Turpoonjoen melonta Tammelassa on monipuolinen seikkailu varjoisien vesien äärelle

Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hankeErärenki ja Hämeen luontokeskus

📌 Melontareitti kartallalähtöpiste kartalla
➡ Korteniemi–Turpoonjoki–Saari yht. 25 km, pelkkä Turpoonjoki 10 km
🔥 Laavu, tulipaikka
⚫⚫⚪ Keskivaativa
ℹ Useita taukopaikkoja, majoitusta, ravintola, kyläkauppa

Rakastitko jo lapsena pieniä puroja, niiden solinaa ja metsänvihreää vettä? Teitkö patoja, tiputtelit kiviä ja katsoit, kuinka kaarnalaivat laskivat alas mutkikasta virtaa? Meloessani Turpoonjoella, palasin hetkittäin takaisin tuohon aikaan.

Kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä melomaan Tammelassa virtaavalle Turpoonjoelle, oli rinkka melkein jo pakattu. Retki alkoi Liesjärven kansallispuistosta, jota pidän yhtenä eteläisen Suomen kauneimmista retkeilyreitistöistä, ja päättyi Saaren kansanpuistoon.

Ennen varsinaista jokimelontaa kävimme maalaisromantiikkaa tihkuvalla Korteniemen perinnetilalla, josta suuntasimme järven yli Turpoonjoen yläjuoksulle. Päivän aikana matkamme varrelle sattui toinen toistaan mielenkiintoisempia pysähdyspaikkoja, mutta myös hiljaisuutta, lapsuuden kevätpuroista muistuttavia melontaosuuksia ja ennen kaikkea luonnon monimuotoisuutta.

Matkaan Liesjärven kansallispuistosta

Erärenki Jouni Palénin ohjeiden mukaisesti pysäköimme auton parkkipaikalle osoitteessa Kansallispuistontie 203. Matkaa kanoottirantaan kertyi siitä noin 100 metriä. Intiaanikanootti, melat, kelluntaliivit ja muu tarvittava odottivat meitä sovitusti rannassa valmiina, joten lähtö laineille oli äärimmäisen helppoa.

Jos ei halua meloa Liesjärven halki Turpoonjoelle, voi matkaan toki lähteä vaikkapa Eräkeskus Metsäkouluntien kanoottirannasta, jolloin melottava matka lyhenee merkittävästi.

Korteniemen perinnetila

Liesjärvi välkehti heinäkuisessa helteessä, kanootti halkoi vaivattomasti sen pintaa. Taakse jäi kaunis ja kapea Kyynäränharju, jonka jokainen sen kävellyt tietää varsin ainutlaatuiseksi. Eikä kauaakaan, kun kansallispuiston rannat jo lipuivat vauhdilla ohitse.

Edellämme samoihin aikoihin lähtenyt kolmen kanootin seurue näytti suuntaavan suoraan kohti Turpoonjokea, ukkospilvien noustessa uhkaavasti tapaamaan heitä. Me sen sijaan suuntasimme järven eteläkärjestä löytyvälle Korteniemen perinnetilalle, mikä lisäsi retkemme pituutta noin parilla kilometrillä.

Korteniemen perinnetilalla aika on pysähtynyt 1900-luvun alkuun. Vuosisadan vaihteessa valmistuneet rakennukset suorastaan huokuvat maalaisromanttista tunnelmaa, kertoen tarinoita vanhoista metsänvartijoista ja maastamme ennen sotia. Mielenkiintoisen kohteesta tekee myös se, että kesäisin siellä eletään ajan mukaisesti, perimätietoa vaalien.

Pihapiiristä löytyi jos jonkinlaista ihmeteltävää: oli kotieläimiä, perinteisin menetelmin viljeltyä peltoa, puutarhaa, omenapuita, aittoja, riihi ja jättiläismäinen vanha kuusi, jonka oksien varjoon mahtuisi kymmenen ihmistä helposti aurinkoa pakoon. Perheen pienimmillekin retkeilijöille pihapiiri tarjoaa valtavasti elämyksiä, sellaisiakin, joita moni lapsi tänä päivänä ei välttämättä ole vielä koskaan päässyt kokemaan. Malkakattoiseen savusaunaankin pääsee jopa saunomaan erillistä varausta vastaan, tai vaikkapa tapahtumapäivinä talkootöiden uuvuttamana.

Korteniemen perinnetilalla piipahdetaan myös Metsien kätkemä -sarjan toisella kaudella, kyseinen jakso on katsottavissa Yle Areenassa.

Ihmeteltyämme pihapiirin yksityiskohtia aikamme, vei kahvin tuoksu lopulta voiton. Tuvan puolella meitä tervehtikin ajan hengen mukaisesti pukeutunut tilan emäntä, joka ystävällisesti kutsui meidät pöydän ääreen pannukaffeelle. Kun mukana oli vielä suoraan orrelta murrettua tummaa leipää, olimme todellakin suomalaisuuden ytimessä. Ja jos ajassa haluaa matkata vielä kauemmaksi taaksepäin, on hyvä tietää, että Korteniemessä on ollut jopa kivikautinen asuinpaikka!

Eräkeskus Metsäkouluntie

Korteniemestä matkamme jatkui meloen Liesjärven halki aina Soukkajärven perukoille asti. Sieltä alkunsa saa Turpoonjoki.

Ukkospilvien kumistessa mahtavina edessämme, tuli vastaamme lähes huomaamatta Eräkeskus Metsäkouluntien kanoottiranta. Alueella oli juuri tuolloin meneillään Minien kokoontumisajot, joten retkeilytunnelman säilyttämiseksi päätimme jättää visiittimme tällä kertaa lyhyeksi. Haluan kuitenkin mainita, että paikka tarjoaa muun muassa majoitusta, saunatilat sekä erilaista harrastustoimintaa. Kyläkaupan antimilla voi tarvittaessa täydentää retkireppunsa sisältöä.

Turpoonjoen yläjuoksu

Eräkeskukselta lähtiessämme alitimme Kanteluksentien sillan. Rannat kapenivat, ja Turpoonjoen yläjuoksu alkoi. Tunnelma muuttui järvimelonnan jälkeen melkoisesti, vehreiden rantojen vetäytyessä kiinni synkkien metsien syliin.

Vesi oli kesän helteiden aikaan ennätysmatalalla. Auringon ja hämärän täplittämä virta poukkoili sileiden kivien ylitse, kuin metsä itsessään olisi vedeksi muuttunut. Ilmassa alkoi olla käsinkosketeltavaa seikkailun tuntua.

Turpoonjoki on jännittävä ja oikeilla varusteilla turvallinen seikkailtava myös hieman isompien lasten kanssa. Jos toiveissa on rivakka meno, kannattaa ajankohdaksi valita kevät, jolloin sulamisvedet vauhdittavat matkantekoa. Kuitenkin myös kesäkuumalla joki on kokemisen arvoinen. Matalan veden aikaan voi kuivimmissa paikoissa joutua nousemaan pois kanootista, kun kanoottia pitää vetää tai kantaa ilman painoa, joessa kahlaten, kohti seuraavaa syvempää kohtaa. Jännitys on aitoa ja hauskaa, kun kanoottia vedetään viidakon kätköissä yli hankalien paikkojen!

Olipa seikkailun ajankohdaksi valittu mikä vuodenaika hyvänsä, tulee mukana olla oikeanlaiset vaatteet ja jalkineet. Melontaretkellä kannattaa aina panostaa varusteiden vedenpitävyyteen, seikkailtiinpa sitten lapsi- tai aikuisseurassa. Lisäksi mukana kannattaa olla vaihtovaatteet kaiken varalta. Myös maltti ja varovaisuus ovat valttia, jos pitää astua vaikkapa jokiuoman liukkaille kiville. Kannattaa myös muistaa, että vaikka kanootit ovat kestäviä, ei niitä tule väkivalloin runnoa kivikon yli, sillä nekin kärsivät kolhuista.

Pian saavuimme Vistinkosken padolle, jonka ohitse kanootti piti kantaa maitse oikealta puolelta. Kantomatka osoittautui lyhyeksi ja sujui ilman sen suurempia ponnisteluja.

Vistinkosken patopaikka on varsin kaunis ja kuvauksellinen, ja suosittelenkin pitämään sen kohdalla pienen tauon, vaikka paikka muutoin olisikin nopea ohittaa. Pato luo pienen, vihreän vesiputouksen puiden lomaan ja on omiaan ruokkimaan mielikuvitusta. Täällä, vehreiden lehvien suojissa, padon, veden ja ympärillä kiemurtelevien puunjuurien uumenissa, voi elellä vaikka minkälaisia satuolentoja. Vilahtiko putouksen takana Vetehinen, tanssivatko veden pärskeissä keijut?

Padolta saammekin sitten meloa keskeytyksettä useamman kilometrin verran. Kiemurtelimme Turpoonjoen matkassa niin luonnonrantojen kuin monien mökkirantojenkin ohi. Metsäinen tunnelma kuitenkin säilyi mökeistäkin huolimatta, ja tämä yläjuoksun osuus oli tummassa, vihreässä asussaan minulle jopa koko reitin mielekkäin pätkä.

Kievarin Kirnu

Noin puolivälin kohdalla Turpoonjokea saavuimme Kievarin Kirnulle ja Turpoonkosken matkailutilalle. Tämä olikin aivan mahtava osuma juuri tähän väliin, sillä veljekset nälkä ja jano olivat yllättäneet meidät pitkän automatkan ja noin viiden tunnin melonnan jälkeen.

Ruokataukomme alkoi kuitenkin kanootin kantamisella, sillä olimme Turpoonkosken kohdalla, eikä koski ole laskettavissa. Kantomatkaa kertyi yhteensä muutaman sata metriä.

Jätimme kanootin näkösälle odottamaan tauon ajaksi ja seurasimme ruoan tuoksua ylös ravintolaan. Vaikka tie vierestä kulkikin, oli tunnelma kutsuva ja lämminhenkinen.

Vanhoista hirsistä tehty rakennus huokuu erähenkeä, ja grillissä valmistuu jos jonkinlaista evästä. Erikoismaininta kuuluu ehdottomasti Kirnuburgerille sekä voissa paistetuille lätyille, jotka tuovat mummulan mieleen ja ovat varmasti lasten ja lapsenmielisten vieraiden ykkössuosikki.

Suositun ravintolan toiminnasta vastaavat omistajat itse. Liha, kala ja muut raaka-aineet ovat tuoreita, ja annokset ovat rakkaudella tehtyä lähiruokaa. Vaikka olin juuri syönyt, tuli minulle uudelleen nälkä omistajien kertoillessa menun taustoista.

Alue tarjoaa hyvän ruoan lisäksi myös paljon muuta, kuten majoitusta, rantasaunan, savusaunan ja jopa saunabussin. Kokoustiloissa on erikoisuutena myös mahdollisuus kalastaa suoraan lattiassa olevan reiän kautta. Kaikkea emme ehtineet kokeilla illan painaessa päälle, mutta suosittelen ehdottomasti käymään paikan päällä tavalla tai toisella.

Turpoonjoen alajuoksu

Keho ravittuna ja mieli uusia tarinoita täynnä oli korkea aika jatkaa matkaa. Kanootin laskupaikka löytyi Kievarin Kirnulta lähdettäessä Hernehuhdantien vasemmalta puolen, noin 100 metrin päästä, hieman piilosta lehväin alta.

Vesille päästyämme joki jatkui aluksi entiseen malliin, mutta sitten meininki muuttui kertaheitolla. Vastaan tuli korkeaa heinää ja peltojen reunustama, lähes ojaksi muuttunut, useamman kilometrin mittainen melontaosuus. Keväällä uoma on huomattavasti leveämpi ja vähemmän rehevöitynyt, mikä kannattaa ottaa huomioon omaa Turpoonjoki-retkeä suunnitellessa.

Kasvillisuuteen eksymistä ei silti tarvinnut meidänkään pelätä, sillä yhdellä kurkkauksella pelloille saatoimme nähdä lampaiden laiduntavan sinisen taivaan alla, vihreällä niityllä, tummia puita vasten.

Lopulta kapea virta antoi myöden, ja joki aukeni jälleen leveämmäksi. Edessä häämötti Portaan kylä sekä seuraava pysähdyspaikkamme, Nahkurinverstas.

Nahkurinverstas

Portaan kylässä, Turpoonjoen ja Hämeen Härkätien varrella oleva Nahkurinverstas kertoo tarinoita teollistumisen historiasta. Pihapiiri on todella kaunis puutarhoineen ja vanhoine, järeine puurakennuksineen. Alueen juuret yltävät aina 1400-luvulle asti, ja paikan tiedetään inspiroineen taitelijoita, kuten Albert Edelfeltiä.

Idyllisen miljöön lisäksi yksi Nahkurinverstaan vetonauloista on tietenkin 1800-luvun lopun nahkateollisuudesta kertova museo, jossa näytillä olevat vanhat koneet ja työkalut kiehtovat omalla tavallaan kaikenikäisiä kävijöitä. Lounasaikaan Nahkurinverstaalla on tarjolla buffet, jonka makujen suunnittelussa on huomioitu myös lapset. Jos mieli tekee lähinnä herkkuja, voi kahviosta noutaa vaikkapa jäätelöä tai limpparia.

Nahkurinverstas tarjoaa myös majoitusta perheillekin sopivissa, avarissa tiloissa, jotka ovat verstaan entisten työntekijöiden asuntoja. Jos siis on liikkeellä ajan kanssa, voi melontaretken lomassa viettää yön täälläkin! Myös kokous- ja juhlatiloja on saatavilla.

Melontareitti kulkee Nahkurinverstaan vasemmalta puolen, aivan sen pihan tuntumassa, joten täällä poikkeaminen on helppoa. Paikka on yksi koko melontareitin kohokohtia niin lapsille kuin aikuisille, joten siellä käymistä ei todellakaan kannata jättää väliin. Jaloitteluhetki kiehtovassa, vanhassa miljöössä – vaikkapa kahvilasta noudettu jäätelö kädessä – kruunaa melontaseikkailun Turpoonjoella.

Kohti Kuivajärveä ja matkan päätä

Nahkurinverstaan jälkeen matka jatkuu totutusti, mutta pian melojan eteen tulee mahdollisuus kääntyä oikealle kohti Valkealammia. Jos aikaa ja puhtia piisaa, niin kyseessä on edestakainen, parin kilometrin mittainen lisäretki. Meiltä se jäi tällä kertaa tekemättä, koska halusimme olla perillä Raanpään laavulla ennen auringonlaskua.

Alajuoksulla joki kiemurteli vielä hetken toinen toistaan hienompien mökkien ohitse. Maisema vaihteli metsäisten osuuksien ja lampaiden täyttämien niittyjen välillä. Ihmetyksemme oli suuri, kun näimme, mikä hahmo meitä maisemassa yhtäkkiä odotti. Varsinkin lapsiretkeilijät hieraisevat tässä kohtaa taatusti silmiään, sillä pylvään nokassa vahtia pitää ihkaoikea supersankari. Kuka on kyseessä? Se selviää menemällä itse paikan päälle!

Monimuotoisuutta ei Turpoonjoen melontaretkeltä puutu, ja kaikenikäiset silmäparit löytävät reitiltä paljon ihmeteltävää. Jos aikataulu painaa päälle, voi seikkailun päättää jo Portaan uima- ja venerantaan.

Me kuitenkin jatkoimme kiireettä matkaamme. Edessä oli muutama isompi kaarre, kunnes Kuivajärven selkä avautui kaikessa komeudessaan. Nimestään huolimatta järvi oli hyvinkin vetisen oloinen.

Arviolta muutamaa kilometriä myöhemmin saavutimme Raanpään laavun, joka olikin helppo löytää ilta-auringon siltaa seuraamalla, rannan vasemmalta puolelta, ennen Saaren kansanpuistoa.

Raanpään laavu

Raanpään laavulla on kaksi tulentekopaikkaa, pöytä, puucee, telttapaikkoja ja uimaranta – lapsiperheelle tämä on aivan mahtava paikka pitää taukoa vaikkapa kesäisellä melontaretkellä. Kiinnitin huomiota alueen siisteyteen sekä siihen, että sitä ympäröivät lenkkipolut. Ilokseni huomasin myös, että retkeilijät olivat huomanneet noudattaa metsäpalovaroitusta.

Pieniä lapsia ajatellen tämä hiekkapohjainen ranta on mitä mainioin, sillä vaikka kävelin kuinka pitkälle, tuntui, ettei vesi nouse polvia ylemmäksi! Näin illalla saimme olla täysin rauhassa, mutta päivisin uskoisin hiljaisuuden vaihtuvan lapsiperheiden naurun metakaksi. Paikka onkin varsin hieno ja varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi Saaren kansanpuiston tunnetummille uimarannoille.

Saaren kansanpuisto

Raanpään laavulla vietetyn yön jälkeen meloimme noin puolen tunnin matkan kohti reissumme päätesatamaa, Saaren kansanpuistoa. Olimme sopineet Erärenki-Jounin kanssa, että hän noutaa kanoottimme sieltä, ja samalla saamme paluukyydin autollemme.

Kerkesimme kuitenkin pikaisesti tutustua kansanpuistoon ja oitis huomasimme, miten suosittu paikka on kyseessä. En ihmetellyt suosiota lainkaan, sillä rantaviiva oli kuvankaunis mäkisen metsän tullessa aivan sen reunaan ja jatkuen hiekkaisena matalikkona pitkälle eteenpäin. Kahviosta olisi voinut jälleen käydä ostamassa jäätelöä, ja kauempana näytti olevan myös venesatama.

Jatkoimme paikan tutkimista, kunnes meille paljastui kansanpuiston todellinen helmi, kirkas ja lähdeperäinen Suujärvi. Suujärven erottaa Kuivajärvestä vain pieni maakannas, mutta miten erilaiset järvet ne ovatkaan! Lapsien suureksi iloksi näytti laiturilla olevan pystyssä hyppytorni, josta olikin taatusti erityisen riemullista loikata ihmeellisen kirkkaaseen veteen kuumana kesäpäivänä, uudelleen ja uudelleen, eri korkeuksilta.

Suujärven kirkas vesi tarjoaa kesäisin myös mahtavan paikan nauttia snorklailusta ja tutkia vedenalaista elämää sukelluslasien läpi. Mietin, että veden näkyvyyden täytyi olla ainakin 5–6 metriä!

Rantojen lisäksi Saaren kansanpuisto tarjoaa niin paljon nähtävää, että suosittelen lukemaan erikseen Antti Huttusen kirjoittaman jutun täältä.

Yhteenveto

Turpoonjoen melontaretki tarjosi meille erittäin monipuolisen luontokokemuksen. Hämeen järviylängön jylhä kauneus sekä reitin varrella olleet monet eri kohteet, tapaamamme ihmiset ja kanoottia kolhineet pienet kivet saivat joen jäämään elävästi mieliimme.

Jos lähtee liikkeelle hyvissä ajoin aamusella, ja päättää poiketa Korteniemen perinnetilalle joskus toisella reissulla, on Turpoonjoen melonta tehtävissä helposti päiväreissuna. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti käymään myös Korteniemessä, sillä vastaavia, yleisölle avoimia perinnetiloja on koko Suomessa vain muutama. Aloittamalla melontaretken Korteniemestä ja päättämällä sen Saaren kansanpuistoon, kuten me teimme, saa alueen kauneudesta ja monimuotoisuudesta paljon irti.

Toukokuu on vesien korkeuden kannalta parasta aikaa meloa näillä korkeuksilla, mutta onnistui se heinäkuun loppupuolellakin melko mainiosti. Vaikka takanamme oli useita kymmeniä kilometrejä melan varressa, ja aikakin alkoi painaa päälle, palasimme kotimatkalla takaisin Saaren kansanpuistoon. Siellä pulahdimme lasten esimerkkiä seuraten itsekin Suujärven vilvoittavaan kirkkauteen, Turpoonjoen hämärät notkot mielen perukoilla.

Lue lisää:

Liesjärven kansallispuisto
Korteniemen perinnetila
Saaren kansanpuisto
Erärenki
Nahkurinverstas
Kievarin Kirnu
Eräkeskus Metsäkouluntie

Lähtöpisteen ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6730417.590, E=328014.900

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.