Puolangan Hepokönkäällä lähes jokainen pääsee kokemaan mahtiputouksen, vanhan metsän ja erämaisen joen

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Puolanka, Puolangan kunta, Paljakka, UVM-hanke, Euroopan unionin osarahoittama

Suomen suurimmista vesiputouksista Puolangan Hepoköngäs on ainoa, joka on melkein jokaisen saavutettavissa, sillä suurputoukselle kulkee esteetön reitti. Putouksen pystyy kokemaan ylhäältä, sivulta ja alhaalta. Putouksen niskan puolikodalla kelpaa kuunnella 24 metrin matkan syöksyvän veden jylinää.

Kohde kartalla
Reitti: 1,3 kilometrin merkitty reitti (650 m/suunta)
- Mahdollisuus yhdistää Geologinen lenkki (+ 1,5 km)
Tulentekopaikka: kyllä; Hepoköngään puolikodan hormiton tulentekopaikka
- Myös puuvarasto ja puucee
Saapuminen julkisilla: ei julkista liikennettä
Saapuminen autolla: Hepokönkään pysäköintialue, seuraa viitoitusta Hepokönkääntieltä
Kohokohdat: Hepokönkään putous, luonnonsuojelualueen vanha metsä, Heinijoki ja putouksen niskan puolikota
Vaativuus: helppo
Esteettömyys: vaativa esteetön
Tärkeää: Tarkista maastopalovaroitukset, jos suunnittelet tulentekoa Hepokönkään puolikodalla. Tulenteko on kielletty maastopalovaroituksen ollessa voimassa.

Puolangan Hepoköngäs vaikuttaa äkkiseltään piipahduskohteelta. Yhdelle Suomen suurimmista vapaana virtaavista vesiputouksista on parkista matkaa vain 300 metriä. Mutta kun lähtee kävelemään kohti köngästä, voimistuva jylinä vangitsee ja yhtäkkiä huomaa viettäneensä putousta katsellen, kuunnellen ja kokien useamman tunnin.

Näin kävi myös minulle. Olin käynyt Hepokönkäällä parikymppisenä, mutta muistelen visiitin jääneet silloin pikaiseksi. Alueella ei ollut silloin käytännössä mitään retkeilyrakenteita. Vuonna 2016 Hepokönkään ympäristö rakennettiin perusteellisesti uusiksi suojelemaan luonnonsuojelualuetta kulumiselta, mutta myös tekemään mahdolliseksi esteetön retkeily. Nyt Hepoköngästä pääsee ihailemaan vaativaksi luokiteltua esteetöntä reittiä pitkin. Vaativuus tulee siitä, että putouksen niskalta alempana olevalle katselupaikalle on alamäkeä ja paluumatkalla vastaavasti nousua.

Saavun Hepokönkään pysäköintialueelle alkuiltapäivästä. Olen juuri käynyt kävelemässä läheisellä Pyssykuljun alueella. Aamupalasta alkaa olla aikaa ja vatsani kurnii. Parkkipaikalla on vaikea uskoa, että aivan lähellä on suomalaisen mittapuun mukaan melkoinen mahtiputous. Tuulettomassa kelissä on lähes hiljaista. Tulijaa tervehtii iäkäs, hieman soistuva metsä. Kohti etelää lähtee leveä ja hyväpohjainen polku.

Olen kävellyt korkeintaan sata metriä, kun korviin alkaa kantautua ensin hiljaista ja sitten vähitellen voimistuvaa jylinää, joka saa aikaan melkein kylmät väreet. Odotus kasvaa, ja huomaan kiihdyttäväni tahtia.

Muutaman minuutin kävelyn jälkeen edessä näkyy putouksen yläpäässä olevan puolikodan takaseinä. Sen edessä virtaa tummana Heinijoki, jonka rannalla kukkivat keskikesän niittykukat.

Tumma joki näyttää katkeavan kuin veitsellä leikattuna. Jatkan matkaa aivan joen vieressä olevalla lavalle, josta pääsen aitiopaikalta katsomaan, kun tumma, tasainen vesi muuttuu valkoiseksi myllerrykseksi ja pärskeiksi – ja lopulta syöksyy parikymmentä metriä alhaalla joenmutkassa olevaan suvantoon komean jylinän säestämänä.

Ihailen putousta ylävinkkelistä ties kuinka pitkään. Kiinnitän myös huomiota alhaalla aukeavaan vanhaan ja tummaan kuusikkoon. Katseluseurani vaihtuu, kun myös muut ovat löytäneet Hepokönkään juhannusviikolla. Eikä ihme: Hepoköngäs valittiin vuonna 2022 Retkipaikan äänestyksessä Vuoden retkipaikaksi.

Olen sen verran nälkäinen, että päätän istuskella ja lounastaa puolikodalla hetken ennen kuin lähden alemmas tutkimaan köngästä. Tilavalla puolikodalla on hyväkuntoinen tulentekopaikka. Saan pian seuraa, eikä aikaakaan, kun viereisestä vajasta on haettu puut ja tulet sytytetty. Nyt ei ole metsäpalovaroitusta, joten tulenteko on mahdollista hormittomalla puolikodalla. Vieressä on puuvaja. Seuralaisteni koira seurailee uteliaana touhuja – ja taitaa vähän kärkkyä heidän makkaroitaan. Jos omat eväät ovat unohtuneet, Hepokönkäälle tulevan tien varressa on kahvila.

Lounaan jälkeen suuntaan kohti Hepokönkään alaosaa. Olin luullut, että esteetön reitti tulee vain yläosan katselupaikalle asti, mutta se jatkuu myös eteenpäin. Alas päästäkseen täytyy ensin palata parikymmentä metriä takaisin parkkipaikalle päin alaspäin lähtevän reitin haaraan. Ensimmäisenä edessä on Heinijoen ylittävä silta, jolta voi katsella erämaista jokea.

Sillan jälkeen reitti lähtee loivasti alaspäin metsään, jota olin ylhäältä ihaillut. Sammalpeite on paksu ja kuuset reunustavat tietä.

Serpentiinimutkan jälkeen alamäki jatkuu vielä, mutta edessä näkyy seuraava katselulava. Se tarjoilee toisen näkökulman putoukseen. Sivulta käsin putouksen muodon näkee ehkä parhaiten, ja kiinnitän huomiota myös putousta kehystäviin kallioseinämiin.

Kun olen katsellut ja kuvannut aikani putosta, alan seurata katseellani Heinijokea, joka tekee putouksen alla 90 asteen mutkan ja jatkaa rotkossa matkaansa kohti Kiiminkijokea ja Perämerta. Hämyinen jokivarsi näyttää myös houkuttelevalta pistäytymispaikalta.

Esteettömän reitin pää on katselulavalla, josta jatkuvat portaat ja polku alaspäin. Ennen suvannon rantaa ylitän vehreäreunaisen Lohipuron.

Alhaalla rannassa tarjolla on vielä kolmas näkökulma Hepokönkääseen. Nyt erotan kunnolla myös putouksen kaksi haaraa: vasemmanpuoleisen leveämmän ja oikeanpuoleisen nauhamaisemman. Luulin jo hetken alkaneen sataa, mutta putouksen tuottama hennoin sumusuihku yltää vastarannalle asti.

Nousen takaisin putouksen päälle, ja mittaan samalla, että katselulavalta on matkaa puolikodalle 350 metriä. Koko esteettömälle reittiosuudelle tulee siis mittaa yhteen suuntaan 650 metriä, yhteensä 1,3 kilometriä.

Jos haluaa reittiinsä hieman lisää pituutta, voi lähteä seuraamaan Geologiseksi luontopoluksi nimettyä lenkkiä. Luontopolku alkaa putouksen niskalta, josta laskeudutaan ensin portaita pitkin alas Heinijoen varteen. Jokivarressa kulkee kapea polku, jota kuljetaan noin 700 metriä. Sen jälkeen reitti nousee jokivarresta sen pohjoispuolen suo- ja kallioalueelle ja palaa sitten parkkipaikalle. Geologisen polun tuoma lisämatka on yhteensä 1,5 kilometriä.

En lähde kiertämään luontopolkua, vaikka se kovasti kiinnostaisikin. Haluan kuitenkin käydä katsomassa, miltä Heinijoki näyttää putouksen jälkeen. Laskeudun alas pikkujoen varteen ja kävelen lyhyen matkaa rantapolkua pitkin. Matkantekoni tyssää heti alkuunsa, kun näen aivan vesirajassa kulleroita. Minulle, kuten varmasti monille muillekin pohjoisesta lähtöisille, ne ovat keskikesän ehdoton symboli.

Palaan piipahduksen jälkeen takaisin ylös, ja kävelen Hepokönkään reissuni viimeiset sadat metrit autolle. Parkkipaikalla on hiljaista, mutta mielessäni kaikuu vielä miellyttävä putouksen pauhu.