Yyteristä on moneksi! Merenrantaniittyjen luontopolku Lietteillä johdattaa retkeilijän talvisen rauhan tyyssijalle

Eletään selkäviikkojen aikaa, ja talven pimein aika hellittää otettaan. Kynttilän päivä ohitettiin juuri, ja vanha kansa on kääntänyt kalenterinsa pikkutammin puolelle. Kuun ensimmäinen lauantai lupailee hyvää länsirannikon ulkoilijoille: pikkupakkasta ja aurinkoa. Pitkään ei siis tarvitse empiä, miten ja missä vapaapäivänsä viettäisi. Energia alkaa virrata kuin itsestään valonsäteiden pilkistäessä sälekaihtimien lomasta, ja mieli halajaa rakkaan sielunmaiseman äärelle, aavan meren syleilyyn. Päätän pitkästä aikaa suunnata Yyteriin.

Langouran P-paikka kartalla (Huhtalanraitti 206)

Isosanta II kartalla

Reitti n. 3 km/suunta

Tällä osuudella ei tulipaikkaa

Useat meistä tuntevat Yyterin kesän: kun silkkinen hiekka polttaa jalkapohjissa, aurinko porottaa pilvettömällä taivaalla, ja lempeät aallot huuhtovat valkeiden dyynien suojassa lepäävää hietikkoa. Ranta on täynnä ihmisiä lomapäiväänsä viettämässä, ja matala merivesi houkuttelee viilentämään auringon kärventämää ihoa. Onhan se! Upea kesäkohde kaikille – lapsiperheille, pariskunnille ja yksin lomaileville. Vieläpä suht lyhyiden kulkuyhteyksien päässä etenkin Etelä-Suomessa matkaaville. Olenpa kuullut Yyteriä verrattavan jopa Välimeren rantamaisemiin: ”kuin Kreikassa olisi!”.

Yyteri on kuitenkin paljon muutakin kuin Pohjoismaiden uimarantojen kuningatar tai uskollisten auringonpalvojien mekka. Miltä tuntuisi astella lähes kolmen kilometrin mittaista rantaviivaa pitkin yksin tai ystävän kanssa silloin, kun Etelä-Suomen laajin ja yhtenäisin dyynimaisema huutaa tyhjyyttään ja laskevan jättilaispallon hidas liikerata maalaa illan pastellinsävyjä taivaankannelle? Yyteri tarjoaa tätä ja paljon muuta, monipuolista virkistystä ympäri vuoden. Luonnon ystävälle ja kulkijalle alueelta löytyy 30 kilometriä luontoreittejä, joista osa kulkee Selkämeren kansallispuiston alueella. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että Yyterin dyynialue on luonnonsuojelualuetta, ja siksi esimerkiksi jokamiehen oikeuksia on rajoitettu.

Mutta palataanpa helmikuisen lauantaipäivän tapahtumiin. Hyppään autoon kamera kainalossani, ja ajan Porin keskustasta kohti Mäntyluotoa. Ohitan Pihlavan risteyksen, ja käännyn pian vasemmalle Huhtalanraitille, joka johdattaa Langouran lintutornin parkkipaikalle. Sieltä on enää lyhyt kävelymatka metsätietä pitkin varsinaiselle kohtuullisen helppokulkuiselle janareitille, joka kulkee pääosin pitkospuilla ja leveillä lankongeilla ruovikkorannan yllä.

Aivan parkkipaikan vierestä, noin sadan metrin päässä, sijaitsee Langouran lintutorni, jonne on esteetön pääsy. Hieman kauempana olevat Huhtalan ja Leveäkarin tornit kuuluvat Langouran tavoin Selkämeren kansallispuiston alueeseen. Oma määränpääni on tällä kertaa lähempänä aavaa merta kulkeva Lietteiden luontopolku, joten lähden tallustelemaan tietä pitkin etelän suuntaan. Parinsadan metrin kuluttua luontoreitti erkanee tiestä, ja puiset viitat punaisine merkkeineen ohjaavat kulkijan oikealle Preiviikinlahden pohjoisrantaa kohti.

Aurinko loistaa lähes pilvettömällä taivaankannella, ja sen lämpö hiipii vaivihkaa pitkän ja pimeän talven kalpeuttamille kasvoille. Maassa on lunta vain nimeksi, vaikka on helmikuu. Keväisestä tunnelmasta huolimatta puolukan varvut keikistelevät polun reunassa kauniin huurteiset asut yllään. Kirkkaat jääkiteet lepäävät lehtien pinnoilla niiden paistatellessa päivää kantojen ympärillä.

Päästyäni luontopolun alkuun, huomaan korpin leijailevan ja venyttelevän siipiään metsän laidalla metallinmusta smokki yllään. Pian varislintuja ilmestyy tummanpuhuttelevasta metsästä useampi, mutten ehdi huomata, ovatko ne tavanomaisia variksia vai onko joukossa kenties useampikin ylväs korppi. Karhean rongunnan ”kro kro” kaiku valtaa hetkeksi metsähuoneen äänimaiseman. Oletko muuten kuullut sen vanhan kansan sanonnan, jonka mukaan ensimmäinen variksen huuto kynttilänpäivän jälkeen enteilee vasikan huutoa maaliskuun alkupäiville?

Sukellan syvemmälle puuston suojaan, ja löydän itseni kapeilta pitkospuilta. Tuulenvire on laantunut, ja kuulen vain omien askeleitteni kumisevan kaiun. Reitti kiemurtelee ensin metsäpalstan keskellä ja kääntyy sitten rannan suuntaiseksi. Katseeni lepää puuterilumisten pitkosten pinnalla seuraten vuorottelevien valosäteiden ja varjojen leikkiä ja timanttisten lumikiteiden kimallusta.

Ohuen ohut jääkansi peittää vieressä lepääviä vesilätäköitä. Paikoin kansi vaikuttaa niin hennolta, että todennäköisesti jalat uppoaisivat märkään, mikäli askel lipeäisi vähänkään sivummalle. Onneksi karhea lumikerros saa askeleen tuntumaan varmalta. Muistan eräänkin myöhäissyksyn retken samassa paikassa. Silloin pitkospuut olivat niljakkaan liukkaat, ja eteneminen muistutti lähinnä luistelubaanalla menoa. 

Reilun kilometrin kävelyn jälkeen saavun T-risteykseen. Oikealle vievä leveä reitti suuntaa Mäntyniemen rengaslenkille, jota pitkin pääsee palaamaan takaisin Langouran parkkipaikalle.

Jatkan matkaani risteyksestä vasemmalle, ja eteen avautuu korkeiden rantaheinien täyttämä aava maisema, joka johdattaa alueen suurimmalle lintulavalle. Leveä ja ylväs lankonki kulkee sitä kohti satojen vuosien ajan maankohoamisen seurauksena syntyneen merenrantaniityn päällä.

Lietteiltä löytyy useita lintutorneja ja lavoja. Kiipeän niistä suurimmalle, Sannannokalle, ja kuulen ylhäältä iloista puheensorinaa. Muutama lintubongari siellä nauttii upeasta talvipäivästä ja kiikaroi merelle. Toistaiseksi tornien katveessa on väljää ja rauhallista. Toista on taatusti maalis-huhtikuussa, jolloin lintuharrastajat ympäri maakuntaa ja maata kerääntyvät kiikaroimaan satojen, jopa tuhansien siivekkäiden kiireisiä kevätpuuhia.

Lietteiden alue tunnetaankin erityisesti arktisten kahlaajien levähdyspaikkana. Eräs tämän turvasataman kesäasukeista on sukupuuton partaalla elävä etelänsuosirri. Sen pesinnän ja elintilan suojelemiseksi on tehty viime vuosina töitä hartiavoimin. Kenties tiesitkin, että Etelä-Suomessa lajia tavataan Yyterin lisäksi vain Jurmon saarella Saaristomerellä. Luontoon.fi-sivuston tietojen mukaan kesällä 2021 Preiviikinlahdessa pesi ainoastaan kolme etelänsuosirriä, kaksi koirasta ja yksi naaras. 

Voisin seisoskella Sannannokan lavan suojaisassa pesässä vaikka kuinka pitkään, tuijottaa tuntikausia helmenvalkean jään kimaltelua, ja tuntea, kuinka pilvettömältä taivaalta paistava aurinko lämmittää mukavasti värjäten posket ja nenänpään helakanpunaisiksi.

Sannannokan lavalta eteenpäin polku etenee kiemurrellen tervaleppä-, heinikko- pajuvöiden reunustamalla lankonkilla, ja tuntuu, kuin olisin siellä suojassa, yksin koko reitillä. Vaikka talvi-Mattiin, perinteiden mukaan ensimmäiseen kevätpäivään, on vielä matkaa, muutamat pajunkissat törröttävät jo suloisina pajunoksilla, kuin muistuttaen kesän väistämättömästä lähenemisestä.

Isosanta I:n lintulavan jälkeen pitkospuut kapenevat ja kulkevat alempana koivujen ja pajujen lomassa. Käyn vielä reitin viimeisellä, Isosanta II:n, lavalla. Seesteinen ranta- ja niittymaisema kutsuu pysähtymään ja olemaan läsnä, tässä ja nyt. Vedän keuhkoni täyteen raikasta meri-ilmaa ja kuuntelen korvat höröllä hiljaisuuden kuiskauksia. Täällä jos jossain voi laskeutua hetkeksi irti arjen velvoitteista ja suoda itselleen pienen hengähdystauon luonnon välittömässä läheisyydessä.

Reittiä voi lämpimästi suositella kierrettäväksi ympäri vuoden, tulevaa talvilomaansa viettäville ja erityisesti sinulle, jonka sydäntä lähellä on lintujen muuttopuuhien tarkkailu. Keväisempää tarinaa Lietteistä ja lintubongauksesta voit kurkata esimerkiksi tästä Retkipaikan jutusta.

Reittikuvaus

Edestakainen janareitti Langouran parkkipaikalta Isosanta II:n luontolavalle ja takaisin on yhteensä noin 6 km. Reitille saa halutessaan reilustikin lisäpituutta, mikäli jatkaa matkaa janareitin viimeiseltä lintulavalta eteenpäin Munakarin särkälle, siitä Yyterin uimarannalle ja virkistyshotellille ja edelleen Herrainpäivien nimenkärkeen saakka.

Kulkemallani janareitillä ei ole tulistelupaikkaa. Lähin löytyy Munakarin särkän tuntumasta. Sinne on matkaa Isosanta II: lintulavalta noin reilu kilometri.

Vinkki: sulan maan aikaan koirien kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä Lietteiden alueella on paljon käärmeitä.

Sijainti: N=6834815.934, E=209532.797
(ETRS-TM35FIN)