Sinivuoren luontopolku Kangasniemellä käy korkealla vuorella ja tarjoaa upeat ja avarat maisemat

Sinivuori sijaitsee Kangasniemellä, Rutakosken kylällä. Se on yksi Kangasniemen korkeimmista paikoista. Huipulle kiipeäminen vaatii hieman sisua, nousua kertyy lähes sata metriä. Luontopolkumies suosittelee, sillä maisemat sen huipulta ovat yllättävän avarat. Sinivuoren huipulla sijaitsee myös hyvätasoinen kota.

Sinivuoren luontopolku Kangasniemellä
Päivämäärä: 7.8.2020 ja 8.8.2025.
Luontopolkumiehen reittinumero: 177.
Reitin pituus: 6,2 km.
Kohokohdat: Jylhä Sinivuori ja sen komeat maisemat.
Parkkipaikka: Sinimäentie 63, noin 5 autolle. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät.
Varusteet/jalkineet: Paikoin kosteaa, paikoin heinikkoista. Vedenpitävät jalkineet plussaa.
Vaativuustaso: Vaativa reitti.
Tulipaikka: Yksi tulipaikka.

Sinivuoren luontopolulla piipahdin ensimmäisen kerran kesällä 2020. Melko pian käyntini jälkeen kuulin, että reittiä oli muutettu ja päätin jossain vaiheessa käydä paikalla uudestaan, jotta tutustuisin uuteen reittilinjaukseen. Nyt, elokuussa 2025, ajelin Kangasniemen ohi ja päätin lähteä tutustumaan luontopolun uudistuksiin.

Aiempi pysäköintipaikka ja lähtöpiste Rutakoskentien laidassa oli yhä käytössä, mutta uusi luontopolun esite tarjoaa kuitenkin pysäköintipaikkaa Sinimäentien varresta. Sinne siis. Auto parkkiin ja ihailemaan uutta reitin opastaulua. Parkkipaikka on reitin eteläisimmässä kohdassa. Aiemmin reitti lähti koilliskulman tienristeyksestä, kulki vastapäivään Sinivuoren yli ja jatkui Rutakoskentien tuntumassa ympyräreitin loppuun. Uusi ympyräreitti on tehty kokonaan Sinivuoren tuntumaan ja sen pohjoisreunalta voi tehdä pistoreitin koilliskulmaan. Päätin tehdä näin.

Aloitus metsätietä pitkin, loivaan ylämäkeen. Kyltti muistuttaa, että täällä kuljetaan omalla vastuulla.

Ympyräreitti alkaa noin 200 metrin kohdalla. Risteyksessä on vielä toinen opastaulu reittikarttoineen. Päätin kiertää reittiä vastapäivään, jotta Sinivuoren huippu ja sen taukopaikka osuisi kävelyn loppumetreille. Vastapäivään kuljettaessa tieosuus jatkuu vielä noin 200 metriä, sen jälkeen polku kääntyy vasemmalle metsään. Reittimerkinnät ovat opastaulun mukaan sini-puna maalia, kuten vasemman laidan tolpassa ja koivunrungossa ehkä näkyykin.

Kuvittelin, että tämä itäisempi reitti kulkisi Sinivuoren ohi, tasaisissa merkeissä. Olin väärässä, polku lähtikin nousemaan Sinivuoren rinteelle. Nousua kertyy parikymmentä metriä, ei sen enempää. Reitti on heinikkoinen. Opastaulu varoitteleekin runsaasta kasvillisuudesta. Pitkät lahkeet ovat tarpeen, ehkä myös vedenpitävät kengät. Punkkitarkastuksenkin tein aina hetkittäin, varmuuden vuoksi. Ainakin yhden kerran astelin myös heinikossa hetken väärään suuntaan. Polkua ei ole täällä kävelty niin paljon, että se näkyisi todella selvästi. Tarkkaavaisuutta tarvitaan.

Noin 600 metrin kohdalla ollaan 30 metriä lähtöpaikkaa korkeammalla, tämän reittiosuuden korkeimmassa kohdassa. Tänne oli laitettu yksinkertainen penkki. Itään aukeavaa maisemaa voi istahtaa hetkeksi ihailemaan. Huomasin myös sinisen merkinnän ”kota->” yhdessä penkin lähellä olevassa kuusessa. Tästä kulkisi siis oikopolku Sinivuoren huipulle ja siellä sijaitsevalle kodalle.

Pian alkaa laskeutuminen Sinivuoren itärinteeltä alas. Kaiteet helpottavat jyrkintä osaa. Kaiteita on tässä kolmessakin eri paikassa lyhyen matkan sisällä.

Jyrkähkö rinne ja siinä kasvava sekametsä tuntui eksoottiselta. Voiko tällaista maastoa olla Etelä-Savossa? Samanlaista rinnettä olin kävellyt keväällä Vaara-Kainuun sydämessä, jylhällä Kometon kierroksella Puolangalla.

Tunnelma vahvistui toiseen suuntaan katsoessa. Sinivuoren kalliojyrkänne siinteli selkäni takana.

Ja vielä yksi yllätys. Reitti ei laskeutunutkaan suoraan Vehmaanlahden läheisyyteen, joka oli minulle tuttu edelliseltä käynniltä, vaan kipuaa vielä kerran ylittämään pienen kallion louhikkoineen.

Kallion ylityksen jälkeen laskeudutaan melko jyrkästi tiheässä männikössä. Muutaman metrin päässä odottaa risteys, jossa ympyräreitti jatkuu vasemmalle, pistoreitti Rutakoskentielle sen sijaan oikealle. Kurvasin mäen alta oikealle.

Tämä osuus oli minulle tuttu. Reitti kulkee Vehmaanlahden lähellä kosteikossa. Pitkokset ja sillat olivat yhä hyvässä kunnossa.

Edellisellä käynnillä täällä oli myös taulu, joka ”ehdotti” vaihtoehtoista polkua reitin varrella oleva kesämökin pihan ohittamiseksi. Nyt mökkitietä pitkin menevää reittiä ei enää ollut vaihtoehtonakaan. Polku kiertelee hetken kosteahkossa metsässä, jossa polku oli taas hieman hankalasti havaittavissa. Maalimerkintöjä oli onneksi tarpeeksi ja pysyin polulla.

Pistoreitin viimeiset sadat metrit kuljetaan kuitenkin tätä mökkitietä pitkin. Tässä ohitetaan hakkuuaukea, johon on jätetty pari kuvauksellista siemenpuuta.

Saavuin Rutakoskentien laitaan. Kävelyä takana 2,8 kilometriä. Tähän olin edellisellä kerralla jättänyt auton, levennykselle Rutakoskentien ja Taipaleentien risteykseen. Nyt tein vain nopean käännöksen ja läksin palaamaan tätä janareittiä kohti Sinivuorta.

Paluu pistoreittiä pitkin. Kohta olin taas ympyräreitin risteyksessä. Kodalle reilu kilometri.

Reitti ohittaa Vehmaanlahden parinkymmenen metrin päästä. Taisin vähän ihmetellä, miksi polku ei voisi käydä Iso-Sininen nimisen järven rannassa. Todennäköisesti lähistöllä olevien kesämökkien rauhaa on haluttu suojata. Kohta reitti lähtee nousemaan kohti Sinivuorta. Reitin pohjoisimmassa kohdassa oli tehty avohakkuu – ja se oli aiheuttanut sitten hakkuualueen laitaan muutaman tuulenkaadon, kuten usein tapahtuu. Kaatuneet puut sai kierrettyä melko helposti.

Tämän kohdan muistin. Koko reitin pohjoisimmasta pisteestä käännytään kohti etelää ja alkaa nousu kohti Sinivuoren huippua.

Tätä en ihan muistanut. Nousu tuntui suorastaan pystysuoralta. Yritin tallustaa askelen kerrallaan ja samalla mietin, paljonko nousumetrejä mahtoikaan olla edessä. Niitä kertyy noin sata. Järven ranta on noin 109 metrin korkeudella, Sinivuoren huippu 213 metrissä.

Lopulta sadan metrin nousu alkoi loppua ja lehtimetsä vaihtui paljon avoimemmaksi mäntymetsäksi. Sinivuoren kota näkyi edessäni. Esitteessä kerrottiin, että tässä vaiheessa ”retkeilijä voi päästää pienen ilon huudahduksen juuri tehdystä saavutuksestaan” – ehkäpä vähän tuuletinkin nousun kunniaksi. Kodan lisäksi mäen päältä löytyy pöytä ja penkit, vessa ja puuliiteri.

Täällä Sinivuoren huipulla ollaan siis 213 metrin korkeudessa. Maisemat ovat jylhiä – oikeastaan suorastaan harvinaiset näillä leveysasteilla. Sekä pääkuvassa että alla olevassa kuvassa hienoa maisemaa, joka aukeaa länteen päin.

Sadetta oli tulossa. Olin seuraillut sadetutkaa ja todennut, että perusvauhdilla pysyisin kuivana koko kävelyn ajan. Kuten kuvista voi havaita, lähistöllä satoi – ja melkoisen rankasti. Päätin jättää evästauon pitämättä ja lähdin kiitämään mäkeä alas kohti pysäköintipaikkaa.

Huipulta pysäköintipaikalle oli noin 800 metriä, lähinnä alamäkeä. Sen kiirehdin reilusti alle kymmenessä minuutissa. Kerkesin syödä eväät parkkipaikalla ennen rankkasadetta. Hyvä tuuri!

Reilun kuuden kilometrin kävelyyn meni aikaa hieman alle kaksi tuntia. En kummallakaan kävelylläni nähnyt ainuttakaan ihmistä reitin varrella.

Polku oli kummallakin kerralla ihan positiivinen yllätys. Uusi linjaus oli mielenkiintoinen ja jopa hieman jännittävä. Reitti on toki vaativan puoleinen.

Sinivuorelle voi luonnollisesti päästä vähemmällä kävelyllä (ja hiellä) kävelemällä läntistä reittiä mäen huipulle. Nousumetrejä kertyy vain viitisenkymmentä. Sinivuoren maisema on kokemisen arvoinen, suosittelen lämpimästi sinulle, joka Kangasniemen suunnalla liikut!