LPM400 – eli Luontopolkumiehen 400. kävely. Suotaival Torronsuolla.

Torronsuon kansallispuistoon on viime vuosina saatu uusia reittejä. Lyhyet Suopursupolku (120 m) ja Suokukkapolku (650 m) ovat helppokulkuisia, sen sijaan 8,5 kilometrin Suotaival on keskivaativa. Luontopolkumiehen 400. kävely suuntautui Suotaipaleelle.

Suotaival Torronsuon kansallispuistossa Tammelassa
Päivämäärä: 20.5.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 400
Reitin pituus: Virallisesti 8,5 km (Matkamittauksemme näytti 10 km, tosin hieman pidennetyllä reitillä)
Kohokohdat: Valloittavat suomaisemat, luontotorni
Parkkipaikka: Kiljamon parkkipaikka, Somerontie 732. Paikka kartalla. (Ruuhka-aikana suositellaan myös uutta Pehkun parkkipaikkaa, Somerontie 840. Lisää aiheesta tekstissä)
Opasteet/kyltit: Toistaiseksi hieman puutteelliset. Sinisiä reittimerkintöjä tulossa lisää luontoon, ilmeisesti.
Varusteet/jalkineet: Kelin ja oman tarpeen mukaan
Keskivaativa reitti
Yksi tulipaikka

Uskomatonta! Enpä olisi kesällä 2017 arvannut, että kuusi vuotta myöhemmin olisi jo 400 polkua kävelty ja blogattu. Myönnettäköön kuitenkin: manipuloin tämän tekstin 400:nneksi, vaikka Ahvenanmaalla lomaviikolla kävellyistä reiteistä muutama on vielä kirjoittamatta. Ne saakoon luvan tulla seuraavilla numeroilla. Tasasataset olen kuitenkin aina juhlistanut isommalla porukalla ja kuohujuoman kanssa, niin tälläkin kertaa. Sain seuraksi ystäväni Marin ja Pirren. Ehdotin muutamaa reittiä ja neljäsataseksi valikoitui Torronsuo ja suhteellisen uusi ympyräreitti, Suotaival.

Ajelimme Torronsuolle toukokuisena lauantaina hieman ennen puolta päivää. Arvelin, että parkkipaikka saattaisi olla melko täynnä – minulla oli muistissa toissa syksyinen käynti, jolloin olin yksin liikkeellä ja ajattelin lähteväni tämän ympyräreitin kiertämään. Silloin en mahtunut parkkipaikalle ja vaihdoin kohdetta kokonaan! Tosin oli syysloma-aika ja Hesari oli juuri tehnyt jutun Torronsuosta, eipä ihme, että ihmiset olivat liikkeellä niin aktiivisesti. Nyt parkkipaikalla oli tilaa. Auto parkkiin, reput selkään ja reitille. Ensin tutkittiin opastaulua Kiljamon parkkipaikalla.

Viittaan varmasti pariin kertaan edelliseen käyntiini täällä, syksyllä 2019. Linkki tässä. Opastaulu oli silloin hieman eri paikassa, esteettömän reitin alussa. Silloin osa rakenteista (kuten esteettömälle lavalle vievä puupolku) oli huonokuntoisia. Nyt reitti oli kunnossa. Uudet ”tienviitat” olivat nekin kunnossa.

Kuvittelisin Suotaipaleen lähtevän suoraan luontotornille ja siitä pitkospuille. Halusin kuitenkin viedä retkiseuralaiseni heti suomaisemiin, siksi kävelimme lyhyemmän Kiljamon kierroksen pitkoksia tornille. Suora reitti kulkee metsän läpi parinsadan metrin matkan, meille tuli melkein kilometri lisämatkaa. Lintutornille palasimmekin uutta reittiä, Suokukkapolkua. Se on vaativa esteetön reitti, joka päättyy katselulavalle. Tässä ollaan jo menossa kohti tornia. Tässä tienoilla tapasimme porukan, joka tuntui etsivän Suotaipaleen reittiä. (Opasteet ovat vielä puutteelliset. Reitti pitäisi olla merkitty sinisillä merkeillä, mutta niitä on toistaiseksi aika harvassa, lähinnä muutamassa risteyksessä. Luontoon.fi -sivusto lupailee lisää opasteita.) Osasin edellisen käyntini kokemuksella neuvoa porukan oikeaan suuntaan.

Luontotorniin piti tietysti kavuta heti.

Vaikka luontotorni on korkea, suomaisemaa näkee oikeastaan vain yhteen suuntaan – etelään tai kaakkoon. Puusto ympärillä on niin korkeaa, että näköala on rajoitettu. Täältä pystyi kuitenkin kiikaroimaan sen verran, että opastamani porukka oli kuin olikin löytänyt oikean reitin ja oli ylittämässä suota ehkä noin kilometrin päässä.

Olin vähän epävarma reitin taukopaikoista. Siksi päädyimme siihen, että pitäisimme virallisen kuohujuomatauon tässä luontotornin vieressä olevalla tauko- ja tulipaikalla. (Kuva: Pirre Siivonen)

Kippis! Ja kohta lähdettäisiin sitten kiertämään Suotaivalta, opasteen mukaan 8,2 kilsaa jäljellä. Neuvoin muuten taas yhtä porukkaa reitille. He lähtivät kävelemään taukopaikalta nuolien suuntaan ja palasivat hetken päästä takaisin. Näytin Karttaselain-sovelluksesta reitin. Tässä oli ihan lyhyen matkan päässä risteys, josta siniset merkinnät puuttuivat – piti seurata oransseja merkintöjä eli Kiljamonkierrosta, kunnes sininen reitti eroaa siitä. (Kuva: Pirre Siivonen)

Suon ylitykseen. Siitä olen kirjoittanut neljä vuotta sitten sen verran, että jätetään se tänään yhteen kuvaan. Muutoksia aiempaan kävelyyni: pitkospuut ovat uudistuneet (2019 siitä oli jo viitteitä) ja vanhat on jätetty kasoiksi reitin varteen. Niistä olisimme kyllä ideoineet reitin varrella pari lisäpenkkiä. Tässä alkumatkalla tosin muutama istumapaikka onkin (loppumatkalla niistä oli puutetta).

Kuva pitkospuuosuuden loppuvaiheesta. Samasta paikasta löytyy kuva myös vuoden 2019 blogitekstistä. (Kuva: Pirre Siivonen)

Pitkospuuosuuden jälkeen on reilun puolen kilometrin metsäpolkuosuus louhokselle. Siitäkin on jo aiempi kirjoitus, joten siirrytäänpä reitillä eteenpäin – osuudelle, jota en ollut aiemmin kävellyt. Louhokselta jatketaan vielä vajaan kilometrin verran metsäpoluilla, välillä ylitetään pieni suo-osuus pitkospuita pitkin. Hetken mietimme näiden siltojen (niitä oli reitin varrella useampia) käyttötarkoitusta, mutta ilmeisesti täällä risteilee talvella hiihtolatuja. Pitkospuut ylitetään siltoja pitkin.

Meillä oli jo viisi ja puoli kilometriä kävelyä takana kun saavuimme hiekkatielle. Tätä Haipontietä kävellään yli kilometri. Opasteiden puutteessa käännyime kerran polulle, jossa oli Ilvesreitin merkki. Se toi kuitenkin takaisin tien laitaan. Tässä vaiheessa uskoin opasteita – päätin, että tieltä käännytään vasta kun reitillä olisi selvä sininen Suotaival-merkki.

Tiellä oli muuten muitakin käyttäjiä…

No nyt. Reilu kilometri tieosuutta takana ja tien laidassa oli selkeä opaste. Suotaivalta jäljellä kyltin mukaan vielä 3,3 km.

Vuorossa taas pidempi suon ylitys. Blogin pääkuva on otettu näiltä pitkoksilta. Alkumatkan suopätkä lienee parin kilometrin pituinen, tässä suota ylitetään noin kilometrin matka. Odottelimme vähän sopivaa taukopaikkaa. Edellinen oli ollut louhoksella, seuraavaa ei vain kuulunut. Olisipa mukavaa, jos uusille pitkoksille olisi luotu pari penkkiä – ei valitettavasti ainuttakaan.

Vuorossa on vielä yksi metsätaival. Muutaman sadan metrin matkalla oli niin kuusikkoa, koivikkoa kuin männikköäkin. Kaikissa kasvoi kuitenkin lehtokasveja, rehevällä maaperällä ollaan.

Vastaan tuli yllätys. En ollut kuullutkaan Pehkun parkkipaikasta. Tänne oli siis luotu uusi ja todella tilava parkkipaikka. Mahtoiko se olla olemassa jo puolitoista vuotta sitten syksyllä, kun käännyin Kiljamon parkkipaikan kohdalla ympäri sen ollessa täynnä. Parkkipaikalla on myös puusee. Mutta ei piknikpöytää! Meillä oli tarkoitus pitää tauko, mutta se jäi pitämättä. Jatkoimme taas matkaa. Kiljamon parkkipaikalle lienee noin kilometri – se kävellään melko uusia pitkoksia pitkin. Parkkipaikan laidalla ylitetään rentukoita ja kortetta kasvava oja.

Viimeiset pitkokset. Taas puukasoja. Kyltit muistuttivat, ettei puukasoja pitäisi mennä sotkemaan, joten emme saaneet tehtyä niistä istumapaikkoja (tosin huomasimme, että joku oli kyllä napannut yhden pölkyn pystyyn pitkoksien viereen, luultavasti istumista varten). Reitillä oli tänään paljon porukkaa. Vastaantulijoita oli paljon. Myös nelijalkaisia kavereita oli otettu paljon mukaan.

Palasimme Kiljamon parkkipaikalle. Matkaa kertyi tosiaan kymmenisen kilometriä – siitä reilut kilometri on ylimääräistä reittiä Kiljamon kierroksella ja luontotornilla mutkittelusta. Aikaa tähän reittiin kului kolme tuntia ja kaksikymmentä minuuttia. Kävelijöitä oli tänään todella paljon, tapasimme varmasti kymmeniä ihmisiä. Jatkoimme vielä hetken (ilman matkamittauksia) ja käväisimme uudestaan luontotornilla, jotta saimme pitää kahvitauon ennen pääkaupunkiseudulle paluuta. Saatiinpa toiset kuohujuomatkin (Kiitos!) – täten voidaan antaa suositus alkoholittomalle seljankukka-lakka-kuohuvalle.

Reitti ei ole kovinkaan vaativa. Metsäosuuksilla on muutama mäki ja jonkin verran kantoja, juuria ja kiviä, mutta eipä juuri keskimääräistä enempää. Korkeuserot ovat vähäiset, ilmeisesti hiekkatieosuudella käytiin noin parikymmentä metriä suon yläpuolella, muuten erot ovat muutaman metrin luokkaa. Erinomainen muutaman tunnin kävelyreitti – jahka tänne saadaan hieman lisää opasteita ja toivottavasti myös pari istuskelupaikkaa!

Lopuksi: neljännensadannen blogitekstin yhteydessä kiitokset niille, jotka ovat viimeisellä sadalla kävelyllä olleet mukanani! Kiitos Asko, Eeva, Ipa, Jari, Jarmo K, Jarmo M, Jukka, Johannes, Mari P, Mari W, Pertti, Pirre, Risto, Tero! Luontopolkumies kiittää ja siirtyy seuraavalle sataselle. Olen jo muutamalle sanonutkin, että se viidessadas luontopolku täytyy olla spektaakkeli, alan miettiä sitä nyt!

Sijainti: N=6738344.087, E=313361.692 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=60.736851, GEO:lon=23.576392

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Hyypiön reitti Liesjärven kansallispuistossa
Pohjantikan kierros
Saaren kansanpuiston reitit

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle