Ruskaretki fatbikella ja kanootilla Liesjärven kansallispuiston ja Torronsuon maisemiin

Polkaisin Karkkilasta kolmen yön retkelle lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Matkani kävi Onkimaanjärven kautta Eräkeskukselle, josta meloskelin inkkarilla, fillari kyydissä Korteniemen perinnetilalle Liesjärven Kansallispuistoon. Evästyksen jälkeen matka jatkui Torronsuon laitamille Idänpäänkalliolle, josta seuraavana aamuna polkaisin Eerikkilän, Ruostejärven sekä Kaksvetisten kodalle grillaamaan maggarat. Sieltä suuntasin takaisin Liesjärvelle, Peukaloisten tuvan kautta Hyypiön kämpille iltaa istumaan, saunomaan ja yötä viettämään. Syksy, ruska ja Tammela tarjosivat kauneintaan, joten hyppääs tarakalle katsomaan mitä matkalla näkyi…

Katso reissuvideo

Perjantai 4.10.2019 / 30 km

Kelloon vilkuilua ja reissun odottamista koko päivä. Akkunasta ulos tuijottelua sään monimuotoisuutta ihmetellen: tuulta, räntää ja aurinkoa. Mutta vihdoin viisari naksahti klo 16:reikäleipä, sain sulkea duunipaikan oven, hypätä satulaan ja ottaa suunnakseni viikonlopun seikkailun. 

Sade ropisi takin olkapäille kun poljin kohti Onkimaanjärveä, mutta jo puolen tunnin matkanteon jälkeen sadepilvet kaikkosivat ja antoivat tilaa kirkkaalle auringonpaisteelle. Tuntui hyvältä istua taas pitkästä aikaa satulassa, tuntea ilmavirta kasvoillaan, kuulla hiekkatien rohina leveän renkaan alla ja viilettää täysillä alamäet veden noustessa silmiin vauhdin huumassa. Hengittää, hengittää syvään keuhkot täyteen raikasta syysilmaa. 

Retken ensimmäiset parikymmentä kilometriä Karkkilasta Onkimaanjärven tulentekopaikalle menivät kuin siivillä. Tein pienet tulet ja lämmittelin kohmeisia sormiani siinä evästellessä. Alkuperäinen suunnitelma oli jäädä tähän yökseen, mutta kello ei ollut vielä hädintuskin kuutta, joten jatkoin auringon laskiessa jo mailleen matkaani kohti Metsäkouluntien Eräkeskusta, joka sijaitsee Liesjärven Pohjoiskolkassa. Lokakuun ilta pimeni nopeasti, ja sain laittaa valot päälle jotta eteeni näkisin. 

? Kohde kartalla

Upea tunnelma ajella yksin pitkin rauhallisia, pimeitä hiekkateitä alla kirkaan, pilvettömän tähtitaivaan. Eikä tunnelmaa pystynyt latistamaan edes hetken näkyvyyttä haitannut räntäkuurokaan, joka oikeastaan vain paransi tunnelmaa entisestään. Valokeilassa pomppivat ja liitävät isot valkoiset rätit siivittivät matkaani hetken verran. 

Olin sopinut leiritymisestäni ja tulipaikan käytöstä etukäteen Eräkeskuksen Heikki Tapanin kanssa. Oikean paikan löytäminen suht isosta pihapiiristä ei ollut ongelma, kun kurvasin Eräkeskuksen pihaan kello yhdeksän korvilla.

? Kohde kartalla

Siinä se ilta meni rattoisasti tulia tehdessä ja sapuskaa laittaessa. Sillä välin kun kalasoppa hautui, ripustin mattoni viereiseen puuhun ja grillikatoksen tolppaan kiinni. Ja sopat syötyäni olikin mukava pujahtaa lämpöiseen makuupussiin. Öitä.

Lauantai 5.10.2019 / 32,5 km

Hyvä huomenet Eräkeskukselta. Yöllä ollut jonkun verran pakkasta, sillä tarpin ulkopinta oli paksun kuuran ja jäätyneiden vesipisaroiden peitossa. Mutta kylmä ei unia haitannut, hyvillä varusteilla riippumatolla pärjää kovissakin pakkasissa. Kun sain itseni kammettua ylös riippumatostani, löin ensitöikseni tulet nuotioon ja pistin kaffevedet kiehumaan. Ja sitten vain majan purkuun ja aamun sarastusta ihmettelemään. 

Näillä syysretkillä on mukava kantaa oikeaa ruokaa mukana, siitä saapi pirun hyvät sapuskat ja aamupalaset väännettyä. Aamu lähtee hyvin käyntiin reippaalla kolmen munan munakkaalla (munat olen rikkonut valmiiksi 0,5 litran pulloon) johon pienin jonkin verran naapurilta samaani peuranlihasäilykettä. Sitä sitten leivän väliin ja eiku syömään vahvan kaffen kanssa.

Kun sain aamupalat syötyä ja leirin kasattua konkelin päälle kävin vielä Eräkeskuksella täyttämässä vesivarannot. Sitten suunnistin auringonkin jo herättyä järven rantaan, ja siellä minua odottikin kanootti, jonka olin Erärengiltä varannut. Fillari kamoineen inkkarin kyytiin ja eikun vesille. Työnsin kanootin tyveneen veteen, johon se hiljalleen lipui. Otin suunnaksi Liesjärven ja siinä kansallispuiton edustalla nököttävän saarirykelmän, johon kuuluvat Isotsaaret, Tappurasaari ja Latosaari.

Kanootti + pyörä

Siinäpä kannattaa ottaa muutama asia huomioon. Ensinnäkin, kanootti pitää kääntää häntä menosuuntaanpäin. Fillari on nimittäin kätevin asettaa kanootin peräpäähän, jolloin toisen pään penkki jää sinulle paremmin käyttöön. Et mahdu kumminkaan melomaan kanootin keskipenkiltä, ja silloin ei painopistekään olisi kovin hyvä ja optimaalinen. Eli fillari kamoineen toiseen päähän kuormaliinoilla hyvin kiinnitettynä penkkiin, ja sinä sitten toiseen päähän. Liivit niskaan ja eikun menoksi.

Yksin tämmöisen kanootin kanssa on suht raskasta edetä, joten sen kanssa taivaltaessa ei kannata hosua eikä pitää kiirettä. 

Rauhakseen meloskelin kivisiä rantoja mukaillen. Ihastellen ylitseni lentäviä joutsenia ja nopeasti pyyhältäviä telkkiä. Kirkas vesi päilyi meloessa, ja kirkas aurinko häikäisi paistaen vedestä suoraan silmiin. Annoin katseeni vain vaeltaa pitkin järven rantoja ja metsiä, joissa ruskan värit loistivat kirkkaina kirpeän syysauringon härättäen värit loitoonsa.

Kun pääsin saarien väliin, aloin tutkia paremmin karttaa ja kelloa. Minulla oli alustava suunnitelma meloskella Savilahden tulistelupaikalle tekemään sapuskaa, mutta aikataulu vähän sotki suunnitelmat sen suhteen, sillä minulla olisi tovin päästä tärskyt Erärengin kanssa Korteniemen perinnetilalla. Siispä käänsin keulan kohti Korteniemeä. 

Rantauduin Kortenimen rannassa olevalle tulentekopaikalle ja lähdin tutustumaan itse tilaan, jossa tapasin myös Hra. Erärengin, Jouni Palénin. Hänen kanssaan juttelin pitkän tovin perinnetilan toiminnasta ja sen historiasta. Haastattelun voit katsoa suoraan tästä!

? Kohde kartalla

Erärengin kanssa jutusteltuani palasin rantaan tulentekopaikalle tekemään sapuskaa. Siinä ruokaa tehdessäni tulille tuli myös retkeilevä pariskunta, ja heidän kanssaan jutustelessa ja ruokaillessa aika vilahti sukkelaan. Siispä taas satulaan ja jatkamaan matkaa. Polkaisin huikeata Kyynäränharjua pitkin kohti seuraavan yön leiripaikkaa – Torronsuon kansallispuiston laitamilla olevaa Idänpäänkallion laavua ja lintutornia. Poljin rauhakseen pitkin kapeata harjupolkua. Se vaihtui Pirttilahden P-paikan jälkeen hiekka-autotieksi, joka puolestaan muuttui todella rauhalliseksi pikkutieksi heti ylitettyäni 2-tien. Näitä pieniä teitä pitkin suunnistin kohti Letkun kylää, josta edelleen matkani jatkui kohti Idänpäänkallion laavua. 

Oil jo hämärää kun saavuin laavulle, ja se oli kirjaimellisesti miehitetty. Laavulla oli joku someroilainen ukkokerho pitämässä hyvinkin märkää kokousta. Mutta mie menin sinne sekaan huumorilla ja rennosti, koska tiesin, että nämä herrat eivät kumminkaan jää tänne iloaan pitelemään koko yöksi. Ja tarjosivathan herrat minulle myös olusen, joka reissumiehen mieltä lämmittää ja janonkin mukavasti sammuttaa.

Kun laavu hiljeni ukkeleista, niin kallion puihin tuli myös kaksi ystävätärtä iltaa ja yötä viettämään. Siinä tulisteltiin ja rupateltiin iltapalaa rakentaen, pimeyden ottaessa maiseman haltuun. Kauniin ja aurinkoisen sekä vaihderikkaan päivän päätteeksi oli ilo kömpiä riippumattoon. Öitä siis ja jatketaas huomenna.

Sunnuntai 6.10.2019 / 28km

? Kohde kartalla

Hyvvää ja raikasta huomenta täält! Jälleen oli pakkasyö – tarppi valkeassa kuurassa kauttaaltaan.

Leiri kasaan ja tulia tekemään. Kaffet tulille ja munakasta rakentamaan, niistä on reissumiehen aamupala tehty. Siinä palastellessa laavun katto ja lähitienoo saivat päällensä sankan lumikuuron, joka muistutti ihanuudellaan tulevasta talvesta. Toivottavasti talvi tulisikin pian laittaen syrjään synkän, märän ja pimeän kaamoksen.

Sade loppui sopivasti kun oli aika hypätä satulaan. Kevein jaloin, energiaa pullollaan lähdin kampeamaan kohti Eerikkilän urheiluopistoa sekä Ruostejärveä. Komeat synkät mettät reunustivat pieniä kaposia teitä – oli ilo ajella ja hengittää raikasta syysilmaa keuhkot täyteen. Nautin joka henkäyksestä.

Lehväsiivet

Erikkilään päästyäni pidin pikkasen pidemmän evästauon ja hain kupillisen mokkaa kahvilasta. Hörpyt hörpittyäni suuntasin eturenkaani takaisin kohti Liesjärven kansallispuistoa, jossa pyöräily on sallittua ainoastaan Järjestyssäännön karttaan merkityillä poluilla. Tämä retkenpätkä kulki polkuja ja pitkospuita pitkin vanhaa Ilvesreittiä, auringon siivilöityessä puiden runkojen lomitse laittaen sammaleen hohtamaan vihreyttään. Mieleeni tuli runontynkä, jonka pyysin kaveriltani, ystävältäni, Aulilta – voimarunon:

Oletko huomannut, että kasvien lehdet ovat sulkia?
Olen polvillani sammaleessa ja katson,
kuinka polun molemmin puolin maasta kohoavat valtavat siivet.
Aurinko tuo valonsa matalalta, lehvästön läpi, siivet lyövät läpikuultavaa vihreyttä.
Korkeitten puitten korkeat siivet vasten taivasta,
matalien kasvien matalat siivet vasten maanpohjaa.
Jokainen oikoo sulkansa tavallaan,
jokainen avaa omansa ajallaan.

Jokaisella on hetki uupua ja toipua,
antaa sulkien pudota,
luovuttaa voimansa maalle,
nousta uudestaan,
kun aika tulee.
Ei koskaan samana,
ei koskaan minään muuna.
Kokonaisuus – kaikki on samaa.
Silti tiedän, että siitä, kun sydämeni äsken löi,
olen jo hiukan muuttunut.
Samuus ja muutos,

en ihmettele,
että itken välillä.
Itken, koska olen vettä.
Itken, koska unohdan toisinaan.
Itken, koska minä olen kaikki.
Itken, koska unohdan toisinaan,
että minullakin on siivet,
vihreää valoa olevat lehväsiivet.
Kun käännyn, en näe niitä.
Silti ne ovat, painottomat,
alati muuttuvat.
Kun olen tässä sammalikossa polvillani, illaksi kääntynessä valossa –
tiedän siipeni.

Auli Kokkonen 2019

Matkan varrelle osuivat niin Kaksvetisten kota kuin Peukalolammin tupa. Kodalle saapuessani oli siitä juuri lähtöä tekemässä neljän hengen seurue, joten tulet minulla oli evästystaukoa varten valmiina. Seurueen karvanaama antoi minulle vielä itsetekemäänsä sinappia maggaran kylkeen laitettavaksi sekä kourallisen sokolaatia. Kyllä nyt reissumiestä taas hemmotellaan niin ilmojen, mukavien kohtaamisten kuin ihmisten hyväsydämmisyyden muodossa. 

? Kohde kartalla

Kaksvetisten kodalta polku johdatti mitä komeimman metsän halki, juurakkoista polkua pitkin pitkospuita kohti Peukolammin kotaa ja sitä seuraavaa Peukaloisen vuokratupaa, johon tein pienen visiitin ennen kuin jatkoin matkaani kohti päivän päätepistettä, Hyypiön kämppää.

? Kohde kartalla

Saavuin Hyypiön kämpälle juuri ennen auringonlaskua, joka värjäsi viimeisillä säteillään tuvan edessä seisovan haavan lehdet kellan kultaisiksi. Kuten Peukaloisen tupakin, myös Hyypiön kämppä on vuokratupa. Sen pihapiirissa on sauna ja onpa siellä myös savusauna, jonka tosin saa toki käyttöönsä vain tilauksesta. Lisätietoja löytyy täältä.

Kun sain pyörän päältä laukut riisuttua, alkoi tihuttamaan vettä, joten ulkona sapuskan laitto jäi haaveeksi. Vaikka tupa on varustettu niin puuhellalla kuin kaasuliedellä, en halunnut niissä alkaa sapuskaa tekemään, vaan pienen välipalan jälkeen lähdin saunanlämmitykseen.

Sauna on mukavan rustiikkinen, siihen tietenkin on kantovesi läheisestä kaivosta, joka tällä kertaa oli liki kuiva. Vaihtoehtona on myös täyttää saavit läheisestä järvestä. Nautittuani tunnelmallisista pimeistä löylyistä paistoin vielä parit makkarat uunin pesässä. Edellisistä uuninpesämakkaroista on varmaan äkkiä kulunut parikymmentä vuotta. 

? Kohde kartalla

Muksuna kun oltiin Sointulan mummolassa käymässä, meillä oli aina tapana paistaa saunamakkarat juurikin kiukaan pesässä. Niistä viimeisimmistä minulla on vieläkin muisto oikeassa reidessä. Paistellessa makkaraani rautaisella makkaratikulla piti välillä varmistaa tuotteen kypsyys, ja ajatuksissani laskin kuuman tikun reittäni vasten. Sihahdus ja parkuhan siitä tuli.

Saunapuhtaana, retken pölyt ja hiet pois pestynä polkasin takaisin tuvalle kevyessä vesisateessa. Päätin, etten ala riippumattoani täksi viimeiseksi yöksi vesisateeseen ripustamaan, ja päätöstäni helpotti myös se, että tupaan ei kuulunut pihaustakaan läheisen Porintien autojen äänistä, jotka pihalle kantautuivat yllättävän hyvin. Joten kaminaan valkeat ja teetä keittämään. Nukahdin rauhalliseen hilajaisuuteen raukeana päivän kilometreistä, raittiista, puhtaasta ilmasta ja loistavista löylyistä. Öitä.

Maanantai 7.10.2019 / 29 km

? Kohde kartalla

Niin se alkaa tämäkin reissu olemaan poljettu. Viimeinen päivä aukesi pilvisenä. Pihalla tulilla aamupalaa tehdessä, pisaroiden tippuessa haapojen lehdiltä, kuuntelin joutsenten huutelua järveltä niiden tehdessä aamulämmittelyjä ja nousuharjotteita räpylöiden läpsyessä tyventä vettä vasten äänekkäästi. Oli rauhallista ja tunnelmallista keittää retken viimeiset kivenkolokaffet tulilla. Tuntea raikkaassa syysilmassa tulen hellän lämmön kosketus, haistaa vahva savun tuoksu, katsella harmaata ja rauhallista maisemaa. Ah. 

Kun olin rauhassa, erittäin rauhassa nauttinut aamupalani ja pakannut pyörän, hyppäsin satulaan edessä retken viimeinen päivä. Kyynäränharjua pitkin tänne tulin ja sitä pitkin myös kulkuni täältä poies vie.  Aurinko oli tullut näkyviin pilvien lomasta valaisten polkuani, kotimatkani kohti Karkkilaa alkakoon. Poljin Karkkilaan Loukun ja Vuotinaisten leirikeskuksen kautta, vältellen pikiteitä.

Se kuulkaas olisi reissu näiltä osin taputeltu ja paketissa. Luonto ja Tammela se tarjosi taas kauneintaan.

Kolme yötä, noin 120 km, lukemattomia hienoja maisemia sekä unohtumattomia tunnelmia. Näillä jaksaa taas porskuttaa. Kiitos! 

Jos haluat olla mukana tarakallani niin pistäppäs muutkin kanavani seurantaan!

Tässä linkit mun tekemisiin:

#FILLARIPÄIVÄKIRJA:

Facebook: fillaripaivakirja

Instagram: @fillaripk

Retkipaikka.fi

YouTube


0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.