Lumoudu lähiluonnosta: keväinen Polsanluoto Porin kansallisessa kaupunkipuistossa

Vain kivenheiton matkan päästä Porin ydinkeskustasta löytyy kaupunkialueen vehrein keidas ja kaupunkilaisten olohuone, Kirjurinluoto. Alue on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa, joka ulottuu jokisuistolta Kivi-Poriin, keskustan puistoakseleilta Käppärän hautausmaalle ja sieltä edelleen Isomäen metsäisille luonto- ja lenkkipoluille. Kirjurinluodon ehdottomia helmiä ovat sen luonnonmukaiset pikkuluodot, joiden rikas ja monipuolinen luontoarvo jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Luodoilla pesii kymmeniä eri lintulajeja, ja keväisin äänimaisema on sen mukainen. Suistoalueen ehdoton suosikki on omasta mielestäni piskuinen Polsanluoto ja kohta kuulet, miksi! Lähde siis kanssani tälle toukokuiselle iltaretkelle!

Polsanluodon lenkki noin 1 km
Paikka kartalla
Esteettömyys: Reitti ei ole esteetön. Polun varrella on kuitenkin penkkejä, ja esimerkiksi lastenrattailla kulku onnistuu leveitä pitkospuita pitkin.
Tulipaikka: kyllä, omat puut mukaan
Saapuminen autolla: Lähin parkkipaikka on Hanhipuisto, Kirjurinluodontie 2
Saapuminen julkisilla: Porin kauppatorilta matkaa 1,4 km, Matkakeskukselta 2,4 km

Hyppään polkupyörän selkään ja ajan verkalleen kohti Kokemäenjoen ranta-alutta. Miten paljon olenkaan kaivannut tätä mahdollisuutta rientää lähiluontoon kevätillan kelmeän valon värjätessä maiseman heleän vaaleaksi ja väripilkkujen sekamelskaksi! Nyt jos joskus on paras aika kuunnella, katsella, koskettaa ja nuuhkia kevään raikasta ilmaa.

Vaikka lämpimin kevätsää antaa vielä odottaa itseään, on luonnon värikirjo jo selvästi laajentunut. Toukokuun neitseellinen luonto on parhaimmillaan herttaisine ja hentoine hiirenkorvineen, värikkäine vuokkoineen ja kevätpuuhissaan ahertavine lintuineen. Onko siis mikään ihme, että viimeistään vapun tienoolla kevät saa meistä monista tiukan otteen? Sisäpuuhat vaihtuvat talvella itäneiden puutarhaunelmien toteuttamiseen, ja aina kun mahdollista, nenät suuntaavat vähintäänkin lähiluonnon kainaloon.

Ylitän Kokemäenjoen Raumansillalta ja kurvaan vasemmalle. Jätän polkupyörän lähelle Hanhipuiston parkkipaikkaa ja jatkan siitä matkaa jalkaisin. Rehevä lehtipuumetsikkö odottaa aivan kulman takana, ja Polsanluodon puinen silta näkyy pian vasemmalla puolellani. Silta johdattaa kulkijan pienelle luodolle, ja vaikka joen vastarannan asuintaloille on lyhyt matka, liikenteen äänet jäävät taakse ja tuntuu siltä, kuin olisin astunut aivan toiseen maailmaan.

Rinnassa läikähtää lämpöinen aalto, kun kuulen vierailuni ensimmäisen konserttisäkeen ja huomaan siivekkäiden nopeat pyrähdykset suojaisan puuston kätköissä. Mustarastas lurittelee alkusoiton, ja kilpakosija vastaa oitis kuin kaikuna takaisin. Ja miten raikkaan sitruunankeltaiset rentukat loistavat vielä muutoin tasaisen harmaan jokirannan maastossa!

Kävelen kotvasen matkaa sillalta eteenpäin ja saavun luodon halki kulkevien pitkospuiden ja lankonkien alkupäähän. Epäsymmetriset, kierot ja pahkuraiset puut ja pensaat kurottavat jäseniään kujan yli, ja paikoin saan kumarrella myös omia jäseniäni päästäkseni etenemään polulla.

Kesällä, kun pikkuinen luoto täyttyy kaikkialta vehreydestä ja runsaudesta, tämä on jollain tavalla erityisen hieno paikka. Nyt jokainen luontokappale tuntuu vielä odottavan lämpimämpää säätä ja puhkeamista kesän kauneuteen ja täyteen loistoonsa. Tavallisimpia täällä tavattavia siivekkäitä ovat rastaat, pajulinnut, peipot, tiaiset ja tiltaltit. Viimeistään toukokuun lopulla täällä voi nauttia myös satakielen taiturimaisesta esityksestä, sen huilumaisen ja näppäilevän konsertin kaikuessa lehvästön suojissa. Tiesitkö muuten, että yhdellä satakielikoiraalla voi olla jopa yli 20 erilaista laulutyyppiä? Ei ihme, että tämä melodinen taituri, lehtojen yölintu, mielletään luonnon kauneuden symboliksi.

Kokemäenjoki virtaa vasemmalla puolellani. Sen yllä leijailee parvi kalalokkeja ja tiiroja, ja meteli on sen mukainen. Pysähdyn kuuntelemaan luodon lehtipuustosta kantautuvaa kuorolaulua. Pajulinnun pehmeät, sinitiaisen helisevät, peipon pirteät, tiltaltin tiputtelevat ja mustarastaan tummanpuhuvat säkeet saavat väistämättä hymyn kasvoille. Muutaman mutkan jälkeen pitkospuiden kuja päättyy, ja edessä siintää kapea koivukuja. Sen vasemmalla puolella on nuotiopaikka aivan joenrannan tuntumassa. Jos täällä mielii tulistella, pitää kantaa omat polttopuut mukanaan.

Koivujen lomasta pilkistää joukko valkovuokkojen sykkyrälle kallistuneita terälehtiä, ja lähemmäksi päästyäni eteen avautuu kokonainen vuokkojen nuokkuva matto. Laskeudun alemmas ja vangitsen valkean maton puhelimen kameran muistiin. Jossain lähistöllä pikkutikka alkaa rummuttaa ompelukonemaisen tasaiseen tahtiin. Tämä luoto lienee senkin mielipaikka, viihtyväthän pikkutikat esimerkiksi tämänkaltaisissa lehtipuupöheiköissä, lahopuiden kätköissä ja vesistöjen rannoilla.

Jatkan koivukujaa eteenpäin. Mustarastas lehahtaa läheisen lahopuun rungolle ja kurkkii varovaisen oloisesti luodon tämäniltaista vierasta. Kauaa se ei kuitenkaan malta pysyä paikoillaan, vaan lehahtaa jatkamaan matkaansa polun yli varoitushuudon kera ja piiloutuu joenrannan pöheikköön. Kenties se vahtii silmä tarkkana lähelle rakentamaansa uutta asumustaan, jossa naaras jo hautoo vuoden ensimmäisiä muniaan?

Polsanluodon länsi- ja pohjoisreunat ulottuvat kapeiden joenuomien risteykseen. Kesäisin veden voi ylittää käsikäyttöisellä kapulalossilla ja jatkaa kulkua Kirjurinluodon puolella. Vielä lossia ei ole asennettu paikoilleen, joten paluu uoman pohjoispuolta pitkin takaisin lähtöpisteeseen saa jäädä toiseen kertaan.

Paluu samaa reittiä takaisin ei kuitenkaan harmita. Onhan tämä mahtava paikka leppoisaan kuljeskeluun, pysähtelyyn ja ihmettelyyn aivan kaupungin kyljessä. Lyhytkin hetki tällaisessa paikassa saa mielen tyhjentymään päivän tulvasta. Vajaat 10 vuotta sitten Satakunnan mielenterveysseura nimesi Polsanluodon Porin mielipuistoksi. Täällä kävellessä voi hyvin arvata miksi! Pieni mutta luonnontilainen ja suojaisa alue valloittavan äänimaiseman kera rauhoittaa ja rentouttaa jokaisen mielen!

Vinkki! Polsanluodon lenkki sopii erinomaisesti perheen pienimmille. Ihmeteltävää ja seikkailtavaa riittää, ja retken päätteeksi voi siirtyä vaikkapa Pelle Hermannin leikkipuistoon Kirjurinluodon puolelle.

Sijainti: N=6828643.143, E=222156.103 (ETRS-TM35FIN)