Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke

Lauhanvuoren kansallispuisto Etelä-Pohjanmaalla on osa Lauhanvuori-Hämeenkangas geoparkia. Tämä suhteellisen harvojen tuntema puisto on itse asiassa todella monipuolinen retkikohde, joka sisältää paljon reittejä niin kävelijälle, hiihtäjälle, maastopyöräilijälle kuin jopa ratsastajallekin. Nuotiopaikkoja ja pysäköintialueita on runsaasti, joten puisto tarjoaa erinomaiset puitteet niin lyhyeen pikku retkeen kuin pidempään patikkaankin, sopien siten aivan kaikenlaisille retkeilijöille.

• Kohde kartalla
• Tulipaikka: Useita
• Esteetön: Osittain (reitti Spitaalijärvelle, 500 m/suunta)

Lähdimme tutustumaan kansallispuistoon juhannuksen alla. Sadekuurot pyyhkivät yli Etelä-Pohjanmaan kuin harmaahelmaiset jättiläisolennot, mutta ne väistelivät meitä oikealta ja vasemmalta suoden meille mitä ihanimmat retkiolosuhteet: kosteudesta tuoksuvan metsän, komeita pilviä sinistä taivasta vasten ja ihastuttavia vastavaloja, jotka toivat kesäisen luonnon hehkuvan vehreyden esiin kauneimmalla mahdollisella tavalla. Itikoilta olimme suojautuneet vaattein, mutta totta puhuen vain hyvin harva inisijä edes yritti piinata meitä.

Kadonneen vuoriston luonto ja synty

Lauhanvuori on nimensä mukaisesti koholla lakeuden muusta maastosta, mutta jyrkkäpiirteiseksi sitä ei voi luonnehtia. Nousu vuoren huipulle käy kuin varkain hyvin loivaa mäkeä pitkin. Ympärillä levittäytyy erittäin lappimainen maasto: jäkälän, sammalen ja varpujen peittämä maa, jossa kasvaa lähinnä kitukasvuista, kaunista mäntymetsää. Metsässä näkee kauas mäntyjen runkojen lomitse.

Alueella on aiemmin kohonnut oikea vuoristo, Svekofennidit, jossa on ollut jopa monia tulivuoria ja jonka jäännöksistä tänä päivänä Lauhanvuori on tämän seudun korkein. Varsinainen vuoristo on kulunut pois 1900 miljoonan vuoden aikana. Kulumisesta muistoksi on jäänyt muun muassa irtonaista hiekkakiveä, jota näkee Lauhanvuoden Pirunkierroksella – siitä lisää tuonnempana! Alue ottaa jonkin verran korkeutta jatkuvasti myös takaisin, sillä maankohoaminen on täällä rivakkaa.

Sen verran korkeutta Lauhanvuorella on, että se on omiaan houkuttamaan sateita. Lähteet ja niistä alkunsa saavat purot ovat yksi puiston erikoisuuksista, ja puroissa elää jopa purotaimen. Toinen alueen merkittävistä eläimistä on metsäpeura, josta voi nähdä jopa varoituskyltin puistoa halkovan tien varressa – tien varressa varoitetaan siellä täällä muuten myös hiihtäjistä. Alueen eläimistöön alun perinkin kuulunut metsäpeura kuoli metsästyksen seurauksena sukupuuttoon koko Suomesta vuosisata sitten, mutta sitä on sittemmin istutettu takaisin maahamme, muun muassa juuri tänne Lauhanvuoren alueelle.

Lauhanvuoren kansallispuisto kolmella tavalla

Lähdetäänpä sitten retkelle! Ei suinkaan pidä kuvitella, että vaikka jyrkät piirteet tältä alueelta puuttuvatkin, nähtävää ja koettavaa ei olisi monipuolisesti. Puisto on nimittäin yllättävänkin antoisa, ja kuten mainittua, jo kansallispuiston kartassakin vilisee paitsi tulipaikkoja ja kävelyreittejä, myös pyörä- ja ratsastusreittejä. Me olimme tällä kertaa retkellä jalan ja pyöräillen, sekä tietenkin oli myös uima-asu pakattuna reppuun.

1. Pirunkierros & Kivijata

• Lähtöpaikka kartalla
• Tulipaikka: Kyllä, laavu
• Esteetön: Ei
• Saapuminen autolla: Lauhanvuorentie 603, Isojoki
• Saapuminen julkisilla: Ei mahdollista

Aloitimme kierroksemme Pirunkierroksen pysäköintialueelta. Hiekkakivilohkareista muodostuva Kivijata on puiston keskeisimpiä nähtävyyksiä, ja siihen pääsee tutustumaan Pirunkierroksella. Jos seurueessa on jäseniä joiden kunto tai jaksaminen ei yllä neljän kilometrin kävelyyn, niin hyvä uutinen on se, että itse Kivijata on vain parinsadan metrin päässä pysäköintialueelta. Sitä on siis helppo käydä ihailemassa ilman pidempää patikointiakin.

Me kuitenkin lähdimme tekemään koko kierrosta. Pyörä sai tällä kertaa jäädä vielä autolle, sillä Pirunkierrosta ei ollut kartassa merkitty pyöräilyreitiksi. Tutkimme hetken aikaa alueen karttoja ja lähdimme oranssin reittimerkin ohjaamina pitkospuille, jotka oitis veivät meidät keskelle ihmeellistä kivikenttää – Kivijataa.

Lauhanvuorta kiertävät nämä muinaiset rantavallit, joista Kivijata on suurin, jopa 800 metriä pitkä! Pitkospuut johtavat sen poikki, ja kummallista näkymää on pakko pysähtyä tuijottamaan. Erikoisen ja harvinaisen kohteen suojeleminen onnistuu jokaiselta retkeilijältä helposti kahdella tavalla: pysytään reitillä eikä kosketa kiviin.

Kivijadan jälkeen Pirunkierroksen maisemaa leimaavat kaksi erilaista piirrettä: on ajatukset pohjoiseen tempaavaa kitukasvaista mäntykangasta valkoisine jäkälineen, puolukanvarpumattoineen ja kanervineen, sekä aika ajoin silmiähivelevän kaunista suota, jolloin alla kopisevat pitkospuut.

Yöllisen sateen jälkeen polku litisee kenkien alla ja metsä tuoksuu huumaavan ihanalta. Keskikesän valo, joka siivilöityy sadekuuroja ja satunnaisia ukkosenjyrähdyksiä pudottelevien pilvien lomitse, on kaunein valo mitä saatan edes kuvitella. Askel Pirunkierroksella on kepeä ja opasteet selkeät – heittäydymme kulkemisen flow-tilaan.

Siinä missä Kivijadan maisema on outoutensa vuoksi vaikuttava ja mieleenpainuva, Leikkistenkankaan laavua ympäröivä näkymä on yksiselitteisesti kaunis. Omasta mielestäni koko reitin kaunein kohta jopa, joten onpa ihana paikka laavulle! Suo hehkuu lämpimissä vihreän, keltaisen ja okran sävyissä männynrunkojen takana, kun istahdamme laavulle lepotauolle. Korviahuumaava linnunlaulu on ympäröinyt meitä koko matkan, ja tässä se tuntuu olevan kirkkaimmillaan. Rauha on täydellinen – tuulen ja linnunlaulun lisäksi ei kuulu mitään. Ei edes sitä hyttysen ininää, mitä todella kummastelemme!

Laavun ohessa taukopaikalla on puucee, puuvaja kirveineen sekä kaivo. Istuskelemme rauhassa ja nautimme olostamme. Maailmalta eivät ruuhkan tai kiireen tunnelmat yllä tänne lähellekään ja tuntuu jopa kuin olisimme ainoat ihmiset koko kansallispuistossa.

Lopulta matkaa jatkaessamme saamme pian Kivijadan päädyn näkyviin. Rikkumattoman vihreyden keskelle tunkeutuva harmaa kivimassa näyttää erikoiselta, kuin se olisi kipattu siihen taivaasta käsin. Polku kulkee kivimassan reunasta pienen matkan päässä metsän puolella, eli kivien päälle emme enää palaa. Auringonpaisteessa itseään kuivattelevan metsän värit ovat voimakkaat: vihreää, valkoista, oranssia, ruskeaa ja keltaista. Keltaisena ja runsaana pitkin metsänpohjaa kukkii kangasmaitikka, sikäli kun tunnistin kaunokaisen oikein. Runsaassa kukassa ovat myös puolukka ja karpalo.

Palaamme autolle ja siirrämme sitä hieman – seuraavaksi on aika uppoutua Spitaalijärven veden hellimäksi.

2. Spitaalijärvi & metsäpeuran merkki

• Kohde kartalla
• Reitti P-alueelta Spitaalijärvelle 500 m/suunta
• Reitti Spitaalijärveltä näkötornille 2,3 km/suunta
• Tulipaikka: Kyllä, keittokatos ja nuotiokehä
• Esteetön: osittain (P-alue–Spitaalijärvi)
• Saapuminen autolla: Lauhanvuorentie 639, Isojoki
• Saapuminen julkisilla: Ei mahdollista.

Spitaalijärven P-alueelta on muutaman sadan metrin mittainen, esteetön reitti järven rantaan. Järvi ei ole suuri, ennemminkin luonteeltaan se on lampi, mutta todella kaunis se on, ja ihana pieni hiekkaranta yksinkertaisine laitureineen houkuttelee uimaan. Rannalla on suuri esteetön keittokatos pöytineen sekä jopa pukukoppi uimareita palvelemassa!

Astelen hiekkapohjaa pitkin veteen ja lähden uimaan. Puolisentoista metriä syvä järvi kietoo minut viilentävään syliinsä ja nautin tunteesta kuin uisin syrjäisessäkin erämaajärvessä, jonka rannoilla kohoavat karut havumetsä- ja suomaisemat. Kolkolta kalskahtavan Spitaalijärven nimen merkitys juontaa juurensa siitä, että veden on uskottu parantavan tauteja – jopa pahamaineisen spitaalin. Tätä parannusvedeksi kutsuttua ihmeainetta, jonka teho saattaa selittyä sen happamuudella, on aikoinaan viety jopa ruhtinaille.

Uimaseurana minulla on vain nuijapäitä – koko hieno taukopaikka kumisee rauhaa ja tyhjyyttä. Se sopii meille, ihanaa nauttia omissa oloissa retkeilystä. Uin muutaman kierroksen ja pysähdyn vielä laiturille seisoskelemaan ja nauttimaan olostani ja maisemasta. Pukukopin suojissa on juhlallista saada vaihtaa vaatteet takaisin päälle ja olen niin iloinen, että näinkin pienelle rannalle on pukukoppi tehty.

Mieheni on ottanyt pyörän käyttöönsä ja kun uinnit on uitu, lähdemme kulkemaan Spitaalijärven rannalta kohti Lauhanvuoren huippua ja siellä kohoavaa näkötornia. Kulkemamme reitti on osa Geobike-kierrosta, joka on yksi kansallispuiston runsaista pyöräreiteistä. Koko Geobike-kierroksen pituus on jopa 35 kilometriä, joten poljettavaa riittää! Kaikkein innokkaimpia pyöräilijöitä ilahduttaa tieto, että täällä voi pyöräillä jopa kansallispuistosta toiseen, nimittäin Lauhanvuoren ja Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistojen välin. Siitä voit lukea tarkemmin tästä jutusta. Lukea kannattaa tarina myös siitä, miksi Lauhanvuori on erinomainen talvisen hiihtovaelluksen kohde, kunhan muistaa tsekata pysäköintialueiden talvihuoltotilanteen etukäteen.

Me suuntaamme opasteiden mukaisesti Spitaalijärveltä kohti vuoren huippua. On kiva kulkea yhdessä niin että maastopyöräilyä rakastava saa pyöräillä ja minä, joka mieluummin kävelen, saan kävellä. Mieheni nauttii polun epätasaisuuksista, kivistä ja juurista, jotka pyörä ilmeisesti muuttaa kerta kaikkiaan silkaksi hauskuudeksi.

Kierrämme järven pään ja ihastelemme puiden lomasta kaunista lampimaisemaa. Lammen rannalta löydämme vielä toisenkin taukopaikan nuotiokehineen, ennen kuin kulku käy syvemmälle metsään.

Kävely ja pyöräily rinnakkain onnistuu helposti leveällä, hyvällä reitillä. Mieheni tosin ehtii pörrätä reittiä pieniä pätkiä edestakaisinkin samassa ajassa kun minä vain askellan päättäväisesti eteenpäin. Metsä ympärillä on minulle Lapissa pitkään asuneena hyvinkin tutun näköistä: voisin hyvin kuvitella kulkevani nyt vaikkapa jossain Pallas-Yllästunturin kansallispuiston pohjoisosissa. Täällä kasvaa paikoin kauniisti ja runsaasti myös jäkälää, mutta muutoin vanha ja omaa eloaan ohjaava männikkö näyttää hyvinkin samalta.

Aivan turvassa ei jäkälä täälläkään ole. Vilkaisen sateen sileäksi hiomaa hiekkaista polkua ja hetken luulen jonkun ratsastaneen siellä. Sitten katson tarkemmin. Ei se ole kavion jälki. Se on kuin suuri poron jälki. Sen täytyy olla metsäpeuran jälki! Innostun totaalisesti ja alan vilkuilla metsää ympärillämme, aivan kuin peura odottelisi siellä jossain pelkästään sitä että näkisin hänet. Jälki on iso ja pyöreä. Niin upeaa ajatella ja saada tällä tavoin konkreettisesti ihan todistekin siitä, että se jonka kerran hävitimme täältä, kulkee täällä nyt uudelleen. Että maailmassa tapahtuu hyviäkin asioita jopa luonnon saralla.

Polku viettää ylöspäin. Jalkojen alle muotoa tuovat alati kivet ja juuret. Pian saavumme tielle ja näkötorni kohoaa edessämme. On aika nousta hopusti sen huipulle, nimittäin yltyvä tuuli ja yhä harvemmaksi käyvä sininen väri taivaalla kertoo, että yksi sadekuurojen jättiläisistä saattaa olla tulossa kohti Lauhanvuorta – aivan kuten olimme lukeneet, että vuori houkuttelee sateita.

3. Näkötorni & taivaan voimat

• Kohde kartalla
• Tulipaikka: Ei, mutta eväspöytiä
• Esteetön: Ei
• Saapumien autolla: Lauhanvuorentie 656, Isojoki.
• Saapuminen julkisilla: Ei mahdollista.

Olemme kuin varkain saapuneet koko Länsi-Suomen korkeimmalle paikalle. Sitä en olisi todellakaan osannut loivasta ylämäestä arvata, joten onneksi opastaulu valistaa minua. Lauhanvuoren huippu on 110 metriä ympäröiviä lakeuksia korkeanmmalla, ja 231 metriä merenpinnasta.

Näkötorni on katettu ja jotenkin pohjalaisella tavalla poikkeuksellisen komea. Siitä en ylläty, talotkin täkäläisissä maisemissa ovat niin suuria ja mahtavia, mutta samalla kauniita. Astumme tornin ovesta sisään jättäen pyörän nojailemaan aitaan sen juurelle.

Portaita noustessa puiden latvat jäävät alapuolellemme. Ylimmältä tasanteelta, 22 metriä maankamaraa ylempänä, maisema lunastaa odotukset. Metsä ei ole peitellyt näköaloja, vaan maisema kauas horisonttiin avautuu 360-näkymänä. Tornin helmoilla kasvavat kelopuut hohtavat aavemaisen valkoisina hienolla tavalla tummaa metsää vasten, ja totta tosiaan, sadealueen harmaa helma näkyy olevan tulossa kohti. Kuitenkaan se ei ole kohdalla vielä, ja villinä elävä Suomen kesän taivas loihtii maisemaan ympärillämme mitä kauneimpia valoja ja värejä, kun sade ja pouta kamppailevat sen herruudesta.

Kävelyn ja nousumetrien jälkeen tuntuu hyvältä antaa tuulen ylhäällä tuivertaa. Spitaalijärven raikkaus on pyyhkiytynyt jo pois hiostavan ilman kourissa enkä ylläty, kun kuulen ukkosen jyrähtävän. Suon huipulla kuitenkin vielä ajatuksen Svekofennidien vuoristolle. Todellako Alppien kaltainen vuoristo on kohonnut täällä?

Minä en ole vuorten ystävä. Vuoret ovat omaan makuuni aivan liian dramaattisia! Minä olen sellaisten maisemien ystävä, joissa purot ja lähteet läikkyvät kirkkaina, joissa lammenrannan maisemaa voi katsella metsän suojista käsin, jossa kesäinen suo hehkuu maailman suomalaisimmassa lämpimässä väripaletissa ja jossa voin kääriytyä luonnonveden syliin sen kannateltavaksi ja virkistettäväksi. Ehkä juuri siksi olen nauttinut olostani täällä Lauhanvuorella niin suuresti.

Lue myös

Geoparks Finland

Kevyt kävellä ja kevyt hengittää – Terassikierroksella Lauhanvuoren kansallispuistossa

Mitä ovat geoparkit ja mitä iloa niistä on retkeilijälle? Näin bongaat ne kaikki!

¨Vesi muovasi hiekasta kanjonin, jossa talven rauha on täydellinen – Katikankanjoni on sekä Geopark- että kansallispuistohelmi

Lauhanvuoren kansallispuiston kartta, ohjeet ja säännöt: Luontoon.fi