Syötteen kansallispuisto fatbikella: 4 yötä, 3 tupaa, 76 kilometriä. Osa 1/2

Talvi, mies, pyörä ja erämää. Pakkasin pyörääni ja ahkiooni varusteet neljän yön retkelle – suunnittelin retkeni kulkevan Toraslammen sekä Ahmakallion ja Rytituvan varaustupien kautta, jotka toimivat Syötteen seikkailuni yöpaikkoina ja tukikohtina.

📌 Lähtöpaikka kartalla
➡ reitit 3,5–15 km
🔥 tupa, grillipaikka ja kuivakäymälä
ℹ Syötteen talvireitit: Kartta

Syötteen kansallispuistossa Pudasjärvellä voit kokea jotain ainutlaatuista, jotain, joka on mahdollista vain täällä. Syötteellä on kilometritolkulla talvireitistöä, joka on tarkoitettu lumikenkäilijöille, retkihiihtäjille sekä fatbike-pyöräilijöille. Reitistö on suunniteltu poikkeamaan autiotuvilla ja päivätuvilla, joita on yhteensä huikeat kahdeksan kipaletta. Reittejä voi suunnitella kolmen kilometrin pyrähdyksestä aina 80 kilometrin lenkkiin.

Torstai 28.2.2019

Kaarsin Syötteen luontokeskuksen lumiseen ja hämärään pihaan torstai-iltana kello 19:30 hujakoilla.

Karkkilasta lähdettyäni oli muutama aste lämmintä, nyt avatessani auton oven tuntui raikas pakkasilma ihanalta sitä sisään hengittäessä. Rapsakassa -10C illassa nostin pyöräni auton takahutlaarista ja kiinnitin ahkion sen perään. Pikainen tarkastus, että kaikki on mukana, ja suuntasin pyörän keulan kansallispuiston komean portin ali kohti pimeää metsää ja viikonlopun seikkailua sydämeni hakaten jännityksestä rinnassani.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on halttunen_syote_2-1030x580.jpg

En ehtinyt kauaa polkua alaspäin lasketella, kun huomasin, että jotain savua nousee kuusten latvojen lomasta. Mutta kun sammutin valot, huomasin revontulien loimottovan kirkkaan vihreinä. Näin Syötteen jumalat, haltiat ja mennikäiset minut reposen hännän heilautuksin ottivat vastaan. Tämä seikkailu ei voisi epäonnistua. Jatkoin rauhakseen polkemista Annin tuvan ohi ja sillan poikki, josta polku alkoi pikku hiljaa nousemaan Pirunharjun metsikköön. Polku johti suon laitaan, jolloin oli kumottava pyörä hankeen ja suu auki vain tuijotettava taivaalle.

Kaikkea minäkin olen reissuillani nähnyt, luontoa ja sen ihmeitä päässyt kokemaan. Mutta nyt taivaalle katseeni luodessani hengitykseni salpaantui. Revontulet halkaisivat koko taivaan kannen, muuttaen muotoaan, välkkyen vihreän ja violetin eri sävyissä. Sormet kohmeessa yritin taltioida edes osan siitä, mitä koin ja näin.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on halttunen_syote_3-1030x580.jpg

Kaikkialla muualla maailmassa tätä ilmiötä kutsutaan taivaan tuliksi, pohjoisen valoksi. Vain meillä Suomessa on revontulia. Nimi voi olla peräisin uskomuksesta, jossa pohjoisen tuliketun hännästä sinkoaa taivaalle kipinöitä sen juostessa hangella. Toisen tulkinnan mukaan metsäsuomalainen, loitsua tarkoittava repo-sana on antanut nimensä maagiselle ilmiölle, loitsutulille taivaalla. Revontulia on ennen pidetty myös hiukan pelottavina ja uhkaavina. Niiden loimottaessa ei pitänyt turhaan möykätä, etteivät tulet polta riekkujaa poroksi.

Reposten himmentyessä jatkoin matkaani kohti Toraslammen autiotupaa. Pimeässä polkeminen kohti tuntematonta. Näin täyspakkauksessa ahkio tuntuikin yllättävän raskaalta, olin toki testilenkkejä tehnyt, mutta olisi varmaan pitänyt myös täyspakkaus perässä ajella. Mutta rauhallisesti etenin eteenpäin kivikovalla polulla, jossa leveyttä riitti liki kahdelle pyörälle. Pakkasen paukuttaessa puita ja purressa poskipäitä oli tämä jännää puuhaa. 10 kilometrin matka tuntui loputtomalta. Epävarmuus majapaikan löytämisestä meinasi ottaa miehen haltuun, mutta luotin reitillä oleviin opasteisiin, ja seurasin niitä vain eteenpäin. Ja sieltähän se pyörän valokeilaan mökki viimein ilmestyi. Helpottuneena talutin pyörän tuvan seinustalle ja astuin tyhjään tupaan peremmälle.

Hengityksen höyrytessä pistin tulet kamiinaan ja aloin purkaa tavaroitani ja valmistamaan iltapalaa. Mökissä oli varmaan käyty aikaisemmin päivällä, sillä se lämpeni nopeasti. Ennen unille menemistä kävin vielä ulkona katsomassa, reposet olivat haihtuneet, ja tilalle olivat täydelliseen hiljaisuuteen syttyneet miljoonat tähdet. Ennen nukahtamista luin hetken, olisi pitänyt Kalevala ottaa sen juhlapäivän kunniaksi mukaan, mutta pieni Tuntematon kulkee näppärästi retkillä matkassa.

Siinä rauhoittuessani aloin kuunnella, mitä ympärilläni oikein tapahtuu. Toraslammen kämpällä on kummitustuvan maine. Tarinoiden mukaan 1800-luvun loppupuolella lammen rannassa on ollut torppa, jossa asuivat ukko ja eukko. Eräänä päivänä oli ukko saanut kalareissulla emännästä tarpeekseen, törkännyt tämän veden varaan ja hukuttanut lampeen airolla veden alla pitäen. Ja siitä lähtien, silloin tällöin, on Toraslammen alueella kuultu kummia.

Siinä puiden paukkuessa kaminassa, kevyesti loimottaen punaista hehkuaan kämpän ikkunoihin, alkoi mielikuvitus laukata. Silmät sulkiessani ja kuulon tarkentuessa olin kuulevinani, että joku kävelee kämpän ulkopuolella lumen naristessa huopikkaiden alla. Kunnes tajusin, että ne olivatkin minun paljaat varpaani, jotka narisivat laveria vasten.

Hyvää yötä.

Perjantai 1.3.2019

📌 Toraslammen tupa

Aijjaijjai – kylläpäs tuntui mukavalta herätä aamun kajon sarastaessa akkunoista kämpän sisälle. Nousta lämpöisen makuupussin suojista tuvan viileään aamuun, ja laittaa tulet kaminaan, josta hetkessä levisi pehmeä lämpö täyttäen tuvan. Yön nukuin hyvin, joskin pätkissä. Kello kuuden pintaan havahduin kevyeen puheensorinaan, joka kantautui puuliiterin nurkalta. Tuli kiire nousta ylös ja järjestää tupa asialliseen kuntoon, koska olin levittäytynyt kamoineni lahjakkaasti ympäri huushollia ahkiota ja fillaria myöten. Kun sain vaatteet päälleni ja vähän järjesteltyä nurkkia kömmin tuvasta ulos, mutta en tavannut ketään, enkä nähnyt muita jalanjälkiä omieni rinnalla. Tuumin, että näinköhän se muori kävi minut herättelemässä?

Siinä aamukaffeja keitellessä sain soiton Syötteen eräpalveluilta, johon olin aikaisemmin viikolla #Fillaripäiväkirja-projektini yhteistyökuvioden johdosta ollut yhteydessä. Iloinen naisihminen reippaasti höpötellen kysyi minulta, että haluanko koiravaljakkoajelulle. Eihän tuollaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä, varsinkin kun kävi ilmi, että tila sijaitsi aivan Toraslammen kulmilla, vain neljän kilometrin päässä, ja kaiken lisäksi tilan isäntä oli kelkalla ajellut myös talvireitin, joka lähti tuvan läheisyydestä. Joten aamupalan jälkeen laitoin kamat kasaan kohti uutta päivää. Jätin ahkion odottelemaan tuvalle. Nähdään pian!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on halttunen_syote_24-1030x581.jpg
Syötteen eräpalvelut

Neljän kilometrin matka huskytilalle meni leppoisasti ja kevyesti ilman ahkiota, ja olin perillä ennen kuin huomasinkaan. Jo kaukaa kuulin koiruuksien haukunnan ja ulvonnan, ja kun saavuin perille, sain seurata työntekijöiden askareita, kun he valmistelivat neljää valjakkoa ajokuosiin. Tilalla on kaiken kaikkiaan liki 100 koiruutta, joiden jokaisen nimen työntekijät tuntevat – ja se oli helppo uskoa, kun katsoi, miten hyvin koiria kohdeltiin. Sen huomasi myös siitä, että kenenkään ei tarvinnut pelätä koiria ja koirat olivat kiinnostuneita vieraista. Isoimman huomioin taisivat kumminkin viedä neljä penikkaa, jotka emonsa kanssa hääräsivät samassa aitauksessa.

Itse pääsin 12 kilometrin valjakkoajelulle. Samaan aikaan lähti lisäkseni kolme pariskuntaa, jotka vaihtoivat ohjastajan paikkaa puolivälissä reittiä. Reitti kulki liitäen läpi kauniiden erämaamaisemien valmiiksi tehdyllä uralla. Ajelun onnistumista valvoivat tilan työntekijät ajaen kelkoilla hyvän matkaa joukon edellä ja takana, häiritsemättä liikaa vapauden tunnetta. Vauhti nousi välillä kovaksi ja sitä liidettiin viiden koiran vetämänä, viiman nostaessa vedet silmiin ja suupielten noustessa kohti korvia. Kerrassaan komia elämys. 12 kilometrin matka hujahti kuin siivillä, vaikka taisivat nuo koiruudet loppua kohden vähän väsyä 100 kilon vetämiseen. Sitten olikin maukkaiden pannukaffen ja pullan paikka nuotiolla, jossa muiden ajelulla olleiden kanssa vaihdettiin ajatuksia ja tunnelmia.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on halttunen_syote_21-1030x579.jpg
Vinhaa kyytiä

Heilautin hyvästit ja hyppäsin fillarin päälle kiitollisena kokemastani. Kieppautin itseni Toraslammelle, josta nappasin ahkion perääni ja otin suunnaksi Ahmatuvan varauskämpän. Lähdin kohti luontokeskusta seuraillen pääuraa, joka kulkee Luontokeskukselta Rytivaaraan ja takaisin. Uralta pääsee nousemaan kahdesta kohtaa Ahmavaaran laelle, minä valitsin jälkimmäisen. Heti uralta käännyttyäni kohti Ahmatupaa, alkoi polku hiljalleen nousta ylöspäin. Mitä ylemmäs sain itseni kammettua, sitä kauniimmiksi kävivät maisemat. Metsässä naava roikkui pitkinä soiroina pitkin näreen oksia. Osan puista peitti lumi liki kokonaan. Lähes kolmen kilometrin ylämäessä sai kampea pyörittää, että sain ahkion vaaran päälle. Mutta sitten saikin lasketella pari kilometriä Ahmatuvalle ihaillen edessä avautuvaa avaraa maisemaa, joka illan kajossa alkoi sinertää.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on halttunen_syote_18-1030x579.jpg
Keskellä kaiken valkoisen

Olin varannut punkan varauskämpästä, jossa jo iso lapsiperhe oli asettautunut taloksi. Valitsin punkan ja purin kamani sen päälle. Nälän kouristaessa suolenmutkaa, lähdin Ahmakodalle tekemään ruokaa. Kodan vieressä oli puropahanen ja kaivo, josta sain vettä. Siinä tulia laittaessa tuli perheen isäntä kysymään: ”Oletko saunaan menossa?” Tottahan toki se päivän päätteeksi löylyt maistuu, kiitos. Varaustuvan varanneille kuuluu sauna samaan hintaan. Mutta ensin syödään!

Nuotiolla valmistettu lohisoppa maistui pitkän päivän päätteeksi taivaalliselta kodan lämmössä ja savun tuoksussa. Hetken sulateltuani pääsin minäkin sitten nauttimaan saunan löylyistä ja lumihangen kylmyydestä kahden nuoren miehen kanssa, jotka olivat ruokaa tehdessäni myös asettuneet taloksi. Miehet olivat lähteneet retkeilemään metsäsuksilla ja rinkka selässä, kulkien valmiita reittejä sekä omia latujaan.

Siinä se löylytellessä kello hujahti kymmeneen, ja tuvalle noustessa oli lapsiperhe jo painunut unten maille. Mutta isäntä veteli hirsiä ihan olan takaa, niin, että pöllien välistä pölyt irtosivat. Öitä – toivottavasti hyviä, sillä huomisesta olisi tulossa pitkä päivä…

Juttusarjan toinen osa julkaistaan lähipäivinä!

#FILLARIPÄIVÄKIRJAn seikkailuja sekä tarinointia kaikkeen retkipyöräilyyn ja mettäilyyn liittyen voit seurata myös:

Instagramissa / Facebookissa / YouTubessa

Lue lisää Syötteen kansallispuistosta:

Retkipaikan vinkit Syötteelle

Luontoon.fi

Syötteen talvireitit

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.