Pyöräilijöitä Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa

Pyöräilyä Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa

Porvoossa on yhden Suomen kansallismaiseman eli Porvoonjokilaakson ja Vanhan Porvoon ohella myös kansallinen kaupunkipuisto, johon tulee astuneeksi ihan huomaamattaankin keskellä kaupunkia. Kansalliset kaupunkipuistot sisältävät sekä kaupunkiluontoa että rakennettua kaupunkiympäristöä, mikä kattaa Porvoossa niin historiallisia kaupunkialueita, muinaismuistoalueita, luonnonsuojelualueita kuin kaupunkilaisille pidemmältä ajalta tuttuja puisto- ja virkistysalueita laajalla, yhteensä noin 1,122 hehtaarin alueella.

Kävelijä Porvoonjoen rannalla

Tätä kirjoitettaessa kansallinen kaupunkipuisto löytyy Porvoon lisäksi seitsemästä muusta Suomen kaupungista, jotka ovat Forssa, Hanko, Heinola, Hämeenlinna, Kotka, Pori ja Turku.

Lähdin omalle kansallisen kaupunkipuiston tutkimusmatkalleni Porvoon matkailun käyttööni antamalla vuokra-Jopolla juuri silloin, kun Porvoon komean tuomiokirkon kellot löivät kymmentä. Kuin olisin saanut lähtökilkatuksen! Sompailin fillarilla vanhan Porvoon mukulakivikaduilta, kännykkäkuvia innokkaina räpsivien ulkomaisten turistien välistä sillan yli ja helpommin ajettavalle reitille, eli kevyen liikenteen väylälle Porvoonjoen varteen.

Olin rohkeasti valinnut alleni vaihteettoman pyörän, pääteltyäni, että ajelisin ainakin suurimmaksi osaksi melko tasaisessa maastossa. Jopoilu tuntui sitä paitsi mukavan nostalgiselta ja leppoisalta tavalta liikkua tänä aurinkoisena päivänä.

Kanadanhanhia Porvoonjoen varrella

Olin valinnut pyöräretkeni kääntöpaikaksi Haikon, niinpä poljeskelin Porvoonjoen länsirantaa. Kaupungin vanha ja uudempi keskusta jäivät vastarannalle, kun jatkoin matkaa uudehkojen asuintalojen vieritse etelään.

Saatoin seurata pyörän satulasta joella lipuvia, sekä parkissa olevia veneitä, että rannassa lepäileviä kanadanhanhia, ja ohitin läheltä Taidetehtaan (jonka matkailuinfosta voi muuten hakea esimerkiksi pyöräily- ja ulkoilukartan).

Bongasin #URBCULT-alueen, jonka kasvilavoilla vihersivät koululaisten hoivaamat kasvit, ja olipa siellä tarjolla näin kesän kunniaksi saunakin!

Rantatie Porvoonjoen varressa

Kun pyörätie kurvasi Kokonniementien varteen, pysähdyin hetkeksi ihailemaan komeaa The Great Wave -taideteoksen innoittamaa graffitia pumppaamon seinässä ja jatkoin pyörätien loputtua matkaa eteenpäin Porvoonjoen vartta, Kokonniementien puistomaista käytävää pitkin. Oikealla puolellani kohosi havumetsävaltainen Kokonniemi jyrkästi.

Kohta vastaan tuli hoidettu puistoalue tulipaikkoineen – oiva paikka piknikille. Yksi pariskunta virittelikin tuolejaan joen rantaan nurmikolle. Kaivonrenkaisiin tehdyt kaksi nuotiopaikkaa ovat paljon parempi vaihtoehto retkieväiden grillaukseen kuin kertakäyttögrillit.

Kokonniemeen pitää hoksata ottaa omat polttopuut matkaan, sillä en ainakaan huomannut, että polttopuita olisi kaupungin puolesta tarjolla.

Paviljonkin Porvoonjoen puiston kätköissä

Tämän Kokonniemen kärjessä sijaitsevan kansanpuiston helmiä ovat suloinen, koristeleikkauksin varusteltu keltainen paviljonki (jota töhertelijät ovat ikävä kyllä sotkeneet) sekä huikean hieno, suora lehmuskuja, joka johtaa rannasta paviljongille. Tässä olisi aika uskomaton paikka kesäkahvilalle!

Paviljonkia ja maisemaa katsellessa ajatukseni lensivät vanhoihin, mustavalkoisiin kotimaisiin elokuviin ja kartanoromantiikkaan; rakastunut pari kävelemässä lehmuskujaa pitkin kesäillan hämärässä, viulun soidessa lempeästi taustalla… Paikan viehkeys oli ymmärretty jo 1800-luvulla, koska puiston rakennustyöt alkoivat vuonna 1891.

Puiston ihastelun jälkeen poljin eteenpäin sorapäällysteistä pyörätietä ja alkoi tehdä mieli jätskiä. Hoksasin onneksi katsoa kartasta, että ihan lähellä on Kokonniemen leirintäalue. Hikihän siinä tuli, jopotellessa ylämäkeen, mutta ainakin jäätelöni oli ansaittu.

Samalla oli hyvä tilaisuus tutkailla lisää karttaa. Huomasin leirintäalueelta pois lähtiessäni, että tien toisella puolelta pilkotti Kokonniemen kallioita – sielläkin voisi siis käydä kuljeskelemassa lähiretkellä.

Jopo pyörätien varressa, Porvoo

Uddaksen tienoilla maisema muuttui jälleen avaraksi, kun jokisuisto avautui valtavana vasemmalla puolellani. Toisin kuin sisämaassa, tässä se tarkoitti sitä, että kaislikkoa oli silmänkantamattomiin ja vesi piiloutui useimmiten kasvuston taakse.

Pyörätie jatkui edelleen leppoisan tasaisena, ja vain Uddaksenpolulla tuli vastaan pieni ylämäki ennen hetken kiepausta metsän puolella. Tein jälleen pikku pysähdyksen: ihanaa, vadelmia pyörätien laidassa!

Liikkeellä oli lisäkseni niin muita pyöräilijöitä kuin hölkkääjiä, sekä jokunen kävelijä. Yksi pariskunta ilahdutti erityisesti: rouva hölkkäsi, herra oli liikkeellä sähköpyörätuolilla. Aivan, tämähän on samalla esteetön reitti luonnon helmassa! Pellon tullessa vastaan valitsin rannan puoleisen tien ja aloin sitten tarkkailla pyörätien oikeaa laitaa. Jostain piti nouseman polku näköalapaikalle.

Lehto Tornivuoren rinteessä, Porvoo

Saavuin pienen uimarannan kohdalle, missä pari perhettä oli ottamassa aurinkoa, ja huomasin polun erkanevan pyörätiestä ylämäkeen Tornbergetille, pystyssä olevan graniittitolpan (kaiverrus mystinen 60) kohdalta. Jätin fillarini parkkiin rantatien varteen ja lähdin kapuamaan loivasti ylämäkeen kohoavaa polkua; kaipa se näköalapaikka sieltä jostain tulisi vastaan.

Jo sitä metsäpolkua oli suloista kävellä, sillä puiden lehvät hohtivat kesäisen heleinä, kiitos aurinkoisen päivän. Koska autoja ei pärissyt lähimaillakaan, oli ihanan hiljaista, vain jokunen lintu pölähteli ja viserteli lähipuissa. Ylempänä saavutin kuntoilureitin varren venyttelytelineineen ja käännyin niiden ohi vasemmalle johtavalle polulle. Ja sitten ihan kohta uudelleen vasemmalle, rannan puolelle.

Tornberget / Tornivuori, Porvoo

Suu sinisenä Tornbergetin mehevistä mustikoista astuin liki paljaille kallioille, joilta avautui tosi hieno maisema Porvoonjoelle! Enpä olisi uskonutkaan että Tornivuorelta tulisi näin kaunis näky vastaan. Oli pakko istahtaa alas ja kaivaa päivärepusta evässämpylä ja vesipullo. Harmi kun jätin teetermarin sittenkin täyttämättä aamulla. Kyllä teki hyvää katsella kimmeltävää vettä, harvakseltaan ohi lipuvia veneitä, sinitaivasta muutamine pilvenhattaroineen.

Palasin alas polkupyörälleni ja huomasin pysähtyneeni liki etuajassa, sillä muutaman metrin polkaisun jälkeen näin, että siinähän ne Tornbergetin kallioseinämät kohosivatkin ihan väylän vieressä. Niiden kallioiden jälkeen oli toinenkin polku tyrkyllä yläilmaretkelle, kenties vielä hienommille näköalakallioille, mutta tuumin, että otan uuden maisemapysähdyksen vasta seuraavan näköalapaikan kohdalla.

Lennätinvuoren näkötorni, Porvoo

Hamarin rannassa sain ohimennen kurkistaa sieviä, vanhoja omakotitaloja, jotka siellä sijainneen sahan työläläiset olivat rakentaneet itselleen. Hamarissa on aikanaan sijainnut myös satama, ja onpa siellä ollut jopa telakka. Jos en olisi tullut pitäneeksi jo evästaukoja, olisin poikennut rannan kahvilaan, mutta lähdin hakemaan reittiä Lennätinkallion luonnonsuojelualueelle. Alueen metsät ovat saaneet olla rauhassa jo vuodesta 1961 saakka, jolloin luonnonsuojelualue perustettiin.

Pyöräilin Puistotien kautta Haavikkotielle, josta ampaisin kuntopolun laitaan ja jätin pyörän parkkiin metsän siimekseen. Tartuin ensimmäiseen ylöspäin kapuavaan polkuun vasemmalla ja päätin tähdätä mahdollisimman ylös; eiköhän se näköalapaikkakin sieltä löytyisi. Seikkailin vähän aikaa mäntyjen hallitsemalla kallioisella mäellä pähkimässä, minne mennä, mutta nappasin leveimmän polun kuusikkoon ja sieltähän se näköalapaikka pienine näkötorneineen löytyi.

Maisema Lennätinvuorelta, Porvoo

Näkötornilla voi istahtaa pöydän ääreen evästelemään ja verrata tornilta avautuvaa maisemaa Albert Edelfeltin versioon aiheesta. Edelfelt nimittäin taltioi näkymän kankaalle nimellä Kesäilta Haikon selällä syyskesällä 1899.

Eipä ihme, että Edelfelt ihastui maisemaan. Paikalle pölähtäneet, älypuhelin kourassa suorinta tietä Lennätinvuorelle tarponeet lapset tosin tulivat tänne hieman eri syystä; tornilla piti oleman joku Pokémon… Minulle riitti puhtaasti maiseman katselu.

Porvoon keskustaan asti ei puunlatvojen yli matalasta tornista näe, vaan Haikonselän lisäksi näköpiirissä on enimmäkseen metsiä. Kun päätä kääntää oikealle, erottuu sieltä toisenlaisia töröttäjiä, arvatenkin Kilpilahden polttoainejalostamon torneja.

Lennätinvuoren upea kivi

Laskeuduin Lennätinvuorelta näkötornin taakse johtavaa, välillä erittäin kivikkoista polkua pitkin takaisin kuntopolulle, ja kuikuilin metsämaisemia. Valo siilautui edelleen häikäisevän kauniisti sammaleeseen, puihin ja sinne tänne ripotelluille kivenlohkareille. Huokaus!

Seuraavaksi lähdin polkemaan Haikkoa kohti lähimmän pyörätien kautta. En kuitenkaan pysähtynyt heti kartano- ja kylpylähotellille, vaan jatkoin matkaa alamäkeen, olihan risteyksestä enää 600 metriä Albert Edelfeltin ateljeemuseoon. Vaan miltei saman tien bongasin tien laidasta kyltin oikealle – Albert Edelfeltin maalauksessa oleva lampi kuntopolun reitillä! Käännyin luonnollisesti sinne ja lähdin jopoilemaan metsäreittiä uuden taide-elämyksen äärelle.

Haikkoonlampi Edelfeltin taulussa

Kuntoilureitti oli ensisijaisesti opastettu hiihtäjille ja kävelijöille suuntaviittoineen, mutta oli sitä helppo pyöräilläkin. Lisäetuna oli hyvä viitoitus Haikkoon lampi, Albert Edelfeltin rantanäkymä -kohteeseen. Parkkeerasin polkupyörän kuntopolun varteen ja astelin muhkuraista, osin kosteaa polkua (jota joku maastopyöräilijä oli polkenut ihan lammelle asti) metsälammen rantaan.

Haikkoon metsälampi oli viehättävä lumpeineen, jotka onnekkaasti kukkivat kuin itse maalauksessa ikään. Edelfeltin teoksen kuva oli jälleen esillä ihan paikan päällä isokokoisena, mikä mahdollistaa Edelfeltin version vertaamisen aitoon näkymään. Oli hauska kuvitella, kuinka Edelfelt on tarponut jalkaisin paikan päälle. Kantoikohan hän itse piirustus- ja maalaustarvikkeensa vai oliko hänellä apupoika? Joutuivatko mallit hytisemään kauan vedessä? Edelfeltin kiinnostus lampeen ja sen äärellä maalaamiseen oli niin suuri, että lampi sai lempinimen Trasko di Alberto.

Albert Edelfeltin ateljeemuseo Haikossa

Palasin polkupyörän satulaan ja ajoin kuntoilureittiä pitkin läheiselle omakotialueelle ja siitä Albertinkaarta pitkin risteykseen, josta saavuin osuvasti Edelfeltinpolun kohdalle. Sieltä löytyi luonnollisesti Albert Edelfeltin ateljee, joka toimii tällä hetkellä museona. Pihakallion kaiverrus vahvistaa, että Edelfelt (1854–1905) työskenteli täällä peräti 24 kesää.

Albert Edelfelt oli ihastunut Haikon luontoon ja maisemiin siinä määrin, että hän osti 1880 itselleen vanhan tilanhoitajan asunnon ja rakennutti muutaman vuoden itselleen kuluttua kattoikkunallisen ateljeen. Talolta oli erinomaiset näkymät Haikon selälle. Tontin puusto on saanut sittemmin kasvaa, mutta aivan rannasta maisemia näkee edelleen.

Albert Edelfeltin ateljeemuseon rantarinne

Huomasin ateljeen pihalla kuvat muutamasta Edelfeltin teoksesta, ja ennen museoon menoa kävelin polkua alas rannan suuntaan. Lisää maalausten kuvia! Tosi mukava ulkotaidenäyttely ja viehättävä ajatella, että teokset on maalattu juuri täällä. Muistelin, että jonkin maalauksista olisin ehkä nähnyt ihan aitonakin.

Rannassa huomasin, että sielläkin voi istahtaa veden rajassa olevan pöydän ääreen puupenkille. Jos matkassa sattuu olemaan Edelfeltin Haikko-maalausten kuvia, voi penkiltä tutkailla, mikä maisemassa on muuttunut.

Nappasin vielä muutaman mustikan suuhuni ja poikkesin ateljeemuseoon, missä opas tarinoi sujuvasti eri kielillä Edelfeltin elämästä sekä esillä olevien maalauksista (jäljennöksiä) ja esineistöstä. Sitten oli aika lähteä paluumatkalle.

Haikon kartanon suihkulähdelampi

Poljin (ja talutin) Jopoa hikisenä ylämäkeen ja käännyin oikealle Haikon kartanohotellikylpylän pihaan. Huh kun hienoa! Lähellä pysäköintialuetta oleva suihkulähteellä varustettu lampi sulatti sydämeni – siinä oli myös jotain kesytöntä tämän hoidetun miljöön keskellä. Pyörä odotti parkissa, kun tein pienen kävelyn hulppean Haikon kartanon alueella, missä on sulassa sovussa niin nurmikenttiä ja kukkaistutuksia kuin frisbeegolf-koreja.

Kylpylähotellin puolelta löytyy kahvila, jossa retkeläinen voi käydä haukkaamassa makeaa tai suolaista, vaikka ei olisikaan yöpymässä Haikossa.

Palasin sieltä valkoisen Rolls Roycen ohi fillarilleni ja jopoilin lähestulkoon samaa, upeaa rantareittiä takaisin Porvooseen palauttamaan vuokravempeleen Mannerheiminkadun sillan alle. Lyhyempikin reitti olisi ollut mahdollinen, mutta mitä sitä nyt turhia oikomaan! Mietin pyöräillessäni, että Haikkoon voisi ihan hyvin tehdä koko päivän retken Porvoon keskustasta myös kävellen.

Suppaajia Porvoonjoella

Porvoon kansallinen kaupunkipuisto on siitä mukava ulkoilukohde, että siellä voi vaellella täysin omia, lyhyitä tai pidempiä reittejään sekä urbaanimmassa ympäristössä, kivenheiton päässä kahviloista että ottaa alle vaikka polkupyörän ja tutkia puistoon sisältyviä luonto- ja kulttuurikohteita laajemmalla alueella. Kun näin SUP-lautailijat, alkoi heti tehdä mieli melomaan Porvoonjoelle…

Voin rehellisesti sanoa, että yksi päivä ei millään riitä Porvoonjoen molemmille puolille levittäytyvän kansallisen kaupunkipuiston tutkimiseen! Kulkuavuksi retkien suunnitteluun löytyy erinomaisesti aineistoa, alkaen useista valmiiksi mietityistä, teemoitetuista reiteistä (ladattavissa pdf-kartat reittiohjeineen + Citynomadin reitti-infokartat). Mukaan voi paikan päältä Porvoosta napata myös taskuun sopivat kaupunkipuiston esitteen, ilmaisen pyöräily- ja ulkoilukartan ja taideretkeilystä kiinnostunut myös karttaesitteen Albert Edelfeltiin liittyvistä kohteista. Liikkeelle voi lähteä mistä hyvänsä, seurasi ehdotettuja reittejä tai ei, ja poikkeaminen omille poluille on aina hauskaa!

Majoituksen kirjoittajalle tarjosi VisitPorvoo.fi viehättävässä Ida Maria Bed & Breakfastissa.

Tornberget kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6692955, E 425297.

Edelfeltin ateljee kartalla. Osoite Edelfeltinpolku 3, 06400 Porvoo.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.