Savojärven kierroksen syystuulia ja ruskan sävyjä Kurjenrahkan kansallispuistossa

Olin jo pidemmän aikaa odotellut päivää, jolloin kaikki seuraavat elementit osuisivat kerralla kohdalleen: olisi hieno sää, arkipäivä, minulla olisi hyvää seuraa, asiaa Turkuun ja vapaa aikataulu. Kun sellainen päivä muutaman vuoden aktiivisen odottelun jälkeen lopulta koitti, tiesin, mitä tehdä: kävisin kulkemassa Kurjenrahkan kansallispuiston hienoimmaksi kehutun reitin, Savojärven kierroksen. Reitti oli lopulta huomattavasti kauniimpi kuin olin uskaltanut odottaa.

Savojärven kierros

• Rengasreitti 6,3 km
• Lähtöpiste kartalla
• Tulipaikka: lähtöpisteen tuntumassa Kurjenpesän keittokatos
• Esteetön: alkumatkasta (Karpalopolku 1,7 km osittain samaa reittiä)
• Saapuminen autolla: Kuhankuonontie 67, Pöytyä
• Saapuminen julkisilla: ei mahdollista

Arkipäivä oli tärkeä elementti kokonaisuudessa, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun pyrimme mieheni kanssa Savojärven kierrokselle. Joitakin vuosia sitten koitimme tulla retkelle hienona syksyisenä sunnuntaina, ja meille kävi niin, että autolle ei löytynyt vapaata ruutua mistään, vaikka yritimme jopa eri parkkipaikkavaihtoehtoja. Jokaisella pysäköintiin sopivalla neliömetrillä oli jo jonkun toisen auto, ja me luovutimme ja lähdimme kotiin.

Nyt oli toinen ääni kellossa. Tiistaipäivä oli syksyinen ja aurinkoinen, poutapilviä laukkoi taivaalla vailla sateen uhkaa. Auringonkukkapelto oli valaissut maisemaa kilpaa auringon kanssa, kun olimme ajelleet Turusta puolen tunnin matkan Kurjenpesän pysäköintialueelle hiljaista maalaistietä pitkin. Pysäköintialueella oli kolme autoa, joista yhteen nousi juuri koiranulkoiluttaja pois lähteäkseen. Muita ihmisiä ei näkynyt eikä kuulunut missään. Hyvä.

Koska takana oli jokseenkin stressaava käynti sairaalassa, tuntui aivan erityisen hyvältä saada nousta autosta keskelle humisevaa metsää. Vedin keuhkot täyteen luonnon raikasta ja rauhoittavaa ilmaa, suljin silmät ja annoin kuusien huminan täyttää pään. Luonnossa oleskelu tekee terveydelle valtavan hyvää ihan perusarjessakin, mutta tuoreena mielessä ollut sairaalan kolkko ja hermostuttava tunnelma loi nyt mitä voimakkaimman kontrastin sille, kuinka rentouttava, turvaa ja toiveikkuutta antava ympäristö luonto on.

Astelimme reitille, joka aluksi oli leveää kivituhkapolkua korkean ja tummasävyisen metsän keskellä. Tuuli humisi korkeuksissa ja oli ripotellut metsän pohjalle kerroksen keltaisia syksyn lehtiä peittelemään vihreää sammalikkoa. Reitti mutkitteli alas suolle, jossa muutamat ihmiset näyttivät olevan marjastuspuuhissa. Joko tosiaan karpalot olisivat kypsiä?

Alkumatkassa reitti oli esteetön, ja se kulkeekin pienen matkaa samaa reittiä esteettömän Karpalopolun (1,7 km) kanssa. Pian puinen, leveä baana kuitenkin kapeni jalkojen alla kapeiksi pitkoksiksi, jotka johdattivat eteenpäin välillä mutkitellen, välillä viivasuorina. Tällaisella reitillä on helppo kietoutua omaan kuplaansa ja ajautua rentouttavaan flowtilaan. Juttelimme mieheni kanssa niitä näitä ja nautimme kauniista säästä, suon tuoksuista ja omasta rauhasta. Jonkin matkan kuluttua itse reitin päätähti, Savojärvi, alkoi pilkottaa suon laidalla.

Kierros kulkee muutoin hyvin erämaisissa tunnelmissa, mutta kutakuinkin puolivälissä se poikkeaa lyhyesti hiekkatiellä ja Savojärven rantapihassa, joka on hieman rakennetumpi ympäristö. Kioski näytti jo sulkeneen ovensa, eikä rannallakaan näkynyt ristin sielua. Meillä kesti hetken löytää oikea kohta, josta retkeilyreitti jatkuu eteenpäin. Oikean kohdan löydyttyä jatkoimme jälleen pitkospuita pitkin suolle. Tällä puolen järveä suo vaikutti värikkäämmältä kuin alkumatkasta.

Saavuimme viimein Savojärven rantaan. Tyypillisesti kun olen nähnyt kuvia tältä reitiltä, ne ovat esittäneet rannalta järven suuntaan enemmän tai vähemmän kallellaan olevia mäntyjä. Ja kyllä niitä vain riittikin. Pitkospuut jatkuivat rannan myötäisesti, mutta kulunut maa paljasti, että moni kävijä on halunnut nähdä maiseman aivan vesirajasta.

Maiseman rakentamattomuus ja erämaisuus pääsivät yllättämään minut. Ei pelkästään tässä, vaan lähes koko kierroksen matkalta. Oli tunne, kuin olisin ollut jossain huomattavasti kauempana kuin puolen tunnin päässä Turusta.

Mieheni äkkäsi maasta pikkiriikkisen kyyn. Männynkäpy kuvassa antaa hieman mittasuhdetta, olento oli juuri ja juuri kynän kokoinen. Hän ei sähissyt, mutta katsoi itsensä vilkkaasti puunjuureen suojaan pelottavilta ihmisiltä. Muistelen kuulleeni, että punaruskea kyy on yleensä naaras. Tällä yksilöllä ainakin oli suojaväri todella kohdillaan.

Reitti jatkui pitkän matkaa rantaa myöten. Järvimaisemia ja laineilla välkehtiviä auringonpilkahduksia sai nautiskella yltäkylläisesti. Järven vesi oli hyvin tummaa, ja lumpeiden ja ulpukoiden lehdet tanssahtelivat kevyiden aaltojen mukana. Näky oli hyvin kaunis, sitä teki mieli katsella koko sydämellä ja painaa kaikki aistimukset tiukasti mieleen – ajan mittaan pakkanen käärii kaiken tällaisen taas otteeseensa, eikä vesi saa olla vapaa ehkä moneen kuukauteen.

Kelopuiden runsas määrä, maaruska, kaarnikat ja rakentamaton rantaviiva toivat mieleen tuulahduksen Lapista. Karpaloita näytti olevan runsaasti, mutta itse en ehkä olisi pitänyt niitä vielä riittävän kypsinä poimittavaksi. Nautiskelin kuitenkin niiden punaisten poskien katselemisesta, samoin kuin juolukan, mustikan ja rahkasammalten ruskasta. Myös suopursut olivat vaihtaneet päälleen oranssia ja tuoksuivat voimakkailta.

Pieni oja lasketteli hiljaa suolta järveen pörröisten heinien kätköissä.

Suurin osa kierroksesta alkoi olla takana, ja viimeisetkin rippeet sairaalasta olivat pudonneet mielestä jonnekin suon ja järven syövereihin. Oloni oli vahva ja hyvä, luottavainen. Luonnon vaikutus mieleen on todistetusti tehokas, mutta helpointa se on uskoa sitten, kun sen itse konkreettisesti kokee. Siksi olinkin iloinen myös siitä, että tällä alueella oli myös esteetön Karpalopolku tarjolla – se voisi hyvin sopia vaikka lasten ja isovanhempien kanssa kuljettavaksi, jos heille kokopitkä Savojärven kierros ei ole mahdollinen. Luonnon hyvät vaikutukset terveyteen ja mielenterveyteen kuuluvat kaikille.

Mäntysaaren kohdalla reitti tulee kalliopohjaiselle pikku rantakukkulalle. Tästä vettä pääsi helposti katsomaan ja koskettamaan. Rannassa lepäävät kirvenmurkulat näyttivät teräviltä ja olivat saaneet päälleen kellanvihreän, aaltojen mukana hulmuavan leväturkin, kuin oltaisiin merellä. Järven liki mustan veden vuoksi kivet katosivat näkyvistä jo matalassa vedessä. Seisoimme hetken kuuntelemassa veden ääniä sen myllätessä kivien helmoilla.

Kierros alkoi olla loppusuoralla, ja vasta aivan viimeisillä metreillä se sukelsi metsään pois järvinäkymien äärestä.

Vielä oli edessä silti tosi hienojakin pätkiä, kaislikon ja heinikkoisen suon halkomista sekä juurakkoista metsäpolkuakin, ennen kuin olimme Kurjenpesän luontotuvan pihapiirissä lähellä parkkipaikkaa. Alla oleva näkymä oli yksi suosikeistani tältä kierrokselta.

Kurjenpesän luontotuvan ympäristössä ei näkynyt ketään. Meillä oli niin karmiva pizzanälkä, että emme kyllä paljon enää katselleetkaan tässä vaiheessa. Sen äkkäsin, että telttailualueen kulmassa nökötti pieni, sininen teltta ihan yksinään. Kovin kummoiset maisemat ei tällä telttailualueella ole, kenttä on puuston keskellä vailla sen avarampia näkymiä. Alueella on myös vesipiste, puucee ja keittokatos, jossa päiväretkeläinenkin voi halutessaan valmistaa ruokaa joko ennen retkeä tai sen jälkeen.

Lue seuraavaksi

Vaellus kaupungista Kurjenrahkan kansallispuistoon Kuhankuonon reitistöä pitkin

Keväinen retki Vajosuon vuokratuvalle Kurjenrahkan kansallispuistossa

Talvisin Kurjenrahkan suoluontoa pääsee ihailemaan hiihtäen – ja mukana repussa kulkee perheen pieninkin