Toukokuun retkeilyblogi: Avisuora

Toukokuu on puolessa, joten on aika toukokuun retkeilyblogin. Tällä kertaa valinta osuu parilla jutulla alkuaikanamme Retkipaikan kekoon kortensa kantaneen Janne Pyykön mainioon blogiin, joka kantaa nimeä Avisuora. Blogia on mukava lukea, sillä näkökulma retkeilyyn on laaja ulottuen melonnasta vaellukseen, kotimaasta maailmalle ja leikittelevään valokuvaukseen. Kaikki hyväntuulista, kuten retkeilyn tulee ollakin.

Jann Pyykkö on espoolainen it-konsultti ja retkeilijä vuosimallia 1965. Hänellä on blogaajana jo pitkä historia. Mistä kaikki lähti ja mitä matkan varrelle mahtuu?
-Halu leikitellä asioilla on ollut osa luonnettani aina. Aloitin bloggauksen 2006 kertomalla tunnelmia Brasilian täydellisestä auringonpimennyksesta – heti löytyi kiva leikkikenttä. Vakavammalla puolellakin bloggaus on toiminut, sillä se paransi suhdetta edesmenneeseen isääni, joka vihdoin ymmärsi millaista tutkimusretkeilijän nautintoa koen kosketuksessa vieraisiin kulttuureihin.

avisuora1

Janne on tiettävästi ainoa henkilö, joka on melonut kaikki Nuuksion lammet. Joita muuten on lähes kaksisataa. Mutta missä hän meloo kaikkein mieluiten?
-Lapissa uusia jokireittejä tutkien. Minulla on listalla kymmenkunta uutta reittiä, jotka vielä joskus läpäisen. Esimerkiksi Iijärveen laskeva Vaijoki ylös, sitten Kaldoaivin erämaata sivuten maakannaksen yli Pulmankijokeen, jota alas Pulmankijärveen, josta tietä myöten Nuorgamiin.

Samoin edellä mainittu lampihyppely pohjaa haluun liikkua tutkimushenkisesti.
– Etelässäkin haluan liikkua uusilla reiteillä tutkimushenkisesti. Melomisen ja kanootin raahaamisen vuorottelu tarjoaa rytmin, johon ei kyllästy. Samalla saavuttaa pieniä lampia, joissa kukaan ei ole aiemmin melonut.

avisuora2

Leikittelevä kuvaaminen on Jannelle osa retkeilyä. Tuloksia on nähty mm. Latu & Polku -lehden sivuilla. Mikä on hauskin onnistuminen tällä rintamalla?
-Teen paitsi yksittäisiä valokuvia myös pähkähulluja juonellisia lyhytfilmejä, joissa lähtökohta on visuaalinen idea, jota jokin retkipaikka vahvistaa. Parasta on silti joukkoistamisprojektit, joissa muut tarttuvat keksimääni ideaan ja alkavat rikastuttaa sitä. Tulos on parhaimmillaan yllättävä ja ylittää oman mielikuvitukseni. Australiassa 2012 aiheena oli täydellisen auringonpimennyksen syönti. Sen koostekuva päätyi lopulta Nasan rahoittaman Spaceweather.com-websivustolle etusivun pääkuvaksi.

avisuora4

Vaikka leikkisyys on läsnä, niin retkeilijänä Janne kuvaa itseään hyvin säntilliseksi – turvallisuudesta ei saa tinkiä.

Vastaus ikimuistoisimpaan retkipaikkaan tai kokemukseen vie kauas kauas etelään.
-Yksi niistä on tutustuminen Pohjois-Ugandassa 2013 Ireneen, joka ryhtyi malliksi auringonpimennysvalokuvaan. Ireneltä kuulin mitä mielenkiintoisimpia ja kauhistuttaviakin kokemuksia, johon liittyviä tuntemuksia suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenen on vaikea sisäistää. Esim. Irenen perhe selvisi joukkomurhasta vain, koska heillä oli kylän vahvin talo, johon Joseph Konyn johtamat Lord’s resistance armyn joukot eivät tunkeutuneet kerätessään lapsisotilaita armeijaansa. Olen sittemmin pitänyt Ireneen yhteyttä ja rahoitan hänen koulutuksensa sikäläisessä kauppaopistossa.

Ja se perinteinen lopetus, eli terveiset Retkipaikan lukijoille!
-Vaikka edellä kerroin itseeni vaikuttaneista asioista ulkomailla, kotini on suomalainen luonto, sen puhtaat vedet ja karut erämaat. Niihin kannattaa tutustua ja rakastua. Minuun saa myös ottaa yhteyttä, jos tuntee paloa leikkimieliseen retkeilyyn ja visuaalisiin ideoihin. Uusien hauskojen yhteisprojektien toteuttaminen on yksi blogini päätavoite.

Ottakaa ihmeessä. Se kannattaa! Ja tästä vielä Avisuoraa lukemaan.

Ja pienenä huomionosoituksena Fjällräven muistaa kuukauden blogaajaa kuvan päähineellä.

avisuora3-6174

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.