Kaupallisessa yhteistyössä Visit Salo

Salossa sijaitsevan Teijon kansallispuiston upein reitti on kertakaikkisen kaunis Matildanjärven kierros. Suurimmaksi osaksi rantaviivassa etenevä reitti kattaa ihania taukopaikkoja ja vielä ihanampia maisemia yksi toisensa perään. Reitti sopii paitsi aloittelevalle retkeilijälle, myös nautiskelijalle, hikiliikkujalle että suppailijalle. Matkan aikana kävelijä piipahtaa Mathildedalin ruukin kylätiellä, minne suppailija ei tietenkään pääse, mutta muutoin järven kierto sup-laudan kanssa onnistuu mukavasti ja rantautumispaikkoja on runsaasti.

• P-alue kartalla
• Kävelyreitin pituus 5,5 km
• Laavuja ja nuotiopaikkoja
• Esteetön: Kariholman osalta (600 m/suunta)
• Saapuminen julkisilla: Paikallisbussi Paikun linja 30 tuo Salosta Mathildedaliin, kesäisin aina luontokeskukselle saakka. Paikku on kaikille ilmainen noin kuukauden per kesä, tänä vuonna 26.7.2024 saakka.
• Saapuminen autolla: Matildanjärventie 84, Salo

Kesäinen aamupäivä on alkamassa Teijolla. Katselemme kuinka paikallisbussi Paikku saapuu kääntöpaikalleen Teijon kansallispuiston pääpysäköintialueelle, ja kansallispuiston luonto ja kävijät aloittelevat verkkaisesti uutta kesäpäivää. Suunnitelmamme on kulkea Matildanjärven kierros, joka on Teijon kansallispuiston virallinen rengasreitti ja suosittu retkikohde yltäkylläisen kauneutensa ansiosta. Minä kulkisin tämän retken maata pitkin, Karo taas rantoja myötäillen laineilla edeten. Isoholman saaren aiomme myös käydä katsomassa – Karo lipuu sinne laudallaan, ja minä aion uida mantereelta saareen noin 50 metrin matkan.

Matkaa pysäköintialueelta rantaan ei ole paljoa, joten ei muuta kuin sup-lauta kainaloon, reppu selkään ja menoksi. Sup-lautoja vuorataan paikan päällä, joten oman laudan puutekaan ei haittaisi.

Jutun lopusta löydät Karon huomiot siitä, millainen Matildanjärvi on suppailukohteena!

Päivän tuuli keräilee vielä voimiaan lähtiessämme matkaan. Komea rivi soutuveneitä odottelee vuokraajia Matildanjärven lähes peilityynellä pinnalla. Puro lirisee metsästä järveen, ja meidän on aika hieman erkaantua. Karo pukkaa lautansa laineille ja minä suuntaan neulasten ja juurakoiden peittelemälle metsäpolulle, aamupäivään heräilevän vanhan metsän syliin ja kalliorantojen huomaan.

Polku johdattaa minua kalliokumpareelta toiselle, ja alati vasemmalla puolellani aukeaa kaunis järvinäköala, jonka helmassa laineet lempeästi liplattavat ja jonka selällä Karo lautoineen kiitää leppoisasti kuin puoli-ilmaiseksi myötätuuleen. Metsä tuoksuu öisen sateen jäljiltä kesäisen raikkaalta. Maa onkin litisevän märkä, joten onnittelen itseäni, että olin kotona valinnut jalkaani hieman kepeimpiä kesäretkikenkiä paremmat maastokengät.

Matildanjärven kierroksella etäisyydet eivät ole pitkiä. Alla olevassa kuvassa olemme juuri päässeet kierroksen alkuun ja kuljemme osuutta, joka on yksi tämän kierroksen (monista) kauneimmista pätkistä silokallioineen ja piilottelevine minihiekkarantoineen, joilla järven kultaiset laineet tanssahtelevat hypnoottisesti rantaan. Taustalla näkyy kuitenkin jo ensimmäinen taukopaikka, Roosinniemi, jonka varjoissa odottelee laavu.

Jätän Karon järvelle kelluskelemaan, kun itse kierrän reittiä pitkin hiukan matkaa pois rannasta. Laskeudun kalliomäeltä ihanasta näköalasta metsän suojiin ja saan alleni pätkän pitkospuita. T-risteyksessä nautin sammalen ja veden vehreästä kudelmasta pitkosten alla ja ympärillä, kun käännyn kierroksen mukaisesti vasemmalle. Valkohäntäkauris ponkaisee karkuun melko läheltä kovalla rytinällä.

Ylitän puisen sillan, jonka ylle metsä on kasvattanut lehtipuukudelmansa kuin tunneliksi. Alla virtaava vesi solisee ihanasti matkatessaan kohti järveä, jossa Karo – minulta piilossa kaislikon takana – uittaa jalkojaan laskuvedessä ja toteaa sen hyytävän kylmäksi, vaikka muu järvivesi on lempeän lämmintä.

Pitkoksilta pistoreitti ohjaa minut Roosinniemeen, ja muutaman askeleen päässä hieno laavupaikka jo odottaakin.

Pysähdymme juomavesitauon verran. Rannalla kauempana joku koettaa kalaonneaan. Kalalokkien tauoton aamukiljunta koko Matildanjärven yllä saa sieluni kehräämään, sillä kalalokin huuto on minulle erittäin nostalginen lapsuuden saaristokesien ääni. Olo on kotoisa ja turvallinen, sellainen, että olen juuri nyt juuri siellä missä minun kuuluukin.

Katselemme tumman veden ja auringonsäteiden yhdessä kutomaa, tuulen villisti elävöittämää kultaista valoverkkoa Matildanjärven hiekkapohjan yllä.

Nälkä kolkutelee varovasti jo vatsanpohjasta. Emme kuitenkaan jää pidemmälle tauolle Roosinniemeen. Meillä on mukana eväitä, jotka eivät vaadi tulta, joten haluamme valita jonkin satunnaisen, kutsuvan, kivalta tuntuvan rantakallion istuinpaikaksemme siksi aikaa kun syömme.

Palaan laavulta takaisin varsinaiselle kierrokselle ja jatkan matkaa vasemmalle, eteenpäin. Suopursuista osa jo kukkii ja tuoksuu ihanalta. Pulleroinen sisilisko kiepauttaa itsensä pitkospuiden päältä niiden alle hieman matkaa edelläni, hän ei ole juttutuulella selvästikään.

Pian olen jälleen risteyksessä kääntymässä vasemmalle. Suoraan eteenpäin matkani jatkuisi Teerisaaren ja Endalin suuntaan, mutta se ei ole tänään suunnitelmissa. Sillä matkalla kuitenkin on erityisen kaunista suomaisemaa ja suopursumännikköä pitkospuiden vieressä, joten suosittelen sielläkin käymään!

Itse noudatan tällä kertaa virallista Matildanjärven kierrosta ja saan Karon taas kohta näköpiiriini. Edessä on puinen silta, jolle pysähdyn ihailemaan veden pinnalla kauniina mattona kelluvia lumpeenlehtiä, joita alati yltyvä tuuli välillä nostaa kuin pieniksi purjeiksi ilmaan.

Olemme nyt lähtöpaikasta katsottuna Matildanjärven vastarannalla. Kalliokummut ovat hetkeksi aikaa vaihtuneet mustikkamättäiksi, mutta kalalokkien konsertti pysyy samana tuttuna kuin aiemminkin. Karo joutuu nyt melomaan vastatuuleen, minulla askel on kevyt kuvankauniilla metsäpolulla.

Bongaamme rantaviivasta pienen kiven, jonka päällä kasvaa bonsaimainen mänty. Tässä se on, eväspaikkamme, ihan selvästi. Karo rantautuu parissa sekunnissa ja istahdamme kivelle. Eväänä on pastasalaattia ja myslipatukkaa. Ei mitkään luksuseväät, mutta ihan riittävät, ja parasta on, ettei tarvitse miettiä nuotiontekoa ja kaikkia siihen liittyviä seikkoja. Kun ei tarvitse tehdä tulta voidakseen syödä, ja kun osaa kerätä mahdolliset roskansa takaisin reppuunsa, on vapaa evästelemään melkeinpä missä vain, milloin vain, ja juuri tällä kertaa meidän paikkamme oli tässä.

Matkaa jatkaessamme uppoudumme kumpikin omaan kulkemiseemme. Karo saa meloa reippaasti voittaakseen vastatuulen voiman, mutta seuratessani hänen kulkuaan metsän suojista totean sen sujuvan varsin mallikkaasti. Itse antaudun kutsuvan neulaspolun johdatettavaksi ja tuudittaudun rantametsän rauhaan ja vehreyteen, jossa tuulikaan ei ihan niin kovasti puhalla. Pienellä kaislikko- ja suo-osuudella ennen Vicksbäckinlahden laavua huomaan seisovani pitkospuilla keskellä karpalonkukkien vaaleanpunaista mattoa. En ole koskaan, en koskaan nähnyt karpaloa näin runsaassa kukassa!

En varmaan ikinä pysty ohittamaan Vicksbäckinlahden laavua muistelematta sitä kertaa, kun kerran kuljin täällä aika aikaisin aamulla ja tältä taukopaikalta teltasta kantautui järisyttävä kuorsaus pitkin peilityyntä, suojaisaa kansallispuiston lahtea. Sitä muistelen nytkin, ja edelleen se hymyilyttää. Joku veteli silloin elämänsä hirsiä, ja mikä ettei, onhan tämä niin kaunis paikka.

Laavun lisäksi taukopaikalla on erillinen nuotiokehä avarammassa järvimaisemassa. Alla olevassa kuvassa taustalla näkyy jo tuleva uintiosuuteni mantereen ja Isoholman saaren välissä.

Uiden Isoholmaan

Isoholman saaria on Teijon kansallispuistossa kaksi – toinen merellä, toinen täällä Matildanjärvessä. Järvellä saari on lähimmillään noin 50 metrin päässä rannasta. Olimme tutkineet kansallispuiston karttaa etukäteen ja todenneet, ettei sinne ole merkitty rajoitusalueita, eli meno saareenkin on ok. Rajoitisalueita saatetaan kansallispuistoissa asettaa joskus esimerkiksi lintujen pesimärauhan varmistamiseksi, ja ne tarkoittavat, että kyseisillä alueilla ei saa liikkuna ainakaan tiettyinä ajankohtina.

Minulla on monestikin retkillä uikkarit valmiiksi vaatteiden alla, sillä koskaan ei tiedä, milloin tulee hyvä tilaisuus mennä uimaan tai muuten vain vastustamaton tarve päästä veteen. Niinpä riisun päällivaatteet pois ja kävelen järveen. Jätän kamppeeni odottamaan puun juurelle mantereen puolelle luottaen siihen, ettei alueella liiku pitkäkyntisiä – hikiset sukat jätän kaiken päällimmäiseksi vielä karkottamaan mahdollisia tunkeilijoita. Jos aikoisimme jäädä Isoholmaan pidemmäksi aikaa, saisin tavarat mukaani joko antamalla ne Karolle tai pakkaamalla ne vedenpitävään pussiin, jonka kanssa voisin uida saareen.

Saaren lähimmästä kulmasta löytyy miniminihiekkaranta ja oikein hyvä paikka nousta ylös vedestä. Heti vieressä on myös nuotiokehä. Minä jään kuitenkin veteen, sillä siellä on lämpimämpää kuin tuulisella maalla. Karo puolestaan lähtee kiertämään saarta kameran kanssa – avojaloin, sillä Matildanjärvi on matkan varrella vaatinut uhrikseen toisen hänen sandaaleistaan. Jos löydätte sandaalin omalla retkellänne, ottakaa yhteyttä!

Isoholmassa on heti rannalta löytämämme nuotiokehän lisäksi laavu. Saari ei ole kaukana, kun järvikään ei ole mahdottoman suuri, joten tänne voi tulla vaikka soutuveneen vuokraamalla. Uimamatkakin taittui vaivatta, vaikka itse en mikään matkauimari olekaan.

Takaisin rengasreitille

Palaamme molemmat mantereen puolelle ja heitämme hetkeksi heipat. Minä jatkan rengasreittiä vielä pienen matkaa metsäpolkua pitkin, kunnes saavun hiekkatielle ja siitä Mathildedalin ruukin kylätielle. Rannassa on taloja, joten Karo kiertää ne vesitse sopivan välimatkan päästä ja suuntaa kohti Kariholmaa, jonne sovimme seuraavan tapaamisen.

Ruukissa on rauhallista. Vanha herra on hakemassa postia, muutama auto ajaa kylätietä ohitse. Talot ja pihapiirit ovat kauniita ja kotoisia sen lyhyen matkaa, jonka kierros kulkee tiellä. Lopulta suuri tieviitta ohjaa kohti Teijon kansallispuistoa ja luontokeskusta, ja käännyn sen viitoittamana vasemmalle.

Luontokeskukselle johtavan tien varressa on pieni P-alue, josta alkunsa saa Kariholman esteetön reitti (600 m/suunta). Jälleen ympärilläni levittäytyy mustikkavarpujen vehreä matto ja havuinen, korkea metsä. Kariholman keittokatoksessa joku pitää tulia, ja savun lempeä tuoksu leijailee rantametsään.

Tapaan Karon keittokatoksen edustalta löytyvällä esteettömällä laiturilla ja käymme myös nauttimassa pienen, kulman takaa löytyvän hiekkarannan kauneudesta ennen viimeistä etappia takaisin lähtöpisteeseen.

Matka Kariholmalta luontokeskukselle eli kierroksen lähtö- ja päätepisteeseen on minusta yksi koko reitin komeimmista osuuksista. Polku nousee hiljalleen ylös rinnettä ja käy alati jylhemmäksi, antaen hienon näkymän niin alas järvelle kuin kauniiseen metsäänkin. Mitä ylemmäs noustaan, sitä hienompaa on, ja lopulta ollaan korkealla kallion laella.

Tämä kallio paitsi hieno näköalapaikka, myös luontokeskuksen takapihaa, ja sinne onkin tuotu pari pöytäryhmää eväiden nauttimiseen.

Kallion kainalossa puolestaan on hiekkaranta uimapaikkoineen, vain pukukoppi on kadonnut jonnekin sitten viime käyntini. Itse en tässä mene tällä kertaa uimaan, mutta voin kertoa, että ranta on aivan ihana, hiekkapohjainen ja kaunis. Nyt se saa toimia Karon ensiluokkaisena rantautumismaastona.

Matildanjärven kierros sup-laudalla

Teijon luontotalon parkkipaikalta on vaivaton matka, vain 100 metriä, kantaa suppilauta suojaisalle hiekkarannalle Matildajärven rantaan. Huomaan heti kättelyssä järven kiehtovan ja mielestäni jokseenkin poikkeuksellisen värimaailman; veden väri näyttäytyy silmissä ruosteen oranssilta! Mikä huikea ja yllättävän kirkas vesistö. Järvi ottaa minut ja lautani lempeästi vastaan ja alkumatka Matildajärvellä on leppoisaa plätkyttelyä melko tyynessä kelissä.

Matildajärven rannat ovat suppailijan näkökulmasta koko ajan kiinnostavat ja myös sopivan vaihtelevat. Järven rannalle osuu muutamia isompia, jopa häkellyttävän korkeita kallioseinämiä, joita on ihan erilaista tarkastella veden pinnalta seisomakorkeudesta, kuin ylhäältä kallion laelta. Juuri näiden pystysuorien seinämien kohdilla mietin mitenkä syvä järvi mahtaa olla.

Näkemättömien syvyyksien vastapainona järvi on useammassa rantojen tuntumassa niin matala, että saan helposti ankkuroitua itseni ihan yksinkertaisesti ja vaivattomasti laittamalla jalat pohjaan. Useimmissa kohdissa saan varpaitani vasten kiitollisesti pehmeää ja kiinteää hiekkapohjaa, vaikka välillä tarraan myös kiviin. Aivan järven itäpohjukoissa pienehköt purot laskevat suon läpi suodatetun veden järveen, ja näiden laskupurojen kohdalla vesi on hyytävän kylmää. Muutoin järvi on jo kesäkuussa lämmennyt niin, että satunnaiset pärskeet tai laidan yli lyövät laineet tuntuvat pelkästään miellyttäviltä.

Voin lämpimästi suositella Matildajärveä aloittelevalle suppailijalle, joka tahtoo päästä ehkäpä ensimmäistä kertaa kokeilemaan itseään tai jaksamistaan. Kun tuuli on alle 2 metriä sekunnissa, on suppailu erittäin helppoa. Jos järvellä taas pääsee tuulemaan 4–5 metriä sekunnissa, ja usein puuskissa enemmän, pääse tälläkin vesistöllä ihan lihasvoimin töihin kun meloo vastatuuleen. Harjoittelujärveksi Matildajärvi sopii senkin takia, että kaverin, kuten tässä tapauksessa Jonnan, voi jollakin verukkeella pyytää mukaansa rantavahdiksi kiertämään hienoa retkeilypolkua. Näin rannalla on koko ajan selusta turvattuna, jos vesillä sattuisikin käymään jotain. Ja lähes mistä tahansa kohdasta pääse tarvittaessa itse sille polulle, jotta pahimman sattuessa voi vain tympeänä kävellä takaisin lähtöpisteelle.

Kaikille taukopaikoille pääsee rantautumaan ja useimmissa on jopa erittäin hyvät rantautumismahdollisuudet! Olen useammassa kohtaa sangen tyytyväinen, etten joudu kulkemaan ylä- tai alamäkiä kuten Jonna, vaan saan meloa tasaista vettä. Rajumman vastatuulen puuskassa tämä hyväntuulisuus kaikkoaa.

Siinä vesillä lilluessani mietin myös menneitä aikoja ja sitä, miten vesistöt olivat pääasiallisia kulkuväyliä, kun korpimaiden kulkeminen oli hankalampaa. Enkä yhtään ihmettele. Olisin voinut suppailla järven vastarannalta toiselle siitä kapeammasta kohdasta vähintään kolme kertaa ellen enemmän samassa ajassa, missä Jonna käveli rauhallisesti reilun 5 kilometrin reitin. Olin vapaa liikkumaan kaikkiin suuntiin, ja minun olisi ollut helppo kantaa reilusti enemmän tavaraa mukanani. Ilman yhtäkään askelta! Hartiavoimin toki sai tehdä töitä silloin, kun tuuli pääsi puhaltamaan.

Lue myös

9 hienoa retkipaikkaa Salossa – saavutat ne Paikulla, ehkä jopa ilmaiseksi

Ruskatuulahduksia Teijolta – päiväkävely Matildanjärven ja Puolakkajärven maisemissa

Aikainen retkeilijä rauhaa löytää – 15 kuvaa Matildanjärven kierrokselta aamu-unisessa Teijon kansallispuistossa