Syksyinen Nallikari, Oulu

Syyskuisena lauantaina tyttären kanssa oli suunnitelmissa Hailuodon katsastaminen, mutta haistellessamme tuulia ja ilimaa tulimme siihen tulokseen, että teemme reissun paremmalla ajalla ja kelillä. Suuntasimme kuitenkin merenrantaan – Nallikariin.

nallikari2

Nallikari on 2013 EU-rahalla kunnostettu virkistys- ja matkailualue Oulun Hietasaaressa – Oulujoen suistossa – melkein keskellä Oulua.

nallikari3

Nallikari on tunnettu kilometrin mittaisesta hiekkarannasta.

nallikari4

Nallikarin “Majakka” – näkötorni merelle – on valmistunut 1988. Rantavahdin maja näytti uudemmalta.

nallikari5

Majakalle pääsee aallonmurtajaa pitkin.

nallikari8

Aallonmurtajan kuppeessa sijaitsee 1970-luvulla rakennettu rantapaviljonki Ravintola Nallikari ja uimarannan toisella reunalla Kylpylähotelli Eden.

nallikari9

Rannalla bongattiiin joutsen, parit lokit ja varisperhe etsimässä ruokaa meren viskaamista kellukkeista.

nallikari10

Pohjoisviimassa alkoi hiukan viluttaa ja suuntasimme rantapaviljonkiin kupposelle kuumaa. Olipas vallan mainiosti kunnostettu hiekkaranta.

Pohdimme tyttären kanssa että olemmeko nähneet Suomessa vastaavaa hiekkarantaa. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen menetetty Savon Rivieera – Ritoniemen hiekkaranta. Ai, että jos se olis laitettu vastaavaan kuntoon…

Nallikari kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7212810, E 425162.

Juttu julkaistu aiemmin Satunnainen Retkuilija -blogissa.

2 replies
  1. Jarkko Mykkänen
    Jarkko Mykkänen says:

    Hietasaari on lintuharrastajien tapaamispaikka, ympäri vuoden. Huhti-Toukokuu on hyvä tarkkailla muuttoa Toppilansaaren nokalta. Talvella linnut tarkkaillaan useilta metsäruokinnoilta, joista keskeisin on Vaaskiventien varressa lähellä länsirantaa. Upea paikka ympärivuotiseen lintuharrastukseen. Nisäkkäitä on metsäkauris jokatalvinen, kärppiä kuvataan syklin huippuvuosina, ja kettu tulee poluilla vastaan. Talvipolkuja on ja risteää useita, tammikuun päivä menee täällä. Kannattaa siis nallikarista suunnata etelään Mustasalmen siltoja pitkin parhaaseen Hietasaareen. Paikka on myös hiljainen, varsinkin tehtaan huoltoseisokin aikaan.

    Vastaa
    • Jonna Saari
      Jonna Saari says:

      Kiitos paljon kiinnostavista lisätiedoista Jarkko! Alue vaikuttaa olevan oikea luonnonystävän huippukohde 🙂

      – Jonna Saari / Retkipaikka

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.