Mustavuoren arvoituksellinen pirunpää Äänekoskella

Sain eräänä päivänä reilu viikko sitten työpuhelimeen puhelun, jossa eräs innokas retkeilijä ja geokätköilijä kyseli, mihin Äänekosken seudulla kannattaisi mennä retkeilemään. Sattui tulemaan ilmi, että kyseinen herra on useasti kierrellyt Keski-Suomessa ja pyörähtänyt mm. Loukkuvuorella tutustumassa sen lippaluolaankin.

Kertoi hän samalla, että ihan Loukkuvuoren naapurissa on paikka nimeltä Mustavuori, ja Mustavuorella sellainen ilmestys kuin Pirunpää. Toki hän puhui pikemminkin leijonan päästä, mutta yhtä kaikki sanoi, että ”mene ihmeessä katsomaan”. No, ei kai siinä sitten muu auta, tuumasin ja eikun auton nokka kohti Äänekosken Suolahtea taas kerran.

Mustanvuoren länsireunaa kiertää selkeä ja usein käytetyn näköinen polku.

Mustanvuoren länsireunaa kiertää selkeä ja usein käytetyn näköinen polku.

Mustavuoren juurelle pääsee käytännössä autolla, mutta itse en halunnut hommaa niin helpoksi itselleni tehdä, vaan jätin biilin vajaan kilometrin päähän Syvälahdentien ja metsäautotien risteykseen. Myös ajamalla Mustaniementietä ja kääntymällä Mustalahden eteläpäästä metsäautotielle oikealle voi laiskempi retkeilijä niin ikään säästyä kävelemästä kovinkaan pitkää matkaa kohteelle, mutta mitähän itua siinä olisi.

Vähintään yhtä jyhkeitä kivimuodostelmia on Mustavuorella kuin viereisellä Loukkuvuorellakin.

Vähintään yhtä jyhkeitä kivimuodostelmia on Mustavuorella kuin viereisellä Loukkuvuorellakin.

Sieltä suunnasta, josta itse tulin, lähti pieni polku – joskus metsäkoneen ura – kohti Mustavuorta, ja sitä ovat nähtävästi käyttäneet muutkin paikalla käyneet. Käyntien määrä lienee kohtalaisen runsas, sillä Mustavuorella, kuten myös viereisellä Loukkuvuorella, on geokätkö.

Eri kokoisia luolantapaisia löytyy lohkareiden alta täältäkin monta.

Eri kokoisia luolantapaisia löytyy lohkareiden alta täältäkin monta.

Koska en ollut geokätkösivuston ”premiumjäsen”, jäivät koordinaatit saamatta, mutta löin summassa gps:n maastokarttaan täpän jyrkänteen reunaan ja laskurin käyntiin. Eiköhän sieltä jäljen päästä jotakin löydy, kuten yleensä jyrkänteitä kuvaavien karttamerkintöjen ja tiheässä olevien korkeuskäyrien antamien johtolankojen perusteella on ainakin tähän mennessä tupannut käydä. Katselin ja pälyilin kaikessa rauhassa kallionseinämiä ja siirtolohkareita, ja huomasin vähän joka paikassa eri kokoisia luolantapaisia syvennyksiä tai synkkiä reikiä lohkareiden välissä.

Mahtuisihan tänne kiven alle muutakin kuin pelkkä pää.

Mahtuisihan tänne kiven alle muutakin kuin pelkkä pää.

Vaikka ilmastonmuutos onkin ikävä tosiasia, tällaisia retkiä olisi huomattavasti kurjempi tehdä marraskuun lopulla, jos lunta olisi vehkeisiin saakka. Viime vuosina lumi on satanut pysyvästi maahan vasta tammikuussa, eikä viime talvena oikein silloinkaan. Nyt olin siitä tyytyväinen, sillä maastossa on huomattavasti turvallisempaa kulkea, kun näkee, mihin astuu. Jos nimittäin olisin astunut yhteen reikään, joka tältä retkeltä löytyi, olisin varmaan kirjoittanut tätä juttua sen pohjalta.

Tänne hujahtaisi vaikka Huiman ykkössentteri, ja pään päälle jäisi vielä tilaakin.

Tänne hujahtaisi vaikka Huiman ykkössentteri, ja pään päälle jäisi vielä tilaakin.

Lähestyin vähitellen retken ykköskohdetta, mutta jumituin aina muutaman kymmenen askelen jälkeen tutkimaan kaikkea muuta paikalta löytyvää. Kiipesin kalliossa olevalle syvennykselle, jonka ympäriltä löytyi jänniä halkeamia ja halkeamista yhtä lailla jänniä yksityiskohtia.

Alkovi kalliossa.

Alkovi kalliossa.

Kalliossa olevan alkovin vasemmalla sivulla oli kaksi pystysuoraa halkeamaa, joihin oli kiilautunut pieniä, noin koripallon kokoisia kiviä ja joista toisen perällä oli hieno jääpuikko. Halkeamat olivat useamman metrin syvyisiä ja suurin piirtein yhtä korkeita.

Päivä alkoi olla jo sen verran pitkällä, ja koska en vieläkään nähtävästi ollut päässyt pirunpään luo, piti yrittää nyt tosissaan löytää se eikä jäädä käkkimään joka kivenmukuran luokse. Laskeuduin alemmas kanervikkoon, jossa gps:n kartan mukaan olisi ollut vesialue, lampi, mutta joka oli aikaa sitten ojitettu ja kuivattu. Alhaalla oli muutenkin helpompi kävellä kuin kivien seassa, ja sieltä saatoin havainnoida paremmin vuorenseinämää, josko kohta alkaisi päitä näkyä (ei sentään putoilla).

Ja a vot! Kun menee kauas, niin näkee lähelle. Eli epäilemättä silmien eteen avautuva näkymä ei voinut esittää muuta kuin sitä pirunpäätä. No, minulle tuli itselleni mieleen lähinnä bernhardilaisen paksu naama, mutta voihan tuota kuvatusta kutsua millä nimellä kukakin tahtoo. Bernhardilaisenpää ei toki kuulosta yhtä mystiseltä kuin pirunpää. Mutta pää yhtä kaikki siinä oli.

Ei taida olla paikkaa, johon joku geokätköilijä ei olisi jo kädellään astunut.

Ei taida olla paikkaa, johon joku geokätköilijä ei olisi jo kädellään astunut.

Kerron suoraan, että pirunpään kuvaa on sen verran käsitelty, että sen edessä erittäin ikävästi oikeasti oleva koivu on kumitettu näkyvistä pois. Korkeutta pirunpäällä on kuvasta päätelleen kymmenisen metriä, ja pää katselee maailmanmenoa länsilounaaseen. Jyhkeän kuvatuksen juurella on moni kätköilijä ja retkeilijä itsensä kuvauttanut. Päätinkin siis säästää lisäkuvat muiden otettavaksi, eli heti kun vain aikaa löytyy, niin tervemenoa Mustavuorelle!

KARTTA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6946939 E 439662

Kuvien oikeudet / Photo Rights by
(C) Mikko Lemmetti

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.