Talviretki von Wrightin veljesten kulttuuripolulle, Kuopio

Kuopiosta on sopivan lyhyt matka Haminalahteen, missä pääsee kulttuurihenkiselle metsäretkelle ympäri vuoden. Olin itse käynyt Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin mukaan nimetyllä polulla aiemmin sekä kesällä että alkusyksystä , joten teki mieli käydä kurkkaamassa reitin kulkukelpoisuutta talvella.

Kulttuuri- ja metsämaisemissa kulkevan reitin lähtöpaikka löytyy opasteiden avulla helposti Kuopion eteläpuolelta,  Haminalahden leirikeskuksen viereiseltä P-paikalta. Matkaa Kuopiosta kertyy reilut 11 kilometriä.  Ajo-ohje ja polun kartta ovat saatavissa von Wright-kulttuuripolun sivuilta.

Kirpeä pakkanen ja vain kohtuullinen määrä lunta maassa lupasivat mukavaa retkeä, etenkin kun reittiviitan vierestä lähti oikeaan suuntaan pari jalanjälkiä.

Polku kääntyi Hiekkalan tilan pellon laidalta hyvin pian Karttulantien yli (huom. tarkkana tien ylityksessä – autot porhaltavat oikeasti vauhdilla!) ja sitten sukelletaan metsän puolelle. Polku nousi pian ensimmäiselle näköalapaikalle.

Vaikka sulan maan aikaan polkua on helpompi kulkea, on talviretken huippupuolia se, että maisemat avautuvat eri tavalla. Esimerkiksi Haminalahden komea kartano näkyy tähän vuodenaikaan parhaiten, kun lehvästöt eivät peitä rakennusta. Haminalahden Hovi kuului von Wrightien suvulle vuosina 1759-1911.

Loikin hangessa eteenpäin jalanjälkiä pitkin, sitten lumen peittämiä puurappusia alas rinnettä Mustamäentielle, jota pitkin reitti jatkuu.  Tämä kapea tie oli joskus, vähäisemmän liikenteen aikaan, ihka oikea maantie. Vaikea kuvitella linja-autoa pyrkimässä tätä tietä ja mäkeä ylös nyt! Oikealla puolellani oli ensin suoraa koivikkoa, seassaan kuusia, kunnes vastaan tuli hakkuuaukea.

Tavasin huurteisesta opastetaulusta Marjatta Roinisen runoa. Mustamäk’ / paha mäk’ / Mäen piällä kukkuu käk’, se alkaa. Vaan eipä nyt kukkunut käk’ eikä tuntunut mäki pahalta, vaan oikealta kaunottarelta talviasussaan.

Mäen päältä kulttuuripolun reitti käväisee Suopeltovuoren kallioisella näköalapaikalla, jolta pääsee tähyilemään jälleen Haminalahden suuntaan. Koska edellisen kulkijan jäljet lumessa eivät jatkuneet sinne, päätin itsekin jättää Suopeltovuoren rinkulan väliin ja lähteä tallaamaan Mustamäentieltä oikealle, Aittakallion suuntaan meneviä jälkiä pitkin.

Vaan kylläpä kannatti kahlata lumessa näitä maisemia katselemassa! Jään peittämä Kallavesi saarineen, huurteiset ja lumiset puut.  Vieressäni olevasta opastaulusta saattoi lukea von Wrightin veljeksistä tiedemiehinä ja luonnontutkijoina.  Sekä Wilhelm että Ferdinand tekivät luonnontieteellisiä kuvituksia, mutta heistä vain Ferdinand jatkoi taiteelliselle uralle.

Ja kun päätä käänsi oikealle, erottuivat vähän kauempaa peräti Puijon torni ja hyppyrimäki. Hauska nähdä ne tästä suunnasta!  Sitten reittitolpat lähtivät ohjaamaan minua metsän siimekseen. Piti kyllä lähinnä seurata jalanjälkiä, sillä tolpat olivat sen verran kaukana toisistaan; toisaalta, lumiaikaan on melko sama, kulkeeko tasan polkua pitkin vai ei.

Kun saavuin Aittakalliolle, kajasti talviauringon valo jo niiden takaa, armottomasti laskusuunnassa.  Täällä jossain piti olla se luola… Ja kohta Aittakallionluolan kyltti tösähtikin eteen.

Pujahdin hetkeksi kallioseinämien sisäpuolelle. Pienen luolan perällä olevasta aukosta tuli pieni valonkajo. Niin, olisi jännää nukkua joskus luolassa!

Kallioilta matka jatkui huikaisevan upean satumetsän halki, vieläkin enimmäkseen edellisen kulkijan jalanjälkiä seuraten, sillä reittitolpat eivät näillä lumilla riitä polun osoittimiksi. Kulkusuunta tuntui kuitenkin oikealta, joten en ollut huolissani edes pienestä mutkittelusta. Ja sen kaatuneen puun yli pääsi kapuamaan ihan helposti.

Ei tästä voi pakkaspäivä enää kauniimmaksi muuttua!  Kepeässä lumessa oli ilo astella, etenkin kun säärystimet suojasivat nilkkoja lumelta silloinkin, kun valitsin omat askelmerkkini, enkä valmiiksi hankeen astuttuja jalanjälkiä.  Reitin opastaulut olivat palauttaneet mieleen tarkkaakin tarkempia von Wright-maalauksia, muitakin kuin taistelevat metsot.

Pian polku laskeutui takaisin alkumatkan reitille ja kävelin tuttua uraa takaisin lähtöpaikkaan. Vielä olisi ollut jäljellä pistäytyminen Mustalahdessa Kallaveden rannassa, mutta päätin jättää sen tällä kertaa väliin. Haminanlahden rantamaisemat ovat ehkä sittenkin parhaimmillaan sulan maan aikaan.

Koko reitin pituus on yhteensä 4,3 kilometriä, mutta siitä voi kulkea fiiliksestä ja kelistä riippuen lyhyemmänkin osan, kuten itsekin nyt tein.  Talvella on hyvä varautua retkeen kartan kera siltä varalta, että reitti ei erotu maastosta lumen alta selkeästi koko matkalta, mutta muina vuodenaikoina eksymisen vaaraa ei ole. Polku sopii hyvin myös lasten kanssa tehtävän päiväretken kohteeksi.

Kartta N 6969089  E 527158