Talvia pelastamassa Pyhätunturilla – Saavatko tulevat sukupolvet nauttia vielä lumesta

Pohjoisessa ja etelässä liikkuessani olen omin silmin nähnyt, että talvemme ovat muuttuneet. Niin on nähnyt moni muukin. Sinä aikana, jonka olen saanut maan päällä elää, on muutos täällä pohjolassa ollut selkeä, eikä talviin voi enää luottaa sellaisina kuin ne lapsuutemme kinosten keskellä leikkiessämme muistamme.

Ajattelin, että nyt on aika tehdä muutakin kuin jakaa silloin tällöin somessa jonkin yksittäisen luontoa ja ilmastoa puolustavan postauksen.

Kuva: Robert Nyquist

Olen kuulunut muutaman vuoden Protect Our Winters Finland -ilmastojärjestöön, jonka näkynä on säilyttää olosuhteet talvilajeille ja talviretkeilylle myös tuleville sukupolville. Järjestön vuosittainen Pohjoismaiden tapaaminen POW Nordic Summit järjestettiin tänä vuonna Suomessa, talvisen kauniilla Pyhätunturilla, joten nakkasin lumilautakassini olalle ja lähdin junalla ja bussilla kohti Pyhän puuterilumia (joita muuten tänä talvena on sadellut aivan erityisen ohut kerros).

Kuva: Robert Nyquist

Kiskot kolisivat tammi-helmikuun vaihteessa halki Suomen, Ruotsin ja Norjan vähälumisten maisemien, kun 7080 pohjoismaista POW-aktiivia suuntasivat julkisilla kulkuvälineillä kohti Pyhän lumia. Kyllä luit oikein myös norjalaiset saapuivat paikalle julkisilla, ruotsalaisista ja suomalaisista puhumattakaan. Pisimmältä vuonojen syleilystä saapuneiden matka paikalle kesti yhteensä 36 tuntia.

Kuva: Robert Nyquist

Merkkejä talvien katoamisesta, sillä tavalla kuin olemme oppineet talvet tuntemaan, on ollut jo vuosia nähtävissä aina Pohjoismaiden pohjoisimpia osia myöten. Minun ja sinun talviretkeily-, lumilautailu-, hiihto- ja laskettelusuunnitelmat eivät toki ole vielä laajasti vaarassa, mutta tutkimukset osoittavat, että jos ihminen jatkaa ympäristön kuormittamista ja ilmaston lämmittämistä nykyistä tahtia, tulevat talvet olemaan lopulta muisto vain.

Samoin kuin ennen pitkää lähes koko maapallon elinolosuhteet.

Kuva: Olli Oilinki

Toivoa antavia uutisia

Vaikka näkymät näyttävät synkiltä, voimme me ihmiset vielä pelastaa itseltämme oman kotimme, maapallon. Tuntui uskomattoman vapauttavalta ja voimia antavalta oppia viikonlopun aikana asiantuntijoilta, että maailman tilanne ei kaikilta osin ole niin paha kuin miltä se näyttää. Ihmiskunnalla on vielä mahdollisuus korjata omat tuhonsa, vaikka aikaa ei olekaan enää tuhlattavaksi.

Kuva: Juho Niemelä

Kuulimme muun muassa, että ihminen on pystynyt jo puolittamaan maapallon ilmaston yli neljän asteen lämpenemis-ennusteet reiluun kahteen asteeseen, ja varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana on saatu aikaan laajaa kehitystä ilmaston hyväksi.

Aikaa ei kuitenkaan ole enää ole hukattavaksi, ja tästä eteenpäin tarvitaan entistä enemmän työtä poliittisiin päättäjiin, suuryrityksiin ja yhteiskuntien muihin vaikutusvaltaisiin tahoihin vaikuttamisessa. Muun muassa tätä varten samoin kuin jokaisen oman elämän inspiraatioksi Pyhätunturille kokoonnuttiin.

Kokoontumisessa todellakin on voimaa.

Kuva: Riikka Hurri

Moni, itseni mukaan lukien, retkeilee yleensä joko yksin, läheis(t)en kanssa tai pienellä kaveriporukalla. Harvemmin on tullut kokoonnuttua 7080 muun vapaaehtoisen luonnonystävän kanssa yhteen, ja punottua suunnitelmia yhteisen pallomme hyväksi.

Ja ehdittiinhän viikonlopun aikana sentään myös laskea ja hiihtää vähäsen. Reissun jälkeen mieli olikin huomattavasti optimistisempi, energisempi ja hyvinvoivampi kuin silloin kun on tullut pyöriteltyä ilmastoahdistusta itsekseen metsissä hiippaillessa.

Lopuksi haluaisin sanoa kaksi sanaa, ennen kuin lähden läppärin äärestä liukulumikenkäilemään läheisen järven jäälle:

Ei luovuteta!

Kuva: Juho Niemelä

Lue myös

Protect Our Winters (POW) Finland

Lumikenkäreitti Torvisen majalta Luoston kylälle – paras maisema löytyy hitusen reitin ulkopuolelta

Alkutalvi tunturissa – kuvasarja Pyhä-Luoston kansallispuistosta

Pyhän Isokuru on kiistatta yksi maamme häkellyttävimmistä paikoista – tiedät sen, jos olet sen kokenut

Pyhäkurun valloitus kiipeilemällä & e-fatbike-retki iki-ihanalle Tunturiaavalle Pyhätunturilla

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.