Hetki Kuerlinkoilla Lapin kesäillassa

Aurinko paistoi lämpimästi ajellessamme ystäväni kanssa Hannukaisista Äkäslompoloon johtavaa tietä. Olimme matkalla katsomaan Kuerlinkkojen kahta suurta vesiputousta. Tie mutkitteli kuin käärme, ja aina välillä erottui sen vierellä virtaava musta, vuolas joki lehvien takaa. Hevostallin kohdalla käännyimme ylös rinteeseen. Tiesimme, että siellä olisi jotakin, vaikka yhtään viittaa risteyksessä ei ollut asiasta kertomassa. Auto kapusi reippaasti jyrkän rinteen, ja pienen matkan päähän jätimme sen levennykselle parkkiin. Heitimme reput selkään ja jatkoimme pieneksi ja pomppuiseksi käyvää hiekkatietä jalan.

Putoukset kartalla: ylempi ja alempi Kuerlinkka
Reittivalinnoista riippuen lyhimmillään n. 400 metriä
Laavu kartalla
Vaativaa maastoa

Oli ihanan kesäinen arki-ilta. Pitkän kylmän ja sateisen jakson jälkeen saapunut kaunis sää oli suorastaan pakottanut meidät retkelle silläkin uhalla, että aika myöhään siellä tulisi menemään.

Olimme jättäneet auton varovaisesti vähän kauemmas itse kohteesta – mielestäni tie kävi niin pieneksi, etten tohtinut jatkaa sitä pitkin. Niinpä etenimme viimeisen osuuden ensimmäiselle vesiputoukselle jalan. Ohitsemme ajoi kuitenkin henkilöauto, sitten asuntoauto. Totesimme, että ilmeisesti paikka on ihmisten tiedossa ja sinne oli lisäksemme tulossa muitakin. Nämä muut tulijat näköjään tiesivät, että tien päässä on ihan oikea parkkipaikka – ja niin siellä olikin. Muutama auto siihen mahtui.

Tien päässä on jo parhaat päivänsä nähnyt silta, josta ei autolla voi ajaa, mutta jalan siitä pääsee yli. Sillalta alkaa leveä polku ylös vastapäistä rinnettä, ja muiden saapujien suunnatessa sinne, me valitsimme joen itäpuolta kulkevan polun.

Vain muutaman askeleen päässä kuohusi valtavana vesiputous. Se oli Kuerlinkoista ylempi, ja isompi.

Vastarannalla lapset kiipeilivät jyrkillä kallioilla, ja minä en hermoheikkona kestänyt katsoa. Niinpä keskityin katselemaan kaunista maisemaa, johon vesiputous laski. Iltaan kääntyvä aurinko oli juuri luomassa näköalaan lämpimimpiä säteitään.

Alas pauhuava vesi rauhoittui hetkeksi, muodostaen pyöreän altaan. Kauaa ei vesi kuitenkaan altaassa aloillaan pysynyt, vaan jatkoi matkaansa rauhallisena, tasaisena ja matalana koskena eteenpäin metsän suojiin.

Löysimme polun, joka hieman ylempänä rinteessä lähti kuin vaivihkaa seuraamaan jokea. Kivikkoinen polku erottui maastosta huonosti ja oli vaikea kuljettava, jokaista askelta sai harkita tarkkaan. Itikoita ei jostain syystä ollut kuin nimeksi, joten rauhallinen kulkeminen onnistui ja tuntui aika ihanaltakin. Ihanaa, kun on yötön yö. Ei tarvitse katsoa kelloa, ei ole aikatauluja.

Pian alkoi alapuoleltamme kuulua uudenlainen jylinä. Se oli Kuerlinkoista alempi, ja oma suosikkini. Tämä putous on selkeä putous, näyttää siltä, että sen taakse voisi vaikka piiloutua. Sanoin kaverille, että varmaan putouksen takana on Muumien smaragdi.

Tätä putousta pääsee myös tarkastelemaan sekä suoraan yläpuolelta, että vedenrajasta.

Tällä paikalla vietimmekin hyvän tovin. Alemmalla Kuerlinkalla miljöö kehottaa pysähtymään, siinä missä ylemmällä energia ohjaa kulkemaan eteenpäin virran mukaisesti. Katselimme putousta eri kulmista, tutkimme ympäröivää luontoa ja nuuhkimme ilmaa, kun vastarannalla kohoavalla korkealla kalliolla oli nuotio. Kallion päällä on nimittäin laavu tulipaikkoineen, ja aiemmin parkkipaikalla näkemämme seurue oli siellä nyt tulistelemassa. Lapset kiipeilivät kivikossa ja kaikilla näytti olevan mukavaa.

Myös vesiputouksen jälkeen avartuu hieno maisema vastapäiselle, pystysuoralle ja hyvin lohkareiselle kiviseinälle.

Kyllä riitti maisemassa ihmettelemistä! Nautimme Lapin kesän hellästä lämmöstä ja paikan ihmeellisestä tunnelmasta. Vesiputoukset itsessään olivat upeita, mutta alue oli muutenkin todella näyttävä. Kulman takaa kallioseinästä löytyi vielä mielenkiintoinen kivialttari, alttarinmuotoinen särmikäs syvänne kalliossa.

Aika kului kuin siivillä. Lopulta kiipesimme vielä korkealle kallion laelle ja istuimme juomaan vettä. Sitten palasimme autolle, minkä jälkeen ajelimme vielä läheiselle Saivojärvelle pulahtamaan. Saivojärvi on tien vieressä, ja sen vesi on turkoosia ja kirkasta. Jos siis Kuerlinkkojen-retken jälkeen hikeä pukkaa ja uimakamat ovat mukana, kannattaa hurauttaa muutama kilometri Hannukaisiin päin ja käydä tässä järvessä viilentymässä.

Huomaathan! Kuerlinkkojen historiasta kannattaa lukea Jukka Parkkisen jo vuonna 2013 julkaistusta Retkipaikka-jutusta. Artikkeli sisältää muun muassa kiinnostavia vanhoja mustavalkovalokuvia paikasta sekä tarkempia tietoja itse putouksista.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.