Saariselän erämailla

Nämä filmikuvat taltioin jo kaksitoista vuotta sitten.

Takana monen päivän jalkamatka, edessä laajeneva kaukaisuus. Kännykät ovat olleet mykkiä jo pitkään. On ollut jyrkkiä nousuja ja jyrkkiä laskuja. Lipattavien purojen ylityksiä, jolloin kengät solmitaan kaulan ympärille etteivät tipahda, kun liukkailla kivillä meinaa horjahdella, vaikka kieli on kuinka keskellä suuta. Yksikin joki oli niin vilkas, että kun siihen kävi kellumaan, vei se monta kymmentä metriä meitä vaeltajia miten halusi. Se vasta oli hauskaa ja lämpöistä kyytiä, mutta niiden pienempien tunturipurojen vesi oli viileää.

Ja niin puhdasta, että sitä passasi ottaa kulauksen samalla, kun pesi kasvonsa puhtaaksi kesäpäivän hiestä.

Saariselkä

On samoiltu Urho Kekkosen kansallispuiston havumetsää ja lumirajoja. Nahkaisia vaelluskenkiä viilteleviä kivisiä rinteitä, jolloin silloinkin oli kieli keskellä suuta ettei kompastuisi.

Teltta on pistetty pystyyn vuoroin vankkavartisten mäntyjen kupeeseen, juurakkoon ja niin pehmeälle sammalmatolle, ettei mikään paikka maailmassa voi olla mukavampi nukkua. Kuvitella nyt vajoavansa senttejä sammaleen syliin.

On herätty virkeään viserrykseen ja nukahdettu käen kaukaiseen kukuntaan koin painuessa mailleen. Kerran ajattelemattomasti pystytimme yösijan kallion reunalle. En saata sanoa kauanko nukuin, sillä yöllä Venäjän suunnalta puraisi tuuli niin, että makuupussissa palelsi. Onneksi oli ukin pipo. Nykäisin sen otsalta naamalle.

Saariselkä

Matkan määränä täällä Saariselän erämailla oli rakkakivikkoinen kuru, Pirunportti nimeältään. Jylhä ja veistoksellinen Kuikkapää sekä silmänkantamaton maisema Sokostin huipulta. Siinä maisemassa lepäsi Suometar alastomana kaikesta asutuksesta, rakennuksista ja ihmisistä. Savupiippujen nostamista hitaista kiekuroista ja vilkkaista autoteistä.

Sitä maisemaa katsellessa unohtuivat hartioita pakottava rinkka, pusertuneet pohkeet ja alati vatsaa muristava nälkä.

Sitä maisemaa katsellessaan oli kerrankin kylläinen.

Lappi-6

Saariselkä

Lappi-5

Lappi-2

Pirunportti.

Saariselkä

Lappi-8

Kuikkapää.

Lappi-7

Ja Sokosti.

Lappi-3

Lappi-4

Saariselkä

Juttu on julkaistu aiemmin Kaukokaipuu matkablogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.