Taalintehtaan merenrantaruukki ihastuttaa – tällainen anti on 3,5 km pitkällä Ruukinkävely-reitillä

Taalintehtaan pieni merenrantapitäjä löytyy Kemiönsaarelta Varsinais-Suomesta. Vanhan masuunin raunioilta alkunsa saa joukko kävelyreittejä. Me ajelimme paikalle takatalven töräyttämien lumihankien vielä hallitessa maata, joskin aurinko porotti pilvettömältä taivaalta koittaen parhaansa mukaan tehdä takatalvea tekemättömäksi. Paikallisen lumitilanteen nähdessämme päätimme valita reiteistä sen, joka kulkisi mukavasti sulia ja kuivia katuja pitkin – Ruukinkävelyn.

Rengasreitti 3,5 km

Ei tulipaikkaa, mutta ravintoloita ym

Lähtöpaikka kartalla (Tullinmäentie, kirjaston vieressä)

Saavuimme paikalle lauantaipäivällä. Oikeaan osoitteeseen saavuttuamme huomasin vanhan masuunin, jonka tunnistin valokuvista – Sanna-Mari Kunttu on kirjoittanut aiemmin yleispätevän esittelykoosteen täältä alkavista reiteistä. Piha oli kuitenkin luminen eikä silmiimme osunut ilmiselvää parkkipaikkaa, joten todettuamme kirjaston olevan kiinni, jätimme auton sen autioon pihaan.

Jo kirjaston pihasta näkyi vanhan ruukin tunnelmaan sopivia rakennuksia. Alla kuvassa näkyvät kuonatiilestä rakennettu vanha mekaaninen verstas ja takana punainen Mustepullo-niminen talo, molemmat 1800-luvulta.

Totean tähän heti, että jos olisimme jo kotona osanneet päättää kulkevamme juuri tämän reitin, Ruukinkävelyn, olisin ottanut siitä paremmin selvää etukäteen. Sinulle, arvon lukija, suosittelen, että teet niin. Reittiä ei nimittäin ole merkitty maastoon, eikä sen varrella olevista kohteista ole kadunvarsilla tietoja. Tietoja sen sijaan löytyy Kemiönsaaren sivuilta, joista paljastuu hieno tarinakartta ja mielenkiintoista informaatiota matkan varren rakennuksista, kun vain huomaa katsoa tätä sivua.

Meillä kävi tällä kertaa niin, että pistävän kirkas keväinen aurinko teki kännykän vilkuilusta rasittavaa joka kadunkulmassa. Ilman kännykkää emme kuitenkaan olisi tienneet, mistä kääntyä milloinkin. Jos ja kun joskus kuljen tämän reitin uudelleen – ehkäpä vaikka syksyllä! – piirrän tai tulostan kartan itselleni paperisena mukaan, merkitsen siihen sen varrella olevat mielenkiintoiset rakennukset ja luen niiden taustat etukäteen, jotta saan niistä matkan varrella sitten enemmän irti. Paperikartan katselu on minusta paljon mukavampaa ja leppoisampaa kuin jatkuva kännykän vilkuilu tihrusilmin ulkosalla.

Yllä olevassa kuvassa näkyy rengasreittien varsinainen lähtöpiste. Mieheni luonnehti rakennusta viikinkien grillikatokseksi, mikä sai kaikessa osuvuudessaan minussa aikaan pienen nauruntirskaisun. Rinteen kinkaman takana avautui Dammen-niminen lampi, jonka ääreltä alueen luontoreitit saivat alkunsa. Me tähyilimme sinne, mutta viimeistään todetessamme maaston lumitilanteen ja verrattuamme sitä jo aivan kertakaikkisen totaaliseksi yltyneeseen väsymykseemme lumeen, päätimme, että lähdemme ennemmin nauttimaan Ruukinkävelyn annista. Päätös oli hyvä, sillä saimme Ruukinkävelyltä juuri sitä mitä olimme toivoneetkin: leppoisaa kuljeskelua ihanassa säässä ja hienoissa merenrantamaisemissa!

Yllä vielä kuva lähtöpisteen opastaulusta, missä reitit erottuvat eri värisinä pallovanoina. Ruukinkävely on sininen reitti, joka kulkee lähellä merenrantaa muiden reittien suunnatessa sisämaahan kohti Isoa ja Pientä Masuunijärveä. Lähtöpaikka ja opastaulun sijainti on kuvassa punaisella merkittu i.

Lähdimme matkaan myötäpäivään. Ohitimme vielä talviuniensa viimeisiä rippeitä hiljaa uinuvan Taalintehtaan torin sekä kukkulan, joka tarinakartalla on nimetty Leskien kallioksi merimiesten vaimojen mukaan. Naakat, lempilintuni, kisailivat kuivalla, hiljaisella tiellä kovaa ääntä pitäen, ja satunnaiset ihmisvastaantulijat tervehtivät hymyssä suin. Myös pari peippoa näimme, sekä mustarastaita. Yllä oleva rakennus Hertsbölentien ja Valurintien risteyksessä oli yksi alueen monista hyvin samannäköisistä, jopa melkein identtisistä rakennuksista, mutta en onnistunut sen nimeä tai historiaa onkimaan esiin.

Valuritietä pitkin matka eteni Rantatielle, ja nautin saadessani katsella ja nuuhkutella jäistä vapaata merta. Aurinko häiki lasien läpikin, mutta annoin sen rauhassa häikiä – kyllä vain on kesää jo odotettukin! Tulkoon helteet! Laineet löivät rantaan, josta ne olivat jo syöneet hankia pois. Veneet köllöttelivät jään ja veden valtaamina rantatörmällä ja lokit täyttivät äänimaailmaa. Mereltä saapui moottorivene, jonka viimeinen etappi jäähileen läpi päästi ilmoille suloisen suhinan.

Löysimme rannasta penkin, jolle aivan hetkeksi istuimme. Ihana meri. Ihana, tuloillaan oleva kesä. Tätä kirjoittaessa on retkestämme kulunut vain pieni hetki, mutta jo tänä aikana ovat lämmöt alkaneet saapua ja syödä hankien voimaa pois saaristoa pakastamasta. Jos Ruukinkävely on mukava reitti lumien aikaan, on se varmasti todellinen helmi kesällä!

Saavuimme paikkaan, jossa oli rykelmä muusta rakennuskannasta erottuvia, mielenkiintoisia harmaita kivirakennuksia. Opin, että ne olivat hiiliuuneja. Nekin ovat 1800-luvulta, ja niitä on ollut kaikkiaan 28. Nyt jäljellä on 11. Hiiliuunissa on poltettu puuta puuhiileksi, jota tarvittiin raudan valmistukseen. Rautaa taas valmistettiin masuunissa – ilmeisesti siis siellä, mistä tämä reitti alkoi. Kuulemma hiiliuunit ovat aikansa päivinä tupruttaneet Taalintehtaan taivaalle oikein sankkaa savua ja nokea. Nyt ne olivat kevätpäivän maisemassa suorastaan heleä näky valkoisen hangen, sinisen taivaan ja sokaisevan auringon kanssa.

Kiviuunien kulmalla oli meidän jo riisuttava välistä yksi paitakerros pois – oli niin lämmin. Saavuimme Malmintietä pitkin Tallimäentielle, jossa keltaiset hienot rakennukset paistattelivat päivää. Siinä olisi ollut ravintolaakin, jos olisimme olleet eri aikaan liikkeellä, mutta nyt tyydyimme vain tutkimaan rakennuksia katseillamme ja ihailemaan niiden keltaisuutta. Tunsin pienen ilon läikähdyksen tajutessani, että siinä olivat rinnakkain talli ja poni – Stall’s Bar & Food ja elokuvateatteri Bio Pony.

Näillä kulmin oli muuten paljon myös parkkipaikkoja, joista kävelyn voisi varmasti hyvin aloittaa.

Kävelimme karttaa seuraten Taalintehtaantien mutkan mukaan kaartaen ohi koirapuiston ja kohti kivistä kappelia, joka seisoi metsäisessä rinteessä hieman puuston suojissa. Sen kulmalta olikin enää lyhyt ja joutuisa laskettelu kohti lähtöpistettä. Juuri ennen perillä oloa kiinnitin huomiota vielä vasemmalla puolella rinteessä kohoaviin kauniin vanhoihin, punaisiin rakennuksiin, jotka sitten ilmenivät olevan Taalintehtaan vanhimmat säilyneet rakennukset, Norrbackenin tuvat 1700-luvulta. Ne on aikoinaan rakennettu masuunin työntekijöiden kodeiksi.

Suosittelen Ruukinkävelyä kaikille, jotka saapuvat Taalintehtaalle ja haluavat tutustua kylään tällaisen mukavan leppoisan kävelyretken verran vuodenaikaan katsomatta!

Sijainti: N=6662365.451, E=249610.111
(ETRS-TM35FIN)