yhdellä kannolla kasvaa pehmeä, oranssi laikku. Vain läheltä näen selvästi, mistä se on saanut nimensä. Sirokorallisammal on kuin lyhytkasvuista korallia.

Koko matkan hopearunkoiset koivut pilkottavat havupuiden välissä. Jotkut niistä kasvavat eriskummallisesta alustasta. Yksi koivu kiemurtelevine runkoineen kasvaa muurahaispesästä, toinen puolukan peittämästä kannosta. Tuplarunkoisen koivun rungoista yksi on hento, toinen jykevä. Ikivanhalla koivulla kasvaa monta riippunaavapartaa.

Alkukesän tuoreus sekä niin monet ihmeteltävät asiat tekevät kävelystäni vanhan, luonnontilaisen metsän läpi nautinnollista. Tunnen energistä rauhaa kropassani ja mielessäni. Virkistyn samalla kun väsyn. En haluasi retken loppuvan. Jalkani valitsivat sopivan, monipuolisen reitin. 

Saavun Kesänkijärventielle. Pian tulee risteys, jonka takana nousee pyöreälakinen Kesänki. Käännyn oikealle kävelemään lyhyen matkan parkkipaikalle. Aurinko paistaa, on lämmin, ja pienen suon laidalta otan kuvan Kellostapulista ja Yllästunturista. Rauhallisella vauhdilla ehdin kiertää Pirunkurun ponnistus -reitin neljässä tunnissa. Ajoitukseni on täydellinen: ehdin hyvin syödä ansaitun päivällisen ennen pitkää junamatkaa etelään. Vatsani kurnii. Minulla on nälkä. Mitä voisin syödä?

Lue seuraavaksi

Kesänkijärven kierros Ylläksellä on helppo patikka tunturien katveessa

Lapin ihanuudet tiiviissä paketissa: Kesänkijärven vaativa esteetön reitti Ylläksellä

Ylläksen Äkäskerolta näkee melkein kaikki Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huiput