Sanani siirtävät tunturit ja kutsuvat kuukkelit ­­­­– Kuinka luonto inspiroi runoilijaa

Vahvat sanat ja vahvat tunnelmat kiehtovat minua. Molempia olen löytänyt suomalaisesta luonnosta. Ensimmäisten Lapinretkieni jälkeen kirjoittelin ikäväpäissäni pohjoiselle omistettuja rakkausrunoja. Niissä puin sanoiksi kaiken sen, mitä olin vetänyt jokaisella aistillani sisään ja jäänyt kaipaamaan. Kirjoitin: On niin kova ikävä, että sen melkein luulisi siirtävän tunturit tänne, kutsuvan kuukkelit ikkunani taakse.

Sen lisäksi että kirjoitan siitä, mitä kaipaan, kirjoitan siitä, mitä on.
Linnut ovat, ne tulevat aina. Kaulushaikaran kumea torvi kuului yhtenä keväänä iltaisin huoneeseeni. Totta kai se löysi tiensä myös runoon. Sinä iltana makasimme vierekkäin, ikkuna oli auki ja ennen unta kysyit, kuulenko minäkin kaulushaikaran.
Siivekkäät inspiroivat minua jo pikkutyttönä: alaluokkalaisten runoantologiaan kirjoitin talitinteistä.
Teini-iän kynnyksellä runoihini hiipi intertekstuaalisuus, viittaaminen muihin teksteihin: jouluaamun varpunen löytyi portailta. Runon lukenut enoni kertoi pitävänsä siitä ja rohkaisi minua kirjoittamaan enemmän. Enempää ei välttämättä tarvitakaan, vain yksi ihminen, joka sopivassa kohtaa kehottaa levittämään siivet ja vähän tyrkkää oikeaan suuntaan.

Mitäs sitten, jos sanat pakenevat, eikä runoja synny? Kuinka voittaa tyhjän paperin kammo, miten selättää kirjoittajan blokki?
Itselläni oli vuosien tauko runojen tai juuri minkään luovan tekstin kirjoittamisessa.
Menin kansalaisopiston kirjoituspiiriin ja hanat aukesivat. Opettaja antoi meille erilaisia tehtäviä.
Kirjoittakaa otsikolla viikonpäivät. Leikittelin kielellä ja kirjoitin: Maanantaina mieleni musteni, mietin muassani: menen metsään, muutan Mielikin maille, muualle musertavan, mahdottoman, mielettömän maailman murheista.
Kirjoittakaa teksti, jossa mainitaan jokin kaupunki. Kirjoitin Prahasta ja rakkaudesta ja itkin silmät päästäni, kun luin tuotokseni tunnilla ääneen. Olin löytänyt runon kielen kautta yhteyden johonkin syvimpiin tunteisiini. Niinkin teksti voi toimia: terapiana ja lohtuna.

Aina kun on mahdollisuus, kannattaa mennä metsään keräämään runoja. Maisemassa liikkuminen kutittelee mukavasti aivoja.
Jos ei pääse metsään eikä runokurssille, voi kotonakin antaa itselleen tehtäviä. Voi tökätä silmät kiinni sormella lähimmästä kirjasta sanan, josta alkaa kirjoittaa. Voi valita tuoksun tai maun, jonka kautta hakee sanoja.
Visuaaliset ärsykkeet ovat hyviä inspiraation lähteitä: kuvataide, maalaukset, valokuvat, vaikkapa kartat.
Pidän itse tekniikasta, jossa yhdistetään runo ja valokuva yhdeksi teokseksi. Joskus on ensin runo, johon otan tai etsin kuvan, toisinaan taas kuvasta syntyy tekstiä.
Revontuliruno oli jo olemassa, mutta en päässyt itse ottamaan kuvaa. Pyynnöstäni yksi ystäväni lahjoitti sellaisen käyttööni.

Kuvaaja Piia Ratava

Toisinaan saatan inspiroitua runoilemaan tiedon äärellä.
Tentin aikoinaan yliopistossa karhunpeijaisperinteestä ja kirjoitin myöhemmin oman tulkintani aiheesta runosikermään tytöstä ja karhusta. Metsä liikkuu, kuulkaa kuinka se kulkee, suuri ruskeaturkkinen Otavanpoika vaeltaa kohti Pohjolan kartanoa.
Monet muutkin runoni ovat kummunneet kansanperinteestä. Muinaisusko ja suomalaisten luontosuhde on loputon aarreaitta.
Muutama vuosi sitten tein lehtijuttua ruskasta ja luin, että lehtien keltainen väri on itse asiassa olemassa kesälläkin vihreän pigmentin alla. Ajatus oli minusta hyvin kiehtova. Kun valokuvausta harrastava ystäväni pyysi minut malliksi ja näin hänen ottamansa kuvat, runon sanat alkoivat syntyä. Hae minut esille, etsi oikea värini.

Kuvaaja Leena Ruotsalainen

Vapaus kuuluu runoon, mutta myös muotoon pakottaminen voi poikia jotain hienoa. Haiku on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5–7–5. Helmikuussa Riisitunturin autiotuvassa kirjoitin: Riisin tuvassa / ulkona äärettömyys / niin hyvin kaikki.

Tyhjän paperin kammoon voi auttaa myös se, että kokeilee kirjoittaa tajunnanvirtaa ja hyväksyy paperille ihan mitä tahansa paskaa. Kaiken ei tarvitse heti olla loppuun asti hiottua ja täydellistä. Skeidan joukkoon voi eksyä vaikka vain yksi hyvä sana, josta lähteekin kehittymään jotain aivan helmeä.
Yleensäkin mieleen nousevat sanat, lauseenpätkät ja aihiot kannattaa kirjoittaa heti ylös. Muuten ne unohtuvat.
Itse käytän kännykän muistiinpanot-sovellusta. Edelleen käyttökelpoinen on myös ruutuvihko ja kynänpätkä taskun pohjalla.

Olen viime vuosina julkaissut kaksi runokirjaa, ne ovat tilattavissa osoitteessa http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-758-7 ja http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-81-0351-6.

Jos oman runokirjan tekeminen kiinnostaa sinuakin, muun muassa Mediapinta julkaisee niitä erilaisilla sopimuksilla.

Mikäli pöytälaatikostasi tai mielen päältä löytyy luontorunoja, ennätät vielä 15.7.2020 saakka osallistua Suomen luonnon päivän järjestämään kaikille avoimeen runokilpailuun. Siitä voi lukea tarkemmin täältä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.